Kädenvääntö ja rusahdus

Kiertäjäkalvosinko?

Pitihän se pikkujouluissa kättä vääntää ja kesken tiukimman väännön kuului olkapäästä aika kova"
rusahdus ja se oli siinä. Olkapäätä särki vajaan
viikon levossakin, sitten menin kunnalliselle
lääkärille ja hän määräsi kylmää ja särkylääkettä,
itekin ne hoitomuodot googlettamalla löysin,
kuin myös senkin, että jonkin asteen revähdys
kalvosimessa todennäköisin on.

Ei varmaan maailman harvinaisin vamma, mutta kysymys
kuuluu pystynkö mitään yläkropasta reenaamaan vaikeuttamatta olkapään kuntoutusta? Luin senkin,
että saattaa olla useammankin kuukauden rojekti,
ennen kuin ollaan tikissä, jos edes täydellisesti toipuu. Nyt olen ollut pari viikkoa poissa salilta
ja tekisi jo mieli junan alle hypätä.

7

2330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viikko kaupalla?

      Kyykkää, prässää, vitkuta! Vaikka ei yläosastolle voi tehdä mitään, niin treenaa kaksi kertaa kovempaa jalkoja!

      • 64-v

        Joskus vaikea toteuttaa.

        Jos olapää on riittävän kipeä kuten minulla keväisen leikkauksen jälkeen niin vähään aikaan ei tehdä mitään.
        Ei edes kävellä kivutta kummoistakaan matkaa.

        Ala- ja keskikropan saa myös unohtaa.
        Tavalliset istumaan nousutkin aiheuttavat sen verran jännitystä että pakottaa.

        Kyykkyä ei voinut ajatellakaan.
        Tankoa ei pystynyt pitämään takana eikä varsinkaan edessä.

        Muutaman viikon jälkeen pääsin prässistä pyörimällä pois.

        Tavallista kuntopyörääkään ei pystynyt polkemaan.
        Ainoastaan takanojassa istuttavaa mallia.

        Jos olka on riittävän kipeä niin silloin havaitsee miten vähällä ponnistuksella koko kroppa jännittyy enemmän tai vähemmän.

        Jos raaja on kipsissä niin silloinha ei mitään huolta olekaan.
        On nimittäin sekin koettu kaikkien neljän osalta, yksitellen.


      • Kiertäjäkalvosinko?
        64-v kirjoitti:

        Joskus vaikea toteuttaa.

        Jos olapää on riittävän kipeä kuten minulla keväisen leikkauksen jälkeen niin vähään aikaan ei tehdä mitään.
        Ei edes kävellä kivutta kummoistakaan matkaa.

        Ala- ja keskikropan saa myös unohtaa.
        Tavalliset istumaan nousutkin aiheuttavat sen verran jännitystä että pakottaa.

        Kyykkyä ei voinut ajatellakaan.
        Tankoa ei pystynyt pitämään takana eikä varsinkaan edessä.

        Muutaman viikon jälkeen pääsin prässistä pyörimällä pois.

        Tavallista kuntopyörääkään ei pystynyt polkemaan.
        Ainoastaan takanojassa istuttavaa mallia.

        Jos olka on riittävän kipeä niin silloin havaitsee miten vähällä ponnistuksella koko kroppa jännittyy enemmän tai vähemmän.

        Jos raaja on kipsissä niin silloinha ei mitään huolta olekaan.
        On nimittäin sekin koettu kaikkien neljän osalta, yksitellen.

        Kyllä tässä on vuosien ajan koko kroppaa tullut
        treenattua. Ei varmasti kestä tankoa olan varaan
        laittaa, joten kyykynkin voi unohtaa. Onhan tämä
        noloa, että isohko mise täällä itkee, ei kai auta
        kun odotella.


      • lotionman
        Kiertäjäkalvosinko? kirjoitti:

        Kyllä tässä on vuosien ajan koko kroppaa tullut
        treenattua. Ei varmasti kestä tankoa olan varaan
        laittaa, joten kyykynkin voi unohtaa. Onhan tämä
        noloa, että isohko mise täällä itkee, ei kai auta
        kun odotella.

        itelläkin kun on toi kiertäjä mennyt niin tiedän et kova se kipu on ja häiritsee kaikkea tekemistä ihan takin pukemisesta lähtien. ei siinä mitään pysty juuri treenaamaan jos on tarpeeksi pahasti mennyt... täytyyki jättää noi kädenväännöt vähemmälle ettei käy noin...


    • kädenväännössä

      venähti. 7-8kk ei voinu treenata, teki senverran kipeeta kaikissa liikkeissä. Ite olin senverran paskana et tippa oli silmässä, ku luulin et ei saa koskaan treenattua enää. venähti kyl 2 kohtaa olkapäästä ja tosta kyynärpään läheltä. Tästä nyt aikaa vuosi ja 4kk. Tossa 1kk sitte tuli toi olkapää yhtäkkiä helvetin kipeeks..Kauhee paniikki iski et tähänkö tää taas loppuu, pidin 2viikkoo taukoo treenistä ja rouskutin buranoita, nyt vähän parempi mut on vieläki kipee..Et aikaa vie mutta kyllä se siitä paranee mut todella hitaasti..Eikä välttämättä tyäysin kuntoon tul koskaan..

    • nyt 65-v

      Olkapään vittuillessa vaikka vähemmänkin mutta pitempään niin käykää nivellekurilla ja ainakin Rg- ja UÄ-kuvauksissa.

      Itselläni paukkuivat nuorena alkuun saadut vammat.
      Ainoa haitta oli nuorena etten pystynyt dippaamaan syvään ja myötäoteleuoilla tuli raja vastaan jo pienillä painoilla.

      Ei haitannut tempausta eikä pystypunnerrusta.
      Ei työntöä eikä vastaoteleukoja.

      Hölmöyttäni en hoitanut aikanaan.

      Yleislekurit eivät ymmärrä hittojakaan!
      Vuosi sitten tarkastuksen yhteydessä valitin olkapäätä.
      Ei kärsinyt rysty edellä etuviistoon nostoa.
      Ei myötäoteriipuntaa eikä taivutusta selän taakse.

      Lekurin lääke: Älä nosta mitään raskaampaa!
      Kerroin että täytyyhän minun kantaa kauppakassi.
      Ohje: Käy useammin kaupassa niin on kevyempi kassi!

      Vedin maasta samoja aikoja 180kg.
      Siis ei haitannut vetoja mutta muuten oli rajoituksia.

      Vanhana tehty leikkaus, Ti-ankkurit joihin katkeamispisteessä olevat jänteet kiinnitettiin, irtomöykyn möyhentäminen pois, terävän luunpään pyöristys sekä jänteiden ja röörien hionta nejän aukon kautta parani helvetin hitaasti, 6kk niin pystyi jo liikuttamaan kaikissa asennoissa.

      Hoitakaa ajoissa!
      Älkää uskoko terveyskeskuslekureita!

      • tyjnsth

        Muutetaan sanamuotoa oikeampaan suuntaan: arvauskeskus puoskarit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      176
      11185
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2555
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1771
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1675
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1310
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1265
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1076
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      105
      1001
    Aihe