Tässä ollaan eroa tehty noin kolme vuotta, meillä on kolmevuotias lapsi, aviossa 10 vuotta. Mies ei ikinä sopeutunut isäksi, vaikka monta vuotta lasta yritettiin. Heti kun raskauduin, niin alkoi ongelmien kierre, juopottelua, varastelua, valehtelua, mihinkään ei kotona ole osallistunut vuosiin. Minä olen sinisilmäinen paskapuheiden uskoja, siivooja, elättäjä. Lapsen olen kasvattanut yksin.
Toinen rellestää miten mieli tekee, ja sitten kun jää jostain tyhmyydestä kiinni, niin sitten on kuin raukka potkittu rakki, rypee itsesäälissä ja vannoo muuttuvansa. Ja arvatkaa vaan, sama rumba alkaa taas. Ihan kuin se nauttisi siitä kierteestä. Nyt viimeisen vuoden olen ollut niin turta tähän kaikkeen, ja vain odottanut mahdollisuutta lähteä. Nyt mies antoi minulle erittäin hyvän syyn, ja ero on vireillä. Takaisin en tällä kertaa käänny, en jaksa enää.
Olen helpottunut, että vihdoin pääsen siitä eroon, mutta helvetti kun tämä on vaikeaa! Olen 33-vuotias, mutta olo on kuin viisikymppisellä, olen niin väsynyt. Ukko yrittää joka hemmetin metkun saadakseen lisäaikaa, yrittää kieroilla rahaa, kaikesta valehtelee. Minä en jaksa enää.
Paino tippuu, olen koko ajan sairaana. Olen stressaantunut koko ajan, en voi nukkuakaan. Ihmiset kai ajattelee, että nyt kun olen eronnut, vaikeudet ovat ohitse, ja minun pitäisi olla onnellinen ja vapautunut. Minä vaan olen ihan helvetin yksin ja toivoton. Yritän vain keskittyä rutiineihin, en uskalla ajatella mitään. Mitään hyvää ei ikinä enää tapahdu minulle. Mun elämä on ohitse, tai siltä tuntuu.
Viime viikkoina olen kehitellyt itselleni vielä työpaikkaihastuksen, epätoivoisuuttani kai. Hävettää oma tyhmyyteni, ei kukaan minua ikinä halua.
Kertokaa joku, että minä vielä herään tästä painajaisesta, että tämä menee ohi joskus? Ajatukset ovat niin toivottomat. Perhettä ei ole, anoppi onneksi hoitaa lastani aika paljon, mutta tietysti on pohjimmiltaan poikansa puolella, vaikka minkälainen renttu olisi..
Toinen rellestää miten mieli tekee, ja sitten kun jää jostain tyhmyydestä kiinni, niin sitten on kuin raukka potkittu rakki, rypee itsesäälissä ja vannoo muuttuvansa. Ja arvatkaa vaan, sama rumba alkaa taas. Ihan kuin se nauttisi siitä kierteestä. Nyt viimeisen vuoden olen ollut niin turta tähän kaikkeen, ja vain odottanut mahdollisuutta lähteä. Nyt mies antoi minulle erittäin hyvän syyn, ja ero on vireillä. Takaisin en tällä kertaa käänny, en jaksa enää.
Olen helpottunut, että vihdoin pääsen siitä eroon, mutta helvetti kun tämä on vaikeaa! Olen 33-vuotias, mutta olo on kuin viisikymppisellä, olen niin väsynyt. Ukko yrittää joka hemmetin metkun saadakseen lisäaikaa, yrittää kieroilla rahaa, kaikesta valehtelee. Minä en jaksa enää.
Paino tippuu, olen koko ajan sairaana. Olen stressaantunut koko ajan, en voi nukkuakaan. Ihmiset kai ajattelee, että nyt kun olen eronnut, vaikeudet ovat ohitse, ja minun pitäisi olla onnellinen ja vapautunut. Minä vaan olen ihan helvetin yksin ja toivoton. Yritän vain keskittyä rutiineihin, en uskalla ajatella mitään. Mitään hyvää ei ikinä enää tapahdu minulle. Mun elämä on ohitse, tai siltä tuntuu.
Viime viikkoina olen kehitellyt itselleni vielä työpaikkaihastuksen, epätoivoisuuttani kai. Hävettää oma tyhmyyteni, ei kukaan minua ikinä halua.
Kertokaa joku, että minä vielä herään tästä painajaisesta, että tämä menee ohi joskus? Ajatukset ovat niin toivottomat. Perhettä ei ole, anoppi onneksi hoitaa lastani aika paljon, mutta tietysti on pohjimmiltaan poikansa puolella, vaikka minkälainen renttu olisi..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uskomaton muutos miehessä joka on vuosia yrittänyt isäksi!?
Jos tuo on totta, niin jatka matkaa, kun kerran olet jo lähtenyt.
Miten sinä niin yksin olet? Kai lapsi on kuitenkin sinulla?
Jos olet sairas, mars terveyskeskukseen, jossa sitten kerrot kaikki huolesi.
Vaikutat ilmeisen masentuneelta, eikä sen asian kanssa ole leikkimistä.
Äläkä hemmetissä ala muhinoimaan omalla työpaikallasi.
Joulurauhaa!
Kiitos kun vastasit. No, totta on. Vaikeuksia sillä oli jo tavatessa, mutta tietysti luulin pystyväni muuttamaan hänet, olinhan parikymppinen kun mentiin naimisiin.
Enkä minä työpaikalla ole muhinoinut, olen vain päästänyt flirttailijan mieltäni vaivaamaan.
Ehkä olenkin masentunut, en vain tiedä onko tämä tällainen pirun olotila vain jotain mikä pitää läpikäydä ennen kuin alkaa elämä helpottamaan...
Voisit ihan oikeasti käydä juttelemassa tuosta masennuksenalusta jollekin ammatti-ihmiselle. Nyt kun ole päässyt eroon yhdestä taakasta, pystyt kuitenkin hissuksiin löytämään ihan oikeaa elämäniloa, onhan sinulla ihana lapsi ja elämä edessä:-)
Tuosta ihastuksesta sanoisin...pidä se ihan piilossa, älä vaan tee mitään näkyvää, mutta nauti siitä, että osaat vielä tuntea mukaviakin tunteita. Hyvää harjoitusta tulevaa varten:-)
Oikein levollista ja mukavaa joulunaikaa sinulle ja lapsellesi!
ilmeisesti vieläkin jotenkin "tilanne päällä" ex:äsi suhteen..? Vie aikansa ennen kuin olosi alkaa normalisoitua - tai eihän se enää koskaan sellaiseksi tule kuin oli ennen kuin ex:äsi alkoi näyttämään "uusia puolia" luonteestaan. Vaikka suhde olikin huono, vaatii sekin surutyönsä.
Anna itsellesi aikaa, äläkä panikoi siitä, ettei tunnu hyvältä. Pikkuhiljaa saat elämäsi ja lapsesi elämän uuteen kuosiin.
Flirtti työkaverin kanssa ehkä vain hämmentää sinua lisää tässä vaiheessa..? No... Voisin kyllä sanoa, että "tiedän tunteen" - kyllä sellainenkin vähän lievittää pahaa oloa, jos kohta hämmentääkin. Ehkä kuitenkin kannattaa tässä vaiheessa pistää jäitä hattuun, ettet päädy laastarisuhteeseen suin päin..?
Rauhallista Joulua sinulle ja lapsellesi :-)
Minusta on tuntunut, että olen ihan yksin eroamassa, kaikki muut parit näyttää porskuttelevan sulassa sovussa joulua kohti. Mies on kyllä niin vaikea tapaus, että tiedän olevani oikealla tiellä. Aamulla on helpompi ottaa ronskisti ja rohkeasti, iltaisin sitten alkaa epäilyttämään kun yksinäisyys iskee.
Töissä eräs nainen on hyvin puhelias, ja utelee kaikenlaista. Hän on hyvässä parisuhteessa, ja olettaa että kaikki muutkin liitot ovat sopuisia. Kyseli jos saisi nähdä hääkuvani, toisinko töihin. En ole viittinyt hirveästi puhella ukosta, kun hävettää koko homma. Tunnen itseni syylliseksi, on kai minun jotain vikaa kun olen tuollaiseen ollut joskus rakastunut. Kunnolliset ihmiset eivät tuollaisia renttuja katselisi. En halua näyttää heikolta ja käytetyltä, raukalta... Olen liian ylpeä edes juttelemaan ongelmista. Eikö ole tyhmää, että just silloin kun tekisi mieli purkaa mieltä ja vollottaa, niin ylpeys ja häpeä estää sen. En edes yksinäni itke, kun pelottaa, että lapsi pelästyy. Puran tätä vain raivoamalla ukolle. Soittelen sille milloin mistäkin tekosyystä ihan vain siksi, että saisin purettua tätä vihaa ja katkeruutta.
Toinen juttu vielä on se, etten minää ole ikinä ollut sinkku, vaan aina olen ollut parisuhteessa tai seurustellut. Ihan aina. Ja pelottaa, että hyppään taas suhteeseen, koska en osaa olla yksin.
"Töissä eräs nainen on hyvin puhelias, ja utelee kaikenlaista. Hän on hyvässä parisuhteessa, ja olettaa että kaikki muutkin liitot ovat sopuisia. Kyseli jos saisi nähdä hääkuvani, toisinko töihin."
Parhaita kulissin pitäjiä ovat ne, joilla menee tosi huonosti. Ne joilla on jotain ongelmia, mutta ei hirveän suuria, puhuvat niistä jotain, ne joilla on suurimmat vaikeudet, eivät puhu mitään ongelmista ja hehkuttavat parisuhdettaan.
Itse tiedän tämän, koska joissain piireissä olen onnistunut salaamaan huonon parisuhteeni. Lähimmät tietysti tietävät ja jotkut satunnaiset, joiden edessä on totuus paljastunut.
t.kulissin pitäjä, jolla kulissit kaatumassa lopullisesti
Heippa,
halusin vaan sulle sanoa muutaman jutun:
-muista, että kukaan mies ei voi viedä sinulta arvoasi
-yksinäisyys ja sen vahva kokeminen on osa eroprosessia, mulla ainakin helpotti kun aikaa kului
-ero voi olla hyvä tai huono asia ja kuulostaa sinun kohdallasi, että kohti parempaa kuljet
-olet edelleen 33 vaikka tuntuisi miltä, ja elämä on edessäsi täynnä mahdollisuuksia
-anna itsellesi aikaa toipua, ilman uutta suhdetta-ne harvoin toimii oikeesti
-muista, että kaikki ihana sinussa on edelleen olemassa, vaikka et sitä nyt näe eikä tunnu siltä
tsemppiä sulle---vielä aurinko paistaa :)
t: kovia kokenut, mutta onnellinen 2 lapsen äiti
Ei voi olla totta, siis sinun ex ukko on ihan samanlainen kuin minun, ei kai olis vielä sama paska äijä???!!!
Minä lähdin 3 pvä sittten vauva kainalossa mummolaan. Miten hirveä on tilanteeni. Ei ole asuntoa minne tavarani vien, en tiedä mitä teen.
Yksinäisyyttäkin pelkään. Olen sitten kaksin pojan kanssa.
sinulla on vaikeaa, minulla on ihan sama tilanne...niin sama, ja olen vielä samanikäinen
haluan sinut ystäväkseni... laita mulle sähköpostia, autetaan toisiamme! odotan! [email protected]
Voi surku, kuulostaa inhottavalta. Minäkin yritin lähteä kun lapsi oli vauva, mutta en uskaltanut... Nyt on vähän helpompaa kun lapsi ei ole niin avuton ja riippuvainen.
Laitan sulle postia Jeccica.
käsiin. Se alkaa sillä, että haet eroa ja etsit toisen asunnon.
Työpaikkaromanssit kannattaa unohtaa - etenkin juuri nyt. Ihmisen energia ei riitä kaikkeen.
Hoida itseäsi; liiku, ulkoile. Käy terveystarkastuksessa. Valita lääkärille kurjaa elämäntilannettasi. Siitä se onni aukenee.
Hyvää Joulua!