Seurustelu paremman puutteessa

vastaan kun olet parisuhteessa. Kun oikeasti rakastat, et pysty hänestä luopumaan kenenkään vuoksi.

sinkkuna niin kauan kunnes löydän sen oikean. Oon huomannut että niitä oikeita tulee enintään parin vuoden välein, vaikka joitain siinä välillä yrittäis tapailla. Vastauksena sun kysymykseen että teit oikein kun lopetit paremman puutteessa tapailun. Niin itsekin olen tehnyt ja se on oikein sitä toistakin kohtaan. Kyllä kaikilla on oikeus löytää se itselleen oikea ja jos roikotan jotakuta joka ei ole mulle se oikea haaskaan vain hänenkin aikaansa ja tunteitaan.

Ylipäätään jos ei ole löytänyt sitä oikeeta, niin siinä todennäköisesti kaikista pahimmalla mahdollisella tavalla pilaa sen lopunkin mahdollisuuden löytää sen oikean, jo ihan ajankäytön ja tekemisten/ menemisten puitteissa. Ja siinä sitten, että kuka ottaa varattua tosissaan, tuskimpa oikeestaan kukaan.

Toinen asia on, että se on toisen pettämistä. Antaa ymmärtää ja tavallaan jatkuvasti valehtelee, uskottelee ja antaa toisen elää toivossa, mutta ei tarkoita sitä. Pahimmillaan tekee sitä kolmelle, kumppanille, ihastukselle ja itselleen. Kyllä siinä varmaan oma itsekunnioitus karisee vauhdilla viemäriin. Vaikuttaa myös itseluottamukseen, sekä siihen, miten toiset sitten luottavat enää. Eli vaikka olisit miten vaihtamassa, niin toisaalta kuka ottaisi sellaisen, joka lennosta ihastuu, sehän on sama tilanne täsmälleen seuraavan kerran hänellä edessä ja sitä tuskin kukaan haluaa.

Suhteessa silti varmaan on jotain mätää, jos alkaa edes ajatella muita. Ainakaan itse en katselisi kumppania, joka seurustelee paremman puutteessa, siinä tuhlaa vain molempien aikaa ja luottamusta. Eikä siinä paljon ole suhteelle perustaa rakennettavaksi, jos toisella on kokoaika joku muu mielessä. Yhdessäolo on varmaan aika onttoa.
Parempi olla ilman hyvien kavereiden kanssa, kuin huonossa suhteessa, näin mä ajattelen.

Pitäisi pistää suhde poikki, mutta EI syöksyä uuteen, vaan vähän aikaa mietiskellä päänsä sisältö uuteen järjestykseen ja omat arvot ja se mitä todella haluaa ja miten kohtelee muita ihmisiä ja opetella eka tykkään itestään, ettei menis tekeen mitään tosi törkeetä. Sit kun kasvaa vähän, voi uusilla silmillä katsella itteensä ja muitakin.

Niin...ehkä siinä vaiheessa jos seurustelu ei ole vielä vakiintunut suhteeksi asti, aikaa ei ole kulunut kuukausia enempää niin tuossa vaihtamisessa voisi olla jtn mieltäkin. Jos siinä alkutaipaleella jo huomaa paremman ehdokkaan niin ehkä siinä silloin voi olla mielekkyyttä.

Jos taas kyseessä pidempi suhde, joka on siihen asti tuntunut hyvältä ja onnelliselta, kunnes olet tavannut tämän jonkun, ihastunut ja sitten siinä ihastuksen vaaleanpunaisessa unelmafiiliksessä käyt vaihtamaan, niin tuskin saa parempaa tilalle. Mielestäni on parempi panostaa pidempiaik. suhteeseen kunnolla ja tosissaan siihen asti kun suhde tuntuu hyvältä, kuin lähteä juoksemaan alkuhuuman sokaisemana ihastuksen perään.
Toisaalla sinulla on ihminen, jonka kanssa olet jakanut paljon ja jos puhutaan vuosista, niin tiedät jo suunnilleen missä mennään teidän suhteenne. Kun taas uutta ihmistä tiiraillessa näkee vain sen kapean pintapuolen...ja kuvittelee loput.

Olisi hyvä koittaa ajatella joskus rauhassa asioita järjen kanssa, eikä vain juosta tunnefiilisten perässä laput silmillä.....

Huonoon ei kannata tyytyä, ja parempi kun tulee vastaan niin ilmoitat entiselle, että sinulla on uusi. Näin teki oma kumppanini monen yhteisen vuoden jälkeen.
Seurusteluhan on vain toiseen tutustumista ei sitoutumista. Ovea kannattaa pitää raollaa, tämän elämä on opettanut.

lässyttää kokoajan

mutta entäs jos se mies on sellainen joka voi antaa sulle kaiken sen mitä elämästäs haluat??perheen, kissat, koirat, talon yms... kumpaa pitäisi kuunnella omaa sydäntään vai järkeä?? itsellä nimittäin ongelmana tämä.. muita miehiä ei kuvioissa kyllä ole mukana. että sen verran helpottaa mietiskelyä.. mutta kummanlaista elämää varten itse olen... elänkö tunteiden vai järjen mukaan?

Kuulostaa vahvasti siltä että näet koko seurustelun hyvin mustavalkoisena. Eihän parisuhteen perusajatus ole siinä että on vaan jonkun ihmisen kanssa ja etsii aina vain sopivampaa. Koko elämänhän sitä sitten vain etsisi ja etsisi eikä ikinä oikeasti löytäisi. (Aidan toinen puoli). Olet varmasti kuullut sellaisesta käsitteestä kun rakkaus, ja sen kun opit tuntemaan niin uskon että haluat sen ihmisen rinnallesi aina. Tässä ajatellussa tilanteessa että seurustelet kiehtoo minua mitkä piirteet ovat sinulle niitä sopivempia/mikä aina mättää senhetkisessä?