Seksistä

Eikö seksi ole asia, joka kuuluu kaikille?
(siis ainakin ihmisille >18 ja suht.terve)

Miksi siis suurin osa nuorista ja vähän vanhemmistakin naisista ja miehistä Suomessa haahuilee baareissa ja muissa yöpaikoissa kun eivät uskalla muualla tehdä aloitteita.Itsetunto-ongemia?

Onko siis seksi vieläkin Suomessa Tabu, vaikka se saatiin jo 60-luvulla muualla länsimaissa vapautettua. Voisiko vika olla Suomen naisissa??
271586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

baarit voivat olla loogisin paikka, sekä ainoita paikkoja, tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Äänestä

edelleen "vapaaksi" vain vakaaseen parisuhteeseen.

Osa katso ei saa siitä vapaasta seksistä nautintoa.

Se kun on aika lyhyt ja ohimenevä hupi.

Tietysti nykyaikana pitäisi ajatella että kaikki teini-ikäisistä lähtien sekstailee kaikkien kanssa joihin kadulla törmää. Joidenkin mielestä ajatus on puolestaan oksettava.

Äänestä
  • Kenen mielestä asia on oksettava?
    Eikö seksi luokiteltu perustarpeeksi aina ruoan ja hengittämisen kanssa, jotta ihminen eläisi ns. täyttä elämää.

    Vai onko tosiaan bordellit ja prostituutio välttämättömiä pahoja??

    Äänestä

  • Diedäjä kirjoitti:

    Kenen mielestä asia on oksettava?
    Eikö seksi luokiteltu perustarpeeksi aina ruoan ja hengittämisen kanssa, jotta ihminen eläisi ns. täyttä elämää.

    Vai onko tosiaan bordellit ja prostituutio välttämättömiä pahoja??

    läheisyyttä ja seksuaalisuutta yms. voi tyydyttää myös ihan parisuhteissa ja voi taata jopa suuremman tyydytyksen kuin vapaassa seksissä.

    Äänestä

  • kuten kirjoitti:

    läheisyyttä ja seksuaalisuutta yms. voi tyydyttää myös ihan parisuhteissa ja voi taata jopa suuremman tyydytyksen kuin vapaassa seksissä.

    joilla ei ole sitä parisuhdetta? Heillä ei ole niin väliä? Mieluummin kunniallinen epätyydyttävä tyytymissuhde kuin yksin eläminen ja mahdollinen seksuaalisuuden hoitaminen muilla keinoin?

    Äänestä

On se aikamoinen tabu, baarissa nainen ei tule koskaan sanomaan että tuletko yöksi viereen. Tästä on keskusteltu isommalla porukalla ja todettiin että olis hyvä keksintö, jos baarissa olisi myytävänä "fuck me" paitoja joita sitten nämä sen perässä baarissa olevat tytöt voisivat ostaa ja käyttää.
En ole vielä törmännyt yhteenkään naiseen joka ei pidä seksistä, niinpä en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa kysyä, miksi se on aina miehen tehtävä?

Äänestä

Jos nainen puolet iästään on kuullut huorittelua ja lutkittelua, saattaa olla seksin suhteen jonkinlaisia estoja.

Äänestä
  • Sitä kun saa kuulla olevansa huora jo sen takia, ettei anna. Mitenköhän sitten onnistuisi olemaan siveellinen? Pitäs ilmeisesti poistattaa sukupuolielimet kokonaan. Tai riittäisköhän tuokaan.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Sitä kun saa kuulla olevansa huora jo sen takia, ettei anna. Mitenköhän sitten onnistuisi olemaan siveellinen? Pitäs ilmeisesti poistattaa sukupuolielimet kokonaan. Tai riittäisköhän tuokaan.

    Ei pidä naisen ottaa hernettä nenään, jos joku kateellinen haukkuu huoraksi.

    Se on vaan hyvä jos käyttää sitä alapäätä turvallisesti.
    Siveydessä ei ole mitään pahaa. Mutta jos nainen haluaa jotain kättä pidempää, niin miksi siitä täytyy tehdä kauhea ongelma?

    Äänestä

  • Miesisollaämmällä kirjoitti:

    eli dildoa.

    ei mitään ongelmaa - saan seksiä aina kun haluan

    Äänestä

  • Miesisollaämmällä kirjoitti:

    Ei pidä naisen ottaa hernettä nenään, jos joku kateellinen haukkuu huoraksi.

    Se on vaan hyvä jos käyttää sitä alapäätä turvallisesti.
    Siveydessä ei ole mitään pahaa. Mutta jos nainen haluaa jotain kättä pidempää, niin miksi siitä täytyy tehdä kauhea ongelma?

    jos perheesi naiset ja tytöt hankkivat tuollaiset paidat, harrastavat vapautuneita seksuaalisuhteita ja tulevat siinä sivussa lutkitelluiksi ja huoritelluiksi? Se on myös o.k, jos tyttöystävääsi lutkitellaan ja huoritellaan, kun hän on elänyt vapaata elämää?

    No joo, ei mullakaan mitään vapaata seksiä vastaan ole niin kauan kuin se todella on vapaata ts. jokainen voi vapaasti myös olla harrastamatta seksiä. Mutta kaksinaismoralismia en siedä.

    Äänestä

  • old_profile_38547 kirjoitti:

    Onko väärin siis naimisissa olevan miehen käydä huorissa, jos oma akka ei enää oo haluttava??

    Äänestä

  • typerys0 kirjoitti:

    sanaa "mies" kun vastakkaisesta sukupuolesta käytät samassa lauseessa/tilanteessa sanoa "akka" ja "huora" .

    TUO on kaksinaismoralismia.

    Äänestä

  • old_profile_38547 kirjoitti:

    jos perheesi naiset ja tytöt hankkivat tuollaiset paidat, harrastavat vapautuneita seksuaalisuhteita ja tulevat siinä sivussa lutkitelluiksi ja huoritelluiksi? Se on myös o.k, jos tyttöystävääsi lutkitellaan ja huoritellaan, kun hän on elänyt vapaata elämää?

    No joo, ei mullakaan mitään vapaata seksiä vastaan ole niin kauan kuin se todella on vapaata ts. jokainen voi vapaasti myös olla harrastamatta seksiä. Mutta kaksinaismoralismia en siedä.

    Tähän mennessä olen ollut poikkeuksetta samaa mieltä kaikista kirjoituksistasi.

    Äänestä

  • typerys0 kirjoitti:

    Onko väärin siis naimisissa olevan miehen käydä huorissa, jos oma akka ei enää oo haluttava??

    jos suhteessa ollaan sovittu ettei muiden ihmisten kanssa harrasteta seksiä. Ihan samoin se menee toisinpäin; onko sinusta oikein että nainen tyydyttää itseään naapurin miehen kanssa jos naapuri on haluttavampi kuin oma mies? Minusta ei. Paitsi jos pariskunta on sopinut että kumpikin saa sivusuhteita harrastaa.

    Seksi on hirveän tärkeä asia parisuhteessa ja on huolehdittava myös kumppanin tyytyväisyydestä. Seksi ei saa kummankaan puolelta olla vain omien tarpeiden tyydyttämistä - tai tyydyttämättä jättämistä silloin kun itseä ei haluta. Mutta näistä säännöistä ja toimintamalleista kukin pariskunta sopii keskenään.

    Äänestä

Kyllä vika on naisissa. Se on harmillista kun miehet on niin puoleensa vetäviä ja huomaavaisia sängyssä, mutta naiset vaan on niin tyhmiä.

Onneksi ulkomailla on toisin.

Äänestä
  • seksiä harrastaa, mutta

    1) Seksi yhdenillanjutuissa on monesti (ei onneksi aina) luokattoman huonoa. Ei paljon kiinnosta toimia kenenkään runkkualustana.

    2) Juorut kulkee ja valitettavasti nainen saa seksiseikkailuillaan edelleen ns. huonon maineen, monilla on se käsitys edelleen, että seksiä parisuhteen ulkopuolella harrastavaa naista voi kohdella kuin kapista koiraa.

    3) Jostain syystä naisen uskottavuus esim. työpiireissä menee herkästi, jos joku työkaveri vaikkapa esittää tietävänsä, että nainen on "huora". (Tosin tuollaisia nyt levitellään vaikka nainen olisi neitsyt. Itse en ollut ennen lukioikää edes pussanut yhdenkään pojan kanssa, mutta poikien puheissa olin kokenut suihinottaja joka antoi helposti persettä..Yliopistossa tuntuu olevan sama meno - olen kuulemma nainut ainakin kahta opiskelutoveriani.)

    Äänestä

  • miax kirjoitti:

    seksiä harrastaa, mutta

    Eli siis vapaa seksi romukoppaan, ja tilalle kunnon kristillinen ajatus siitä, että seksi kuuluu vain ja vain avioliittoon, muuten palaa helvetissä!

    Se on kaunis ajatus, mutta:
    Ensinnkäkin tulisi hirveät juonittelut siitä kuka pääsee naimisiin ja kenen kanssa.
    Raha ja valta ratkaisisi yhä enemmän. Palattaisiin idioottien luokkajakoon, ja mentäisiin siihen, että vaan se alfauros voisi paritella.

    On siis loogista, ja jopa suotavaa, että seksiä harrastettaisiin mahd.paljon, jotta mahd.moni mies voisi edes hetken kokea onnea, ja näin ollen yhteiskunta ei olisi niin eriarvoinen.
    Vika on siis naisissa, joilla on asennevamma!

    Äänestä

  • S:GUru kirjoitti:

    "On siis loogista, ja jopa suotavaa, että seksiä harrastettaisiin mahd.paljon, jotta mahd.moni mies voisi edes hetken kokea onnea, ja näin ollen yhteiskunta ei olisi niin eriarvoinen.
    Vika on siis naisissa, joilla on asennevamma!"

    Muista kertoa tuo äidillesi, siskollesi ja tyttärellesi. Ja sille finninaamaiselle amisviiksipojulle, joka tytärtäsi/siskoasi deittailee.

    Osta sinä dildo!!!!!!!!

    Äänestä

seksi ei oo niin yksinkertainen asia.
Mä en ainakaan uskalla tuoda himaan baarista mitään yhdenillan kundeja, ties mikä hullu ois joka mukilois tai alkais seuraileen.
Ja töistäkään en uskalla ottaa ketään panokaveria vaikka oon yhteenki aivan lääpällään, katos kun me naiset tiedetään mitä juoruakkoja te miehet ootte töissä ja multa menis maine ja intimiteettisuoja ku kaikki duunikaverit tietäis millanen oon sängys.
ELI TEIHIN MIEHIIN EI VAAN OO HITTOJAKAAN LUOTTAMISTA. Ja nainen tarvii seksiin turvallisuutta ja luottamusta ettei sitten laiteta esim:nettiin tai kännykällä kiertään mitään vit-uilu kuvia tai tapahdu yllämainittuja asioita.
Suurimmalla osalla miehistä tuntuu olevan tarve ennemmin tai myöhemmin tehdä pahojaan naiselle, kertoo puolelle kaupungille et toi oli helppo!!
ME NAISET OLLAAN VAAN HUOLISSAMME TURVALLISUUDESTAMME!!

Äänestä
  • Eli naimaan vasta naimisissa!
    Hieno periaate.

    Mutta se johtaisi käytännössä ikäviin naimakilpailuihin, jossa raha ja valta tuhoaisivat rakkauden, jota voi hartaasti etsiä sinkkuna, panemalla kaikkia vastaantulijoita.
    Se kenen kanssa synkkaa on se "oikea"..

    Huomaan tekstistäsi, että kärsit peloista, jotka ovat aiheellisisa, mutta taustalla on asennevamma.
    Eli se, ettet uskalla lähestyä miestä juorujen pelossa.
    Miehet ei juorua vaan naiset, ja vaan kateelliset tai epätasapainoiset kaltoin kohdellut miehet haukkuvat huoriksi.
    Tutustu miehiin. Tai yritä tutustuu:)
    Anna piparia sille, joka pyytää.
    Jokainen anova saa, ja etisvä löytää ja kolkuttavalle avataan.
    Hyvää joulumieltä!

    Äänestä

  • S.GurU kirjoitti:

    Eli naimaan vasta naimisissa!

    Koska pyytäjiä riittää kyllä. Mekko päälle päiväksi, huomaat että näin on. Ja mitä tulee miesten juoruamiseen, niin esim. mun työpaikalla se on pahempaa kuin naisten. Naiset juttelee siitä, mitä niiden miehet/lapset on tehnyt ja miten ne sen kokee. Miehet puhuu autoista ja siitä, kuka on ollu kenenkin kanssa.

    Äänestä

  • pahimmat miehiä!

    S.GurU kirjoitti:

    Just sain töissä kuulla MIEHELTÄ, miten hänen kaverinsa oli harrastanut seksiä yhden työpaikkamme VARATUN naisen kanssa. Nainen on siis yhteinen tuttumme ja ihan mukava. En tiedä, onko hänellä miehensä kanssa vapaa suhde tai jotakin sellaista.

    Mitä te arvon miehet mahdatte puhua meistä vapaista ja heruttavista sinkkunaisista, jos varatutkin saa noin ala-arvoista kohtelua?

    Äänestä

  • pyytäjälle kirjoitti:

    Koska pyytäjiä riittää kyllä. Mekko päälle päiväksi, huomaat että näin on. Ja mitä tulee miesten juoruamiseen, niin esim. mun työpaikalla se on pahempaa kuin naisten. Naiset juttelee siitä, mitä niiden miehet/lapset on tehnyt ja miten ne sen kokee. Miehet puhuu autoista ja siitä, kuka on ollu kenenkin kanssa.

    Kerro kenelle annat?

    Eikö anova saakaan? Kuka sitten?
    Jos mies tekee aloitteen eikä saa, niin naisen on tehtävä aloite.
    Muista ettei miehetkään aina anna pyytäville naisille
    (tosin antavat kyllä)

    Millaiselle miehelle sitten annat, vaikka luulenpa että annat dildollesi ja kissasi nuolee sun pillus.

    Äänestä

olin kavereiden kanssa (niin naisia kuin miehiä) kuuntelemassa soulia & tanssimassa sen tahtiin paikallisessa paikassa, ja lähdin matkaan ilman seksitoiveita, en saanut seksiä ja kivaa oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

S:)gUrU kirjoitti:

Eikö seksi ole asia, joka kuuluu kaikille?
(siis ainakin ihmisille >18 ja suht.terve)

Miksi siis suurin osa nuorista ja vähän vanhemmistakin naisista ja miehistä Suomessa haahuilee baareissa ja muissa yöpaikoissa kun eivät uskalla muualla tehdä aloitteita.Itsetunto-ongemia?

Onko siis seksi vieläkin Suomessa Tabu, vaikka se saatiin jo 60-luvulla muualla länsimaissa vapautettua. Voisiko vika olla Suomen naisissa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu