Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, joista 4,5 v. naimisissa. Mieheni on kuitenkin jo pidemmän aikaa tuntunut "lapselta". Hän pelailee tietokoneella yömyöhään, ei osallistu kotitöihin tai ole kiinnostunut paljoa mistään. Hänellä on myös pitkäkestoista masennusta. Lapsia meillä on 2. Olen joutunut huolehtimaan melkein kaikesta yksin enkä enää jaksa. Tuntuu että olen miehenikin 'vanhempi' koska joudun joskus huolehtimaan hänen nukkumaanmenoistaankin. Mies on töiden vuoksi aika paljon kotoa pois ja nyt syksyn aikana on alkanut tuntua että pärjään ihan hyvin - jopa paremmin yksin lasten kanssa.
Seksi ei ole aika pitkään aikaan enää minua kiinnostanut koska en näe miestäni enää MIEHENÄ. Tuntuu että olen hänenkin äitinsä enkä tunne itseäni naiseksi hänen seurassaan. En saa häneltä kaipaamaani seuraa. Hän ei kuulema osaa seuraa tarjota. Olemme hyvin erilaiset: minä iloinen ja huumorintajuinen, utelias, kiinnostunut ihmisistä ja asioista, liikkumisesta yms. , mieheni puolestaan hyvin tosikko. Nyt tuntuu etten näe häntä enää fyysisestikään miehenä. En usko että olisin enää tässä suhteessa ilman lapsia.
Olemme käyneet perheneuvolassa ja mieheni käytös on muuttunut paljolti sellaiseksi mitä olisin kaikki nämä vuodet kaivannutkin, mutta tuntuu että on jo liian myöhäistä. Olen jäänyt näiden vuosien aikana niin usein niin YKSIN etten voi koskaan sitä unohtaa tai ehkä antaa anteeksikaan. Onko siis parempi lähteä eri teille?
Seksi ei ole aika pitkään aikaan enää minua kiinnostanut koska en näe miestäni enää MIEHENÄ. Tuntuu että olen hänenkin äitinsä enkä tunne itseäni naiseksi hänen seurassaan. En saa häneltä kaipaamaani seuraa. Hän ei kuulema osaa seuraa tarjota. Olemme hyvin erilaiset: minä iloinen ja huumorintajuinen, utelias, kiinnostunut ihmisistä ja asioista, liikkumisesta yms. , mieheni puolestaan hyvin tosikko. Nyt tuntuu etten näe häntä enää fyysisestikään miehenä. En usko että olisin enää tässä suhteessa ilman lapsia.
Olemme käyneet perheneuvolassa ja mieheni käytös on muuttunut paljolti sellaiseksi mitä olisin kaikki nämä vuodet kaivannutkin, mutta tuntuu että on jo liian myöhäistä. Olen jäänyt näiden vuosien aikana niin usein niin YKSIN etten voi koskaan sitä unohtaa tai ehkä antaa anteeksikaan. Onko siis parempi lähteä eri teille?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viimeinen kappaleesi paljastaa, että positiivista muutosta on havaittavissa, joten mielestäni mies antaistee vielä mahdollisuuden ja kärsivällisyyttä jo sillä että yrittää muuttua. Hänessä ei tunnu olevan mitään hirveää vikaa, et maininnut alkoholiongelmia tai aggressiivisuutta, hän vaan taitaa olla sinua vähän introvertimpi ja ehkä vähemmän omatoiminen. Mielestäni se ei ole kovin suuri synti.
Onko hän hyvä ja vastuuntuntoinen huoltaja? Mitä lapset ajattelisivat erosta? Jos lapset pitävät isästään ja hän on heille myös ollut hyvä isä, eron suhteen kannattaisi olla erityisen varovainen. Jos taas miehen 'lapsellisuus' on aiheuttanut tilanteita joissa häntä olisi voinut sanoa huonoksi vanhemmaksi tai vastuuttomaksi, ehkä ero olisi oikeutettu.
Vain sinä ja perheesi tiedätte kunnolla mikä teille olisi parasta, mutta kuvauksen perusteella en näe miehessä mitään suurta vikaa vaikka ehkä olettekin aika erilaisia.
miettimässä sellaista päätöstä, johon ulkopuolisen
on vaikeaa, ellei mahdotonta, mennä neuvomaan.
Tee päätös ihan oman harkintasi mukaan.