Tuleeko meistä kaikista naisista vanhemmiten katkeria? On surullista ja raastavaa seurata mieheni ex-vaimon riutumista.
Eukko itse ensin jätti miehensä, kun "halusi oman elämän". Se elämä jätti hänet muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Nyt, vuosia jo eron jälkeen, vanha rouva ei voi sulattaa miehensä ja minun uusia lapsia.
Nyt vanha rouva riutuu ja pääharrastuksenaan pyrkii kiusaamaan miehensä ja omien lastensa välejä. Erittäin paha paikka tuntuu olevan vanhempien lasten ja näiden uusien sisarusten lämpimät välit.
Olen miestäni ja tämän exää 15 vuotta nuorempi ja pelkään, että itsekin vanhetessani alan sekoilla tuolla tavoin. Näyttää olevän yleistä keski-ikäisille rouville. Miten nainen voi välttää sen kuuluisan 40v-menovaiheen ja sen kaikki seuraukset. Vai voiko mitenkään?
Eukko itse ensin jätti miehensä, kun "halusi oman elämän". Se elämä jätti hänet muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Nyt, vuosia jo eron jälkeen, vanha rouva ei voi sulattaa miehensä ja minun uusia lapsia.
Nyt vanha rouva riutuu ja pääharrastuksenaan pyrkii kiusaamaan miehensä ja omien lastensa välejä. Erittäin paha paikka tuntuu olevan vanhempien lasten ja näiden uusien sisarusten lämpimät välit.
Olen miestäni ja tämän exää 15 vuotta nuorempi ja pelkään, että itsekin vanhetessani alan sekoilla tuolla tavoin. Näyttää olevän yleistä keski-ikäisille rouville. Miten nainen voi välttää sen kuuluisan 40v-menovaiheen ja sen kaikki seuraukset. Vai voiko mitenkään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokainen meistä elää varmaan omaa elämäänsä ja kokee eri elämänvaiheet erilailla. Minä elin 40v:n kriisin omalla tavallani; vaihdoin ammattia ja olin yli 40 kun sain nuorimmaiseni. Mietin myös avioliittoani ja koin sen riittäväksi joten missään vaiheesa en eroa en edes miettinyt.
Mies tuli sitten 50:n "villitykseen" ja siinä unohtui vanha vaimo ja perhe ihan kokonaan. Löytyi ihminen jonka kanssa sai elää villiä ja vapaata elämää ilman huolia lasten kasvatuksesta.
Katkera varmaan olin jossain vaiheesa mutta en ole enää. Jokainen meistä valitsee oman elämänsä ja minun valintani on ollut elää elämää lasten kanssa. Ex elää omaa huoletonta elämäänsä uuden onnen kanssa. En kiusaa häntä ja lapset saavat tavata isäänsä silloin kun isällä on heille aikaa.
ei myydä vakuutuksia siksi, että se tulee sellaisena kuin on tullakseen. Jos nyt, oletettavasti noin 25 vuotiaana "päätät", ettei sinua heilauta minkään ikäkymmenen kriisit, joudut ikävä kyllä huomaamaan, ettet pysty kontrolloimaan elämää ympärilläsi.
Itse nauroin kolmikymppisenä paskaisesti kriiseille - nyt 40:n kynnyksen ylitettyäni joudun myöntämään, että eipä ollut mitään huuhaa-puhetta. Muutoksia tulee, halusit tai et. Omassa vallasssasi on se, miten ne hyödynnät vai annatko mennä vaan...
>>Tuleeko meistä kaikista naisista vanhemmiten katkeria?
Eihän toki. Eikä se ole iästä kiinni, eikä sukupuolestakaan. Jotkut ovat katkeria jo ihan nuorena, kadehtivat milloin ketäkin ja vahtivat ja kyyläävät tyttö- tai poikaystävänsä menemisiä. Kyllä se on enemmän persoonallisuus- ja asennekysymys.
Omassa lähipiirissäni on kaksi naista, saman miehen ensimmäinen ja toinen vaimo, n. 70- ja 50-vuotiaat, jotka ovat ystäviä keskenään ja käyvät kylässä jne, siis tapaavat muutenkin kuin pakollisissa perhejuhlissa. Mies on jo kuollut. Taisi heilläkin alkuvaiheessa olla pieniä sopeutumisvaikeuksia.
Elämä voi toki muuttaakin ihmistä. Joku katkeroituu vanhemmiten, toinen taas vanhemmiten valaistuu ja huomaa että omakin elämä on paljon mukavampaa kun ei syytä muita kaikista vastoinkäymisistä.
En tiedä voiko 40-"menovaihetta" välttää tai pitäisikö edes yrittää. Kyllä tähän ikään jotenkin kuuluu se ns. itsensä etsiminen, ja kuten edellinen kirjoittaja totesi, kukin tekee sen omalla tavallaan. Kuka etsii uuden miehen, kuka uuden harrastuksen.
Sitten kun sinä olet neljänkymmenen, niin miehesi on jo eläkeiässä. Kuka tietää millainen teidän elämäntilanteenne silloin on? Elämällä se selviää. :-)
Ette ole vastuussa ex:n epätoivosta, joka luulee saavansa entisen miehensä takaisin. Sinäkin katkeroidut aikaa myöten jos annat ex:n häiritä avioliittoanne.