Kuka tietää ?

Orkesterin käsittelijänä hän kuuluu virtuoosisimpiin suomalaissäveltäjiin.

Ihmisenä ja osittain myös säveltäjänä hän jäi arvoitukselliseksi hahmoksi. Hänen musiikkinsa pakenee yksiselitteisiä luonnehdintoja, ja monesti hän tuntuu piilottavan sisimpänsä musiikin näennäisesti harmittoman, ilottelevan pinnan alle.

Hänen tuotannon merkittävin osa koostuu orkesterisävellyksistä.

Kuka on tämä suomalalainen säveltäjä?

Nimim. Ammattilaisen pitäisi tämä ainakin tietää, tai suosittelen hänelle lämpimästi nicin vaihtoa.
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

uuno klami

Äänestä
  • Ravelistako Unski mieleen?

    Minulle ainakin Merikuvien VI osa 3 Bf (Meripastoraali, 3 beaufortia) vuodelta 1930 tuo mieleen juuri Ravelin Boléron.

    Äänestä

  • Olit paras. Ammattilainen jäi hopealle.

    Äänestä

3 bfää väiettiin aikoinaan Boleron plagiaatiksi, mutta jonkin kansainvälinen raati päästi miehen pälkähästä päättämällä että näin ei ole. Bolero voi tulla mieleen, mutta kyllä se on eri biisi, omassa lajissaan melko siisti ollakseen suomalainen. Yhden lajin impressionisti kummiskin. Biisihän levytettiin 1930- tai 1940-luvuilla, oliko Unski itse johtamassa, en muista. Muuten, tekikö Kajanus biisejä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iron Mike kirjoitti:

Orkesterin käsittelijänä hän kuuluu virtuoosisimpiin suomalaissäveltäjiin.

Ihmisenä ja osittain myös säveltäjänä hän jäi arvoitukselliseksi hahmoksi. Hänen musiikkinsa pakenee yksiselitteisiä luonnehdintoja, ja monesti hän tuntuu piilottavan sisimpänsä musiikin näennäisesti harmittoman, ilottelevan pinnan alle.

Hänen tuotannon merkittävin osa koostuu orkesterisävellyksistä.

Kuka on tämä suomalalainen säveltäjä?

Nimim. Ammattilaisen pitäisi tämä ainakin tietää, tai suosittelen hänelle lämpimästi nicin vaihtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu