Tässä sitä sitten ollaan.
Oliko se Hellsten joka puhui siitä, että hälytyskellot kilkattaa ja niitä kuvitellaan hääkellojen kutsuksi?
Viisi vuotta avioliittoa takana, kaksi lasta.
Läpikäyty pariterapiaa ja parisuhdeviikonloppua ja sitä sun tätä.
Aina vajotaan samaan. Nainen tyypillinen "minä huolehdin kyllä kaikesta" (ja päätänkin sitten juu toki). Mies perusluonteeltaan hyvinnii huoleton. Kauhean hyvin me täydennetään toisiamme.
Mutta kun nyt mulla ei enää rusina riitä kaikkien kolmen lapsen kanssa. Mistäs tätä pitäisi lähteä purkamaan? Itsestä kai niin mutta millä konstilla?
Oliko se Hellsten joka puhui siitä, että hälytyskellot kilkattaa ja niitä kuvitellaan hääkellojen kutsuksi?
Viisi vuotta avioliittoa takana, kaksi lasta.
Läpikäyty pariterapiaa ja parisuhdeviikonloppua ja sitä sun tätä.
Aina vajotaan samaan. Nainen tyypillinen "minä huolehdin kyllä kaikesta" (ja päätänkin sitten juu toki). Mies perusluonteeltaan hyvinnii huoleton. Kauhean hyvin me täydennetään toisiamme.
Mutta kun nyt mulla ei enää rusina riitä kaikkien kolmen lapsen kanssa. Mistäs tätä pitäisi lähteä purkamaan? Itsestä kai niin mutta millä konstilla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En osaa sinua auttaa, kun en osannut ratkaista sitä omassakaan liitossani. Parikymmentä vuotta hoitelin asiat yksin, ja mies eli kuin poikamies. Kun lapset aikuistuivat, otin eron.