On se kumma kun ihminen ei opi koskaaan virheistään. Halusin tämän jakaa tänne, sillä olen varma että minulla on kohtalotovereita täällä. Olen juuri eronnut muutaman vuoden suhteesta, joka loppui omasta halustani. En vain tuntenut, että meillä olisi tulevaisuutta pitemmän päälle tiettyjen erilaisten elämän suunnitelmien ja ylipäätään elämän asenteen vuoksi. Silti pysyin suhteessa yli vuoden varmaankin läheisriippuvuuden vuoksi. Nyt sitten tapasin erittäin mukavan miehen, tapailimme muutaman viikon vaikka taas tiesin ettei meillä olisi tulevaisuutta. Emme koskaan keskustelleet mikä tämä meidän juttu on, ja nyt se sitten loppui kun mies on sekaisin ajatustensa kanssa. Muuttui vain etäiseksi ja hankalaksi. Asia on vielä keskustelematta ja haluaisin puida asian läpi ja jatkaa eteenpäin. On vain niin koomista, että en ole tosissani häntä tapaillut, mutta kun tulee torjutuksi sitä on aina paha mieli. Säilymme varmasti ystävinä vielä, koska meillä oli paljon hyviä keskusteluja ja viihdyimme toistemme seurassa. Hän ei vain todellisuudessa ollut sellainen, mitä etsin. Miksi minulla on kuitenkin paha olla, vaikka ajattelin hänestä vain että "paremman puutteessa"? On tämä hankalaa:sitä mitä ei voikaan yhtäkkiä saada niin sitä juuri haluaa. Elämäntilanteeni ei ole nyt sellainen, että voisin edes alkaa seurustelemaan, mutta silti oli ihanaa kun oli joku kenen kanssa viettää aikaa.
Mitäköhän yritän tässä kertoa, on vaikea pukea näitä sanoiksi. Pointtini on kuitenkin se, että miksi tyytyä sellaiseen mieheen mikä ei pistä sukkia pyörimään jaloissa? Odotan sitä jotakin, sellaista miestä jonka kanssa olemme samalla aallonpituudella ja että voisimme suunnata yhdessä kohti tulevaisuutta ja maailmaa. Sellaista on vain vaikea löytää, mutta siihen asti en enää aio tyytyä johonkin korvikkeeseen vaikka kuin olisi hyvä olla. Kieroutunutta ja ristiriitaista, eikö? Jaetaan hyvät ystävät täällä tuntemuksiamme niin ehkä tulee parempi mieli :)
Yritän ajatella positiivisesti että mies teki minulle suuren palveluksen etten jäänyt TAAS jumiin ihmiseen, joka ei kuitenkaan ole se oikea..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.