Venäjä: Olemme teknologiassa alakynteessä!

Harvoin sitä kuulee Venäjän puolustusviranomaisilta totuutta, siksi olin perinpohjin yllättynyt tänään kun avasin YLE:n nettiuutiset ja näin hauskan uutisen. Uutisessa viitattiin Venäjän puolustusministerin haastatteluun jossa ministeri Anatoli Serdjukov iski oikeat faktat pöydälle ja sanoin suoraan että Venäjä on jäänyt aseteknologiassa alakynteen USA:n huiman kehityksen takia! Tästä syystä Venäjä ei voi luopua ydinaseistaan vaikka Gorbatshov niin lupasi jo melkein 30 vuotta sitten!

Haastattelu on hauska ja irooninen monesta syystä, ensiksi siksi että jo itse puolustusministeri osoitti iirojen väitteet pupuksi. Venäjä on USA:han verrattuna alakynteessä eikä millään pysty kilpailemaan USA:n aseteknologian kanssa :) Revitkää siitä iirot!

Toiseksi, tässä sitä nähdään kuka haluaa rauhaa maailmaan! USA on uuden tulevan presidentti-Obaman johdolla ottanut ydinaseiden vastaisen kannan ja toivoo muiden tuhoavan ydinaseensa, USA aikoo itse tehdä saman. Minkälainen vastakaiku tulee Venäjältä? No se että kertovat vain lisäävänsä ydinaseidensa määrää!

Venäjällähän on muutenkin lämpimät tunteet ydinaseita kohtaan, vai miksikö muuten auttaisivat Irania niin kovin ydinvoiman ja siinä sivussa -pommin kehittämisessä?

Mielenkiintoista tulee olemaan se asia että mistä nämä venäläiset ottavat ylimääräiset kolikot ydinaseidensa kehittämiseen nyt kun talous on ikikuralla ja ainoa tulonlähde, öljyn hinta on puolessa vuodessa romahtanut enemmän kuin lännen osakekurssit saati sitten venäläiset kurssit!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2008/12/ydinaseiden_vahentaminen_ei_kelpaa_venajalle_424103.html
29832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Älä luovu aseista. Irak luopui ja miten kävikään?

Äänestä

Kirjoititpa terävää ja asiantuntevaa analyysiä itänaapurimme heikkouksista!

Venäjä on kuin puujaloilla seisova sirkusklovni, joka näyttää valtavan kookkaalta, mutta kun tulee riittävän kova tönäisy, koko komeus romahtaa puujaloiltaan ja rämähtää samankokoisten seuraan nolona hihitellen!

Äänestä
  • Tappion karvas kalkki on vain nieltävä!

    Äänestä

  • tuttavasi valokuva saa vielä olla ironmikess nikin profiilissa? Oletko kysynyt häneltä tätä asiaa? Onkohan ironmikss maksanut tuttavallesi muutoman tuhnnen, että saa pitää kuva?

    Äänestä

  • kauan, kirjoitti:

    tuttavasi valokuva saa vielä olla ironmikess nikin profiilissa? Oletko kysynyt häneltä tätä asiaa? Onkohan ironmikss maksanut tuttavallesi muutoman tuhnnen, että saa pitää kuva?

    Kysyt ihan aiheellisen kysymyksen, mutta katsotaan nyt, pyytääköä ehkä ylläpito iiroa poistamaan taas kuvaväärennöksensä galleriasivultaan!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kysyt ihan aiheellisen kysymyksen, mutta katsotaan nyt, pyytääköä ehkä ylläpito iiroa poistamaan taas kuvaväärennöksensä galleriasivultaan!

    asianomaisen asia, ilmoittaako poliisille. Mitään riskiä ei ole, jos on oikeassa. Mutta totuus taitaakin olla VALHE? Eli sinun paskaisista aivoistasi lähtöisin.

    Äänestä

  • asia, vaan kirjoitti:

    asianomaisen asia, ilmoittaako poliisille. Mitään riskiä ei ole, jos on oikeassa. Mutta totuus taitaakin olla VALHE? Eli sinun paskaisista aivoistasi lähtöisin.

    Olen tietoinen iiron kuvaväärennöksestä, mutta en voi puuttua asianomaisen henkilön ratkaisuihin, miten hän vaatii oikeuksiaan.

    Salman-kuvan iiro poisti sheriffin vaatimuksesta, mutta tästä uusimmasta iiron mokasta en lähde arvailemaan...

    Äänestä

  • Nimimerkkiään? kirjoitti:

    Tappion karvas kalkki on vain nieltävä!

    Freedomer kirjoittaa tietenkin omalla tunnetulla nikillään, ja minä tällä monen tuntemalla nikilläni.

    Miksi vaihtaisin?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Olen tietoinen iiron kuvaväärennöksestä, mutta en voi puuttua asianomaisen henkilön ratkaisuihin, miten hän vaatii oikeuksiaan.

    Salman-kuvan iiro poisti sheriffin vaatimuksesta, mutta tästä uusimmasta iiron mokasta en lähde arvailemaan...

    kukaan, terve. Uskovatko hoitajasi?

    Äänestä

  • Ei sinua usko kirjoitti:

    kukaan, terve. Uskovatko hoitajasi?

    En täältä etäältä pysty sinua auttamaan.

    Luuletko usein lähellä oleviakin valehtelijoiksi?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Freedomer kirjoittaa tietenkin omalla tunnetulla nikillään, ja minä tällä monen tuntemalla nikilläni.

    Miksi vaihtaisin?

    Tuossa keittiön pöydän päässä istui n.5 tuntia sitten rikospoliisi. En muistanut ottaa tuota nikkiasiaa esille. Olisikohan pitänyt? Hän kyllä saa selville sinunkin persoonasi, tosin ei kerro sitä minulle, vaikka olen hänet pikkupojasta tuntenutkin.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    En täältä etäältä pysty sinua auttamaan.

    Luuletko usein lähellä oleviakin valehtelijoiksi?

    puidaan perinpohjin. Jos kuva häviää, olit oikeassa. Jos ei, pysyt valehtelijana. Tämä on näin yksiseltteistä.

    Äänestä

  • mieltä? kirjoitti:

    Tuossa keittiön pöydän päässä istui n.5 tuntia sitten rikospoliisi. En muistanut ottaa tuota nikkiasiaa esille. Olisikohan pitänyt? Hän kyllä saa selville sinunkin persoonasi, tosin ei kerro sitä minulle, vaikka olen hänet pikkupojasta tuntenutkin.

    Miksi sinua kiinnostavat nuo nikkiasiat?

    Minulla olisi koko ajan mahdollisuus selvittää sinunkin henkilöllisyytesi ihan "viran puolesta", mutta en tunne siihen tarvetta...

    Äänestä

  • Juttu kyllä kirjoitti:

    puidaan perinpohjin. Jos kuva häviää, olit oikeassa. Jos ei, pysyt valehtelijana. Tämä on näin yksiseltteistä.

    Sen tiedän, ettei iiron galleriakuva ole hänestä itsestään; loput hoitakoon asianosaiset...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Freedomer kirjoittaa tietenkin omalla tunnetulla nikillään, ja minä tällä monen tuntemalla nikilläni.

    Miksi vaihtaisin?

    Millaisia kusipäitä - ei muuta voi sanoa!?

    Äänestä

  • Voi, perkele? kirjoitti:

    Millaisia kusipäitä - ei muuta voi sanoa!?

    Ehkä tarkoitit tuon moiteviestin iiroille?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Miksi sinua kiinnostavat nuo nikkiasiat?

    Minulla olisi koko ajan mahdollisuus selvittää sinunkin henkilöllisyytesi ihan "viran puolesta", mutta en tunne siihen tarvetta...

    tuttavasi valokuvasta. Minua ei tippaakaan kiinnosta sinun persoonasi. Ja nyt sinulla ei olisi mitään mahdollisuutta, lakia rikkomatta, ryhtyä selvittämään esim. minun henkilöllisyyttäni. EI mitään oikeutta. Paina se paksuun kalloosi. Minua ei epäillä minkäänlaisesta rikoksesta, joten lupaa et saisi, etkä myöskään tietoja.

    Äänestä

  • Kysymys on kirjoitti:

    Heti, kun sorrut laittomuuksiin, herää kiinnostukseni.

    En ala tarkemmin selostaa, miten silloin toimin...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Heti, kun sorrut laittomuuksiin, herää kiinnostukseni.

    En ala tarkemmin selostaa, miten silloin toimin...

    täällä kanssakirjoittajia?? Johan on markkinat! Ehkä sinusta on tehtävä valitus ylläpitäjälle, siis Suomi 24:lle. Täytyy ainakin kopioida viestisi....

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Sen tiedän, ettei iiron galleriakuva ole hänestä itsestään; loput hoitakoon asianosaiset...

    Mistä sinä sen muka tiedät? HOHOH! Salmanin kuva ei ollut koskaan iiron galleriassa, eli siinäkin valehtelit. Olen ollut täällä pitenpään kuin sinä, joten tiedän mistä puhun. Nyt tämän pelkäämäsi iiron galleriassa on muka "kaverisi" kuva?
    Olet äijä parka täysin seonnut omaan näppäryyteesi ja valheittesi verkoon. Olisi kiva tavata sinut ja opettaa sinut miesten tavoille, mutta sinähän olet täällä hyvin tunnettu FN-pelkuri, jota ei saa esiin hiirenkolostasi edes juustolla houkuttelemalla.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Freedomer kirjoittaa tietenkin omalla tunnetulla nikillään, ja minä tällä monen tuntemalla nikilläni.

    Miksi vaihtaisin?

    Miten olikaan sen Hitman1 nikkisi vaihdon kanssa? Mikset tyytynyt siihen?

    Äänestä

  • ulof palmu kirjoitti:

    täällä kanssakirjoittajia?? Johan on markkinat! Ehkä sinusta on tehtävä valitus ylläpitäjälle, siis Suomi 24:lle. Täytyy ainakin kopioida viestisi....

    et sitten kehään noussut uhoamaan hahah!

    Äänestä

olivat kysessä. Itseasiassahan Venäjän ei tarvitse USAn kanssa kilpailla. Venäläisillä on ihan riittävästi pommeja amerikan mantereen pommittamiseen alkuräjähdykseen saakka.

Äänestä

Varmaan asia on siten, jos venäläinen niin sanoo. Asian tekee kyllä mutkikkaaksi se, että yleensä täällä ei tahdota uskoa mitä venäläinen sanoo...
Kehitystä uskonasioissa siis näyttää tapahtuneen.

Venäjän rooli maailmanpoliisina ei ole vertailukelpoinen USA:n kanssa. Tästä johtunee myös se, että jos puhutaan aseteknologiasta, ja sen kehittyneisyydestä, pitää myös ajatella sitä mihin, ja missä aseita käytetään ja tarvitaan.

Venäjän aseteknologia palvelee siis yleensä ottaen puolustuksellisia tarpeita, eikä niinkään hyökkäyksellisiä(vrt. USA). Uskoisin Venäjän aseteknologian olevan varteenotettava niihin tarpeisiin, mitkä tällä hetkellä sille ovat välttämättömiä.

Toisekseen... jos suomalainen kenraali alkasi puhua Suomen armeijan aseteknologian jälkeenjääneisyydestä, jokainen ymmärtäisi mistä on kysymys. Ehkäpä venäläinenkin kenraali puhuu lisää rahaa armeijan tarpeisiin puhumalla jälkeenjääneisyydestä...

Vielä... miksi niin suuri kopu ydinaseista? Ydinaseethan ovat olleet vaarattomina leluina varastoissa toisen maailmansodan jälkeen. Tavanomaisilla aseilla tuhot on saatu aikaan. Nimenomaan tavanomaisten aseiden hinnat ovat nousseet pilviin(luen tavanomaisiksi kaikki, paitsi ydinaseet) Voisi siis yhtä lailla ajatella, että ydinaseet ovat parempi ja halvempi tapa turvata maan koskemattomuus, kuin konsanaan valtavat tavanomaisten aseiden määrät... Tästä tulee mieleen, että USA:n ehdotus ydinaseiden vähentämisestä voisi johtua siitä kuvitelmasta, ettei Venäjä sitten (kun ydinaseita on vähennetty)pystyisi vastaamaan kilpailussa tavanomaisten aseiden kehityksessä juuri niiden valtavan kalleuden vuoksi.

Lienee joillakuilla ketunhäntä kainalossa...

Äänestä

fuusiosta????

Äänestä
  • Puhutaan fuusiostakin, mutta hauskempaa (puhuttaessa fuusiosta) olisi puhua kahden yrityksen sulautumisesta yhdeksi suuremmaksi, kuin ytimen sisällä tapahtuvasta fuusiosta... en tunne kumpaakaan kovin tarkkaan.

    Äänestä

kun 3. maailmansota alkaa niin se jolla on eniten tuhovoimaa voittaa sodan. turha kuvitellakaan että yksikään ydinasemaa rupeaisi vähentämään arsenaaliaan! kun vihollispuolen mantereen muuttaa aavikoksi napin painalluksella niin kuka sillon jaksaa enää leikkiä tavallisilla hernepyssyillä?

Äänestä
  • muistelkaapa minkalainen romu NORPA oli - ei merikelpoinen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Freedomer kirjoitti:

Harvoin sitä kuulee Venäjän puolustusviranomaisilta totuutta, siksi olin perinpohjin yllättynyt tänään kun avasin YLE:n nettiuutiset ja näin hauskan uutisen. Uutisessa viitattiin Venäjän puolustusministerin haastatteluun jossa ministeri Anatoli Serdjukov iski oikeat faktat pöydälle ja sanoin suoraan että Venäjä on jäänyt aseteknologiassa alakynteen USA:n huiman kehityksen takia! Tästä syystä Venäjä ei voi luopua ydinaseistaan vaikka Gorbatshov niin lupasi jo melkein 30 vuotta sitten!

Haastattelu on hauska ja irooninen monesta syystä, ensiksi siksi että jo itse puolustusministeri osoitti iirojen väitteet pupuksi. Venäjä on USA:han verrattuna alakynteessä eikä millään pysty kilpailemaan USA:n aseteknologian kanssa :) Revitkää siitä iirot!

Toiseksi, tässä sitä nähdään kuka haluaa rauhaa maailmaan! USA on uuden tulevan presidentti-Obaman johdolla ottanut ydinaseiden vastaisen kannan ja toivoo muiden tuhoavan ydinaseensa, USA aikoo itse tehdä saman. Minkälainen vastakaiku tulee Venäjältä? No se että kertovat vain lisäävänsä ydinaseidensa määrää!

Venäjällähän on muutenkin lämpimät tunteet ydinaseita kohtaan, vai miksikö muuten auttaisivat Irania niin kovin ydinvoiman ja siinä sivussa -pommin kehittämisessä?

Mielenkiintoista tulee olemaan se asia että mistä nämä venäläiset ottavat ylimääräiset kolikot ydinaseidensa kehittämiseen nyt kun talous on ikikuralla ja ainoa tulonlähde, öljyn hinta on puolessa vuodessa romahtanut enemmän kuin lännen osakekurssit saati sitten venäläiset kurssit!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2008/12/ydinaseiden_vahentaminen_ei_kelpaa_venajalle_424103.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu