Minkä ihmeen takia mulla on paha olo kun eronnut miehestäni nyt pari kuukautta. Pyysin häntä lähtemään kun riitelimme todella pahoin joka päivä. Nukuimme eri huoneissa, ei ollut rakkautta ei seksiä ei yhteistä mitään, kumminkin minusta tuntuu petetyltä koska halusin että mieheni halusi minua ja minusta tuntuu että hän ei osannut olla sitä mitä halusin tai ainakin niin sanoo. Tämä yksinäisyys on kaikkein hirveintä, en ikävöi häntä mutta olihan hän nyt jonkinlaista seuraa ja lastenkin kanssa hän oli iso apu. Olisiko minun pitänyt jäädä tähän huonoon suhteeseen joka mielestäni ei edes ollut enää suhde, asuimme yhdessä 15 vuotta. En tiedä mistä alotan, mistä löydän uusia ystäviä tai edes joku päivä mies seuraa jos haluan. Kävin eilen yksin leffassa ja olin todella nolona, kaikki muut olivat pareina. Yksinäinyys on tässä hommassa vaikeinta varsinkin kun on kiinni lapsissa, joita rakastan yli kaiken mutta onhan kai sitä muutakin oltava elämässä? Tämä on kuin olisi vuoristo radalla, ylös tunteet, seuraavaks alas. Pelottaa vaan että jään yksin loppuelämäksi. Minusta tuntuu että exäni ja minä voisimme palata yhteen jos vaan osaisimme puhua toisillemme, mutta ei siitä näytä tulevan mitään ja hän ei lähde terapiaan. Hän ikään kuin seuraa mitä minä teen jos menen ulos niin hän menee ja jos hän luulee että menen baariin (en kyllä ole vielä käynyt) niin hän sanoo että menee, en tajua tätä ollenkaan.
Onko kenelläkään tarjota vinkkejä vaikkapa netti deittailusta, olen jo yli 40 ja tämä on uutta minulle, en tiedä mitä pitäisi tehdä?
Onko kenelläkään tarjota vinkkejä vaikkapa netti deittailusta, olen jo yli 40 ja tämä on uutta minulle, en tiedä mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suostuttele varovasti parisuhdeterapiaan positiivisella asenteella, mies ehkä pelkää jotain siinä kauheasti(?). Voi olla ihan väärä mielikuva siitä tai että häntä syyllistettäisiin ajattelee. Löytyisikö joku mukava henkilö parisuhdeterapeutiksi, ei näennäisen, vaan osaava.
Treffijuttuihin en osaa sanoa muuta kuin että älä ole ainakaan sinisilmäinen.