Kerronpa

.... ihan vain varoitukseksi kaikille, jotka edes harkitsevat suhdetta ulkomaaalaiseen. Ok, kaikenlaisia tapauksia löytyy, jopa niitä, joissa liitton on jo kestänyt 25 v. Mutta myös niitä, jollaiseen en itse ollut tiennyt sekaantuvani.

Olin "onnellisesti" aviossa 2 v 5 kk. Sitten totuus iski päin kasvoja. Toki olin jo tiennyt jotain aikaisemminkin, mutta anteeksianto oli keino selvitä pahimmasta.

Mieheni sai lähteä yhteisestä kodistamme minun tahdosta. No uusi nainen (puoliksi muslimi hänkin) löytyi jo seuraavana päivänä, ja kuvion mukaan imaami vihki heidät. Parin viikon elon jälkeen mieheni rukoili saadakseen tulla takaisin, sillä "vaimo" joi, käytti huumeita ja kiristi raskaudellaan.

Ja minä onneton päästin miehen takaisin kotiin asumaan kämppiksenäni, kunnes löytää asunnon itselleen. Viikon oleskelun jälkeen mies häipyi, enkä ole häntä 2 viikkoon nähnyt. Ei ole edes vaatteitaan tai postiaan hakenut.

Nyt tämä onneton tilanne on siinä pisteessä, että avioerohakemus lähtee aamulla postissa, muuttoilmoitus hänestä tuntemattomaan osoitteeseen isännöitsijälle ja lukkojen vaihto. Enää en ole kiinostunut, onko hänellä edes kenkiä laittaa jalkoihin tms. Mitta on täysi.

Ja niinhän se on, että kupin pitää olla joko puoleksi täysi tai tyhjä, että sinne mahtuu lisää. Minun kuppini täyttyi ja kaatui, mutta nyt siellä on taas tilaa.

Ikävää, vain että näin tuhlattiin monen ihmisen elämää (perhe,suku jne.), mutta he olkoon nyt onnellisia. Minäkin päivä päivältä menen siihen suuntaan. Mutta nyt olen vapaa.....tekemään kaiken, mitä en ole vielä ehtinyt. Ja sitä tekemistä on paljon.

Onnea kaikille oikeasti onnistuneille ja osanottoni petetyiksi tulleille.
1500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi itku, enpä muuta osaa sanoa kuin että yritä vaan jaksaa jotenkin. Kyllä se aurinko paistaa vielä.

Itse seurustelen ulkom kanssa, n vuosi takana.
Täytyy myöntää että kaikkea sitä on tullut mietittyä,
mutta vielä ei oo ainakaan viitteitä,tuohon suuntaan.

mene ja tiedä sitten, aika näyttää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tässä..... kirjoitti:

.... ihan vain varoitukseksi kaikille, jotka edes harkitsevat suhdetta ulkomaaalaiseen. Ok, kaikenlaisia tapauksia löytyy, jopa niitä, joissa liitton on jo kestänyt 25 v. Mutta myös niitä, jollaiseen en itse ollut tiennyt sekaantuvani.

Olin "onnellisesti" aviossa 2 v 5 kk. Sitten totuus iski päin kasvoja. Toki olin jo tiennyt jotain aikaisemminkin, mutta anteeksianto oli keino selvitä pahimmasta.

Mieheni sai lähteä yhteisestä kodistamme minun tahdosta. No uusi nainen (puoliksi muslimi hänkin) löytyi jo seuraavana päivänä, ja kuvion mukaan imaami vihki heidät. Parin viikon elon jälkeen mieheni rukoili saadakseen tulla takaisin, sillä "vaimo" joi, käytti huumeita ja kiristi raskaudellaan.

Ja minä onneton päästin miehen takaisin kotiin asumaan kämppiksenäni, kunnes löytää asunnon itselleen. Viikon oleskelun jälkeen mies häipyi, enkä ole häntä 2 viikkoon nähnyt. Ei ole edes vaatteitaan tai postiaan hakenut.

Nyt tämä onneton tilanne on siinä pisteessä, että avioerohakemus lähtee aamulla postissa, muuttoilmoitus hänestä tuntemattomaan osoitteeseen isännöitsijälle ja lukkojen vaihto. Enää en ole kiinostunut, onko hänellä edes kenkiä laittaa jalkoihin tms. Mitta on täysi.

Ja niinhän se on, että kupin pitää olla joko puoleksi täysi tai tyhjä, että sinne mahtuu lisää. Minun kuppini täyttyi ja kaatui, mutta nyt siellä on taas tilaa.

Ikävää, vain että näin tuhlattiin monen ihmisen elämää (perhe,suku jne.), mutta he olkoon nyt onnellisia. Minäkin päivä päivältä menen siihen suuntaan. Mutta nyt olen vapaa.....tekemään kaiken, mitä en ole vielä ehtinyt. Ja sitä tekemistä on paljon.

Onnea kaikille oikeasti onnistuneille ja osanottoni petetyiksi tulleille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu