Kauhea tapaus sattui 15.12.08 Turussa, kun paliiseja pakoilevat autovarkaat suistuivat Rieskalähteentielle pysäköidyn rekan perävaunun alle.
Apukuskina ollut sai surmansa ja tästä järkyttynyt kuljettaja häipyi paikalta.
Eikö noille poliiseille saada jotain järjestystä, kun tämmöisiä tragedioita aiheuttavat.
Alle voi kirjoittaa surunvalittelunsa.
Autovaras sai surmansa
14
5847
Vastaukset
- Polliisi ukko
kuski selvis.Poliisit teki työtään.
- Näin kävi
Kannattaisi pysyä sillä "kaidalla tiellä" , niin
tältäkin olisi vältytty .
- tojuha
Hyvä olisipa kuolleet molemmat kusipäät.
- uutta yritystä kehiin
Valitan ja suren sitä, että toinen jäi henkiin.
- Oikeuteen
Auton omistajan toimet ja auton kunto on syytä tutkia tarkkaan. Jos esimerkiksi pyyjhkijän sulat ovat olleet kuluneet, niin se on voinut olla syynä tähän ikävään onnettomuuteen. Onkohan renkaissa ollut edes kunnolla urasyvyyttä.
Jos laiminlyöntejä auton kunnossapidon suhteen löytyy, niin silloin on rangaistava kovimman mukaan, sillä eihä auton lainaaja ilman varoituskylttejä voi tietää auton olevan vaarallinen. Ei aseitakaan saa säilyttää ihan miten sattuu. - on samaa tasoa kuin
tämä fiktio.Nuori/keski-ikäinen/varttuneempi ajoi ylinopeutta ja hänen ajamansa ajoneuvo suistui tieltä törmäten rakennukseen ja kuljetta sai surmansa.Nyt huutoa ja paatosta.Milloin nämä rakennuttajat saadaan järjestykseen etteivät pystytä tönöjään näin vaarallisiin paikkoihin että sinne tänne ajajat voivat saada surmansa ?
- surkeaa
.. jos kuoli heti, toivottavasti kitui.
- joku vaa
''Eikö noille poliiseille saada jotain järjestystä, kun tämmöisiä tragedioita aiheuttavat.'' MITÄ??? Jos poliisi tekee työtään ja jahtaa varkaita joista toinen kuolee toisen huonon ajotaidon takia, niin miten se olisi poliisin syytä?
- toteutui!
mitäs varastavat! Jos olisivat jättäneet auton rauhaan olisivat ehkä elossa. Suoraan sanottuna: oikeus toteutui!
- Asia.
Molemmat olisi säästynyt tältä,mutta minkäs teet?
Toinen kuoli, ja pelkurikaveri säästyi hengissä.
Varmasti nytkin autoja varastamassa! Toivon sille
pikaista lähtöä paremmille metsästysmaille . Tekee seuraa aikaisemmin kuolleille varkaille,jotka autojen ympärillä ovat häärineet!
- sinä iso
varkaan paska! varasta auto ja tee, kuten edellinenkin kaahari. Rekka odottaa sinua... idiootti!!!
- pariisin malliin
...mellakoimaan ja Turkkua polttamaan!
Varissuo herää! - Kepeät mullat
Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi sellainen kysymys, että miksi piti varastaa auto ja miksi piti lähteä poliiseja pakoon? Huono omatunto?
Kyllä nyt pitäisi poliisit haastaa oikeuteen, kun kehtaavat toisten harrastustoimintaa rajoittaa. Ja heidän virkaintonsa takia autovaras-parka sai surmansa.
Jos totta puhutaan, niin tällaisia tapauksia lisää, päästään eroon noista kriminaaleista!
Pahoitteluni, etten kirjoita surunvalitteluja... - Mutta..
Paha saa palkkansa.Jos ei kuollut, niin joskus kuitenkin maksaa teoistaan! Kaidalla tiellä on turvallisempaa kulkea.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875