asiaan...Kaikkihan tietää kuinka kateellisia naiset ovat toisilleen???
Olen miettinyt miksi tätä asiaa paljon...
Työpaikallani on nainen joka häärää vähän joka paikassa ja on ihan pätevä ja aikaansaava nainen. Hän on kuitenkin yksityiselämässään kokenut avioeron, lapsen mielisairauden ja pyörittää miestä miehen perään, ei oikein tahdo löytyä mitään pysyvää.
Porukassa tämä nainen on olevinaan itsevarma ja laukoo suustaa ihan mitä huvittaa, pitää yllä koviksen roolia. Ryhmässä hän on ottanut tavakseen vittuilla minulle ja piikitellä, letkauttaa muka hyviä huomautuksia minusta.
Kerran olen suoraan sanonut asiasta ja hän hieman hämmentyi ja vittuilu loppui hetkeksi.
Kun olemme kahden hän on ns. mielin kielin ja koittaa keksiä jutun juurta, mutta ei missään nimessä ole vittumainen.
Muutamia kertoja on yrittänyt hyötyä minusta, mutta olen kohteliaasti kieltäytynyt esim. kyyditsemästä häntä.
Hänellä näyttää olevan myös kova tarve kaveerata kaikkien muiden työpaikan naisten kanssa, ikään kuin kerätä ryhmää puoleleen, koska kaikki haluavat tavallaan miellyttää häntä.
Tuo esille sitä kuinka hyvä ystävä hän on sen ja sen kanssa, jotka ovat myös minun ystäviäni.
Itse olen nuori, seuraelämäni on vilkasta ja jaksan touhuta omassa elämässäni kaikenlaista mm. opiskella. Olen myös pienen lapsen yh-äiti ja hän on joskus marissutkin miksi minä jaksan niin paljon asioita. Harvassa ovat ne päivät jolloin olisin naama nyrpällä...
Saan asiakaspalutetta myös, positiivista sellaista ja olen ajatellut että en kai sitten voi ihan hirveä ihminen olla. Hän sen sijaan tuo esille koko ajan miten minun käytökseni osuu vain omaan nilkkaani jne.
Mielipiteeni sanon, jos on tarvetta,mutta yleensä työpaikalla riittää niitä, jotka ovat kaikista asioita jotain mieltä ja tuovat sen kärkkäästi esille.
Tämä ihminen marisee, ettei ole ylenemismahdollisuuksi, mutta ei halua opiskella riviäkään...
Tähän asti olen ollut kuin kuuro hänen letkautuksilleen. Se taitaa olla paras keino?

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Se taitaa olla paras keino?"
Luultavasti. Itse jatkaisin mahdollisia suoraan sanomisiakin sopivissa tilanteissa. En myöskään olisi hänen kanssaan tekemisissä yhtään sen enempää kuin minkä tarve (työt) vaatii.
tämän henkilön ja hänen asioittensa seuraamiseen ja analysoimiseen. Miksi?
Jos hän loukkaa sinua sanoillansa, on sekä itsellesi että hänelle parasta, että annat siitä palautetta hänelle. Joko hän ottaa asiasta opikseen tai sitten ei, mutta sinä ainakin saat itsellesi rauhan ja ryhdyt miettimään muitakin asioita. Nyt vuodatuksesi vaikutti vain katkeralta ja kateelliselta.
Sinua ei varmaan ole koskaan viduttanut toisten ihmisten käytös, sellainen mikä ei oikein millään käy omaan järkeen? Tai sellainen, jonka ei tarvitsekaan käydä omaan järkeen, mutta siitä saa silti itse kärsiä?
helvetissä mua on ottanut muiden ihmisten käytös päähän, mutta mulla on tapana sanoa se suoraan ko henkilölle, sen sijaan, että analysoisin itsekseni / palstalla tämän ihmisen miesasioita, lapsen sairauksia, ystävyyssuhteita minun ystäviini, ylenemismahdollisuuksia tai muita sanomisia tai tekemisiä.
Ei muita ihmisiä voi muuttaa muuta kuin antamalla palautetta ja silloinkin se on vastaanottajasta kiinni, muuttuko käytös. Ja jos ei palaute mene perille, on ihan oman itsen kannalta parasta jättää asia omaan arvoonsa. Hulluksihan sitä tulee, jos vatkaa jokaisen idiootin motiiveja ja taustoja maailman tappiin asti.
katkera tai kateellinen itse olisin itseäni vanhemalle, vähän rupsahtaneelle, henkisesti tasapainottomalle ihmiselle?
Sen sijaan olen kyllästynyt hänen lapselliseen oikutteluun.
Kyllä 8 tuntia päivässä 5 päivää vikkossa alkaa rassaamaan hermoja, kun kuuntelee pelkkää negatiivista mäkätystä!
että olet katkera tai kateellinen, sanoin että vaikutit viestisi perusteella siltä.
Samoin teet edelleen, listaamalla ko henkilön ulkonäköön jne. liittyviä tekijöitä tässä viestissä. Niillä ei liene mitään tekemistä sen kanssa, miten hän on sinua kohdellut?
voivat olla kateellisia mitä ihmeellisimmistä asioita kuten toisen iloisuudesta, menestymisestä, ystävistä, rahasta ihan mistä vaan. Kauneus ei liene vähäisin syy????
Minä itse olen tyytyväinen itseeni ja hän ei ilmeisestikään ole, koska pahaa oloa täytyy purkaa muihin ihmisiin.
sinä vain peilaat omia tunteitasi häneen.
Oli miten oli, suosittelen, että keskityt palautteen antoon itse asiasta ja lopetat tuon keittiöpsykologianalyysin.
Asioista voi tehdä yksinkeraisia tai monimutkaisia ja minusta kuulostaa, että sinä olet nyt se, joka teet asioista aivan liian monimutkaisia.
Entä jos se on ypö eikä osaa noita sosiaalisia nyansseja, silloin jäljelle jää lähinnä se että on ärsyttävä suunsoittaja ja tahditon tallustaja joka koittaa ottaa omansa maailmassa.
Ehkä hän haluaa ystävän muttei osaa oikein itse olla sellainen, kenties siksi että kukaan ei ole koskaan ollut hänelle?