Mitä ajattelette kun näette itsenne sovituskopista? olen kokoa 44-46 ja tänään kun olin sovittamassa puseroa niin en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Aika" hupaisan" näköistä katsoa niitä vatsamakkaroita ja varsinkin leveää peppua. Argh..sitten kun saa sen puseron päälle niin ei sitten enää niin kauhea olo tule. kaiken puolin kauheita paikkoja noi pukukopit. Mites muut?
kauheen näköistä
kauppojen sovituskopit
51815
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on kokemusta extrahoikasta olemuksesta aina varsin pulskaan, ja aina tuo sovituskoppitilanne on kamala. Valot ovat räikeät, kuvakulmat ovat omituiset ja kuumuus ja ahtaus saa pienenkin murheen tuntumaan itkettävän isolta. Ei pidä tuijotella liikaa eikä ottaa asiaa liian vakavasti. :)
Täällä myös sovituskoppien konkari! Olen myös kokoa 46-48 (50).
Koppien peilit ja kirkkaat valot saavat sovittajan näkemään selkeästi kaikki pienetkin kehonsa virheet ja "virheet". Ja sitten kun laitat vaatteen päälle, niin ai että kun se vaate näyttääkin siellä sovituskopissa hyvältä. Mutta odota vaan kun pääset kotiin sen vaatteen kanssa niin eihän se näytäkkään enään niin hyvältä.
Tosin, ymmärrän kyllä että sovituskopeissa on kirkaat valot (valkossa voi melkein laskea kaikki nenän mustapäät)toisaalta, mutta toisinaan olen sitä mieltä, että eikö voisi olla ihan tavalliset "kotivalot"... No joo.. Tää on aina tämä ongelma :D
vaikka on oikeasti hyvässä kunnossa. Kun profiilia pääsee katsomaan, kaksoisleuka ärsyttää. Miksiköhän en pidä muiden ihmisten ylimääräisiä rasvakerroksia pahannäköisinä? Olenko ruma vai luulenko olevani ruma?
Mulla on taas sitten suht kapeahko naama(ei suinkaan kuitenkaan mikään siro) verrattuna näihin hirveisiin läskeihin mitä mulla on kropassa. Aina sitä tietty pitää muita samankokoisia paremman näköisenä kuin itseään,mistä lie sitten johtuukaan.
postimyyntiin kun sovistuskoppiangasti iski :) ja ostan vaatteita joita sit joudun tuunaamaan, joskus vaan vedän rätin niskaan ja suljen silmät peilin kohdalla. Riittää ettei ihmiset ja varsinkaan lapset juokse kirkuen pakoon mut nähdesään. Muistan kyllä silloin kun olin nuorempi ja hoikka, mutten silti ollut varma itsestäni ja pidin itseäni rumana ja varsinkin kun miehet piti pelkkänä hoitona ja silti kehtasivat arvostella, se tosiaan masensi. Mutta löytyi se rakkaus, se joka hyväksyi mut sellaisena kuin olen. Ja tukee mua painonhallinnassa arvostelematta. Kunnioitan häntä tosi paljon.