Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kohta kolme ja puoli vuotta. Tästä ajasta olemme asuneet yhdessä vuoden ja kaksi kuukautta. Olemme molemmat parikymppisiä.
Ongelmani on, etten tunne enää saavani mieheeni minkäänlaista kosketusta. Harvoin juttelemme mistään tärkeästä, keskustelumme ovat lähinnä yleistä jorinaa, esim. uutisotsikoista.
Minusta olisi ihana, jos edes kerran viikossa voisimme viettää edes tunnin sängyssä loikoillen ja jutellen esim. tulevaisuudesta ja kaikesta, mitä mielessä liikkuu. Mutta aina kun ehdotan jotain sen suuntaista, miehelleni tulee yhtäkkiä tarve tehdä joku asia, joka on ollut tekemättä jo pitkään. Jopa kuukauden paikallaan seissyt asia rupesi kiinnostamaan heti, kun ehdotin vakavaa keskustelua..!
En myöskään tunne saavani enää tarpeeksi hellyyttä ja mukavia sanoja mieheltäni. Suhteemme alussa pidimme toisiamme hyvänä aina kun vain saimme olla yhdessä. Myös pitkät keskustelut kuuluivat silloin asiaan. Mutta nyt tuntuu, ettemme koskaan puhu mistään, mikä on tärkeää.
Ehkä nyt kun yhteisestä elämästämme on jo tullut "rutiini", en ole mieheni mielestä enää haluttava. Minä nimittäin olen meillä se, joka ehdottaa seksiä, poikkeuksetta joka kerta. Hyvin usein saan jankata tuntikausia haluavani hellyyttä (ja seksiä), ja lopulta joudun pettymään, kun miestäni ei tunnu koskaan huvittavan. Kun emme asuneet yhdessä, näimme toisiamme vain viikonloppuisin ja saatoimme sekstailla jopa kuusi kertaa päivässä...
Lähes joka viikko riitelemme samasta aiheesta, siitä kuinka minä olen tukehduttanut mieheni. Kun en kuulemma koskaan anna hänen mennä, niin kuin hän haluaisi. En kuitenkaan ole suoraan kieltänyt häntä käymästä kavereidensa luona. En minäkään aina halua olla yksin ja haluaisin minäkin viettää aikaa hänen kanssaan. Joten siitä hän on päätellyt, etten anna hänen tavata kavereitaan! Joka kerta kun riitelemme aiheesta, sanon hänelle, että ensin pitäisi kotona asiat saada kuntoon, sitten saisi mennä ihan niin paljon kuin haluaa.
Minulla on erittäin paha mieli siitä, että suhteemme on mennyt tällaiseksi. Ei tarvitsisi paljon panostaa, jotta suhteestamme saisi taas toimivan, mutta mieheni ei näköjään halua tehdä sitäkään vähää eteeni. Tarvitsisin vain hellyyttä, kauniita sanoja, enemmän mukavaa yhdessäoloa, muutenkin kuin vain kotona. Ja haluaisin tuntea olevani miehelleni tärkeämpi kuin mikään muu... Ikävää, ettei mieheni tajua sitä...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia, miten tästä pääsisi eteenpäin...?
Ongelmani on, etten tunne enää saavani mieheeni minkäänlaista kosketusta. Harvoin juttelemme mistään tärkeästä, keskustelumme ovat lähinnä yleistä jorinaa, esim. uutisotsikoista.
Minusta olisi ihana, jos edes kerran viikossa voisimme viettää edes tunnin sängyssä loikoillen ja jutellen esim. tulevaisuudesta ja kaikesta, mitä mielessä liikkuu. Mutta aina kun ehdotan jotain sen suuntaista, miehelleni tulee yhtäkkiä tarve tehdä joku asia, joka on ollut tekemättä jo pitkään. Jopa kuukauden paikallaan seissyt asia rupesi kiinnostamaan heti, kun ehdotin vakavaa keskustelua..!
En myöskään tunne saavani enää tarpeeksi hellyyttä ja mukavia sanoja mieheltäni. Suhteemme alussa pidimme toisiamme hyvänä aina kun vain saimme olla yhdessä. Myös pitkät keskustelut kuuluivat silloin asiaan. Mutta nyt tuntuu, ettemme koskaan puhu mistään, mikä on tärkeää.
Ehkä nyt kun yhteisestä elämästämme on jo tullut "rutiini", en ole mieheni mielestä enää haluttava. Minä nimittäin olen meillä se, joka ehdottaa seksiä, poikkeuksetta joka kerta. Hyvin usein saan jankata tuntikausia haluavani hellyyttä (ja seksiä), ja lopulta joudun pettymään, kun miestäni ei tunnu koskaan huvittavan. Kun emme asuneet yhdessä, näimme toisiamme vain viikonloppuisin ja saatoimme sekstailla jopa kuusi kertaa päivässä...
Lähes joka viikko riitelemme samasta aiheesta, siitä kuinka minä olen tukehduttanut mieheni. Kun en kuulemma koskaan anna hänen mennä, niin kuin hän haluaisi. En kuitenkaan ole suoraan kieltänyt häntä käymästä kavereidensa luona. En minäkään aina halua olla yksin ja haluaisin minäkin viettää aikaa hänen kanssaan. Joten siitä hän on päätellyt, etten anna hänen tavata kavereitaan! Joka kerta kun riitelemme aiheesta, sanon hänelle, että ensin pitäisi kotona asiat saada kuntoon, sitten saisi mennä ihan niin paljon kuin haluaa.
Minulla on erittäin paha mieli siitä, että suhteemme on mennyt tällaiseksi. Ei tarvitsisi paljon panostaa, jotta suhteestamme saisi taas toimivan, mutta mieheni ei näköjään halua tehdä sitäkään vähää eteeni. Tarvitsisin vain hellyyttä, kauniita sanoja, enemmän mukavaa yhdessäoloa, muutenkin kuin vain kotona. Ja haluaisin tuntea olevani miehelleni tärkeämpi kuin mikään muu... Ikävää, ettei mieheni tajua sitä...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia, miten tästä pääsisi eteenpäin...?
Vastaukset 4
Vanhimmat
jeesus!
Vastaus on iisi.
Näytät sille tämän tekstin jonka olet tänne kirjoittanut.
josset sitä tee niin kohta sulla on huonompi tilanne. Tai sitten joku rakastaja, joka lämmittää sua ja "rakastaa" niin perkeleesti
tuosta se leikki alkaa....
KUKAPA EI HALUAISI HELLYYTTÄ JA MUKAVIA SANOJA, KAI SUN PITÄÄ TEHDÄ JOHTOPÄÄTÖS JA LÄHDET JOS EI KIINNOSTA NI.EI MEIL O KU YKS ELÄMÄ EI KANTSI TUHLATA SITÄ.
Mieheni ei myöskään panostanut suhteeseemme juuri mitenkään ennen kuin oma itsetuntoni nousi "taivaisiin". Ja päätiin että tallaista en ole ansainnut ja jos et ole valmis panostamaan niin ei muuta kun eri teille. Ei kenessäkään kannata roikkua väkisin. Ero ehdotuksen tehtyäni ukko kulta muuttui ihan täysin, nyt taitaa panostaa enemmän kuin allekirjoittanut.
Sinä tapailet kavereitasi ja hän tapailee kavereitasi? Turhaan toiseen ihmiseen "ripustautuu" liikaa. Vaikka suhteessa toisen kanssa eläisikin niin kumpikin "elää omaa elämää". Silloin ihminen ahdistuu jos koko ajan ollaan jotain vailla toiselta. Kokeiles antaa olla miehen rauhassa ja touhuta(paitsi ryyppäjäiset yms vastaavat pidä kurissa). Ole ystävällinen,morjenstat hymyn kera kun tulee kotiin, taputtelet pyllylle, toivottelet hyvää yötä silmää iskien ja kaikkea tällaista niin johan on kumma ettei miestä ala kiinnostaa mikä sinulla on.
Jokaisessa suhteessa on laimeampiakin aikoja mutta ne menee ohi. Kärsivällisyyttä...