Harmittaa, ettei minulle löydy sopivaa miestä. Olen fiksu nainen ja haluaisin fiksun miehen, mutta tutustun lähinnä pelkkiin sikailijoihin.
Tapailemani miehet puhuvat avoimesti naisjuttujaan, arvostelevat (kehuvat tai haukkuvat) naisten ulkonäköä tai muuten käyttäytyvät sovinistisesti (puhuvat huorissa käymisistään ja ties mistä). Sitten kun minä näpäytän näitä miehiä sanomalla takaisin jotain vastaavaa, miehet suuttuvat pahanpäiväisesti. Aivan kuin he voisivat tehdä ja sanoa mitä tahansa, ja minun pitäisi suu kiinni istua ja kuunnella näitä juttuja ja ihailla heitä maailman ihmeellisimpänä ja upeimpana miehenä.
Tiedän itse, että minusta välittyy erilainen kuva miehille kuin mitä oikeasti olen. En vain tiedä mitä tekisin asialle, koska olen omasta mielestäni vain oma itseni. Kaikki ystäväni ja naiset ylipäätään tunnistavat jo olemuksestani, että haluan fiksun miehen enkä mitään idioottia, mutta silti nämä idiootti-miehet ovat niitä, jotka minua lähes poikkeuksetta lähestyvät. Eräs miespuolinen kaverini (joka muuten haluaisi seurustella kanssani, mutta en itse ole hänestä kiinnostunut) sanoi, että on kyllä niin haaskausta kun minä olen sinkku. Nykyään hän itse seurustelee.
Oikeastaan luulen ongelman olevan se, etten vaikuta tarpeeksi vaativalta. Olen ystävällinen ja hymyilen ihmisille, ja kuuleman mukaan vaikutan kiltiltä, herkältä ja jopa herttaiselta ja söpöltä. Ja koska olen pitkä, hoikka ja vaalea, pukeudun sekä klassisesti että muodikkaasti sopivasti yhdisteltynä, herätän ilmeisesti sitten huomiota. Yleensä minua tuijotetaan joka paikassa.
Harmittaa vaan älyttömästi, kun aina näitä hörhöjä pyörii ympärillä ja fiksut miehet valitsevat muita naisia. Yleensä ne miehet, joihin itse kiinnitän positiivisesti huomiota, ovat pitkiä, asiallisen ja mukavan oloisia, mutta aina varattuja.
Sydämen sivistys on sellainen asia, mikä pitäisi olla ihmisellä. Opiskelen korkeakoulussa, ja meillä on hyvä työtilanne, mutta en silti ole mikään suorittaja-tyyppi. Toki haluan työllistyä koulutustani vastaaviin tehtäviin. Olen ihmeissäni huomannut, että yllättävän monilla tapaamillani korkeasti koulutetuilla miehillä (tai opiskelevillakin) elämä on pelkkää suorittamista, ja avarakatseisuus ja sosiaaliset taidot aivan hukassa. Minä en pidä korkeaa koulutusta kriteerinä ihmiselle.
Ehkä pitäisi kulkea enemmän "ihmisten ilmoilla". Aika paljon tulee liikuttua koulun ja työpaikan välillä. Baareissa en oikein viihdy, enkä yhden illan juttuja halua harrastaa. Seurustelusuhteessa olen kyllä todella aktiivinen seksin suhteen.
Ehkäpä vielä joskus tärppää. Tällä hetkellä on vain pientä turhautumista ilmassa, 3,5 vuotta olen nyt ollut sinkku ja olisi kiva pitkästä aikaa kohdata fiksu mies.
Tämä ei ollut mikään seuranhaku-ilmoitus jos joku niin ymmärsi, ennemminkin avautuminen mieltä painavasta asiasta. :o)
Tapailemani miehet puhuvat avoimesti naisjuttujaan, arvostelevat (kehuvat tai haukkuvat) naisten ulkonäköä tai muuten käyttäytyvät sovinistisesti (puhuvat huorissa käymisistään ja ties mistä). Sitten kun minä näpäytän näitä miehiä sanomalla takaisin jotain vastaavaa, miehet suuttuvat pahanpäiväisesti. Aivan kuin he voisivat tehdä ja sanoa mitä tahansa, ja minun pitäisi suu kiinni istua ja kuunnella näitä juttuja ja ihailla heitä maailman ihmeellisimpänä ja upeimpana miehenä.
Tiedän itse, että minusta välittyy erilainen kuva miehille kuin mitä oikeasti olen. En vain tiedä mitä tekisin asialle, koska olen omasta mielestäni vain oma itseni. Kaikki ystäväni ja naiset ylipäätään tunnistavat jo olemuksestani, että haluan fiksun miehen enkä mitään idioottia, mutta silti nämä idiootti-miehet ovat niitä, jotka minua lähes poikkeuksetta lähestyvät. Eräs miespuolinen kaverini (joka muuten haluaisi seurustella kanssani, mutta en itse ole hänestä kiinnostunut) sanoi, että on kyllä niin haaskausta kun minä olen sinkku. Nykyään hän itse seurustelee.
Oikeastaan luulen ongelman olevan se, etten vaikuta tarpeeksi vaativalta. Olen ystävällinen ja hymyilen ihmisille, ja kuuleman mukaan vaikutan kiltiltä, herkältä ja jopa herttaiselta ja söpöltä. Ja koska olen pitkä, hoikka ja vaalea, pukeudun sekä klassisesti että muodikkaasti sopivasti yhdisteltynä, herätän ilmeisesti sitten huomiota. Yleensä minua tuijotetaan joka paikassa.
Harmittaa vaan älyttömästi, kun aina näitä hörhöjä pyörii ympärillä ja fiksut miehet valitsevat muita naisia. Yleensä ne miehet, joihin itse kiinnitän positiivisesti huomiota, ovat pitkiä, asiallisen ja mukavan oloisia, mutta aina varattuja.
Sydämen sivistys on sellainen asia, mikä pitäisi olla ihmisellä. Opiskelen korkeakoulussa, ja meillä on hyvä työtilanne, mutta en silti ole mikään suorittaja-tyyppi. Toki haluan työllistyä koulutustani vastaaviin tehtäviin. Olen ihmeissäni huomannut, että yllättävän monilla tapaamillani korkeasti koulutetuilla miehillä (tai opiskelevillakin) elämä on pelkkää suorittamista, ja avarakatseisuus ja sosiaaliset taidot aivan hukassa. Minä en pidä korkeaa koulutusta kriteerinä ihmiselle.
Ehkä pitäisi kulkea enemmän "ihmisten ilmoilla". Aika paljon tulee liikuttua koulun ja työpaikan välillä. Baareissa en oikein viihdy, enkä yhden illan juttuja halua harrastaa. Seurustelusuhteessa olen kyllä todella aktiivinen seksin suhteen.
Ehkäpä vielä joskus tärppää. Tällä hetkellä on vain pientä turhautumista ilmassa, 3,5 vuotta olen nyt ollut sinkku ja olisi kiva pitkästä aikaa kohdata fiksu mies.
Tämä ei ollut mikään seuranhaku-ilmoitus jos joku niin ymmärsi, ennemminkin avautuminen mieltä painavasta asiasta. :o)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hei sinä fiksu nainen. Kyllä meissä myös herrasmiehiä löytyy. Otappa yhteyttä niin mennään vaikka teatteriin ja tutustutaan. Tosin en ole pitkä, enkä komea, mutta sehän ei haitanne jos arvot ja aivot ovat kohdallaan..?
Minne on nykymiesten moraali kadonnut kun jotain huorajuttuja heitellään naisten lähistöllä?
fiksua varsinkin jos akateemisista miehistä on kyse.
Itse ihmettelen missä ovat älykkäät ja kauniit, itsensä tiedostavat ja luokkajaosta piittaamattomat naiset?Olenko minä seuraavan vuosisadan sinkku vain vallitsevien ennakkokäsitysten takia.onko minut tuomittu olemaan itsenäiseen ajatteluun kykenemättömien naisten seurassa, koska olen oma itseni "renttu", enkä majaile yliopistolla. tulot on hyvät, huolehdin itsestäni, pukeudun siististi ja näytän varmaan maantierosvolle, mutta en ole tyhmä.
Eikä pintaliito kiinnosta. Niin missä on ne ihmiset joilla sitä sydämen sivistystä on. Taitavat olla aika harvassa.Joo o, en mää vaan tiedä.
Voi, tämähän on klassinen ongelma. Tähän uskoisin osaavani antaa, vaikken ehkä ratkaisua, ainakin selityksen.
Ensinnäkin: Sosiaalinen älykkyys ei ole (varsinkaan nuorten) miesten määrittelevä tekijä. Oikeasti. Ehkä 70% tietämistäni kanssaveljistäni osuu pitkälti kuvailmeaasi idiootti-miehen malliin. Tietenkin monella miehellä nämä piirteet korostuvat entisestään naisten kanssa vuorovaikutettaessa.
Toiseksi: Keskiverto fiksu mies tuskin on sinusta kovin kiinnostava. Keskivertoa suurempi osa jollakin tavoin nörteistä tai luusereista miehistä on fiksuja. Siinäpä vasta dilemma.
Kolmanneksi ja osittain edelliseen liittyen: Et sano sitä suoraan, mutta puhut termeillä, jotka viittaavat siihen, että odotat miesten lähestyvän sinua, löytävän sinut. Tämä on tietenkin perinteikäs menettelytapa, mutta tahtoisin kiinnittää huomiosi erääseen siitä suoraan seuraavaan tosiasiaan: idiootti-miehet, jotka eivät juurikaan välitä/ymmärrä muiden tunteista, ovat selkeästi fiksuja miehiä kärkkäämpiä lähestymään. Varsinkin, koska herkemmät miehet ovat melko usein ujoja (johtuen kyseisen piirteen femiiniydestä ja sitä kautta kulttuurisesta paineesta sitä vastaan). Odottamalla miehen löytävän sinut, ennemmin kuin olemalla aktiivinen osapuoli yhtälössä, asetat siis itsesi osalliseksi peliin (tai jopa peliksi), jonka pelaaminen on huomattavasti suositumpaa näiden kuvailemiesi idootti-miesten keskuudessa.
Mitä siis voit tehdä? Ole itse aloitteellinen, ja löytänet fiksun, joskaan ei järin karismaattisen miehen itsellesi. Jos taas tahdot löytää miehen joka on samanaikaisesti älykäs ja itsevarma saat olla onnekas onnistuaksesi. Moisille miehille on paljon kysyntää juurikin älykkäiden naisten keskuudessa, mutta he ovat oikeasti todella harvinaisia.
Tämä on tosiaan klassinen ongelma. Fiksuja miehiä ei riitä kaikille fiksuille naisille, ikävä kyllä.
Olen kyllä tehnyt aloitteita tai lähestynyt miehiä. Todella monet ovat osoittautuneet varatuiksi, tai sitten muuten eivät ole luonteet osuneet yksiin paremman tuttavuuden jälkeen. Se on jonkun verran saanut minua kyllä perääntymään.
En nyt tietysti tiedä, miten ihmiset yleensä ymmärtävät "keskiverron". Tykkäisin ehkä itse rauhallisesta ja kiltistä miehestä, mutta tosiaan ne nörttimiehet eivät minuakaan kiinnosta erityisemmin. Olisin mieluummin hieman ujon kuin kovin itsevarman miehen kanssa. Pidän pientä ujoutta sympaattisena piirteenä. Tavallinen, siisti ja asiallinen pukeutuminen viehättäisi minua eniten, mutta sekin on vähän suhteellista mikä kenenkin tyyliin sopii. Ja sydämen sivistys painaa vaakakupissa reippaasti enemmän kuin luettu sivistys. Toivoisin kyllä, että joku suunta miehellä olisi elämässä, joko opiskelu- tai työpaikka.
Olen itse 26-vuotias, ja tapaamani miehet ovat olleet samanikäisestä 40 vuoteen asti. Ei voi sanoa, että ikä toisi kaikille viisautta. :o) Eli nuoremmista voi löytyä fiksumpia miehiä kuin vanhemmista. Totta puhuen tökeröin käytös on ollut yleensä näiden vanhempien miesten osalta.
ESim. tämä iskuri . net on täynnä ukkomiesten ilmoituksia.
Turhaa siinä "toista" syyttää: kyllä se on tasan miehesi vika.
http://www.iskuri.net/index.php?s=0&osp=2&hsp=1&oika=&imin=&imax=&kau=1013&kaupl=0&lk=0&hsana=&hae=Suorita haku
Kuten todettua etsimääsi miestyyppiä on vaikea löytää. Ainakin valmiina!
Sun pitää pystyä näkemään, kenestä pystyt kouluttamaan oikeanlaisen miehen itsellesi.
Onnistuakseen homma vaatii siis hieman riskiä. No pain, no gain. Olet kuullut varmaan...
Mutta tämähän sinulle, eikä tuhannelle muulle vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle kelpaa. Pitää saada kaikki mulle heti nyt valmiina.
Sinä haluat miehen ja mies haluaa sinut / sinulta jotain. Tässä ainekset, joista viisas saa aikaan haluamansa ja fiksu, mutta saamaton jää ihmettelemään.
No niin, nyt ymmärrät miksi olet sinkku.
Aloit jo kuulostamaan ihannenaiselta, mutta sitten oletkin 26 v. Voi itku, kun olen itse jo 41, joten liian iso ikäero!!!
Voin allekirjoittaa kaiken tuosta, mitä kirjoitettiin klassisesta ongelmasta. Fiksummat naiset eivät oikein ole kiinnostuneita niistä miehistä, jotka heille omasta mielestäni sopisivat parhaiten. Nämä "rentut" tuntuvat menestyvän fiksujenkin naisten keskuudessa ja sitten fiksummat jäävät syrjään ihmettelemään.
Vanhempien miesten tökerö käytös voi johtua katkeruudesta, kun ne fiksut naiset on menneet heidän ohi elämässä. Heidän voi olla vaikea sulattaa sitä, että taaskin voi tulla pakit heidän unelmiensa kohteelta.
mikä on klassinen ongelma? akateemiset ja ei akateemiset ihmiset seurustelevat omissa ryhmissään.Tuntevat ylemmyyden ja alemmuuden tunteita riippuen toisistaan(kateus). Ei suomessa ole small talk kulttuuria jossa ihmiselle voisi puhua ihmisenä ilman ennakkokäsityksiä..
näissä molemmissa ´ryhmissä´ on itsenäisesti ajattelevia yksilöitä jotka eivät mene a) massan mukana ja b) kykenevät kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun.ja ehkä jopa ovat vilpittömiä.mutta eivät taida kovin usein kohdata?
Kutsuttakoon näitä ihmisiä sitten hörhöiksi, rentuiksi tai älyköiksi riippumatta heidän taustastaan ja elämäntavoistaan, he valitettavan harvoin tutustuvat kaltaisiinsa ihmisiin. Ja tämä johtuu minun mielestäni hallitsevista yleiskäsityksistä ja osittain hallitsevista kasvatusnormeista yhteiskunnassamme. "no toi tyyppi meni raksalle niin se on ihan vitun tyhmä, kun taas toi meni yliopiston proffaks niin kyllä se varmaan kaiken ymmärtää kaikesta" kukaan ei kyseenalaista mitään..halutaan vaan suojella omaa statusta ja asemaa..
joo, itse olen saman ikäinen kuin sinä nainen siellä, pukeudun miten huvittaa, yleensä aika rock henkisesti, himassa olen noissa mun "mustanaamio asusteissa" =) en miellä itseäni keskiverroksi. Olen ehkä vähän enemmän itsevarma kuin ujo;). suunta on todella epävarma koska en ole kunnan tai valtion palkkalistoilla..
vaikutat todellakin fiksulta ihmiseltä joten voisit lahjoittaa mulle sähkäpostiosoittesi niin voisi vaihtaa lisää ajatuksia..
=)
Kouluttamaanko tässä miehiä pitäisi alkaa? Ainahan sitä sanotaan, ettei toista voi mennä muuttamaan, kyllä se on omasta tahdosta kiinni. Antaisitko esimerkin tällaisesta koulutustilanteesta?
Tulee ihan olo, että tässä tarvitsisi alkaa miehen mutsiksi, siihen suuntaan en halua edetä...Eikä minua kiinnosta myöskään mikään naisellinen keplottelu. En saa mielihyvää siitä, että olen onnistunut vedettämään miestä ja saanut hänet toimimaan oman tahtoni mukaan. Tiedän, että tällaisia naisia on ja he ovat myös erittäin ylpeitä siitä, että ovat onnistuneet jälleen tavoitteessaan.
70% veljistäsi on sosiaalisia idiootteja. Läheisenä sukulaisena et ehkä ole paras neuvonantaja.
Ansaitsemassa enkelinsiipiä vittuilemalla niille kaikille muille miehille paitsi itsellesi?
Tunnistin itseni aloittajan viestistä eli kuulun samaan naiskategoriaan, jos nyt näin tohditaan tilanne ilmaista. Eli fiksuna itseään pitävä, tuijotettu ja kiltti, joka törmää aina suursikaan tai ainakin varattuun mieheen, jolla on haku päällä. Myös sitoutumiskammoiset "pitävät" minusta.
Myös tämä viesti mutsiksi alkamisesta kolahti. Olen aina tuntenut syvää vastenmielisyyttä niitä naisia kohtaan, jotka puolileikillään kehuskelevat, miten mies on tossun ja tussun alla ja kehottavat vielä päälle, että miehellä pitää pitää kaulassa löysää narua. Plus nämä kaapin paikan määräämiset jne.
Ei ole mikään ihme, että miehet tähän suostuvat, pääseväthän helpolla kotona, kun joku toinen päättää.
Mutta itselläni on siis ollut todellisia vaikeuksia löytää mies, joka olisi fiksu, itsenäinen eikä etsi mitään komentajaa, vaan rakasta ihmistä rinnalleen. En siis etsi alistussuhdetta, vaan tasavertaista ihmissuhdetta. Mutta sellainen ei ilmeisesti miehille kelpaa.
Älkää naiset uskoko tätä. Ihmiset eivät muutu helposti. On jo liian monta tarinaa älykkäästä, mukavasta ja kaikin puolin erinomaisesta naisesta joka tuhlaa elämänsä "kouluttaen" miestä, joka ei alun alkaenkaan ollut menossa mihinkään. Nämä miehet sitten istuvat kapakassa ja naureskelevat kuinka se eukko jaksaa nalkuttaa.
Johan otit nokkiisi. Kuten mitä luultavimmin ymmärrät, "kanssaveljet" viittaa terminä ihan muuhun kuin sukulaisiin. Puhun omakohtaisesta kokemuksesta ja näkemistäni asioista tekemieni päätelmien valossa. Keskiverto miehen sosiaalisten (ja kielellisten) kykyjen huonommuus naisiin verrattuna on psykologista faktaa. Vastapainoksi oikea aivolohkomme käsittelee tilallista ja matemaattista hahmottamista selkeästi paremmin kuin keskiverto naisella.
En myöskään maalaa itselleni enkelin siipitä: tiedostan olevani monin tavoin viallinen. Sillä ei kuitenkaan lie mitään merkitystä esittämieni mielipiteiden uskottavuuteen, joten en nähnyt mitään syytä alkaa selittää siitä viestissäni.
Kai se kumminkin miesten haaveissa on olla ihan vapaita, niin vaimoista kuin äideistä. Jokaisella miehellä on yksi äiti ja siinä on kyllä ihan tarpeeksi "holhoojaa"; ei niitä viitsi useampaa katsella.
Totta silti, että joillakin (vähemmistöllä?) naisista on kuvitelmia, että miestä pitää ohjailla ja kouluttaa, muuten siitä ei kumppania saa. Niiden naisten kanssa en koskaan tule toimeen. Paras ase tällaista käyttäytymistä vastaan on leikkiä tyhmää (vinkkinä miehille, jotka on tossun alla). Kun on yksinkertainen mies, ei voi ymmärtää naisten komentelua. ;)
Sä olet ilmeisesti vain etsinyt sitä miestä vääristä paikoista tai on muuten käynyt huono tuuri. Toisaalta tasa-arvoinen suhde on paljon vaikeampi pitää tasapainoisena kuin sellainen, jossa jompikumpi on niskan päällä. Se vaatii runsaasti työtä: keskustelua asioista avoimesti ja jopa sellaista harvinaista käyttäytymistä kuin toisen huomioon ottamista ihan omasta aloitteesta miettimättä, mitä itse siitä hyötyy. Tämä viimeksi mainittu on niin harvinaista toimintaa, että sitä kun huomaa tulee todella hyvälle tuulelle.
Ehkä sen oikean löytyminen on vain omasta rohkeudesta kiinni.
Mut kirjoita jatkossakin yhtä helposti luettavia pitkiä juttuja :)
Mitä sen akateemisen miehen työnantaja sanoi siitä miehestä ekana päivänä?
Ja mitä se sanoo siitä muutaman kk. jälkeen?
Tässä se mitä tarkoitan kouluttamisella. Kyseessä ei ole mikään juntista aristokraatiksi ihme. Ihmiset vaan on alkuvaiheessa hieman raakileita.
Pitää pystyä näkemään mitä miehestä tulee, kunhan se hieman hioutuu. Tätä naiset harvoin näkevät.
Ovat vain sen valmiin timantin kimpussa.
Sitten kun katse avartuu ja elämänkatsomus muuttuu..
Niin maailma pelastuu..
ja mikä on fiksuutta?
Kerrot ihmisten näkevän,kiltin,söpön...
Millainen siis olet,jos tunnet itsesi puutteinesi ja vahvuuksinasi?
Yllättyisit varmasti,kaupan kassalla työskentelevä mies saattaa vapaa-ajallaan lukea hyvinkin laaja-alaista kirjallisuutta ja hänellä voi olla mitä mielenkiitoisin menneisyys-persoona!
eletään vaan katos näissä marginaaleissa ja pidetään pyörät pyörimässä
Esimerkkejä fiksuudesta: Osaa yleisesti huolehtia itsestään ja asioistaan. Tietynlainen jalat maassa -asenne. On kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, ja muista ihmisistä. Siitä päästäänkin sosiaalisiin taitoihin, eli jonkunnäköistä sosiaalista pelisilmää pitäisi olla. Hyvät käytöstavat, ymmärtää mitä toisille ihmisille voi sanoa ja mitä ei. Jonkunlaista tilannetajua pitäisi olla. Realistiset tavoitteet ja järki päässä.
Sitten myös tämä "avarakatseisuus". Ei tietenkään kaikkea tarvitse hyväksyä, mutta jos on todella suppea maailmankatsomus on mielestäni sellaisen ihmisen kanssa aika vaikea olla. Tästä esimerkkinä mainitsen yhden "ääripään"; viime kesänä tapailin erästä vajaa nelikymppistä diplomi-insinööriä. Hän sanoi avoimesti arvostavansa ainoastaan diplomi-insinöörejä, lääkäreitä ja juristeja, ja kaikkia muita hän halveksii. Lisäksi hän haukkui äitiään huomattavan paljon; äiti kun on sairaanhoitaja ja yksinkertainen, äidin kanssa ei voi mistään jutella kun ei se mistään kuitenkaan mitään ymmärrä. Mielestäni aika karua tekstiä. Lisäksi hän halveksi avoimesti sitä,etten ollut harrastanut mitään kilpaurheilua, vaan tavallista jumppaa ja ratsastanutkin vaan huvikseni enkä kilpailumielessä. Olen siis hänen mielestään komenneltavissa, koska en ole avoimen kilpailuhenkinen.
Ja sitten tuo kouluttaminen. Ajattelisin ehkä mieluummin, että pariskunnat "hioutuvat" yhteen. Parisuhde on vaikea, koska kaksi tavoiltaan ja ajatusmaailmaltaan aina jonkun verran erilaista ihmistä yrittävät yhteiseloa. Aika paljon saa joustaa ja venyä puolin ja toisin.
Tunnen mielestäni itseni ikääni nähden hyvin. Toivottavasti koko ajan tapahtuu jotain kasvua ja kehitystä, mutta tietynlainen perusluonne kai pysyy samana koko elämän. Tietysti jos tuntuu siltä ettei koskaan tapaa sopivaa miestä/naista, on myös mielestäni pienen itsetutkiskelun paikka. Mitkä asiat ovat sellaisia, joista voisin joustaa, mitkä taas sellaisia, joissa joustaminen on todella vaikeaa.
Täällä joku kirjoitti, että halutaan vain valmiiksi hiottua timanttia. Sanoissasi on kyllä perää. Muutama ystäväni on aloittanut seurustelun sellaisen miehen kanssa, joilla on asiat olleet vähän rempallaan ja alku näyttänyt vähän huonolta, mutta ilmeisesti ystäväni ovat kannustaneet näitä miehiä niin että he ovat päässeet ns. normaaliin elämään kiinni ja heistä onkin saatu loppujen lopuksi ihan hyvät poikaystävät.
Olen mielestäni läheisiä kohtaan sydämellinen ja huolehtiva, mutta liika on aina liikaa. Tästä voin kertoa esimerkin yhdestä toisesta "ääripäästä" jota joskus tapailin. Tutustuin koulussa yhteen mieheen. Hänellä oli tavoitteena suorittaa 4 korkeakoulututkintoa, ja hän opiskeli tuplapäiviä ja viikonloput ja joulut ym juhlapyhät läpeensä. Hänen päivärytminsä oli seuraavanlainen: Hän oli koulussa 8-16, sitten hän nukkui 23-24 asti, ja opiskeli, kuntoili ja lenkkeili koko yön. Viikonloput menivät samaa rataa, paitsi silloin hän yleensä nukkui päivän 8-16. Hänellä oli hyvin vähän aikaa tavata, arkisin ei ollenkaan eikä aina viikonloppuisinkaan. Yleensä hän olikin aina hermostunut, koska hänellä oli koko ajan ongelmia joka paikassa. Hänellä oli jatkuvasti riitoja koulukavereidensa kanssa, perheensä kanssa, ongelmia asumisessa (itse aiheutettu vesivahinko, jota kotivakuutus ei korvannut), ongelmia kelan kanssa, ongelmia pankissa. Lisäksi hän ajoi kolarin, joka todettiin hänen ylinopeutensa syyksi. Auto meni romuttamoon. Hän soitteli ja viestitteli pitkin päivää (ja yötä) näitä ongelmiaan, ja minä sitten yritin ottaa kantaa ja neuvoa. Lopulta sitten kyllästyin, hänen kanssaan tuli jopa epätoivoinen olo, tuntui siltä ettei hän kyennyt käymään lähikaupassakaan ilman että olisi saanut matkalla aikaan jotain katastrofia. Hän oli kolmekymppinen nuori mies, periaatteessa "asiat järjestyksessä", mutta silti koko elämä tuntui olevan ihan sekaisin. Ihmettelin tätä opiskelua, johon hän sanoi että hänelle tulee huono olo/omatunto, jos hän ei suorita koko ajan. Tässä meni ilmeisesti minun ymmärryksen ja avarakatseisuuden raja.
Anteeksi vähän sekava kirjoitus, unohtuikohan jotain? :o)
Ei ollut sekavaa, ihan ymmärrettävää tekstiä.
Yhteenhioutumisessa ei olekaan kysymys kouluttamisesta, vaan parisuhteen joustamisesta. Kouluttaminen on toisen ihmisen pakottamista tiettyyn muottiin. Siinä naiset ovat mestareita ja se on myös yleensä se syy, miksi miehet lähtevät kävelemään.
Olen melkein päinvastainen kuin tuo suorittajaeksäsi. "Opiskelen" yliopistossa eli lähinnä vain maalaan taivaanrantaa ja inhoan koko laitosta. Asiat on kunnossa: ei oo roiskunu kun ei oo juuri rapattukaan!
Vaikutat oikeasti helmeltä. Pidä taso korkealla vaan. On tosiaan tervettä edellyttää tuota "sydämen sivistystä". Samoin teen minäkin. Samoin soisi jokaisen tekevän...
juu jotain unohdit! Yhteystietojasi en löytänyt!
Tästä esimerkkinä........ Luuletko, että ihmiset ovat oikeasti noin kiinnostuneita jutuistasi?
Millainen mies on valmis kuuntelemaan sekavia tarinoitasi p**** palkalla?
Toinen tapaamasi oli hieman kapeakatseinen ja toisella oli kalenteri aina täynnä. Mikä tuossa oli vaikeaa?
Jos ei ole mitään sanottavaa, tekstiä on turhaa kuorruttaa turhilla yksityiskohdilla. Ihmiset eivät ole niin kiinnostuneita sinusta, kuin luulet.
Viestien lukeminen on jokaiselle vapaaehtoista. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse lukea.
Mieluummin kirjoittelenkin heidän kanssaan, joita asia kiinnostaa. Tyhjänpäiväisillä kommeteilla ja kiusanteolla en minäkään tee mitään, täyttävät vaan täällä turhaa tilaa.
Hei elelen kanssasi samanmuotoisessa ongelmassa.
en ole mikään korkeakoulutettu, vaan enemmänkin itsesivistynyt ihminen.
kaikki normaalit koulut ja lukiot käyty, aina ollut vakityöt, talous kunnossa, hyviä harrastuksia, hyvä maine, iloinen, reipas hyvännäköinen mies.
Suhtaudun toisiin ihmisiin kuten itseeni ja omaan ihan ok itsetunnon.
olen seurustellut muutamia lyhyitä suhteita, mut sellaista oikeaa kolahdusta ei ole ollut aikoihin.
Asustelen aika korvessa ja täällä ei ooikein ketään uusia ihmisiä tapaa. Ikäisiäni hyvin vähän.
alkoholia käytän hillitysti, mutta tykkään just bilettääkkin. olen aika monipuolinen perus maajussi.
Yleisesti itsekin herätän huomiota liikkuessani ja mulla on paljon hyviä ystävi ja erityisesti myös naisia.
ja ilmeisen pidetty koska minuunpäin pidetään aktiivisesti yhteyttä. mutta sellaista kunnollista suhdetta ei tahdo muodostua... :(
Mulla on sivutoiminen yrityskin, joka edellyttää hyviä keskustelutaitoja ja joustavaa luonnetta.
kiroilen vitun harvoin, en ajattele naisista mitään erityisen härskiä, mutta tykkään seksikkäästä naisesta joka saa mun puolesta petijumpata kaikissa suhdemuodoissa. En ole koskaan harrastanut yhdenillanjuttuja. vakisuhteessa olen kuitenkin jopa kiltimpi kuin seukatessa! eli olen aina oma itseni? en silleen mielistele. (lue:parempi mies kuin luulisi?) Hyvän itsetunnon omaava nainen on mieleeni.
siis toisinsanoen mulla on joitain sellaisia sikailijan merkkejä joista mainitsit? mut en kuitenkaan ole sellainen?
ongelmia naisten kanssa...
jos haluan seksiä, nainen toteaa "sulla ei oo muu mielessä"
jos en halua seksiä, nainen toteaa "et halua mua"
toi on ihan fakta ongelma.
olen liian kiltti mies tuhmille tytöille. pärjään kaikissa keskusteluissa, mut ei musta ole silti ihmeidentekijäksi. Et vaikka jutut on ihan reippaat, ni suurta ei oo siltikään ku kieli. :(
Kiltit tytöt teilaa mut varmaa, ku saatan sanoa jotakin liian tuhmalta kuulostavaa.
Sit jos teen töitä, ni nainen kokee että, ei ole tarpeeksi yhteistä aikaa...
mut oon huomanu senkin että jos on yhteistä aikaa ni rahaakin tarvitaan...
sit ku oon luonteeltani hauska ja hassu, ni jotkut kokee mut mielistelevänä ja epäilyttävänä.
mut kuitenkin useimmat naiset tykkää jännittävästä seurasta, jonka kanssa yksikään päivä ei ole tylsä.
Olen miehenä vähän kaikkea? Eli täytyisi löytää nainen joka on kans vähän kaikkea, tai sit sellanen nainen joka ei kiinitä miehessä huomiota mihinkään ;)
No onneksi on kaksi vaihtoehtoa.