Nyt se sitten on tieteellisesti tutkittu: suomalaiset haluaisivat tehdä lapsia, mutta sopivan kumppanin puuttuminen estää yhä useamman suunnitelmat.
Tutkimuksen mukaan nainen on keskimäärin 28-vuotias ja mies 30-vuotias silloin kun ensimmäinen lapsi tehdään.
Kun tämä edellä mainittu ikä lähestyy, voi huomata aika erilaisia käyttäytymismalleja. Kauniit ja komeat ovat löytäneet toisensa jo paljon aikaisemmin ja luonnollisesti tekevät yhdessä lapsia kun niiden aika tulee.
Ne naiset joilla ei ole isäksi sopivaa miestä, alkavat etsiä sitä kuin viimeistä päivää. Se johtaa usein lapsen tekemiseen hyvin lyhyen seurustelun jälkeen, jolloin ei ehditä kunnolla tutustua toisiinsa. Tämä näkyy runsaina erolukuina muutaman avioliittovuoden jälkeen.
Ne miehet joilla ei ole äidiksi sopivaa naista, yleensä jatkavat elämää niin kuin ennenkin. Monet on olleet sinkkuna vuosikausia, koska ei ole tullut tilaisuutta tutustua naisiin. Sen jälkeen kun aktiivinen baari-ikä on ohitettu, vähissä on ne paikat joissa mahdollisia kumppaniehdokkaita voi tavata.
Keskeistä olisi löytää ratkaisu, jolla biologisen kellon tikitystä kuuntelevat naiset ja yksinelämiseen tottuneet pitkäaikaiset sinkkumiehet saatetaan yhteen. Netissä on treffipalveluja ja muuta epätoivoista yritystä, mutta mitään luonnollista kohtaamistapaa ei ole.
Tähän lopuksi yksi idea; järjestäkää sinkkutalkoot. Vuokratkaa suurtalouskeittiö ja kerätkää lehti-ilmoituksella kaikki kaupungin sinkut tekemään yhdessä jouluherkkuja. Sinkut saavat tavata toisiaan luonnollisen puuhastelun merkeissä. Väitän että tämäkin pieni esimerkinomainen idea tuottaisi onnea melko monelle ihmiselle.
Tutkimuksen mukaan nainen on keskimäärin 28-vuotias ja mies 30-vuotias silloin kun ensimmäinen lapsi tehdään.
Kun tämä edellä mainittu ikä lähestyy, voi huomata aika erilaisia käyttäytymismalleja. Kauniit ja komeat ovat löytäneet toisensa jo paljon aikaisemmin ja luonnollisesti tekevät yhdessä lapsia kun niiden aika tulee.
Ne naiset joilla ei ole isäksi sopivaa miestä, alkavat etsiä sitä kuin viimeistä päivää. Se johtaa usein lapsen tekemiseen hyvin lyhyen seurustelun jälkeen, jolloin ei ehditä kunnolla tutustua toisiinsa. Tämä näkyy runsaina erolukuina muutaman avioliittovuoden jälkeen.
Ne miehet joilla ei ole äidiksi sopivaa naista, yleensä jatkavat elämää niin kuin ennenkin. Monet on olleet sinkkuna vuosikausia, koska ei ole tullut tilaisuutta tutustua naisiin. Sen jälkeen kun aktiivinen baari-ikä on ohitettu, vähissä on ne paikat joissa mahdollisia kumppaniehdokkaita voi tavata.
Keskeistä olisi löytää ratkaisu, jolla biologisen kellon tikitystä kuuntelevat naiset ja yksinelämiseen tottuneet pitkäaikaiset sinkkumiehet saatetaan yhteen. Netissä on treffipalveluja ja muuta epätoivoista yritystä, mutta mitään luonnollista kohtaamistapaa ei ole.
Tähän lopuksi yksi idea; järjestäkää sinkkutalkoot. Vuokratkaa suurtalouskeittiö ja kerätkää lehti-ilmoituksella kaikki kaupungin sinkut tekemään yhdessä jouluherkkuja. Sinkut saavat tavata toisiaan luonnollisen puuhastelun merkeissä. Väitän että tämäkin pieni esimerkinomainen idea tuottaisi onnea melko monelle ihmiselle.
Vastaukset 24
Vanhimmat
"Sen jälkeen kun aktiivinen baari-ikä on ohitettu, vähissä on ne paikat joissa mahdollisia kumppaniehdokkaita voi tavata. "
Mitä ihmettä höpäjät? Nykyään ihmisen aktiivinen baari-ikä jatkuu pitkälle yli viidenkympin, paikat vain vaihtuu.
Eiköhän ole niin, että miesten aktiivinen baari-ikä kestää ties kuinka kauan. Mutta kolmenkympin jälkeen vapaita naisia on baareissa enää hyvin vähän.
kuinka moni "pitkään ilman naista elänyt sinkkumies" suostuu miksikään helvetin jämäksi kenellekään vain siksi että pelimiehet ja lätkäjätkät sattuivat juuri kyseisen neidon kohdalla loppumaan?
Itseäni ainakin etoo moinen ajatus.
On olemassa naisia, jotka vaihtaa miestyyppiä siinä vaiheessa kun alkaa haluta lapsia. Ennen on käyty läpi ne pelimiehet ja lätkäjätkät, mutta lapsen isäksi halutaan se perusmies. Onko sitten miehen onni olla pelimies vai perusmies, sen jokainen päättäköön itse. Mutta jos yleensä naisen haluaa, niin henkilökohtaisesti ennemmin tyydyn perusmiehen rooliin kuin olen ilman.
Se juuri on ongelma että ensin hurvitellaan ja rällätään pitkin kyliä ties minkälaisissa porukoissa ja sitten vaan "vaihdetaan miestyyppiä"
Jää jotenkin sellainen paskan maku suuhun että se rauhallinen miestyyppi otetaan vain pakon edessä ja silti haikaillaan alkuperäisiin porukoihin.
Näin ollen se isätyyppi on pelkkä välttämätön paha jota pitää siteää vision toteuttamiseksi.
Kärjistetysti sanoen hauskaa pidetään ja nuoruus eletään toisten miesten kanssa, asuntolainat, känkkäränkkäilyt ja ero eletään sitten b-luokan miesten kanssa.
On vanhanaikaista kuvitella että naisella olisi oikeus taloon, avioliittoon ja lapsiin vain siksi että hän on nainen.
Jos mies ottaa ison asuntolainan ja pitää yllä perhettä, naisen tulee olla täysin sitoutunut uskollinen ja rakastava vaimo.
Meillä asuntolainan ehto oli, että kumpikin maksaa yksin niin monta vuosierää kuinka monen kumppanin kanssa on aikaisemmin ollut. Meikäläisellä on jo neljäs lyhennysvapaa vuosi menossa.
Tuo on oikeasti periaatetasolla hieno idea. Lisäksi koska perhe on yhteiskunnan peruspilari, pitäisi valtion rangaista pettäjiä 50 000€ sakkosummalla ja eronneita pareja myöskin samaisella summalla, per nuppi. Alkaisivathan erotilastot laskea ja ihmisiin voisi taas luottaa.
...avioeroissa? Pitäisikö sinusta uskollisuuden, yhdessä pysymisen jne perustua pakkoon? Hyvässä parisuhteessa kaikki pohjautuu tahtoon, ei pakkoon. Pakotettu suhde on vankila ja alkaa ahdistaa ennen pitkää, vaikka muuten olisikin ollut ihan uskollinen.
Usko pois, ihmiset eivät tahallaan mene naimisiin heitä huonosti kohtelevien ihmisten kanssa. Yleensä se huono kohtelu alkaa vasta naimisiinmenosta monta vuotta eteenpäin, jolloin on yksinomaan hyvä, että huonosta kohtelusta voi lähteä pois. Tuollaisella avioerosta sakottamisella varmistettaisiin myös mm. se, että pettäjänaisen kanssa naimisissa oleva mies joutuisi myös pysymään tämän naisen kanssa, vaikka inhoaisikin naista petoksesta eteenpäin ja haluaisi erota.
Sinulta ei riitä lainkaan ymmärrystä ihmisten erehdyksille tai elämälle ylipäätään.
Ymmärrystä löytyy jos erehtyy kerran. Jos taas joka päivä joka toinen minuutti kuten nykyihmisillä on tapana, ei tarvita ymmärrystä eikä porkkanaa vaan wanhaa kunnon keppiä ja rankalla kädellä.
Tämä nyt on vaan oma mielipiteeni, mutta ihmiset ovat pohjimmiltaan itsekkäitä ja sitoutumiskyvyttömiä tuuliviirejä jolloin yhteiskunnan kannalta on parempi pakottaa kestäviin ratkaisuihin tavalla tai toisella.
Toinen esimerkki: mitä jos työnantaja tekee virheen palkkauksessa, eikö epämieluisaa työntekijää saisi samalla sekunnilla heittää niskaperseotteella pihalle oman onnensa nojaan?
Ei, koska se ei olisi kohtuullista ja sen varalle on lainsäädäntö. Samanlaisen "irtisanomissuojan" toivoisin löytyvän parisuhteistakin.
Nykyään ihminen haluaa hallita omaa elinympäristöään sen mukaan, mikä elämäntilanne on menossa. Arvostetaan vain ja ainoastaan tätä hetkeä, ei pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Se mikä nyt tuntuu hyvältä, voi kuukauden päästä olla yhdentekevää.
Parisuhteiden irtisanomissuojaksi on kehitetty avioeron harkinta-aika, mutta harmi vaan se koskee ainoastaan avioliittoja. Tätä kummempia suojamekanismeja ei ole tarvittu, sillä ennen ihmisillä oli moraali. Nykyään on vain tahto.
Rekisteröinti on paras tapa saada ihmiset pysymään tekojensa takana. Yhteiskunnan pitäisi perustaa ihmissuhderekisteri, jota pidetään kaikista seurustelevista pareista. Jos ei nimiä ole rekisterissä, kumpikaan ei seurustele. Ilmoitus seurustelun aloittamisesta olisi helppoa tehdä netissä pankkitunnistus menetelmällä kummankin yhtäaikaa, samoin ilmoitus seurustelun lopettamisesta. Kun molemmat ilmoitukset on tehtävä yhdessä, ei ole kenellekään epäselvää seurusteleeko toinen vai ei. Julkinen ihmissuhderekisteri estäisi vuodessa puoli miljoonaa syrjähyppyä ja tekisi samassa ajassa miljoona ihmistä onnellisemmaksi.
"Ihmiset eivät tahallaan mene naimisiin heitä huonosti kohtelevien ihmisten kanssa." No just joo. Tiedän useita tapauksia jossa miehen väkivaltaiset ominaisuudet on aivan selvästi nähtävissä ja silti muutetaan yhteen. Ongelmia seuraa. Miten tässä näin kävi? Juuri minulle..
Harkinta-aika on riittämätöm: 50 000€ laittaa ihmiset jo vähän hillitsemään itseään, esimerkkinä voidaan käyttää tapausta jossa Finnair maksoi perusteettomasti irtisanotulle työntekijälle oikeudessa 50 000€ korvauksen.
Parisuhteeseen pitäisi saada samanlaiset irtisanomisperusteet kuin työelämässä: tuotannolliset ja taloudelliset syyt.
Tuotannolliset syyt: jos saa helpommin lapsia jonkun toisen kumppanin kanssa.
Taloudelliset syyt: jos puoliso kuluttaa enemmän liikaa tai ei osallistu tasapuolisesti perheen lainanhoitoon ja muihin kustannuksiin.
Itse olen sitä mieltä, että avioero voi parhaassa tapauksessa pelastaa jonkun lapsuuden. Siinä on aika paskan verran väliä jollain parisuhteella, kun ollaan vastuussa pienistä tai isommistakin lapsista, ja pari joka esim. riitelee jatkuvasti tai jossa esiintyy alkoholiongelmia tai väkivaltaa on yksinkertaisesti tarkoitettu eroamaan. Ei niitä lapsia voi rangaista äidin tyhmästä päätöksestä mennä naimisiin kyseisen miehen kanssa.
Eivät kaikki ihmiset ole tuuliviirejä. Itse en ainakaan ole. Mutta silti en koe olevani mitenkään parempi kuin ne, jotka eivät 15-vuotiana halua vielä sitoutua koko loppuelämäkseen johonkin. Mielestäni jokaisella yksilöllä on myös oikeus toteuttaa yksilöllistä haluaan ja tahtoaan ja tehdä kaikkensa jotta olisi onnellinen, sillä onneton parisuhde ei hyödytä ketään. Jollekin onnen seuraaminen tarkoittaa vanhasta kumppanista eroamista, jos ei enää löydy yhteistä onnea, toiselle se voi ihan hyvin tarkoittaa saman kanssa pysymistä loppuun saakka. En tarkoita että ensimmäisen riidan osuessa kohdalle tai alkuhuuman laimennuttua pitäisi erota, mutta pitää kuitenkin ymmärtää että ihmiset muuttuvat ja parisuhteet muuttuvat. Jos nyt rakastut johonkun ihanaan naiseen ja menet hänen kanssaan vuoden tai viiden vuoden päästä naimisiin, et todellakaan voi tietää millainen hän on tai millainen sinä olet kun olette 50-vuotiaita.
Jos parisuhteitakin pitäisi rekisteröidä ja eroista pitäisi maksaa sakkoa niin minä ainakin kiertäisin mokomaa lakia siten, että sopisin seurusteluasiat henkilökohtaisesti kumppanin kanssa ilman että menisimme virallisesti minkäänlaiseen suhteeseen. Yhteen voisi muuttaa, paitsi jos siinäkin olisi pakko pysyä. Veikkaisinpa että tuo olisi varma tapa varmistaa avioliiton suosion putoaminen pohjamutiin, jolloin parisuhdemarkkinat painottuisivat entistä enemmän yhdenyönjuttuihin ja epämääräiseen deittailuun.
Ihmisiin ei tehoa pakko. Pakko ahdistaa ketä tahansa. Vapaaehtoinen suhde perustuu rakkauteen. Sinäkin läydät vielä jonkun joka pysyy luonasi, jos annat hänen pysyä siinä täysin vapaaehtoisesti.
Näin saattaa käydä lähinnä siitä syystä, että valinnanvara sopivien miesten/naisten suhteen on liian vähäinen. Nirppanokka-asenne ei paranna tilannetta.
minulle paasataan aina että olen liian negatiivinen, mutta olen omin silmin nähnyt miten se menee. Sitä alkaa vain menojalkaa vipattamaan ja sitten mennään, kersat, kamat ja lusikat jakoon, pääasia että päästään viihteelle ja baanalle. Lapsia näkemissäni eroissa ei ole ajateltu rehellisesti sanottuna hevonvittua.
Joo, ei tällä ajatusmallilla kannata parisuhteeseen edes lähteä mutta onnea sinulle jos olet nähnyt pelkkiä onnellisia emansipaatioeroja.
Mitäs me "B-luokan" naiset? Ei oo rällätty pelimiesten eikä lätkäjätkien kanssa nuorena eikä rällätä nytkään. Perusmiehelle ei kelpaa perusnainen, naisen pitäis olla täydellinen ja käyttämätön, mutta se yläasteaikanen ihastus kumminkin?
Olen 33v. sinkku mies Oulun läheltä etsin naista 30-40 vuotiasta
Sota-aikana jolloin isovanhempamme löysivät toisensa, oli olemassa vain miehiä ja naisia. Pariutuminen oli helppoa ja luontevaa, kumppani löytyi jokaiselle joka seurustella halusi.
Nykyään on nörttipoikia ja bilemimmejä, rokkikundeja ja hevostyttöjä, tiedefriikkejä ja sohvaperunoita. Alakulttuureja on niin hemmetin paljon, että niitä edustavat yhä erilaisemmat miehet ja naiset sopivat toisilleen entistä huonommin.
Edellä mainituista syistä ymmärrän täysin että sopivan kumppanin löytäminen on kymmenen kertaa vaikeampaa kuin jokunen vuosikymmen sitten!
Eikä kukaan yksilö edusta täysin stereotyyppisesti jotain alakulttuuria. Toisaalta sama ihminen voi edustaa vaikka kuinka montaa alakultuuria, ja suurin alakultuuriryhmä lienee edelleen 'tavikset'.
Itselläni on haussa luonnonsuojelija-absolutistipoika, joten on hienoa, että alakulttuurit osaltaan auttavat ihmisiä löytämään niitä (harvoja) itselleen sopivia ehdokkaita.
Niinpä. Nykyään on hyvin tarkat hakukriteerit ja siksi hakeminen kestää hyvin kauan, tai sitä oikeaa ei löydy koskaan.
Oletko koskaan miettinyt, että pikkuisen maistissa ihan tavallinen mies voi nähdä luonnonsuojelun aivan uudesta näkökulmasta. Elämä ja parisuhde on kompromisseja kaikin puolin.
ei tietääkseni ole liikaa vaadittu, varsinkin kun minulla ei ole lainkaan ulkonäkökriteerejä. Ei, en aio joustaa näistä kahdesta tärkeästä kriteeristäni, mieluummin olen yksin.
Minullakin oli ennen kaksi vaatimusta, naisen on oltava kaunis ja fiksu.
Kaunista ja fiksua kun en saanut, nyt kelpaa tavallisen näköinen ja tavallisella älyllä varustettu.
Huomasin jopa että näiden jälkimmäisten kanssa on selvästi helpompi ja mukavampi elää. Omista periaatteista joustaminen on ensimmäinen askel kohti toimivaa suhdetta. Usko pois ;)
Enää ei kaveriporukat pidä huolta siitä, että sosiaaliset verkostot muodostuisivat tasapuolisesti. Kun oma kulta löytyy niin siinä se sitten on. Ajatellaan liiaksi että jokainen hoitakoon omat asiansa.
Ei enää tavata kavereita ja "käydä kylässä" niin kuin ennen - kaikki nämä sosiaaliset kanssakäymiset on selvästi vähentyneet sitten internetin tulon. Verkossa chattaily ja kasvotusten juttelu on kaksi eri asiaa, kuin yö ja päivä.
Tämä aiheuttaa nimenomaan sen, että ihmisiä jää entistä helpommin yksin ja silloin kukaan ei välitä.