Miten kykenee suhtautumaan toisen, edelleen rakkaan ihmisen, uuteen suhteeseen, oli se sitten yhdenillan juttu tai vakavampaa.
Erosimme kolme kk sitten kolmen vuoden avoliitosta yhteisymmärryksellä, pitkään jatkuneen riitelyn vuoksi. Kuukausi, pari meni ihan hyvin mutta nyt viimeisen kuukauden olen vain surrut ja todennut, että rakastan vieläkin ja todella lujaa. Mies vaan ei halua yrittääkään jatkamista tällä hetkellä eikä puhua erosta. Itselleni on selvinnyt, että suurin osa riitelystä johtui minun vaikeasta masennuksestani, jonka vuoksi olen nyt hakeutumassa hoitoon (olisi pitänyt jo aiemmin, ehkä ei oltaisi edes erottu). :( Kaikkein pahimmalta tuntuu ajatella ex-miestä uuden naisen kanssa. Oksettaa jo pelkkä ajatteleminenkin... Eikä kyllä itseä kiinnosta mitkään muut suhteet tällä hetkellä.
Miten tästä pääsee yli?
Erosimme kolme kk sitten kolmen vuoden avoliitosta yhteisymmärryksellä, pitkään jatkuneen riitelyn vuoksi. Kuukausi, pari meni ihan hyvin mutta nyt viimeisen kuukauden olen vain surrut ja todennut, että rakastan vieläkin ja todella lujaa. Mies vaan ei halua yrittääkään jatkamista tällä hetkellä eikä puhua erosta. Itselleni on selvinnyt, että suurin osa riitelystä johtui minun vaikeasta masennuksestani, jonka vuoksi olen nyt hakeutumassa hoitoon (olisi pitänyt jo aiemmin, ehkä ei oltaisi edes erottu). :( Kaikkein pahimmalta tuntuu ajatella ex-miestä uuden naisen kanssa. Oksettaa jo pelkkä ajatteleminenkin... Eikä kyllä itseä kiinnosta mitkään muut suhteet tällä hetkellä.
Miten tästä pääsee yli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin se vaan tuntuu olevan, että ensin pitää surut surra ja ajan kulua ennen kuin pääsee toisesta yli. Kuitenkin pitkässä suhteessa kun on toista rakastanut ja tunteet on vielä eronkin jälkeen voimakkaat, se vaatii aikansa ennen kuin pääsee kunnolla toisesta "irti" ja voi jatkaa eteenpäin. Itse erosin 3 viikkoa sitten avomiehestäni, jonka kanssa olin yhdessä yli 4 vuotta. Mulla on hirveä ikävä koko ajan ja fiilikset menee ylös alas. Ero oli yhteinen päätös, molemmat oltiin sitä pohdittu jonkin aikaa. Ite oisin halunnu tavallaan vielä yrittää, kun en ois halunnu luovuttaa, mutta mies sanoi, ettei usko että enää kannattaa jatkaa.
Kai tää vaan tästä päivä kerrallaan helpottaa, ei voi muuta. Pakko mennä eteenpäin. En pysty olemaan hirveästi yhteyksissä, sillä tunteet ovat vielä tosi voimakkaat, enkä usko että voisin olla kaveri vielä pitkään aikaan. Ehkä joskus myöhemmin. Täytyy antaa itselleen aikaa. En kestä ajatella, että exällä on muita naisia, ei ehkä juuri nyt mutta jonain päivänä. Ei tuollaista kannattaisikaan miettiä, mutten voi ajatuksilleni mitään. Ahistaa kun joulukin on tulossa ja uusi vuosi. Mutta kaipa tää tästä..
Erosta on kymmenen vuotta, mutta muistan hyvin vieläkin, kuinka vereslihalla olin pitkään. Olin alamaissa, tein töitä, ulkoilin paljon ja laihduin 15 kg edes tajuamatta sitä... Ensimmäisistä kuukausista eron jälkeen en paljoa muista, niin sumussa tunnuin liikkuvan.
Ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka loppujen lopuksi erosimme ihan sovussa ja ex auttoi minua muutossa ja vielä seuraavassakin muutossa. Näimme aluksi aika paljon, koska muutin lähistölle.
Olin aivan tyrmistynyt kun hän vuoden päästä esitteli uuden tyttöystävänsä minulle. Tiesin kyllä heti kun erosimme, ettemme ksokaan palisi yhteen, mutta tuntui pahalta, kun toinen meni elämässä eteenpäin ja itse ei saanut oikein otetta elämästä.
Olin muutenkin muuttamassa, mutta uusi muutto itse asiassa helpotti, sain uutta intoa kodin laittamisesta, uusia ystäviä ja uutta puhtia elämään.
Puolitoista vuotta erosta selviämiseen meni. Opin taas tuntemaan kuka minä olen omana itsenäni enkä vain X ja X-parin toisena puoliskona.
Nyt olen ihanan miehen kanssa naimisissa ja olen tajunnut olevani paljon onnellisempi mieheni kanssa kuin exäni kanssa. Näin liikennevaloissa viereisessä autossa pari viikkoa sitten exäni perheineen pari viikkoa sitten. Totesin vain "Kappas vain, mr X", mutta mitään tunteita hänen näkemisensä ei herättänyt.