Hiusväri

Haastan kaikki suomalaiset ikään ja sukupuoleen katsomatta mukaan säästämään luontoa ja muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevia kauneuskäsityksiä luonnollisempaan suuntaan: lopetetaan hiustemme värjääminen!

Miksi hiusten muka pitäisi aina olla jonkin muun väriset kuin mitä ne ovat luonnostaan? Miksi blondin pitäisi olla brunetti tai punatukka, miksi brunetin tai punatukkaisen blondi?

Hyväksykäämme hiuksemme sellaisena mitä ne ovat!
3231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja useimmille sitä paitsi sopii parhaiten oma väri. Jos ei ihan kokonaan halua luopua hiusten värjäämisestä, niin ihan hyvä vaihtoehto on myös jokin hyvin lähellä sitä oleva sävy, jolloin juurikasvua ei tarvitse olla koko aikaa värjäämässä.

Äänestä

...pää aloittaa. Luontoa jos halutaan säästää niin aloitetaan lentokoneista, turhasta yksityisautoilusta ja formuloista.

Äänestä
  • Pienistä pisaroista ne suuret purot kasvaa, puroista joet ja joista meret. Luonnon säästäminen kannattaa alkaa niistä asioista mitä on oikeasti helppo tehdä, eikä odottaa, että ensin pitäisi jonkun muun saada ne suuret linjat kuntoon.

    Satutko muuten tietämään minkä verran ja millä tavalla hiusvärien teollinen valmistaminen, kuljettaminen valmistusmaasta käyttökohteeseen, sekä käytön jälkeen jäljelle jääneiden kemikaalien käsittely ja vesistöön puhdistuksesta huolimatta päätyvät jäänteet mahtavat luontoon vaikuttaa, varsinkin kun otetaan huomioon, että hiuksiaan nykyaikana värjäävien naisten (ja miestenkin) määrä on aivan älyttömän iso? Aivan varmasti sillä jotakin vaikutusta on.

    Niin ja omalta kohdaltani kyllä vältän niin yksityisautoilua kuin lentämistäkin, entä sinä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutosta ilmassa kirjoitti:

Haastan kaikki suomalaiset ikään ja sukupuoleen katsomatta mukaan säästämään luontoa ja muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevia kauneuskäsityksiä luonnollisempaan suuntaan: lopetetaan hiustemme värjääminen!

Miksi hiusten muka pitäisi aina olla jonkin muun väriset kuin mitä ne ovat luonnostaan? Miksi blondin pitäisi olla brunetti tai punatukka, miksi brunetin tai punatukkaisen blondi?

Hyväksykäämme hiuksemme sellaisena mitä ne ovat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu