Ikävät treffit mulla

En ole eläessäni ollut näin oudoilla treffeillä kuin eilen. Niin hurmaava kavaljeeri vei minut päivälliselle hienoon ravintolaan ja siitä kaikki karmeus alkoi. Aluksi mies oli niin kohteas ja huomaavainen kuin olla vain voi. Juttelimme kaikkea mukavaa, kunnes yhtäkkiä 30v. seuralaiseni kysyy "haiseeko sun perse paskalta?"
Olin aivan ymmälläni enkä voinut kuvitella tuo´n lauseen tulevan hänen suustaan. Mies sanoi, että sitä ei tarvitse ottaa vakavasti.

Hetken päästä mies sanoi minulle "Mä tahdon vedellä tota sun pyykkilautaa kikkelillä edestakas,jotta tietäisin mitä ääntä se pitää" .. Siinä vaiheessa sanoin, että minua alkaa ahdistaa ja mies sanoi "kyllä sä siihen totut, me nussitaan tänään, läskiperse!" Sen jälkeen juoksin lähimmälle taksitolpalle ja pääsin turvallisesti kotiin. Aamulla kännyssäni oli viesti "saanko hieroa pilluasi?" Nyt olen peloissani kotona enkä tiedä koska tuo hullu yllättää!!
173111566
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 173

Vanhimmat

Ikävä tapahtuma sulla,varmaan saattaa ahistaa jonkin aikaa.Uteliaisuuttani kyselen vain että oletkos Espoolaisia.

Äänestä
  • Asia on minua vaivannu niin paljon, etten poistunut viikonloppuna kotoa ollenkaan siltä varalta etten vain törmäisi tohon häirikkö-mieheen. Olen Espoosta, tarkemmin Otaniemestä.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    Asia on minua vaivannu niin paljon, etten poistunut viikonloppuna kotoa ollenkaan siltä varalta etten vain törmäisi tohon häirikkö-mieheen. Olen Espoosta, tarkemmin Otaniemestä.

    Tarkoitin, etten ole poistunut kotoa tänään. Olen aivan järkyttynyt tapahtuneesta.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    Tarkoitin, etten ole poistunut kotoa tänään. Olen aivan järkyttynyt tapahtuneesta.

    Satuit tapaamaan mielenterveydeltään järkkyneen ihmisen. Heitä on. Toisilla viiraa enemmän toisillä vähemmän.

    Tulet tapaamaan elämässäsi vielä monia. Töissä ja siviilissä.

    Vinkiksi: niillä, joilla viiraa menee överiksi suuntaan tai toiseen usein a)seksiin liittyvät asiat b) siisteyteen liittyvät asiat c) toisten ihmisten tekemisen kontrollointi.

    Äänestä

  • M47 kirjoitti:

    ... oli aikoinaan sellainen deitti, jota olin jo pidempään tapaillut ihan hyvissä fiiliksissä, että väitti yhtäkkiä kesken treffien, että olen vienyt häneltä rahaa. Hän kyllä tiesi minunkaltaiseni miehet ja pyysi rahojaan takaisin (summaa mitä olin vienyt ei kertonut, tiesin kuulemma itse sen).

    Huh, mutta tällaista tämä elämä joskus on ja meitä on moneen junaan. Toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja ei saa syvempääkin traumaa miehiä kohtaan, sen verran rajulta hänen deittinsä jutut tuntuivat.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    Asia on minua vaivannu niin paljon, etten poistunut viikonloppuna kotoa ollenkaan siltä varalta etten vain törmäisi tohon häirikkö-mieheen. Olen Espoosta, tarkemmin Otaniemestä.

    mirka, oot käyny teekkarin kanssa deiteillä? :D:D

    Äänestä

  • montajunaa kirjoitti:

    ... oli aikoinaan sellainen deitti, jota olin jo pidempään tapaillut ihan hyvissä fiiliksissä, että väitti yhtäkkiä kesken treffien, että olen vienyt häneltä rahaa. Hän kyllä tiesi minunkaltaiseni miehet ja pyysi rahojaan takaisin (summaa mitä olin vienyt ei kertonut, tiesin kuulemma itse sen).

    Huh, mutta tällaista tämä elämä joskus on ja meitä on moneen junaan. Toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja ei saa syvempääkin traumaa miehiä kohtaan, sen verran rajulta hänen deittinsä jutut tuntuivat.

    Monelle on tärkeää saada käsiteltyä täällä tällaisia asioitaan. Jos "Mirka" olikin pilailija, hän törkeästi tuhoaa sellaisten ihmisten mahdollisuuksia. Jatkan olettaen, että Mirka on tosissaan.

    Tuollaista voi joskus sattua, etkä sinä ole mitenkään syyllinen etkä tehnyt mitään väärin, vaikka Anne-Mari ehkä yritti niin vihjata alla. (Naisella on oikeus jopa olla huorahtavasti pukeutunut, flirttailla täysillä, vihjailla seksillä, viedä kotiinsa ja silti kieltäytyä, hän on silti syytön, jos mies raiskaa, mutten suosittele sellaista riskinottoa tuntemattomien kanssa.) Kaikki on hyvin, ja se mies tuskin aiheuttaa sinulle minkäänlaista vaaraa.

    Kuulostaa siltä, että hän tahallaan olisi yrittänyt ahdistella sinua seksuaalisesti sanallisesti. Käsittääkseni tuollainen on rikollista, joten toivoisin sinun kysyvän poliisilta neuvoa.

    Lisäksi, jos annat ko. miehen yhteystiedot poliisille, ja hän sittenkin ottaa sinuun yhteyttä, voit sanoa, että poliisi tietää hänen ahdistelleen sinua, poliisilla on hänen henkilötietonsa ja ilmoitat poliisille, jos hän ei lopeta. Tällöin hän tietää, että jäisi heti kiinni, jos tekisi jotain. Ei silti kannata huolestua, en usko, että tekisi, mutta tuollaiset on hyvä ilmiantaa ennen kuin häiriköivät liian monia naisia.

    Siitä en pidä, jos asiallisia seksiehdotuksia, -vitsejä tms. nimitetään ahdisteluksi ennen kuin on edes sanottu, ettei toivota tuollaista, mutta tuon miehen käytös kuulosti aivan muulta.

    En suosittele sitäkään, että lähtisit treffeille vain todella nihkeästi. Minä yleensä annan nihkeimpien naisten olla, koska vähemmän nihkeistä tuntuu löytyvän luonteeltaan ja ulkonäöltäänkin ihanampia. Nihkeimmille ehkä jäävät vain hulluimmat ja itsepintaisimmat miehet. Nyt tosin olen jo tavannut kaikkein ihanimman, kauneimman ja älykkäimmän naisen, joka on kaiken nihkeyden ja hankaluuden vastakohta. Häneltä terveisiä, että nihkeyttä sietäviä miehiä ei kannata ottaa, hän on kokeillut heitäkin.

    ajattelin laittaa ensmmäisen kerran profiilin suomi 24 palstalle, kun siellä on yksi mies, joka kiinnostaa mutta nyt en kyllä enää tiedä..ei taida ennakkoluuloni olla turhia??

    Äänestä

  • paljon nähnyt kirjoitti:

    Monelle on tärkeää saada käsiteltyä täällä tällaisia asioitaan. Jos "Mirka" olikin pilailija, hän törkeästi tuhoaa sellaisten ihmisten mahdollisuuksia. Jatkan olettaen, että Mirka on tosissaan.

    Tuollaista voi joskus sattua, etkä sinä ole mitenkään syyllinen etkä tehnyt mitään väärin, vaikka Anne-Mari ehkä yritti niin vihjata alla. (Naisella on oikeus jopa olla huorahtavasti pukeutunut, flirttailla täysillä, vihjailla seksillä, viedä kotiinsa ja silti kieltäytyä, hän on silti syytön, jos mies raiskaa, mutten suosittele sellaista riskinottoa tuntemattomien kanssa.) Kaikki on hyvin, ja se mies tuskin aiheuttaa sinulle minkäänlaista vaaraa.

    Kuulostaa siltä, että hän tahallaan olisi yrittänyt ahdistella sinua seksuaalisesti sanallisesti. Käsittääkseni tuollainen on rikollista, joten toivoisin sinun kysyvän poliisilta neuvoa.

    Lisäksi, jos annat ko. miehen yhteystiedot poliisille, ja hän sittenkin ottaa sinuun yhteyttä, voit sanoa, että poliisi tietää hänen ahdistelleen sinua, poliisilla on hänen henkilötietonsa ja ilmoitat poliisille, jos hän ei lopeta. Tällöin hän tietää, että jäisi heti kiinni, jos tekisi jotain. Ei silti kannata huolestua, en usko, että tekisi, mutta tuollaiset on hyvä ilmiantaa ennen kuin häiriköivät liian monia naisia.

    Siitä en pidä, jos asiallisia seksiehdotuksia, -vitsejä tms. nimitetään ahdisteluksi ennen kuin on edes sanottu, ettei toivota tuollaista, mutta tuon miehen käytös kuulosti aivan muulta.

    En suosittele sitäkään, että lähtisit treffeille vain todella nihkeästi. Minä yleensä annan nihkeimpien naisten olla, koska vähemmän nihkeistä tuntuu löytyvän luonteeltaan ja ulkonäöltäänkin ihanampia. Nihkeimmille ehkä jäävät vain hulluimmat ja itsepintaisimmat miehet. Nyt tosin olen jo tavannut kaikkein ihanimman, kauneimman ja älykkäimmän naisen, joka on kaiken nihkeyden ja hankaluuden vastakohta. Häneltä terveisiä, että nihkeyttä sietäviä miehiä ei kannata ottaa, hän on kokeillut heitäkin.

    Mitä vikaa hulluudessa ja itsepintaisuudessa on? Olen vahvasti molempia eikä kummastakaan ole valitettu... avohoitotasoa en ole. Voidaanko puhua asioista niiden oikeilla nimillä: toisen tunteet huomioonottamaton, kaveri jonka päässä sanoo "snap!" oikeasti huonolla tavalla, stalkkeri, häiriintynyt...

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Touretten syndrooma.

    Äänestä

  • Mistä osasit kysyä Espoota, olitko ite tuo kaheli?

    Äänestä

  • vai-mistä kirjoitti:

    Mistä osasit kysyä Espoota, olitko ite tuo kaheli?

    äh.. ikivanha ketju.. never mind..

    Äänestä

  • Hyvä deittisivusto - http://hespac.com/datefi.htm Liittyminen on ilmaista ja suurinta osaa sivuston ominaisuuksista pääsee käyttämään ilmaiseksi. Täysjäsenyys ei ole ehkä ihan markkinoiden edullisin, mutta seuranhaussa laadusta kannattaa maksaa.

    Äänestä

  • Minun treffi kumppani oli hullu penkki urheilija. Ekaks otti kaukosäätimen sanoin ei minun telkkarista näy urheilua wi mitenkään voinut ymmärtää. Miten mies voi olla noi helvetin tyhmä. No ei ole tercetullut enää luokseni. Kertoi miten naista osaa helliä mutta pelkäsi ei uskaltanut edes koskea. Paska maku jäi ruoka kyllä kelpasi ja juomat mutta paska maku jäi. Olen varmaan sinkku loppu elämäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä deittisivusto - http://hespac.com/datefi.htm Liittyminen on ilmaista ja suurinta osaa sivuston ominaisuuksista pääsee käyttämään ilmaiseksi. Täysjäsenyys ei ole ehkä ihan markkinoiden edullisin, mutta seuranhaussa laadusta kannattaa maksaa.

    F-Secure has listed this website as harmful. We recommend you do not enter this website.

    Äänestä

  • En huomannut kavaljeerillani mitään pakkoliikkeisiin viittaavaa, tosin olisin suhtautunut häneen suopeammin, mikäli hänellä olisi ollut jokin sairaus. Pervo ja seksin kipeä mies, jonka haluan mahdollisimman pian unohtaa,mutta olen edelleenkin hieman sokissa enkä ole varma lähdenkö huomenna ulos ollenkaan.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    En huomannut kavaljeerillani mitään pakkoliikkeisiin viittaavaa, tosin olisin suhtautunut häneen suopeammin, mikäli hänellä olisi ollut jokin sairaus. Pervo ja seksin kipeä mies, jonka haluan mahdollisimman pian unohtaa,mutta olen edelleenkin hieman sokissa enkä ole varma lähdenkö huomenna ulos ollenkaan.

    Ja koko juttuhan loppui tekstiviestiin. Tekstari-tourette? Ei taida olla oikea oireyhtymä. Äänestän sekopäisyyttä.

    Äänestä

  • jaysire kirjoitti:

    Ja koko juttuhan loppui tekstiviestiin. Tekstari-tourette? Ei taida olla oikea oireyhtymä. Äänestän sekopäisyyttä.

    Viddu en oo nauranu näin makeasti pitkää aikaan....:::)))) heheheheheh
    Jäi vaivaamaan ..haiseeko ??

    Äänestä

kun uskotte mitä typerimpiin avauksiin. Tuokin aloitus on ollut suoli24 vaikka kuinka monta kertaa!

Äänestä
  • mua kiusaamassa ja vähättelemässä sitä mitä koin ja kuinka pelästyin tuota kavaljeeriani. Hän oli uskomaton.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    mua kiusaamassa ja vähättelemässä sitä mitä koin ja kuinka pelästyin tuota kavaljeeriani. Hän oli uskomaton.

    pitäisi yrittää etsiä töitä, olisi jotakin muuta tekemistä kuin istua koneella, kun huonot juttusikin kopiot jostakin vanhoista avauksista.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    mua kiusaamassa ja vähättelemässä sitä mitä koin ja kuinka pelästyin tuota kavaljeeriani. Hän oli uskomaton.

    Hei!

    Samanlainen tarina on ollut täällä ennenkin, kokeile hakea vaikka jollain haulla.

    Ehkä kyseisellä miehellä on enemmänkin uhreja....

    Voisikohan hänesta mahdollisesti laittaa varoituksen johonkin.

    Äänestä

  • Xenax kirjoitti:

    Hei!

    Samanlainen tarina on ollut täällä ennenkin, kokeile hakea vaikka jollain haulla.

    Ehkä kyseisellä miehellä on enemmänkin uhreja....

    Voisikohan hänesta mahdollisesti laittaa varoituksen johonkin.

    Olet itse uhri !
    Naiset on aika höveleitä, ei ihme että niitä kaikki auervaarat voi mielinmäärin johdatella.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    mua kiusaamassa ja vähättelemässä sitä mitä koin ja kuinka pelästyin tuota kavaljeeriani. Hän oli uskomaton.

    Tuo tarina treffien yllättävästä käänteestä oli aivan loistava, päivän hauskin juttu.

    Millaista henkistä perseennuolemista odotitkaan ja mitä sait...

    Hahaaahahhaaaa !

    Äänestä

  • Xenax kirjoitti:

    Hei!

    Samanlainen tarina on ollut täällä ennenkin, kokeile hakea vaikka jollain haulla.

    Ehkä kyseisellä miehellä on enemmänkin uhreja....

    Voisikohan hänesta mahdollisesti laittaa varoituksen johonkin.

    Jos sama tarina on ollut monta kertaa, niin kertoo varmaan siitä, että kyseinen tyyppi on vienyt useamman deitin ulos syömään.

    Sen verran treffaaneena voin sanoa, että netistä löytyy ihmisiä moneen junaan. Kerran pelästyin todella kun kaksien treffien jälkeen mies oli yli mustasukkainen, soittelin tunnin kahden välein ja välissä viestiä. Oli varma, että kuulutaan yhteen. Oli yliahdistava ja kyttäävä ja kun sanoin, että tästä ei tule mitään niin alkoi puhumaan itsemurhasta....

    Olen muihinkin erikoisiin tyyppeihin törmännyt.

    Äänestä

kaiken maailman hulluja sitä onkin, ei tourettes pistä laittaa tekstiviestejä perään.

Äänestä
  • Mikä vittu on poliisi ilmoitus?

    Äänestä

  • kuulin sinun pitävän mutakippareista

    Äänestä

  • loldongs kirjoitti:

    kuulin sinun pitävän mutakippareista

    Tuntuu hyvältä, mies.

    Äänestä

  • genius kirjoitti:

    Mikä vittu on poliisi ilmoitus?

    112 poliisisoitto :-/

    Äänestä

tätä juttua, ollu ennenkin jo täällä, joku kersa taas huvittelee kustannuksellanne. Taas nähdään se miten hyväuskoisia naiset on, ei ymmärretä epäillä mitään, kas ku ette rahaa jo lähettäny lohdutukseksi.

Äänestä
  • älä kerro miten tarina päättyy jookos???? Pitää meitil olla vähän jännitystä ja pohtimista eiks ni.

    Äänestä

  • ne täällä hyväuskoisia on. Ei kai nyt kukaan nainen uskonut tätä juttua.

    Vaikka kaikkia ääliöitä treffeillä liikkuukin, mutta aloitus on selvästi jonkun vinksahtaneen miehen ja täysin keksitty.

    Äänestä

olet joutunut kokemaan kovia joo. mielestäni tollaset pedofiilit tulis laittaa lukkojen taa.

Äänestä
  • Samaa mieltä! Tuollaiset nekrofiilit pitäisi pistää telkien taakse!

    Äänestä

  • Hovimestari teki sen

    Äänestä

uskomattoman sairasta käytöstä ja pedofiilit ei saa edes kunnon tuomioita?

Äänestä

Oliko tämä miehen ensimmäinen sammakko, jonka suustaan päästi? Sun olis pitänyt heti häipyy paikalta kun kuulit tuon lauseen eikä jäädä odottamaan lisää paskaa niskaan.

Äänestä
  • Uskomatonta tuo avuttomien henkisen suorituskyvyn puute: kysymykseenhän olisi aivan yksinkertaisesti vastata "Kyllä", "Ei" tai "En tiedä".

    Äänestä

  • RStoner kirjoitti:

    Uskomatonta tuo avuttomien henkisen suorituskyvyn puute: kysymykseenhän olisi aivan yksinkertaisesti vastata "Kyllä", "Ei" tai "En tiedä".

    Miksi siihen ylipäätään pitäisi vastata?

    Äänestä

  • anne-mari kirjoitti:

    Miksi siihen ylipäätään pitäisi vastata?

    Vastaamalla vaikkapa "Ei." pitämättä mietintä/säikähdystaukoa antaa miehelle varmasti suht itsevarman vaikutelman. Sellaisen että ei auta ryttyillä. Ensimmäisillä treffeillä kuuluisi olla aina hieman varuillaan juuri tällaisten juttujen takia.

    Äänestä

  • cyclamm kirjoitti:

    Ette voi väittää tosissanne etteikö haisisi.

    Äänestä

  • Sepon Teppo kirjoitti:

    Ette voi väittää tosissanne etteikö haisisi.

    Ei vaa haise jos suihkuttanu siihe saippuavettä!

    Äänestä

  • RStoner kirjoitti:

    Uskomatonta tuo avuttomien henkisen suorituskyvyn puute: kysymykseenhän olisi aivan yksinkertaisesti vastata "Kyllä", "Ei" tai "En tiedä".

    http://www.youtube.com/watch?v=Tx_Biq4ijI4

    Äänestä

Itselläni ei ihan tuolleen käynyt.
Kaveri oli monta kertaa jo pyytänyt treffeille, ja viimein suostuin sitten. Sovittiin treffit ravintolaan, no minä menin, ja olihan se kaveri siellä, oli jo ehtinyt kumota muutaman paukun ennen kuin saavuin paikalle.
Istuttiin ehkä puolisen tuntia ja juteltiin, ja sitten mies sanoi menevänsä käymään veskissä, ja eipä enää sieltä palannut seuraani.
Häippäsi kuin tuhka tuuleen.
Minusta on tosi törkeää käytöstä tuollainen, olisi edes voinut viettää jonkin aikaa kanssani, vaikka ei ulkonäkö olisikaan miellyttänyt livenä, kuvanhan hän oli jo nähnyt aiemmin.
Ja sen jälkeen olis voinut sanoa ettei oikein meillä synkkaa, ja olisi menty sitten eri teitä, vaan eipä ollut kaverilla rohkeutta sanoa suoraan.
No Olihan tuokin kokemus, ja vahingosta viisastuneena en kovin helpolla lähde enää treffeille, on ikävää saada tuollaista kohtelua.
Vaikka en olekaan mikään kaunotar, niin en silti omasta mielestäni ansaitse tuollaista kohtelua.
Treffien jälkeen sitten voi kohteliaasti kertoa ettei kolahtanut eikä halua uudestaan tavata, ja asia olisi ollut sillä selvä.
Olen minäkin joskus ollut sellaisilla treffeillä ettei mies ole ollut mieleeni livenä, mutta en karannut kesken illan, ja meillä oli ihan mukavaa kuitenkin. Myöhemmin kirjoiteltiin ja oltiin molemmat sitä mieltä että oli ihan mukava ilta, mutta ei meidän välille tule mitään suurempaa.
Joten toivotettiin toisillemme hyvää jatkoa.
Kohteliaisuus ei maksa mitään, joten sitä voisi ihmisiltä olettaa, eikä pahoittaa toisen mieltä tuollaisilla törkeillä käytöstavoilla.

Äänestä
  • Mulle kävi kerran niin, että mies ei tullut ollenkaan treffeillä. Odottelin aikani ja poistuin paikalta. Oli varmaan käynyt jossain nurkan takana minut tsekkaamassa. Raukkamaista käytöstä tuokin. Itsekään en ole tykännyt ulkonäöllisesti monestakaan deittikumppanista, mutta silti istunut sen "pakollisen tunnin" kahvilla jotain jutellen. Fiksustikin voi toimia vaikka ei toisen pärstä miellyttäisikään.

    Äänestä

  • Nice deittailija kirjoitti:

    Mulle kävi kerran niin, että mies ei tullut ollenkaan treffeillä. Odottelin aikani ja poistuin paikalta. Oli varmaan käynyt jossain nurkan takana minut tsekkaamassa. Raukkamaista käytöstä tuokin. Itsekään en ole tykännyt ulkonäöllisesti monestakaan deittikumppanista, mutta silti istunut sen "pakollisen tunnin" kahvilla jotain jutellen. Fiksustikin voi toimia vaikka ei toisen pärstä miellyttäisikään.

    Jep, minullekin on kerran tehty nettideittioharit. Uskon äijän käyneen paikalla ja kulkeneen ohi, yksi kuvaukseen sopiva tyyppi nimittäin kulki ohi, mutta jos se hän oli, niin enpä tosiaankaan mitään menettänyt. Pituuteensa se autokauppias oli valehdellut vähintään 10cm eikä nyt ollut mikään Elvis muutenkaan.

    Kaikille ei vaan ole sillä kauhalla annettu, joillekin ei edes lusikan vertaa.

    Äänestä

  • Tosi raukkamaista käytöstä. Jos treffeille mennään niin kyllä itse ainakin omistan koko illan seuralleni, olis sitten kiinnostava tai ei. Kyllä nyt se on kohteliasta ja reilua molempia kohtaan. Tosiaan kuten sanoit niin sittenhän voi myöhemmin kekustella jatkosta yms mutta ei se yksi ilta voi olla liikoja vaadittu :) Toivottavasti deittisi kokee joskus saman kohtalon ja viisastuis edes hiukan

    Äänestä

  • Jotkut eivät ehkä halua tuhlata aikaansa.

    Äänestä

  • Nice deittailija kirjoitti:

    Mulle kävi kerran niin, että mies ei tullut ollenkaan treffeillä. Odottelin aikani ja poistuin paikalta. Oli varmaan käynyt jossain nurkan takana minut tsekkaamassa. Raukkamaista käytöstä tuokin. Itsekään en ole tykännyt ulkonäöllisesti monestakaan deittikumppanista, mutta silti istunut sen "pakollisen tunnin" kahvilla jotain jutellen. Fiksustikin voi toimia vaikka ei toisen pärstä miellyttäisikään.

    Lapsellista käytöstä. Ei jatkoon!

    Äänestä

Just tämän vuoksi kannattaa pysyä anonyyminä ekoihin treffeihin asti; ei osoitetta, ei oikeaa nimeä, ei puhelinnumeroa toisen tietoon. Vain anonyymi sähköpostiosoite. Kun sitten näkee ihmisen, näkee voiko siihen luottaa.

Paljon on tuolla avohoidossa olevia. Itse kerran menasin mennä ekoilla treffeillä miehen autoon, hän ehdotti menoa läheiseen kahvilaan. Mies kyllä käyttäytyi hiukan omituisesti sitä ennen ja olin varuillani. Ennen kuin istuin autoon, huomasin siellä aseen ovitaskussa. Ehdotin miehelle, että josko käveltäisiin kahvilaan kun se on niin lähellä. Ei käynyt miehelle, kaasutti lujaa pois paikalta. Kiittelin varovaisuuttani, ettei hän tiennyt minusta mitään.

Äänestä

Jätit kertomatta olennaisen jutun, nimittäin että haiseeko?

Äänestä

Mä oisin vaa heittäny tossa lisää vettä myllyyn kun tajuu ettei kaveril terävin kynä penaalis. Ois pistäny ihan överiks vielki sairaammilla vastaheitoilla. Huumoril noi pitää ottaa, jos siit ei sittenkää oo tulossa vuosisadan rakkaustarinaa.

Äänestä
  • Olisin kyllä heittäny juttua takas kun aikas sanavalmis olen. Olisin voinut vastata vaikka että juu paska haisee lähdetäänkö ruuan jälkeen kuraleikkejä leikkii...

    Äänestä

Trolled!

Äänestä
  • :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

ROFLCOPTER!!1 xDDD

"haiseeko sun perse paskalta?"
- ei mikään ruudinkeksijä.

"saanko hieroa pilluasi"
- mutta kohtelias!

kuulostaa oikealta herrasmieheltä!

Äänestä
  • tiedän kyllä mistä herrasmiehet tulevat. heillä on oma sivustonsa.

    Äänestä

  • 123 kirjoitti:

    tiedän kyllä mistä herrasmiehet tulevat. heillä on oma sivustonsa.

    miks avaudutte sivustolla "suomi24" :-----)

    Äänestä

  • :------D kirjoitti:

    miks avaudutte sivustolla "suomi24" :-----)

    hyvä että on ainakin muistettu intternetin säännöt yks ja kaks =)

    Äänestä

  • kekekekeke kirjoitti:

    hyvä että on ainakin muistettu intternetin säännöt yks ja kaks =)

    facepalm.jpg

    Äänestä

Uskotteko kaiken mitä tällä sivustolla sanotaan? Oletteko oikeasti noin tyhmiä? Tiedättekö mitä "röllääminen" tarkoittaa? Minulla on mikropenis ja tykkään haistella koirien peräreikiä.

Äänestä

siis mä oon ihan normaali nuori nainen ja meitsi ois ollu ihan messissä :D heittäny vaa läppää takas ;)
Jotkut ihmiset on vaan tosikoita ;D

Äänestä
  • Aivan hirvittävää! En pysty ymmärtämään! Uskomatonta! En pysty edes kirjoittamaan mitään

    Äänestä

  • Jaana72ss kirjoitti:

    Aivan hirvittävää! En pysty ymmärtämään! Uskomatonta! En pysty edes kirjoittamaan mitään

    En pysty vastaamaan tähän viestiin

    Äänestä

  • sanatonna kirjoitti:

    En pysty vastaamaan tähän viestiin

    Enkä mä pysty kommentoimaan mitään tähän viestiin.

    Äänestä

Ehkä kyseessä oli sellainen juttu, kuin leffassa "My best friend's girl"

Vielä ilmainen neuvo: hieno nainen ei puhu muna suussa.

Äänestä
  • Olisihan se tärkeää tietysti tietää haiseeko se. Tavallaan ymmärrän, että se on tärkeä tietää ettei hienon neidin paloaukko haiskahda!

    Äänestä

  • se haisu kirjoitti:

    Olisihan se tärkeää tietysti tietää haiseeko se. Tavallaan ymmärrän, että se on tärkeä tietää ettei hienon neidin paloaukko haiskahda!

    Kyllä mä sanoisin et aika harvassa on tollaset siat! Rohkeesti vaan kohti uusia haisu..haasteita!

    Äänestä

  • hirveitä sika kirjoitti:

    Kyllä mä sanoisin et aika harvassa on tollaset siat! Rohkeesti vaan kohti uusia haisu..haasteita!

    ettei se hullu vaani meitä täällä sivustolla?

    Äänestä

  • tiedämme kirjoitti:

    ettei se hullu vaani meitä täällä sivustolla?

    Ensin kysyy haiseeko paska, sitten saanko räplätä sämpylääsi, illan päätteeksi taisi kysyä vielä puhelinnumeroasi jonka sitten menit antamaan :) HYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄHYVÄ!

    Äänestä

  • se haisu kirjoitti:

    Olisihan se tärkeää tietysti tietää haiseeko se. Tavallaan ymmärrän, että se on tärkeä tietää ettei hienon neidin paloaukko haiskahda!

    Miltä naisen pimppi haisee

    t: Yksinäinen

    Äänestä

Voin tulla suojelemaan sinua tuolta hullulta. Vastineeksi tahdon tietää haiseeko perseesi paskalta ja rämplätä pimppiä. Ok?

Äänestä
  • 3/10 yritä kovempaa

    Äänestä

  • ffffffffffffffffffffffffffff kirjoitti:

    3/10 yritä kovempaa

    Ettekö tajua ettei tälläisillä asioilla sovi leikkiä!!!!?? Voiko tästä tehdä poliisijuttua? Jotain tälle on tehtävä EHDOTTOMASTI!!!

    Äänestä

  • Hulluja täällä pelkästään kirjoitti:

    Ettekö tajua ettei tälläisillä asioilla sovi leikkiä!!!!?? Voiko tästä tehdä poliisijuttua? Jotain tälle on tehtävä EHDOTTOMASTI!!!

    tapuksen jälkeen seuraavana arkipäivänä. Mielestäni kyseessä ei ollut rikollinen vaan psyykkisesti sairas hlö joka tarvitsee apua. Hän on todennäköisesti avohoitopotilas. Olen käynyt taas baareissa eikä vastaavia ole nyt siellä näkynyt.

    Äänestä

Hei!

Valaisetko meitä kanssasisaria, että minkä nimimerkin takaa kyseinen tyyppi löytyi?

Äänestä

täytyy kyseessä olla todella sairas yksilö, jos kysyy "Haiseeko sun perse paskalta?" ensimmäisenä.Toki suihkussa kannattaa käydä säännöllisesti.

Äänestä

Nimittäin voisin kuvitella tilanteen niin että jätkä puhtaasti pelleili kustannuksellasi.

Äänestä

olipa tyhmä jätkä.kannattaa aina tehdä kaverista pika analyysi ensi tapaamisesta.jos pikkuisenkin on jotakin outoa kannatta perääntyä.mä en voi sietää että seksi on aina jätkällä ensin mielessä,sellainen saa vetää omaan käteen.sanon tään vaikka olen mies.hyvää jatkoa sulle.tv risto

Äänestä

olla totta!

Äänestä
  • kivannäköinen typy sormetti ravinlapöydässä useaan otteeseen.voin tyynesti viiniä.

    Äänestä

Kaikenlaiset friikit saavat treffejä jos vain "hyvältä vaikuttaa" (tuo mies tässä siis). Näin miehenä totean, en edes vois tuollaista sanoa. Joskus vain olis nyrkillä käyttöä tollasille paskiaisille- mutta "pelannut" varmaan tosi jees siihen päivälliseen asti.....?
Voi kyllä sanoa että onneksi Hänen pokka ei kestänyt vetää järkevää roolia tuon pitempään, ei tiedä mitä olis tehnyt!

Äänestä
  • kyllä vitsiin. Tämä aloitus on palstalla aika-ajoin omia paska- ja pierusisältöisiä fantasiatarinoitaan kirjoittelevan tyypin fetissitarina :)

    Äänestä

Olen käynyt viime vuosina noin viidelläkymmenellä treffillä (melkein kaukki S24 kautta, muutama citydeitin) ja kyllä on ollut muutama avohoitopotilas joukossa. Ja myös lievempiä mielenterveysongelmia (kahvikuppineuroosia, masentunutta ym.). Puhumattakaan päihderiippuvaisista.

Jutut on näillä avopotilailla olleet semmoisia, että on saanut kiittää luojaa ja itseään ettei ole erehtynyt antamaan mitään hlötietoja itsestään. Tuntuu, että erityisesti täällä nettimaailmassa nämä saalistavat uhrejaan. Koskaan ei pidä mennä tietojaan antamaan, mieluumin ei edes etunimeä ennekuin livenä näkee onko tervepäinen ihminen kyseessä vai ei.

Kyllä näitä on. Mielenterveyspotilaat itse vähättelevät ja yrittävät väittää ettei tämmöistä voi tapahtua. Kyllä voi, sanon kokemuksesta. Eiväthän he itse tunnusta olevansa sairaita.

Äänestä
  • No ei taatusti ole toi juttu totta, kuten eivät muutamat muutkaan ulostejutut täällä

    Äänestä

  • thymhmf kirjoitti:

    No ei taatusti ole toi juttu totta, kuten eivät muutamat muutkaan ulostejutut täällä

    Tai sitten tuo "nainen" valkkaa vaan pissa- ja kakkafetissimiehiä treffiseurakseen jatkuvalla syötöllä, heh heh. Juu ei todellakaan ole totta tuo.

    Äänestä

Tunnustan.... olen megaperse ja haisee ihan törkeelle....

Äänestä

Vielä pelottavampaa oli kun nettituttu tuli mun luo kylään ja alkoi kertoa mitä teen. Nyt Katri kävelee, Nyt Katri keittää kahvia, Nyt Katri tekee sitä ja tätä. Arvaa ettei pelottanut yhtään.

Ja sitten että sä käyttäydyt kun kiimainen kolli ja jotain muuta.

Äänestä
  • miesten paikat sitt törkyilee, kysyn vaan näkemyksin

    Äänestä

Menit vielä treffeille, vaikka tiesit ukon olevan pähkähullu???!! mitä oikein ajattelit!!??

Äänestä
  • ihminen joka ei halua kertoa itsestään yhtään mitään ketä sellainen kiinnostaa?

    Äänestä

Hankkiudu äkkiä eroon siitä hullusta! Tollanen mies joka tuollaista suustaan päästää on täysin seko! Avohoitopotilas kenties. Äkkiä eroon siitä.

Äänestä
  • Mun perse haisee paskalle. TUlkaa haistelemaan!! SNIF SNIF!!

    Äänestä

  • Lihava Äijä kirjoitti:

    Mun perse haisee paskalle. TUlkaa haistelemaan!! SNIF SNIF!!

    NUUH NUUH!!! HALOOO PERSE HAISEE PAskallE!

    Äänestä

  • lihava huora kirjoitti:

    NUUH NUUH!!! HALOOO PERSE HAISEE PAskallE!

    Tourettet ja assit tunnistaa paitsi kasvojen nykimisestä niin siitä että he eivät ymmärrä treffikulttuurista yhtään mitään. Treffit ovat heille yksinpuhelu tai tiukka haastattelu, josta pitäisi seurata pikainen avioliitto mieluiten jo muutaman tapaamisen jälkeen, mutta annas olla jos et siihen suostu niin alkaa uhkailu tai stalkkaus. Oman identiteetin suojelemista he pitävät henkilökohtauksena luokkauksena, kaikki pitää saada tänne nyt ja heti, mieluiten jo ensitapaamisella. Nettitreffeille parhaat saamani neuvot ovat olleet luottaa vaistoihinsa ja säilyttää rajat.

    Äänestä

  • kokenut deittaaja kirjoitti:

    täällä noita jamppoja on ja mirkkujakin kans http://www.punkinfinland.net/forum/

    Äänestä

Aika paha juttu minkälaisen luuserin kanssa menitkään treffeeille taitanet itsekkin olla vähän hupsu tapaus

Äänestä

Siis MITÄ??????? Etkö huomannut miehessä aikaisemmin mitään outoa??? Ei terveet ihmiset tollasii kysele. Avohoitopotilas todennäköisesti.

Äänestä

Mua on nyt jäänyt vaivaamaan se, että haiseeko sun perse paskalta?

Äänestä

Täällä jauhetaan että tyyppi on avohoitopotilas, ehkä...
Mutta mulla tulee mieleen joku narsisti-sadisti...

Osaa olla hurmaava ja etenkin jos on vielä ulkonäköä. Ilmeisesti aika hyvä supliikki ja vakuuttava, itsevarma. Sit se sika saa oikeasti kiksit vaan siitä että saa jonkun kiltinoloisen tytön hämilleen, kyttää...sopivaa hetkeä jolloin pudottaa pommin.
Jos on tällänen tapaus, ei ole kovin itsevarmojen naisten perään vaan nimenomaan jahtaa ns. "kilttejä tyttöjä"
Jos yhtään tietää rajummasta sm-seksistä, niin voi vaan kuvitella millaiset otteet on sängyssä, jos jonkun saa sinne houkuteltua.

Hyvä että et jäänyt kuuntelemaan sitä paskaa!

Paras neuvo täällä on mun mielestä ladata jotain samanlaista takasin.
Sit olisin ehkä tilannut kalleinta viiniä pullon, ja kun pullo olis tuotu pöytään, olisin noussut ylös. Mun täytyy lähteä kattomaan mun mummoa sairaalaan. Heippa!

Äänestä
  • Minullekin tuli mieleen, että tuo oli jotain testaamista, että miten nainen reagoi. Ehkä joku saalistajatyyppi.

    Äänestä

Tälleen tää menee, naiset tuijottavat ainoastaan ulkonäköön.
Sitten alkaa itkuraivarit kun mies ei käyttäydykkään heidän haluamallaan tavalla.
Hankkikaa arvon kaunottaret koira, se heiluttaa häntää aina uskollisesti.
Ehkä aloittajan tapauksessa mies teki nää törkeät lauseensa ihan syystä.
Tiedossa ei ole mitä tapahtui ennen näitä törkeyksiä, oliko juuuu jotain ?
Miten nainen käyttäytyi / puhui ym ym muistakaa metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

Äänestä
  • :D Mikähän sellanen syy mahtais olla, että juuri tollaset lauseet päättäisi suustaan pukata?

    Äänestä

Voi hyvänen aika...jopas on treffikumppani ollut...Minua ainakin ihan puistattaa ja tää on ihan todellista, tämmönen...Apuva. Minä olisin kyllä varmaan heti sännännyt pois, juurikin niin kuin tässä tehtiin. Karkuun vaan ja lujaa...puhelinnumeron varmaan joudut vaihtamaan, et kait osoitettasi tälle vaan kerennyt kertoa. Mieshän on oikeesti hullu...juuri näitä pitää tällaisilla palstoilla varoa, nämä kun ei viestittelyvaiheessa selviä.Joku tuolla epäili, voisiko olla Touretten oireyhtymä...mutta ei kuullosta siltä..kyllä tää on ihan rehellinen hullu ja sekopää, avohoitohemmo, joka on yhteiskunnan säästöjen takia laitoksesta pois laitettu.Pelätä näitä pitää...luulikohan mies, että olet aivan ihastuksissasi häneen...oliko mies komea ja hyvinpukeutunut?

Äänestä

typerä provo

kaikkea teille voi lässyttää

helppo kusta silmään

Äänestä

NUUH NUUH HITTO MÄ TYKKÄÄN PASKALTA HAISEVASTA PERSEESTÄ. NUSSIESSA SORMEA PEBAAN! NUUH NUUH NUUH PIERE HUORA PIERE!!

Äänestä

revettiin maken kans :D

Äänestä

joku vieläkin uskoo, että tämä tarina oli totta.

Äänestä

Kyllä mä järkkäisin paremmat treffit enkä puhelisi pas.kasta. En vaan taida päästä koskaan treffeille.

Äänestä

gnu gadne :D:d

Äänestä

Hyi ihan puistatti lukee sun kokemustas ;/ Onneks eioo ite viel tollasen herran kans eksyny treffeille... Pistää kyl pahasti miettimää sitä ettei kaik oo sitä milt näyttää... Täytyis olla aina vähä varovaisempi itekki enneku tuntemattomien kyydis tyylii baareihi mee tai jätä niitä vahtimaa juomia yms.. Mut sä hoidit tilanteen hienosti ja asenne oli oikee et rauhotuit kotona enneku lähit takas ulkomaailmaa, kyl tollane kokemus vaatii kunnon lataukset koton enneku pystyy taas kävelee ihmisten ilmoil :(

Äänestä

Sekopää

Äänestä

Olin vuosia sitten treffeillä erikoisen miehen kanssa. Hän kertoi harrastuksiina kuuluvan vessanpönttöjen haistelun. En varhaisessa vaiheessa sitä uskonut, mutta voi kyllä kuten silloin kun hän kävi ensimmäistä kertaa luonani hän sanoi menevänsä vessaan, jotta voisi haistella vessanpönttöä. Sama toiminta jatkui kirjastossa, leffassa ja junassa. Hän oli aivan kaheli ja onneksi jätin hänet.

Äänestä

Eikö tää sama ollu Ketosessa ja Myllyrinteessä?

Äänestä

ei voi olla totta huah. kantsisko vähä miettii kenelle numeroa jakaa

Äänestä

Taidat olla tosikko toi oli läppää silt sällilt

Äänestä

"haiseeko sun perse paskalta?"

Juu paska haisee ja palalaikka soi. Tuli vaan mieleen haiseeko oma reikäsi.

"Mä tahdon vedellä tota sun pyykkilautaa kikkelillä edestakas,jotta tietäisin mitä ääntä se pitää"

Saat kunnian olla eka ja kokeilla, viimeksi siitä lähti poliisiauton pillin ääni ja toisella kertaa paloauton ääni. Niitä ääniä aina riemastuttavaa kuulla, puhumattakaan sinun äänestäsi.

"kyllä sä siihen totut, me nussitaan tänään, läskiperse!"

Perse on läskiä,en tiedä totutko sä? Nussiminen on fantastista puuhaa tottakai menussitaan senkin hupsu.

"saanko hieroa pilluasi?"

Oi kiitän kohteaisuudestasi sinä seksikäs herrasmies, mutta vain sillä ehdolla saat, jos mä saan nuolla sun kalua samalla viisiin kuin fazerin tikkaria. Rakastan vaniljatäytettä ylikaiken! Nami nami.

Äänestä
  • Mirkan tapaama mies oli mielenterveydeltään sairas ihminen eikä sellaset ihmiset ymmärrä huumoria. Se olis voinu varmaan tehdä mitä vaan!

    Äänestä

  • Jopa on surkean ääliömäisiä comebackeja.

    Äänestä

  • tosi huonoa huumoria jopa puolustukseksi

    Äänestä

Etkö muka käyny suihkussa ennen treffejäs? Hyvä hygienia pitää olla luonnollinen asia. Olin joulukuussa treffeillä naisen kanssa, joka haisi järkkytävälle hielle. Toisia treffejä ei tule saman naisen kanssa.

Äänestä
  • ootsä joku neiti vai.. mitä väliä haiseeko vai ei luonne ratkasee sitäpaitsi luulis sulla miehenä olla enemmän munaa

    Äänestä

Taisit deittailla kiimasta miestä. Naiset ei ymmärrä mikä tuska se on miehelle on ellei saa.

Äänestä

heti ravintolaan en menisi

Äänestä

Järkyttävää käytöstä, kuulostaa ihan narkomaanilta tuo mies jota deittailit. Oliko hänellä laajentuneet pupillit? Touretten syndrooman oireisiin viitaisivat myös pakonomainen kiroilu, muuttuminen herrasmiehestä aggressiiviseksi jne.

Äänestä

höpön löpön.

Äänestä

Oon vissii väsy, mut en oo vähää aikaan nauranu millekkää viestille näin hyvi, kiitos siitä. Mut tottakai, oikees tilantees toi toki järkyttäs.

Äänestä

Aivan ihanaa voi miten kohtelias ja kiimainen mies. Grauuuuuu!!!!!!!!
Tämä puumanainen tykkkää!!!!

Äänestä

vanha Erkki olis jo lipassu, on se niin namia se itsensä

Äänestä

kylläpä hemaiseva neiti sai tylyä kohtaloa, täällä kirjoittelee veljekset käry ja katku, olemme löyhkälän veljekset. viimeksi kun olimme naisen kanssa treffeillä söimme katkun kanssa sata hodaria mieheen ja joimme lavan kaljaa puokkiin voi pojat se oli sitä elämää. valitettavasti se nainen lähti pois kun kyllästy meitin sikailuun örvellykseen. olemme universumin haisevimmat veljekset Käry ja Katku. joo nähdään me mennään snägärille syömään lisää hodareit nähää moro.

Äänestä

Parhaimmat naurut sain, vitun hyvä juttu.

Äänestä

Tätä juttua olen etsiny ja löysin

Äänestä

aika paha, etenkin ku pohjois-tapiolan vanhalla ostaril ei oo ees valvontakameroit. kertokaa aina kavereille ku ootte menos treffeille, nii kaveri voi tarvittaes hälyttää kytät jos tulee pahat tilanteet
itse en mee ikin treffeil koks tiedostan siihen liittyvät vaarat ja riskit

Äänestä

Sillä kaverilla saattoi olla touretten syndrooma joka aiheuttaa tuollaista outoa käytöstä

Äänestä
  • Tuskinpa. Eiköhän se olisi varoittanut siitä etukäteen tai edes pahoitellut möläytysten jälkeen.

    Äänestä

😄😄😄

Äänestä

"haiseeko sun perse paskalta?" PÄIVÄN PARHAAT NAURUT!

Äänestä

Mikä tämä hieno ravintola oli? joku lähikuppilako, kuulostaa sälli olevan sieltä varmaan spuge

Äänestä

etkö huomannut mitään merkkejä etukäteen hänen oudosta käytöksestä kuin vasta treffeillä? olisit antanut samalla mitalla takisin ja kyselly että haiseeko sun perse paskalta. olisit pyytänyt haluavasi kokeilla vaihdekeppiä olis varmaan kaveri häipynyt ja oisit syönyt ja juonut hänen piikkiin

Äänestä

voi ei Mirja, olet kovia kokenut. joko sait kriisiapua?

Äänestä

Olipa outo kysymys kundilta.onko jo jättänyt siut rauhaan?

Äänestä

miksi ihmeessä lähdit treffeille kiusaajan ja psykopaatin kanssa???

Äänestä

no piereksitkö treffeilläsi ja olisi autossasi karmea paskan löyhkä?

Äänestä

No samanlainen kokemus kun olin muslimin kanssa treffeillä siarait nämä muslimit. Olis pitänyt olla rätit päässä eka kerralla. Haloo ollaan suomessa. Muslimit on perseestä.

Äänestä

Olin muslimi miehen kanssa treffeillä aluksi oli ei tarvii rätteihin pukeutua. No minä laitoin kauniin puvun päälleni seksikäs ihana. Ekaks sanoi kun menemme naimisiin pitää pukeutua tiiviisti hehhhhhh niin luuli että voi minua määrätä heivasin pikaa pikaa muslimi suuttui hehhhhhhhhhhhh

Äänestä

Jopas on olleet oudot rehvit

Äänestä

Oli hölmöä aivan hölmöä. miksi lädit tuollaisen pöhkön kanssa syömään eikö järkesi sanonut mitää

Äänestä

olisit kysynyt hänen hoomerkkiään olikos oinas vai neitsyt poika

Äänestä

Olikos poika Neitsyt vai Oinas?

Äänestä

Jäin yöksi miehen viereen nukkumaan.

Vähän väliä kuului piereskelevän. Aiemmin autossakin kamala haju. Sitten ilmoitti lässyttävällä äänellä menevänsä vessaan ja tulevansa pian takaisin. Vessassa piereskeli kuin viimeistä päivää ja paskoi. Sitten tuli viereen ja sama piereskely jatkui. Päätin sitten mennä viereiseen sänkyyn nukkumaan. Miten te miehet syötte?/Ette huolehdi ilmavaivoja pois??

Ei ole hirveän romanttista. Pieni vinkki: käykää paskalla silloin kun pierettää ja kun pierettää tehkää se naisen huomaamatta, käykää vaikka kauempana. Vessaan mennessänne laittakaa vaikka musiikki soimaan tai paskokaa samalla kun käytte suihkussa ja suihkun loristessa. Ja syökää terveellisesti, ei mitään pizzaa ja lihapiirakka-paskoja päivästä toiseen, ja jotain lääkkeitä ilmavaivoihin jos sellaisia on. Oli Oinas horoskoopiltaan.

Äänestä

oliko eri horoskooppia kuin aloittaja??

Äänestä

oletko ollut yhteydessä häneen enää?

Äänestä

Ihan oikein gubelle!

Äänestä

Missä kaupungissa tapasit kaverin?

Äänestä

Hulluja ja mielisairaita henkilääkärin palveluja vailla olevia oli jo tuohon aikaan?

Äänestä
  • henkilääkäri on hyvä. mutta kokeilkaa jätkät jotain parempia iskurepliikkejä.
    jos kutsutte tytön kotiinne tässä lyhyt briiffaus teille.

    -opelkaa hyvät keskustelutaidot ja hankkikaa tietoa eri asioista
    -käykää suihkussa, peskää kainalot ja pymppyrä saippualla
    - laittakaa tukka ja parta jiiriin
    -käyttäkää rentoja ja siistejä vaatteita esimerkiksi pikkutakki ja farkut
    -älkää puhuko törkeyksiä tai ehdotelko naisille
    -kertokaa sotilasarvonne ja vähän armeijajuttuja, muttei liikaa
    -älkää puhuko trumpista tai putinista, eikä mitään muutakaan negaa
    - keskustelkaa rennosti esimerkiksi musiikista
    - opetelkaa tekemään tirripaistia, se tekee naisiin vaikutuksen.
    -tarjokaa punhoo tai valhoo siis valko tai punaviinii
    - olkaa herrasmiehiä alusta loppuun

    onnea matkaan terveisin esu 50v

    Äänestä

Tää ei voi olla totta! Miten ihmeessä noin hullun miehen kanssa päädyit treffiasteelle?? Eikö ne hälytyskellot soineet kirjoitteluvaiheessanne, että hän oli hieman outo tai höpö!

Äänestä

Olipas Mirkalla outo mieskokelas! Mielestäni hän olisi voinut kysyä kohteliaasti, saako haistaa aloittajan persettä, kun mietityttää, miltä tämä haisee tai tuoksuu. Mies oli suorapuheinen tapaus, olisi voinut ajatella asian ja jättää sen sanomatta ja myöhemmin vain käskenyt aloittajat kontalleen ja paljastanut perseen ja ohimennen haistanut nenällänsä. Nyt jäi kyllä vaivaamaan, että haisiko se perse?

Äänestä

Aika paha! kaikkea sitä maa kantaa päällään. olivarmaan peukku huumeissaan

Äänestä

olipas hölmöt treffit, ei käynyt täysillä se kaveri. silti menit :D :D :D

Äänestä

jankuttiko hän että haiseeko haiseeko paska? hän on kuin taloyhtiömme 13v teinipoika joka jankuttaa tuota samaa lausetta. kyselee kaikilta talon asukkailta että haiseeko teidän kaikkien naapureiden perse paskalta

Äänestä
  • oliko oliver vallilasta

    Äänestä

Hiljuti Tallinnas toimunud homonädala eel teatasid Telia ja Swedbank oma piiramatust toetusest homoagendale ja see on pannud paljud.

Holger Vool ja Hällervö Läpstik

Äänestä
  • Just, ymmärrämme joka sananne

    Äänestä

Täydelliset treffit kehtas sentä sanoa suoraan mitä halus olisko voinu osuvampi valinta ol helppttas kun kerrotte profiileissanne suoraan rehellisesti mitä haluatte naisille yks sama miehet ettii ulkonäön mukaan pano jonka kanssa ehkä edes saisivat seisomaan

Äänestä

vedellä pyykkilautaa edestakas :D :D

Äänestä

Kuten tämäkin pitkä viestiketju tietysti kertoo, että meille tähän pienehköön maahan pitää hyvin nopealla aikataululla perustaa paljon mielisairaaloita.
Niistä osa jopa täysin suljettuja laitoksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mirka kirjoitti:

En ole eläessäni ollut näin oudoilla treffeillä kuin eilen. Niin hurmaava kavaljeeri vei minut päivälliselle hienoon ravintolaan ja siitä kaikki karmeus alkoi. Aluksi mies oli niin kohteas ja huomaavainen kuin olla vain voi. Juttelimme kaikkea mukavaa, kunnes yhtäkkiä 30v. seuralaiseni kysyy "haiseeko sun perse paskalta?"
Olin aivan ymmälläni enkä voinut kuvitella tuo´n lauseen tulevan hänen suustaan. Mies sanoi, että sitä ei tarvitse ottaa vakavasti.

Hetken päästä mies sanoi minulle "Mä tahdon vedellä tota sun pyykkilautaa kikkelillä edestakas,jotta tietäisin mitä ääntä se pitää" .. Siinä vaiheessa sanoin, että minua alkaa ahdistaa ja mies sanoi "kyllä sä siihen totut, me nussitaan tänään, läskiperse!" Sen jälkeen juoksin lähimmälle taksitolpalle ja pääsin turvallisesti kotiin. Aamulla kännyssäni oli viesti "saanko hieroa pilluasi?" Nyt olen peloissani kotona enkä tiedä koska tuo hullu yllättää!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu