Mistä löytyy suomalainen kaveri venäläiselle?

Muutama päivää sitten päiväkodimme hoitaja kysyi minulta, onko meidän perheellä suomalaista kaveriperhettä. Oma vastaukseni yllätti jopa mua- ei ole yhtään perhettä ja 18 vuotta on jo Suomessa asuttu...Tässähän on paljon miettimisaihetta. Toisaalta, kelattuani muistissa menneitä aikoja tajusin ettei edes ollut semmosta tilaisuutta eikä ajanjaksoa elämässäni, jolloin olisi oluut mahdollista ystävystyä jonkun suomalaisen kanssa. Kun muutin Suomeen ja aloitin kolun 12 vuotiaana, suomalaiset lapset osoittivat heti etten kuulu heidän joukkoonsa, joten oli pakko ystävystyä kaikkien silloin harvojen venäläisten kanssa ja pysyä erossa suomalaisista. Olimme syrjäytyneitä ja ylpeitä, joten aloimme itsekin osoittaa ettei kaverisuhde suomalaisiin kiinnosta meitä.
Nyt olen aikuisinen mutta lovatko lapsuuden pahat kokemukset muuttuneet kompleksiksi ja ennakkoluuloiksi ? Joudunko loput elämäni asumaan yhteisössä mihin en kuulu, jossa olen aina vieras ja jonka jäsenet ovat minulle vieraita?
Syrjäytyminen- tätä se kaikki tarkoittaa, mutta miten omat lapseni? He eivät saa kokea samaa. Olenko vastuullinen siitä miten heidän käy? Mitä voin tehdä estääkseni saman kohtalon lapsillani ja miten hankkisin suomalaisia kavereitä meidän perheellemme?
385414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

tähän mennessä löytänyt suomalaisia kavereita, niin tuskin tulet niitä löytämäänkään. Lapsillesi voi käydä samoin kuin sinulle, toivottavasti ei kuitenkaan.

Äänestä
  • olen kolmekymppinen ja tässä vaiheessä mikään ei ole vielä myöhäistä kun olen tällä asialle niin avoin että päätin jopa rekisteröityä tähän foorumiin (se kyllä piti tehdä aikoja sitten), mutta lapsistani olen huolissani jopa siksi että päiväkodissamme reilu kaksi kolmasosaa on ulkomaalaistaustaiset lapset.

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    olen kolmekymppinen ja tässä vaiheessä mikään ei ole vielä myöhäistä kun olen tällä asialle niin avoin että päätin jopa rekisteröityä tähän foorumiin (se kyllä piti tehdä aikoja sitten), mutta lapsistani olen huolissani jopa siksi että päiväkodissamme reilu kaksi kolmasosaa on ulkomaalaistaustaiset lapset.

    olet työelämässä,siellähän usein syntyy myös hyviä ystävyyssuhteita. Harrastusten parissa voisi löytyä kavereita. Ei luulisi olevan ihan ylitsepääsemätön juttu. Itse Suomessa lähes kymmenen vuotta asuneena olen alusta alkaen saanut kavereita, hyviä ystäviä, eikä ole tuottanut vaikeuksia.

    Äänestä

ystävä ja yksi venäläinen tyttö oli myös läheinen minulle. Asun Helsingissä ja tiedän, että maahanmuuttajat voivat löytää ystäviä. Ensin toki venäläisistä ja sitten kun joku suomalainen liittyy porukkaan, tulee muitakin ja pikkuhiljaa ennakkoluulot murenevat.

Äänestä
  • silloin kun olin sinkku ja aktiivinen bailaaja ystävystyin ainoan suomalaisen, joka olikin enemmän ruotsalainen...ihana ihminen oli, mut sit hän vetäytyi pois kuvioistaan kun hänellä alkoi masennus

    Äänestä

Minusta oikeiden ystavien hankkiminen aikuisialla on ylipaatansa hankalaa. Olen itse suomalainen, mutta asun ulkomailla. Kaikki tuttavamme ovat mieheni vanhoja tuttuja. Kayhan he kavereista minullekin, mutta kuitenkin aina miellan heidat ensin mieheni kavereiksi. Tyokaveritkin ovat ihan mukavia, mutta en kylla mielellaan ala heidan kanssaan vapaa ajalla mitaan puuhaamaan. Ovat kuitenkin aika 'erihenkisia' ja toisaalta jos joka paiva toissa nakee niin...

Saan kylla syyttaa koko asiasta ihan itseani, silla olen luonteeltani kai aika epasosiaalinen. Tykkaan nyhjata yksin kotona ja puuhastella solitaarihommissa. Harrastuksien kautta voisin kuvitella, etta on luonnollisin loytaa ystavia, mutta harrasteenkin tulisi olla sen kaltainen, etta siina jotain puuhataan yhdessa. Salilla kaynti yms. on kanssa aika 'yksin puuhaamista', pitaisi vahintaan menna joillekin leireille tai vastaavaa.

Suomalaisten kanssa on varmaan vaikeampi tutustua verrattuna moniin muihin kansoihin. Eiko venalaisistakaan tutuistasi sitten loydy ketaan sekapareja? Siis suomi-venaja?

Äänestä

Olen itse myöskin kolmikymppinen, suomalainen mokusuhteessa elävä nainen.
En ymmärrä miten ystävystyminen voi olla niin vaikeaa, itse olen uusia ystäviä löytänyt opiskelujen, työn ja harrastusten parista. Ystäväpiiriini kuuluu niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin.
Itsestä se on aika pitkälti kiinni, ole avoin ja utelias, sillä lailla minä olen ainakin uusiin ihmisiin tutustunut!

Äänestä

päiväkodissa, mikset pyytäisi jotain kaveria teille leikkimään, ehkä jopa perheineen..?

Äänestä

Luin kirjoituksesi ja muutaman vastauksen sen jälkeen. Mulle tulee heti mieleen se, että varmaankin silloin kun olet ollut jo kouluaikoina Suomessa ja siihen aikoihin ei Suomessa varmaankaan katsottu ulkomaalaisia myönteisesti. Siihen on monia syitä ja monet ulkomaalaisetkin ovat luoneet oman kuvansa itse eli siis ei aina suomalaisten negatiivisille asenteille pidä sanoa, että olemme sitä ja tätä, ettemme yritä edes ymmärtää erilaisuutta ja eri kulttuureja.

Ja se että olet kouluaikoina kokenut paljon syrjintää ei tiettävästi ole estänyt sinua oottamasta kontakteja suomalaisiin vanhempana ihmisenä. Suomalaisia yleensä pidetään luotettavin ihmisinä ja olen kuullut hyvin monen ulkomaalaisen kehuneen suomalaisia hyvinaä ihmisinä, luotettävina ja hyvinä ystävinä kun pääsee tutustumaan. Itselläni on monesta maasta ystäviä ja joistain maista eri läheisiä ystäviä. Toiset tulevat briteistä ja toiset tulevat Venäjältä, Moskovasta.

Tämä pariskunta ja eräs nainen äiteineen ovat minulle hyvin tärkeitä ihmisiä, olen heidät tavannut sattumalta lomareissullani ja pidämme jatkuvasti yhteyttä, yhteys säilyy siis. Pariskunta käy Suomessa joka vuosi pari kertaa ja tapaamme. Itse kävin viime kesänä Moskovassa ja asuin heidän kotonaan. Olen nyt kutsuttu heidän kotiinsa ja mökille jouluksi. He ovat ihania ja luonnollisia ihmisiä, mutta valitettavasti venäläisissä on paljon uusriikkaita ja leuhkia tapauksia, joita ei edes tavallinen venäläinen sulata. Olen asiakaspalvelussa ja tapaan päivittäin venäläisiä, ja monet heistä tai siis useimmat heistä ovat ylpeitä, röyhkeitä ja ilman mitään käytöstapoja. Ehkä tässä sinunkin tapauksessa on käynyt niin, olitte liian ylpeitä ja elitte omissa nurkissanne.

Monet suomalaiset sanovat ettei venäläisiin saa mitään yhteyttä, rypevät juuri siinä ylpeydessään, että suomalaiset eivät ole yhtään mitään. Sen huomaa käytännössä. Ehkä sitä luullaan että suomalaiset on tyhmiä, kun ovat niin hilaisia ja eivät puhu. Suomalaiset ovat vaan sellaisia, ei tarvitse aina puhua small- talkinkia ja kehuskella kaikkea ympärillä, voihan sitä muutenkin elää ja silti kaikki sujuu. Mutta ei se venäläinen kulttuurikaan ole mikään sen iloisempi ole, paljon surua, murhetta ja tuskaa!!

Sinun lapsuuden kokemukset eivät pitäisi siirtyä lapsiisi. Heillä on omat kokemuksensa ellet ole jo puhunut heille suomalaisuuden negatiivisista puolista negatiivisiesti lapsillesi. Siinähän itse jatkat omaa kokemaasi. Paljon riippuu itsestään miten ottaa kontaksteja ihmisiin ja minkälaisissa tilanteissa. Sitä kannattaisi miettiä.

Äänestä
  • Itse tykkään suomalaisista just siitä että ovat yksinkertaisia (hyvässä mielessä) rehellisiä ihmisiä.En ikinä yrittäisi tartuttaa lapsiani omilla negatiivisillä kokemuksilla, jotka tapahtuivat ollessani 12 vuotias- tärkeä ikä psykologisen kehityksen kannalta. Olinhan silloin avoin, toivoa ja unelmia täynnä tyttö, jolle kiltti avoin suomalainen tyttö samalta luokalta sanoi sujuvalla venäjän kielellä: " aika huonoa että tulit nyt meille kun meille on jo muodostunut oma tiimi, oma ryhmä, sinua ei hyväksytä joukkoon"...
    Sitä paitsi en siedä kun omat lapseni käyttävät jostain päiväkodimme lapsesta sanaa "somali"- yritän heti korjata tilanteen niin, että lapseni käyttää vain sen lapsen nimeä.
    Mikä tulee nykyisiin venäläisiin, en itsekään tunne kuuluvani siiheen joukkoon. Roikun jossakin suomalaisten ja slaavilaisten välissä:)Näin välttämättömästi käy niille, joilla tavallaan on kaksi kotimaataa, kaksi identiteettiä((

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    Itse tykkään suomalaisista just siitä että ovat yksinkertaisia (hyvässä mielessä) rehellisiä ihmisiä.En ikinä yrittäisi tartuttaa lapsiani omilla negatiivisillä kokemuksilla, jotka tapahtuivat ollessani 12 vuotias- tärkeä ikä psykologisen kehityksen kannalta. Olinhan silloin avoin, toivoa ja unelmia täynnä tyttö, jolle kiltti avoin suomalainen tyttö samalta luokalta sanoi sujuvalla venäjän kielellä: " aika huonoa että tulit nyt meille kun meille on jo muodostunut oma tiimi, oma ryhmä, sinua ei hyväksytä joukkoon"...
    Sitä paitsi en siedä kun omat lapseni käyttävät jostain päiväkodimme lapsesta sanaa "somali"- yritän heti korjata tilanteen niin, että lapseni käyttää vain sen lapsen nimeä.
    Mikä tulee nykyisiin venäläisiin, en itsekään tunne kuuluvani siiheen joukkoon. Roikun jossakin suomalaisten ja slaavilaisten välissä:)Näin välttämättömästi käy niille, joilla tavallaan on kaksi kotimaataa, kaksi identiteettiä((

    Suomessa ei saa sanoa yksinkertainen ihmisestä, koska se sana on aina negatiivissävytteinen. Tiedän kyllä mitä yksinkertaisella tarkoitat, mieheni käytti samaa sanaa puhuessaan suomalaisista.
    Sano mieluummin vaikka vaatimaton, vaikkei se välttämättä ihan samaa tarkoitakaan.

    Äänestä

  • old_profile_41205 kirjoitti:

    miehenikin, joka ei ole suomalainen, käyttää tätä sanaa hyvässä mielessä, tarkoittaen että "hyvä jätkä", "meikäläinen":) ehkä "aito" olisi paras vaihtoehto tälle?

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    miehenikin, joka ei ole suomalainen, käyttää tätä sanaa hyvässä mielessä, tarkoittaen että "hyvä jätkä", "meikäläinen":) ehkä "aito" olisi paras vaihtoehto tälle?

    Joo, tosiaan yksinkertaisella ei ole hyvä kaiku. Ei edes suomalaiselta suomalaiselle sanottuna. Aito, tai varaukseton ja rehellinen ovat parempia;D
    Yksinkertainen ymmärretään joksikin, joka ei älyä monimutkaisia asioita, vaikka usein sillä tarkoitetaan ihmistä, joka ajattelee helposti ja on toimissaan vilpitön tai
    ajattelee suoraan
    (No jaa, suoraan ja suoraan, putkiaivoisuuttakaan ei kukaan mies vielä ole ilahtuen innostunut hyvänä piirrekuvauksena pitämään;D)

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    miehenikin, joka ei ole suomalainen, käyttää tätä sanaa hyvässä mielessä, tarkoittaen että "hyvä jätkä", "meikäläinen":) ehkä "aito" olisi paras vaihtoehto tälle?

    Ko. naisen etäämpää tuntevana, ymmärrän miksi ystäviä ei löydy: itsensä korostaminen, ylentäminen, nokka pystyssä kulkeminen ja huono käytös eivät yleensä tuo ystäviä kenellekään. Ei minua ainakaan kiinnosta "tunkeutua" seuraansa.

    Itselläni ei ole ollut ulkomailla asuessanikaan vaikeuksia ystävystyä paikallisten kanssa. Asiaa auttanee ystävällisyys, avoin mieli ja ymmärrys siitä, että kaikki maailman ihmiset ovat yksilöitä.

    Mukavaa jatkoa ja toivon, että ystävämaailma vielä aukeaa sinullekin :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mistä teit semmoset johtopäätökset että leimasit minut ylpeydellä, nokka pystyssä kulkemisella ja itsensä korostamisella?
    Jos nyt ylpeydestä puhutaan niin on minulla sen verran ylpeyttä minkä joka naisella, ihmisellä yleensä pitääkin olla. Kunnioitan yksilöitä mutta haluan itsellenikin saman kohtelun...etkö sinä haluaisi?

    Ymmärrän, että lapsuudessasi ja nuoruudessasi oppimasi etääntyminen ja jopa suojaverkon rakentaminen vaikuttavat omassa taustassasi. Se saattaa ulkopuolisen silmään näyttää juuri siltä, kuinka aiemmin kuvailin.

    Eroaako puolisosi kieleltään/ulkonäöltään paljonkin suomalaisista? Entäpä lapsesi? Joutuvatko he kenties vielä suurempien ennakkoluulojen kohteeksi kuin sinä aikoinaan?

    Saatat huomaamattasi välittää lapsillesi oman tapasi suhtautua suomalaisiin. Aika vahvat mielipiteet sinulla ainakin meikäläisistä on ;)
    Mitäs jos löysäisit vähän pipoa :) ja antaisit meille suomalaisille uuden mahdollisuuden ystävystyä sinun ja perheesi kanssa.

    Ystävyydellä, edelleen :)

    lässytystä, mä en ainakaan halua venäläisiä kavereikseni, vaikka olisivat ainoita ihmisiä maanpäällä. Piste.

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    Mistä teit semmoset johtopäätökset että leimasit minut ylpeydellä, nokka pystyssä kulkemisella ja itsensä korostamisella?
    Jos nyt ylpeydestä puhutaan niin on minulla sen verran ylpeyttä minkä joka naisella, ihmisellä yleensä pitääkin olla. Kunnioitan yksilöitä mutta haluan itsellenikin saman kohtelun...etkö sinä haluaisi?

    oletpas nyt maailman onneton, koska sinulla ei oli suomal.ystäviä. voi, nauretta ja en usko! ei ole minullakin ja en halua

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    Mistä teit semmoset johtopäätökset että leimasit minut ylpeydellä, nokka pystyssä kulkemisella ja itsensä korostamisella?
    Jos nyt ylpeydestä puhutaan niin on minulla sen verran ylpeyttä minkä joka naisella, ihmisellä yleensä pitääkin olla. Kunnioitan yksilöitä mutta haluan itsellenikin saman kohtelun...etkö sinä haluaisi?

    Niitä selvänäkijöitä ja tietäjiä tällä palstalla riittää! He usein tietävät sinusta enemmän, kuin sinä itse :-)

    Äänestä

  • old_profile_41205 kirjoitti:

    Niitä selvänäkijöitä ja tietäjiä tällä palstalla riittää! He usein tietävät sinusta enemmän, kuin sinä itse :-)

    Tulen muistamaan pitkään sen, että oikeutat (venäläisten uusrikkaiden) huonon käytöksen erilaisella kulttuurilla. Alensit muidenkin puolisot ja lapset kommentillasi. Tosiasia kuitenkin on, että öykkärit käyttäytyvät miten käyttäytyvät, kulttuurista riippumatta.

    No... ehkä sinullekin elämä tuo mukanaan viisautta ja ymmärrystä.

    Mukavaa joulun odotusta!

    Bedelia on palstan pahin poistaja ja keskustelujen vääristäjä. Viimeaikoina on hävinnyt useampikin kommentti ja sitä myöten jopa pitkiäkin keskusteluja.
    Aika säälittävää.

    Äänestä

  • old_profile_41205 kirjoitti:

    Suomessa ei saa sanoa yksinkertainen ihmisestä, koska se sana on aina negatiivissävytteinen. Tiedän kyllä mitä yksinkertaisella tarkoitat, mieheni käytti samaa sanaa puhuessaan suomalaisista.
    Sano mieluummin vaikka vaatimaton, vaikkei se välttämättä ihan samaa tarkoitakaan.

    Taisit poistattaa minun vastaukseni sinulle eilen illalla, harmi, ettet kestä totuutta ja käännyt täällä sensuroinnin puoleen. Älä sitten itse kirjoittele halventavasti meistä suomalaisista. Kumma ettei sitä sensuroitu.

    Te venäläiset ette siedä kuulla totuutta nykykansasastanne ja seriffi ilmeisesti poistaa kaiken, joka liiitty nykyelämään. Huono käydä kanssanne minkäänlaista toimintaa ei edes ystävyystoimintaa, jos teidän puoli näyttää non huonolta yhteistoiminnaltaan. Miksi ette voisi palata omaan maanne nyt ja nauttia siitä ihanasta venäläisyydestä, me emme kaikki ole kuitenkaan Suomessa ihan "love with you."

    iuyuä y ykk"inmm

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tulen muistamaan pitkään sen, että oikeutat (venäläisten uusrikkaiden) huonon käytöksen erilaisella kulttuurilla. Alensit muidenkin puolisot ja lapset kommentillasi. Tosiasia kuitenkin on, että öykkärit käyttäytyvät miten käyttäytyvät, kulttuurista riippumatta.

    No... ehkä sinullekin elämä tuo mukanaan viisautta ja ymmärrystä.

    Mukavaa joulun odotusta!

    Varmaan oli minun viestini, I hope so not, kiva muuten, että viesti tuli ainakin perille ja ja joku noteerasi sen ja kommentoi. Olen ainakin todella pahoillani niiden kaikkien venäläisten puolesta, joita kaikki uusirikkaat ökkäröijät ja kusipäät edustavat. Onnea kaikille muille kivoille ja tavanomaisille ja ihanille venäläsille!

    Muuten jos seuraat ohjelma nyt kakkosella, niin siellä venäläiset ihailevat suomalaista järjestystä ja siisteyttä, niin tekevät ystänikin Moskovasta. Harvinaista, että joku näkee hyvät puolet Suomessa eli siis ne Suomen hyvät puolet...

    äubfviestini

    Äänestä

  • harasoo, kirjoitti:

    Vaikea uskoa että sinulla sillä asenteella voi olla ystävä Moskovassa…

    Äänestä

  • fdgfdf kirjoitti:

    Vaikea uskoa että sinulla sillä asenteella voi olla ystävä Moskovassa…

    Mikäs asenteessa on vikana? Sorry, jos puhun suoraan mitä ajattelen öykkärivenäläisisistä. Tottahan se on, mutta moni pitää ajatuksensa sisällä. Eipä toi asenne täällä muutamilla ulkkiksillakaan (venäläisillä tod. näk.) mikään positiivinen ole, ihan vapaasti voitte avautua täällä. On ystäviä Moskovassa edelleen.

    Tuskin olet löytänyt oikeaa ystävää Moskovasta… Tai he ovat sokeita sinun seurassasi.. Kunnon venäläinen ei ystävysty sinun kaltaisiin ihmisiin…

    Äänestä

  • gfdhgh kirjoitti:

    Tuskin olet löytänyt oikeaa ystävää Moskovasta… Tai he ovat sokeita sinun seurassasi.. Kunnon venäläinen ei ystävysty sinun kaltaisiin ihmisiin…

    No kerta kiellon päälle vielä, minulla siis on Moskovassa ystäviä ja varmaan sinun harmiksesi. Olemme hyviä ystäviä ja tapaamme joka vuosi Suomessa kun he käyvät täällä Hesassa ja vuoroin minä siellä. Mikä sua siinä oikein riepoo, ettet sulata ystävyyttäni joidenkin venäläisten kanssa? Nämä ihmiset ovatkin sellaisia melko tavallisia ihmisiä, kunnon työläisiä eikä mitään ns. "huijattujen rahojen hyväksikäyttäjiä." Ovat oman toimeetulon hankkineet kovalla työllä ja ahkeruudella ja sen näkee myös muussakin elämänarvoissa miten rahaansa käyttävät.

    Sulle näköjään on turha selittää mitään. Et ole lukenut viestejäni kunnolla ja alat syyllistämään kunnolla oikein, vaikka ilmeisesti et tajua edes mitä olen kirjoittanut. Se on harmi, että olet noin sokea jne. En puhu koko kansasta ja kaikista ihmisisitsä kansanne keskuudessa vaan ilmaisin oman mielipiteeni uusikkaiden käyttäytymisestä Suomessa ja muissa eri maiden matkailukohteissa.

    Olen itse saanut kokea ja nähdä heidän ylimielisyyden sekä valitettavasti myös kuullut muiden maiden matkailu- ja palvelualan ihmisten sekä paikallisten sanovan niin. En mahda sille mitään, jos et oikein tajua ja halua käsittää koko asiaa, fine.

    Sinä et tunne minua henkilökohtaisesti ja todellakaan et tiedä minusta mitään. Voi sinulle harmiksesi kertoa vielä, että minulla on monessa muussakin maassa ystäviä ja ne kaikki ovat todellisia. Sua vaan ottaa päähän etten ymmärrä venäläisten uusrikkaiden touhua ja öykkäröintiä Suomessa ja muualla maailmassa.

    suomalaisten touhua kaikkialla, erityisesti venäjällä. kyllä, venäläisten käytös onkin hyvä. tai olet kateellinen, että venäläisillä on nyt raha?

    Äänestä

  • harasoo, kirjoitti:

    Taisit poistattaa minun vastaukseni sinulle eilen illalla, harmi, ettet kestä totuutta ja käännyt täällä sensuroinnin puoleen. Älä sitten itse kirjoittele halventavasti meistä suomalaisista. Kumma ettei sitä sensuroitu.

    Te venäläiset ette siedä kuulla totuutta nykykansasastanne ja seriffi ilmeisesti poistaa kaiken, joka liiitty nykyelämään. Huono käydä kanssanne minkäänlaista toimintaa ei edes ystävyystoimintaa, jos teidän puoli näyttää non huonolta yhteistoiminnaltaan. Miksi ette voisi palata omaan maanne nyt ja nauttia siitä ihanasta venäläisyydestä, me emme kaikki ole kuitenkaan Suomessa ihan "love with you."

    iuyuä y ykk"inmm

    saaks täällä kuka tahansa poistaa viestejä? eilen niitä oli 111 nyt vain 54 ja mä en poistanut yhtään viestiä!

    Äänestä

  • kastaneda kirjoitti:

    saaks täällä kuka tahansa poistaa viestejä? eilen niitä oli 111 nyt vain 54 ja mä en poistanut yhtään viestiä!

    tuolta bedelialta. Kummallisesti taas haihtui suurin osa pikkugimman viesteistä.

    No sellainen tuo maalaistypy on.....

    Äänestä

  • minäkin en ymmärrä kirjoitti:

    suomalaisten touhua kaikkialla, erityisesti venäjällä. kyllä, venäläisten käytös onkin hyvä. tai olet kateellinen, että venäläisillä on nyt raha?

    Aina vain paranee. Nyt sä sitten keksit ton, että me oltaisiin kateellisiä kun joillain venäläisillä uusrikkailla on rahaa törsätä mielin määrin. Roinaahan kaupoissa riittää, mutta suomessa ollaan jo sen verran edellä, että ei kaikkia rahoja laiteta roinaan ja materiaan kuin jotkut jotka sitä ovat hankkineet väärillä keinoilla ja suoraan sanottuna varastamalla, ei todellankaan käy kateeksi.

    Kyllä sitä alas tullaan ja ruminalla, ei rahassa kylpeminen muutenkaan ole mikään hyvän elämän mittari eikä se tee ihmistä paremmaksi!! Ja sinä sit todellakaan tiedä yhtään mitään suomalaisten touhuista varsinkaan muualla, et pidä vaan pääsi kiinni. Ja sitä paitsi maassanne suurin osa elää köyhyydessä tai vähävaraisena,olisin sinuna ihan hiljaa koko asiasta.

    No, tähän on pakko heittää totuuden nimessä, että onhan meillä suomalaisillakin oma yläluokkamme, joka on köyhältä varastanut ja köyhää kyykyttänyt aikoinaan, teollistumisen vuosista jollei nyt aivan kuninkaankin ohjaamina...

    Nykyään ovat rikkaita ja kunnioitettuja sukuja nuo suomenruotsalaiset. Linnassa juhlineita ja milloin minkäkinlaisilla kunniaristeillä palkittuja.

    Aika moni kokemukseni mukaan heitä kadehtii.

    Summa summarum: Ei kaikki "novijruskit" putoo alas. Vallan ja rahan uusjaossa vaan ehtivät ensin. Näin se käy globaalisti. Ja näin se on aina käynyt.

    Äänestä

  • harasoo, kirjoitti:

    Aina vain paranee. Nyt sä sitten keksit ton, että me oltaisiin kateellisiä kun joillain venäläisillä uusrikkailla on rahaa törsätä mielin määrin. Roinaahan kaupoissa riittää, mutta suomessa ollaan jo sen verran edellä, että ei kaikkia rahoja laiteta roinaan ja materiaan kuin jotkut jotka sitä ovat hankkineet väärillä keinoilla ja suoraan sanottuna varastamalla, ei todellankaan käy kateeksi.

    Kyllä sitä alas tullaan ja ruminalla, ei rahassa kylpeminen muutenkaan ole mikään hyvän elämän mittari eikä se tee ihmistä paremmaksi!! Ja sinä sit todellakaan tiedä yhtään mitään suomalaisten touhuista varsinkaan muualla, et pidä vaan pääsi kiinni. Ja sitä paitsi maassanne suurin osa elää köyhyydessä tai vähävaraisena,olisin sinuna ihan hiljaa koko asiasta.

    Se edellinen viesti ei ollut minun kirjoittamani vaan jonkun muun. Saat olla ehdottomasti näitä poikkeuksellisia suomalaisia jotka vilpittömästi haluavat saada ystäviä Venäjältä, vaikka niitä on hyvin vähän. Yleensä on hyväksikäyttäjiä. Olen sekoittanut sinut enemmistöön, joka kirjoittelee jatkuvasti rasistisia viestejä tänne. Sukuni on Moskavasta ja miehenikin oli Moskovan liikemies. Tunnen paljon moskovalaisia liikemiehiä ja tiedän mitä mieltä moskovalaiset suomalaisista... Ja yleiskuva ei ole positiivinen. Pitää muistaa että moskovalainen yläluokka ei päästä suomalaisia omaan sisäpiiriin… Sen takia sanoin että kunnon venäläinen ei yleensä ystävysty suomalaisiin. En halunnut loukata sinua.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    En itse asiassa ollut halunnut ystäviä Venäjältä, vaan olin heihin tutustunut ihan sattumalta. En yleensäkään katso kansallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa, kun ja jos ystävystyn jonkun kanssa. Meillä vain synkkasi oikein kivasti heidän kanssaan eräällä lomareisulla pari- kolme vuotta sitten ja siitä asti olemme olleet ystäviä. Moskovassa käydessäni olen tutustunut näiden kavereihin ja vanhempiin ja minut on otettu avosylin vastaan. He ovat yliopisto tason ihmisiä ja kovia tekemään töitä, puhuvat hyvää englantia niin kuin minäkin. Vaikeaahan olisikin tutustua ihmisiin, jotka eivät osaa venäjän lisäksi muuta kieltä, ja niitä olen tavannut työssäni.

    He eivät ole sinun ns. kutsumaa yläluokkaa, ja minä ynnä moni muukin suomalainen viis veisaa, haluaako joku muka yläluokkaan kuuluva tutustua meihin!! Meillä suomalaisilla ei ole enää ollut moniin vuosikymmeniin sellaista luokkajärjestelmää. Hah, onko sinun mielestä kunnon ihminen ja yläluokka sama asia, huh. Aika kieroon kasvanut ajatusmaailma, sorry vaan!! Et sinä loukkaa minua millään lailla Enkä minäkään halua loukata ketään.

    Sisäpiireistä puheenollen, niin eipä moni suomalainenkaan sisäpiiriporukka halua ketään ulkopuolista joukkoonsa, saatika sitten venäläistä. Näin olen kuullut.

    kö kun meillä Sinoi u

    Lain mukaan kaikki asiointi Venäjällä pitää hoitaa venäjän kielellä, sen takia muu kieli paitsi venäjä on epävirallisten kanssakäymisien käytössä. Jos teillä on epävirallisia suhteita työn takia, on ihan luonnollista että toiset osaavat kieltä, jos he oppivat sen erikseen. En tarkoittanut että kunnon ihmisiä on yläluokassa. Yhdistit kaksi eri lausetta yhteen. Tarkoitin että yläluokkaan ei päästä. Ja venäläinen minun piiristä ei halua ystäviä Suomesta. Kyllä meillä molemmilla on hyvin erilainen kulttuuritausta.

    Äänestä

Kyllähän se venäläisyys varmaankin aiheuttaa monessa suomalaisessa negatiivisia tunteita kun ajattelee historiaa ja sitä mitä venäläiset ovat tehneet ja minkälaista venäjällä on nykyään. Mutta kyllä meitä on niitäkin yksilöitä jotka ymmärtävät, etteivät kaikki ihmiset venäjällä ole samanlaisia. Yksilöitä on erilaisia suomalaisissakin.

Itselläni on ystäviä monestakin eri kulttuurista ja varmatsi sinne mahtuisi venäläinenkin mukaan. On totta, että suomalaisten on vaikea ystävystyä ja ystävystyminen on hidasta. Parhaiten ystävystyy työpaikoilla, kursseilla ja kouluissa tai muiden harrastusten parissa.

Ensin tutustutaan pikkuhiljaa esim. harrastuksen parissa. Suomalaista voi pyytää kahville tai teelle. Tämän kahvittelun on hyvä jäädä ensimmäisillä kerroilla lyhyehköksi ettei tule liikaa kerralla :). Jos kutsut suomalaisen heti kotiisi voi se olla hänelle liikaa aluksi. Ensin siis johonkin kaupungille tai kurssipaikan kahvioon kahville. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee kehittymään eteenpäin. Luottamus kasvaa pikkuhiljaa. Jos henkilökemiat natsaavat hyvin yhteen niin ystävyys voi puhjeta kukkaan nopeamminkin, riippuu niin paljon ihmisistä ja asioista. Suomalaisia on sosiaalisiakin yksilöitä jotka ystävystyvät helposti, mutta harvemmassa taitavat olla.

Oletko työelämässä? Työpaikalta voi saada uusia ystäviä, muistaa tosiaan tuon hitaasti etenemisen :) ja on kärsivällinen. Jos kieltäytyy vaikkapa kahvi kutsusta tai ignooraa sen niin kysyy parin viikon päästä uudelleen vähän kuin ohimennen. Näin minäkin joudun tekemään vaikka olen ihan suomalainen :). Varsinkin talvisin me tykätään istua kotona ihan oman perheen piirissä. Tulee tavattua ystäviä vapaa-ajalla tosi harvoin.

Äänestä

Onko töissäsi mukavia suomalaisia naisia? (jos siis olet nainen) Tai harrastuksissasi ym. Jos olet kristitty niin seurakunnassa tutustuu todella helposti ihmisiin. Esim seurakunnissa on perhekerhoja ym joihin voivat ei uskovatkin mennä ja tutustua toisiin perheisiin.

Koita itse käyttäytyä ystävällisesti ja sosiaalisesti niin saat varmasti vastakaikua. Suomalaiset ovat ujoja tekemään alotteita. Katso jostain itsesi tyylisiä ihmisiä ja tutustu heihin. Lapset voivat siinä sivussa tutustua toisiinsa. Minulla on ulkomaalaisiakin ystäviä ja pidän sitä suurena rikkautena. Näin opin ulkomaalaisista kulttuureista ja tavoista kuin huomaamatta ja samalla myös lapseni.

Mutta varo tätä palstaa. Varmasti löydät tervejärkisempiä ihmisiä muualta. Mä tulin uteliaisuudesta tänne katsomaan onko meno muuttunut yhtään järkevämmäksi kuin vuosia sitten...

Äänestä

Öh, tuota puhut nyt niinkuin vellit ja puurot olisi sekaisin itselläsi. Lueppa edellinen kirjoituksesi, siitä käy hyvin selvästi luettuna, että mielestäsi yläluokka on siis kunnon porukkaa Moskovassa ja he eivät huoli suomalaisia piiriin sisään.

Sulla on kova tarve esittää parempaa porukkaa ja mitä ns, yläluokka ajattelee suomalaisista. Uskon ja olen varma, että suomalaiset eivät paskaakaan ole kiinnostuneita jostain Moskovalaisesta yläluokasta. Taitaa vaan olla niin, että itse olet kovasti vaivaantunut kyseisestä asiasta.

Tottakai Moskovassa puhutaan venäjää niinkuin Suomessakin puhutaan ruotsia ja suomea, eikä venäjää tai englantia virastoissa ja mm. toimistoissa ja busineksessa, paitsi kansainvälisillä markkinoilla puhutaan eri kieliä kuka mitäkin on opiskellut.

Omat ystäväni ovat tarpeeksi sivistyneitä seurustellakseen muun maalaisten kanssa ja ottavat vieraansa vastaan vilpittömän iloisesti ja vieraanvaraisesti. Niisä porukoissa luokkajärjestelmä olisi vain vitsi!! Pitääkin seuraavan kerran kysäistä mitä mieltä ovat tästä ns. yläluokasta!! Ja toisaalta businesmiehiä ja naisia on ihan tavallisiakin, ei tarvitse kuulua johonkin luokkaan. Minua suoraansanottuna hieman naurattaa kommenttisi, ei millään pahalla.,

ä u

Äänestä

Ketjusta on poistettu 139 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kastaneda kirjoitti:

Muutama päivää sitten päiväkodimme hoitaja kysyi minulta, onko meidän perheellä suomalaista kaveriperhettä. Oma vastaukseni yllätti jopa mua- ei ole yhtään perhettä ja 18 vuotta on jo Suomessa asuttu...Tässähän on paljon miettimisaihetta. Toisaalta, kelattuani muistissa menneitä aikoja tajusin ettei edes ollut semmosta tilaisuutta eikä ajanjaksoa elämässäni, jolloin olisi oluut mahdollista ystävystyä jonkun suomalaisen kanssa. Kun muutin Suomeen ja aloitin kolun 12 vuotiaana, suomalaiset lapset osoittivat heti etten kuulu heidän joukkoonsa, joten oli pakko ystävystyä kaikkien silloin harvojen venäläisten kanssa ja pysyä erossa suomalaisista. Olimme syrjäytyneitä ja ylpeitä, joten aloimme itsekin osoittaa ettei kaverisuhde suomalaisiin kiinnosta meitä.
Nyt olen aikuisinen mutta lovatko lapsuuden pahat kokemukset muuttuneet kompleksiksi ja ennakkoluuloiksi ? Joudunko loput elämäni asumaan yhteisössä mihin en kuulu, jossa olen aina vieras ja jonka jäsenet ovat minulle vieraita?
Syrjäytyminen- tätä se kaikki tarkoittaa, mutta miten omat lapseni? He eivät saa kokea samaa. Olenko vastuullinen siitä miten heidän käy? Mitä voin tehdä estääkseni saman kohtalon lapsillani ja miten hankkisin suomalaisia kavereitä meidän perheellemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu