saavutettuaan kolmenkympin iän, niin miten todennäköistä/epätodennäköstä on se, että ylipäänsä löytää ketään?
Jos ihminen ei ole löytänyt
toista ihmistä
112753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta mä olen jo menettänyt toivoni sen asian suhteen ; )
tääl olis 31v ok näköinen ja kiltti sinkku mies, joka on omillaan toimeen tuleva, huumori mies ja asustaa omakotitalossa
Siis väität olevasi sinkku ja asut omakotitalossa?
Aika harvoin yksinäiset asuttavat omakotitaloa...
Elikkäs juu näin on, emäntä kyllästyi ja haki eron ja lähti.
Olin sitä mieltä etten halua luopua itse tehdystä kodista ja ostin exän osuuden pois ja asun nyt kissani kanssa omakotitalossa elikkäs kodissani yksin.
Sinkku olen fiksu ja ihan ok näköinen ja kiltiksikin kehuttu.
vielä ainakin vähintään toinen mokoma vuosia edessään, hyvinkin todennäköisesti voi elää vielä yli 50 vuotta lisää, kyllä siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä
Itse tiedän muutamia tapauksia, joissa kolmi-neli ja jopa viisikymppiset ei ole koskaan seurustelleet. Ikävuosien kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, vaan sillä että he eivät uskalla tehdä aloitetta ja tutustua keneenkään.
Aika harvinaista lienee, ettei vain 30 -vuotias ole tehnyt jo useammankin aloitteen, ainakaan mikäli on mies, koska miehet tietävät, että heille aloitteenteko yleensä sälytetään. Mutta torjutuksi tai jätetyksi tuleminen alkaa käydä vähitellen itsetunnon päälle ja juuri kolmikymppisenä aletaan luovuttaa.
Toinen iän myötä vaikuttava olennainen seikka on tietenkin se, että kun omat ikätoverit 30 risat -iässä alkavat olla jo pariutuneita, vapaan kumppanin löytäminen alkaa olla tosi vaikeaa. Kyllähän valtaosa etsii ja hyväksyy seurustelukumppanin vain omasta ikäluokasta.
40-kymppiä tulee juuri täyteen,enkä ole koskaan seurustellut.Monenlasia syitä voi koittaa kehitellä,mutta minkäs sille teet kun ei ole sopivaa kumppania löytynyt.
Tuttavapiirissä rupeaa olemaan jo eronneitakin kai jotkut pariinkin otteeseen.Itellä ei ole ollut sitä ensimmäistäkään,tosin mulle riittäisi se ensimmäinen.
Kuulee aina juttuja kuinka pariskunnat ovat tavanneet: "Joo me tavattiin kaupan kassajonossa tai bensamittarilla kun toisen raha ei käynyt automaattiin tai pankkiautomaatilla tai jossain harrastetapahtumissa...joopa joo,käyn minäkin noissa kaikissa eikä koskaan ole osunut kohdalle mitään tollasta ! :(
Joskus nuorempana ajatteli että kyllä se joku vielä löytyy tai jostain ilmaantuu ja onhan tässä aikaa,niin oli ja tuli 20 täyteen,sitten 30 täyteen,samoin se 35 ja nyt on jo 40 täynnä.
Kyllä kai sitä jo on luovuttanut ja tyytyy olemaan itsekseen loppuelämänsä.
Joulu ja muut vastaavat ovat vähän ikäviä kun ei ole ketään jakamassa,mutta kyllä se arki vielä menee.
Sen olen huomannut itestäni että vältän paikkoja joissa paljon onnellisia- tai sanotaanko yleensä pareja.Eniten se sieppaa kun tietää että joku pettää toista,eikä ite ikinä haluaisi pettää tätä toista.
Sellasta se on elämä ettei tasan käy onnenlahjat.
Keskimääräinen avioitumisikä on hieman alle 30-vuoden, mutta juuri silloin on kova kuhina niillä markkinoilla. Niinpä jo noin 35-vuotias saa yhtäkkiä huomata, ettei vapaita kumppaneita omasta ikäluokasta ole saatavilla juuri ollenkaan.
Sanoisin, että käytännössä ainoa mahdollisuutesi viiden vuoden päästä on yrittää päästä toiselle kierrokselle tai olla niin vetovoimainen, että kelpaat huomattavasti nuoremmalle.
Eronneissakin on se ikävä puoli, että he yleensä kelpuuttavat kumppanikseen vain toisen eronneen.
eikä sillä ole vieläkään naisystävää enkä tiedä että löytääkö, vaikka on kyllä laittanut nettiin profiilit ja kaikkee. Ei ole mun murhe.
No minä en ennen kolmeakymmentä ollut seurustellut päivääkään, mutta nyt (en viitsi sanoa minkä ikäisenä) olen ollut jo kahdesti naimisissakin.
Mahdollisuudet eivät suinkaan katoa mihinkään, sillä niukentunut tarjonta kompensoituu muilla asioilla. Olennaisinta on se, että vanhetessaan ihminen muuttuu mutkattomammaksi eikä enää luokittele ja arvostele toisia niin pinnallisin perustein kuin nuorena. Niinpä tutustuminen niihin harvoihin jotka enää ovat jäljellä sujuu paljon helpommin ja luontevammin kuin aiemmin.
Asialla on myös kääntöpuoli: onko parisuhde loppujen lopuksi se, mitä keski-ikäinen ja siihen asti yksin elänyt ihminen tarvitsee? Ja kuinka kiinteää suhdetta? Jos elämä on yksinäisyydessään jo vakiintunut tietynlaiseksi, ei ole mitenkään helppoa sovittaa siihen enää toista osapuolta mukaan. Elämä voi tuntua yksinäiseltä mutta myös helpolta. Omalla kohdallanikin olen valitettavasti sitä mieltä, että olisin todennäköisesti ollut onnellisempi, jos elämäni olisi mennyt eteenpäin sellaisena kuin se oli alle 30-vuotiaana.