Olemme eroamassa 2 vuoden jälkeen ja meillä on alle 2 vuotias lapsi. Haluaisin pysyä lapsen isovanhempien kanssa väleissä mutta vaikeaa on... Juuri sain tietää anopilta että pitävät minua ilkeänä vaimona joka jättää laskut maksamatta ja ajan mieheni juomaan. Todella vaikeaa hyväksyä heidän mielipidettä sillä olen useita vuosia kärsinyt miehen alkoholiriippuvuudesta ja itsekkäästä elämäntyylistä.
Tilanne tuntuu ihan skitsofreeniseltä kun minua syytetään miehen virheistä. Olen henkisesti ihan loppu miehen väärinkohteluun ja öykkäröintiin, vielä kaiken päälle minun pitäisi antaa pienestä palkastani välillä kaikki laskuihin että hänellä riittäisi omat sitten juhlimiseen. Asianajajalta selvitin että niin kauan kun ero astuu voimaan on hän velvollinen maksamaan laskuista palkkaansa suhteutetun määrän eli - isompi palkka niin maksaa myös suuremman osuuden yhteisistä laskuista. Miehen juominen on myös lisääntynyt koko ajan. Olen lapsenhoidostakin päävastuussa yksin. Hän hoitaa kun hänelle sopii. En pysty edes luottaa siihen että hän olisi selvinpäin lapsen kanssa.
Sanotaan että riitaan tarvitaan kaksi mutta se EI aina pidä paikkaansa. Olen tähän asti 7 vuotta joustanut öykkärimiehelleni ja hän on käyttänyt sitä joka tavalla hyväksi. Nyt kun kärsivällisyydelleni tuli loppu niin saan kaikki omille niskoilleni...
Miten muut eronneet ovat riitaisissa eroissa säilyttäneet välit appivanhempiin vai voiko ne säilyä asiallisina? En kuitenkaan usko että näkemyksemme koskaan kohtaavat.
Tilanne tuntuu ihan skitsofreeniseltä kun minua syytetään miehen virheistä. Olen henkisesti ihan loppu miehen väärinkohteluun ja öykkäröintiin, vielä kaiken päälle minun pitäisi antaa pienestä palkastani välillä kaikki laskuihin että hänellä riittäisi omat sitten juhlimiseen. Asianajajalta selvitin että niin kauan kun ero astuu voimaan on hän velvollinen maksamaan laskuista palkkaansa suhteutetun määrän eli - isompi palkka niin maksaa myös suuremman osuuden yhteisistä laskuista. Miehen juominen on myös lisääntynyt koko ajan. Olen lapsenhoidostakin päävastuussa yksin. Hän hoitaa kun hänelle sopii. En pysty edes luottaa siihen että hän olisi selvinpäin lapsen kanssa.
Sanotaan että riitaan tarvitaan kaksi mutta se EI aina pidä paikkaansa. Olen tähän asti 7 vuotta joustanut öykkärimiehelleni ja hän on käyttänyt sitä joka tavalla hyväksi. Nyt kun kärsivällisyydelleni tuli loppu niin saan kaikki omille niskoilleni...
Miten muut eronneet ovat riitaisissa eroissa säilyttäneet välit appivanhempiin vai voiko ne säilyä asiallisina? En kuitenkaan usko että näkemyksemme koskaan kohtaavat.
Vastaukset 15
Vanhimmat
säilyttää ne suhteet niihin appivanhempiis..???
Lapsen takia. Inhottavaa antaa lastakaan hoitoon jos en pidä koko ihmisistä ja mistä tiedän mitä höpöttävät... Lapsellekin kivampi et voitais viettää esim synttärit yhdessä. Ei kiva jos aikuisilla tulehtuneet välit joka suuntaan. Pienikin lapsi kuitenkin haistaa herkästi kireät välit eikä ymmärrä miks esim. mummi ei tykkää äidistä vaikka äidissä ei lapsen mielestä olis mitään vikaa. Ja kaikki vaikuttaa sosiaaliseen kasvamiseenkin ottaa mallia perheen aikuisista.
julminta lasten niskoille laittamista. Kuule kyl siitä sun muksustas ihan hyvä ihminen tulee vaikka se ei koskaan niit isovanhempia näkis. Ei muuta kun haet yksinhuoltajuutta (sitähän sä tunnut tehnees jo tähänkin asti) Laitat vaan sit välit pokki totaalisesti exääs ja sen sukuun. Hoidat homman sit ihan kuin itse tykkäät. Sä vaan itse et taida haluta katkoo suhdettas miehees ja anoppiin ja appeen. Älä nyt kuitenkaan vieritä syytä lapsen kontolle...
Miten ymmärsit et olen jotain lapsen kontolle vierittämässä kun yritän ajatella hänen parastaan. Aika näyttää miten huoltajuuden käy. Mahdollisuuksia olen kyllä antanut mutta ei ilmeisesti ymmärrä tarttua ennen kun on myöhäistä...
veruke, että lapsen takia tehdään jotain. Kuule on leskien lapsia, orpoja, ym. joista kasvaa ihan hyviä ihmisiä ilman että tietävät toisesta tai molemmista vanhemmistaan mitään saatikka isovanhemmistaan. Lapselle riittää yksi aikuinen johon se kiintyy ja jolta se turvan hakee.
Se on yleensä äiti. Kaikki muut ovat lapselle toisarvoisia, se on facta. Se että yrität sitä perustella muka lapsen parhaalla ei todellisuudessa sille lapselle itselleen ole tärkeää. Sitten kun lapsi kasvaa isommaksi sille rupeaa kaverit muodostumaan tärkeiksi ja äidin merkitys vähenee, kun se tulee aikuseksi ja jos se on taspainoinen, niin toinen aikuinen on sille sitten tärkein, eikä se todellakaan silloin pitäisi olla enää äiti tai isä ukista tai mummista puhumattakaan...
Mesessä on yhteisö jonka nimi on "Isi on kiva, mut äiti on lehmä".
Lapsi tietysti toivoisi äidinkin olevan kiva, mut kun ei niin ei.
Lukemattomat ovat ne pojat jotka viimeistään murkkuiässä alkavat vihaamaan takertuvaa, läheisriippuvaista äitiään ja se viha kestää kymmeniä vuosia!
Välillä tuntuu, että useimmat lapset ainakin häpeävät äitiään.
Äidin olisi parasta olla tekemättä mitään, koska tekee kumminkin väärin, yrittipä hän mitä hyvänsä.
Et usko kuinka olen itse hävennyt omaa äitiäni.
Hänen ainoa tarkoituksensa on nujertaa itsetuntoni vieläkin, vaikka minulla on jo omiakin lapsia, en silti osaa yhtään mitään!
Isällä on aina jalat maassa, äidillä pää pilvessä!
ulalle..!!! Oletko aloittaja..? Jos niin älä toki tee itsetäsi lapsesi suhteen läheisriippuvaa. Mut eihän siinä asiassa isovanhemmat todellakaan auta. Vaan sinä itse olet se joka määrittelee suhteen lapseen. Siis eihän tää nyt voi olla näin vaikee juttu eihän. Vanhemman tasapainoinen ja terve suhde lapseen on paras vaihtoehto. Älä liikaa sido lasta itseesi ja päinvastoin. Sinä elät omaa elämääsi ja lapsi omaansa te vain olette yhdessä niin kauan kun lapsesi lähtee kotoa pois ei muuta. Se mitä sinun tulee lapsellesi antaa on huolenpito, perusturva, virikkeet, mahdollisuudet ja rakkaus. Sinulla ei ole oikeutta lapselta vaatia rakkautta, vain kunnioitusta ja sääntöjen noudattamista. Eli rakkaus lasta kohtaan tulee olla pyyteetöntä...
sillä lapsella on oikeus isovanhempiinkin? Ei se hänestä huonompaa tee, mutta mukavahan se on jos on isovanhemmat, joiden luona vierailla ja olla. Kun ero tulee, ei sitä pakko ole kaikkea jälkeensä jättää já niin ei terveet teekkään, mikäli se on mahdollista.
tai velvollisuudesta, vaan tarpeellisuudesta...!
Miksi särkeä päätään asialla jota ilman tulee toimeen ihan hyvin..?????
Se riippuu ihan minkälaisia he ovat ja sinun tapauksessa näyttää valitettavasti huonolta. Lapsen takia tietenkin olisi parasta jos olisi hyvät suhteet mutta et voi yksin sitä haluta siihen tarvii heidänkin halu ja näyttää että eivät halua. Sinun pitää jättää se isovanhempien suhde exällesi tehtäväksi. Niin se minullakin kävi miehen vanhemmat näyttävät usein syyttävän sitä vaimoa kun erottiin ja eivät osaa pitää hyviä välejä. Joten meillä exäni vie lapsia mummille ja papalle kylään joka toinen viikonloppu. Jos pelkäät hänen olevan kännissä niin olisi ehkä hyvä jos voisitte sopia että ehkä täti tai setä tai joku ulkopuolinen olisi mukanana tässä hommassa?
miksi teit lapsen alkoholistin kanssa jonka tekemisistä olit jo joutunut noin monta vuotta kärsimään?
tulee sulle tukkapöllyä tällasesta kyssäristä!
Joku kysyy kuitenkin, että miten tää kyssäri auttaa aloittajaa jne jne.
No mutta: sitä mäkin ihmettelen. Ilmeisesti joku "lapsi saa sen parantamaan tapansa"-illuusio taustalla.
varmaan sitten harvinaisen tyhmä. Sinä taas harvinaisen viisas jos et koskaan ole tehnyt vääriä valintoja tai rakastunut väärään ihmiseen. Onnea!
Mulle on käynyt ihan samalla tavalla täällä, aina kun kirjotian jotain ongelmistani niin sitten syyllistetään niistä minua, miksi teit niin, miksi itse päästit tilanteen noin pitkälle jne. Urpoja. Täällä monet purkaa omia patoutumiaan arvostelemalla muita, naurettavaa.
Minulla eri tilanne, mutta täällä aina syytellään. Itse olen onnellinen jos eroan kuten suunnittelen ja minun ei sitten tarvitse olla enää hirviöanoppini kanssa missään tekemisissä. Hoitakoon lapsenlapisensa tapaamiset poikansa kanssa, minä en ole hänen kanssaan enää missään tkeemisissä jos ei ole pakko. Anoppini on maailman itsekkäin ihminen, joka ei osaa tukea muita ja maailman suurin marttyyri. Olisi niin ihanaa kun häntä ei tarttis edes koskaan nähdä.
ja tavoittesi on jalo: säilyttää lapsen yhteys isovanhempiinsa.
Valitettavasti sinä et vain voi nopeuttaa prosessia, vaan ainoastaan toivoa, että isovanhemmat näkevät joskus tilanteen itse hiukan objektiivisemmin.
Itse erosin alkoholisoituneesta ja väkivaltaisesta miehestä. Ensimmäiset vuodet menivät isovanhempien puhuessa pahaa minusta turuilla ja toreilla. Omat tuttavani halusivat mennä oikaisemaan asioita, mutta minä pyysin etteivät vaivautuisi. Kyseessä oli kuitenkin heidän oma poikansa, josta halusivat uskoa pelkkää hyvää. Se mitä mieltä he olivat minusta, oli eromme jälkeen toissijaista.
Kun mieheni sitten meni uudelleen naimisiin ja samat ongelmat ilmenivät myös uudessa suhteessa, rupesivat miehen vanhemmat ehkä paremmin ymmärtämään, mistä oli kysymys. He rupesivat pitämään jälleen minuun yhteyttä, mutta kertoivat samalla, kuinka kauhean noita-akan kanssa heidän poikansa oli naimisissa. Hän oli nimittäin haastanut exäni oikeuteen pahoinpitelystä.
Minä en ottanut asiaan kantaa, tiesinhän kokemuksesta mistä todennäköisemmin oli kysymys.
Näin ollen ohjeeni sinulle onkin: Se on ensisijassa isän tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsen yhteys säilyy hänen vanhempiinsa. Sinun ei pidä tuota vastuuta ottaa. Omalta osaltasi voit sitten viisaampana ottaa vastaan isovanhempien yhteydenpidot sitten kun ja jos he ovat siihen joskus valmiita. Älä kuitenkaan toivo, että he olisivat valmiita tuomitsemaan poikansa, sillä niin tuskin tulee käymään.
Et siis heidän kauttaan tule saamaan myötätuntoa kokemaasi vääryyttä kohtaan. Sen joudut työstämään jossain muualla. Mutta niinhän sinä sanoitkin, että syysi siihen, miksi haluat säilyttää välisi appivanhempiisi ovat ensisijassa lapsen edun mukaisia. Jos se päivä koittaa, ole iloinen lapsesi puolesta. Mutta jos niin ei tapahdu, et voi syyttää siitä itseäsi, etkä myöskään asialle paljoa voi tehdä.