Rauhannobelisti: "Suomessa stalinistikommunisteja...

Rauhannobelistimme Martti Ahtisaari sanoo Seura-lehdelle (Seura 50/2008) antamassaan haastattelussa: ”Suomikaan ei ole vapaa stalinistikommunisteista, taistolaisista. He vaikuttavat edelleen hyvissä asemissa.”

Keitähän mahtaisivat olla nämä rauhannobelistimme tarkoittamat ”stalinistikommunistit”, joiden olisi presidentti Martti Ahtisaaren mukaan jo aika väistyä?

Ensimmäisenä tulee mieleen SAK:n johto? Nehän lienee edustavat työläisiä ja taistelevat joukkovoimalla työnantajia vastaan?

Presidentti Tarja Halonen? Pitää yllä hyviä suhteita naapurimaahan, eikä ole saanut hyväksyntää Martin omilta suojelijoilta Richard Cheneyltä ja Carl Bildtiltä.

Tuomioja? Kirjoittaa joskus historiastammekin ihan vääriä asioita, ja kaiken lisäksi rauhanpuolustajien jäsen.

Entä Väyrynen? Lyyra? Juhani Suomi – selviä kekkoslaisia, siis suomettuneita, ja siis myös kommunisteja ja stalinisteja?

Entäpä sitten Heinäluoma, Soini, Arhinmäki, Korhonen sekä jotkut muut johtavat poliitikot?

Keksittekö muita?
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

piiloänkyräkommari?

Äänestä

Tuleva syvä maailmanlaajuinen lama antaa paremman kuin hyvän kasvualustan kommunismille!.

Stalinisteille on vielä töitä kaksinkäsin. Kansanvihollisia on jokapuolella.

Pian saadaan suuret rakennushankkeet käyntiin orjatyövoimalla, ja se on sosialistiselle yhteiskunnalle halpaa lystiä.

Työttömyys poistuu ikuisiksi ajoiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvissä asemissa" kirjoitti:

Rauhannobelistimme Martti Ahtisaari sanoo Seura-lehdelle (Seura 50/2008) antamassaan haastattelussa: ”Suomikaan ei ole vapaa stalinistikommunisteista, taistolaisista. He vaikuttavat edelleen hyvissä asemissa.”

Keitähän mahtaisivat olla nämä rauhannobelistimme tarkoittamat ”stalinistikommunistit”, joiden olisi presidentti Martti Ahtisaaren mukaan jo aika väistyä?

Ensimmäisenä tulee mieleen SAK:n johto? Nehän lienee edustavat työläisiä ja taistelevat joukkovoimalla työnantajia vastaan?

Presidentti Tarja Halonen? Pitää yllä hyviä suhteita naapurimaahan, eikä ole saanut hyväksyntää Martin omilta suojelijoilta Richard Cheneyltä ja Carl Bildtiltä.

Tuomioja? Kirjoittaa joskus historiastammekin ihan vääriä asioita, ja kaiken lisäksi rauhanpuolustajien jäsen.

Entä Väyrynen? Lyyra? Juhani Suomi – selviä kekkoslaisia, siis suomettuneita, ja siis myös kommunisteja ja stalinisteja?

Entäpä sitten Heinäluoma, Soini, Arhinmäki, Korhonen sekä jotkut muut johtavat poliitikot?

Keksittekö muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu