Hei! Tästä ollutkin kirjoituksia jo aikaisemmin tällä palstalla..
Kokemuksia ja mielipiteitä kaipailen miehiltä sekä naisilta asiaan.
Itse olen vielä aika kokematon parisuhderintamalla, ensimmäinen
vakava suhde, yhdessä ollaan oltu pari vuotta, siitä asuttu 1½ vuotta
saman katon alla. Mies minua muutaman vuoden vanhempi.
Mies käy kokopäivätyössä, itse opiskelen. Ongelmaksi meillä
muodostunut se, että mies valittanut siitä ettei saa tarpeeksi omaa aikaa.
Vapaa aikamme on lähinnä sitä, että kun tulemme töistä ja koulusta
kotiin, mieheni aika kuluu loppuillan koneen parissa. Pelaa lähinnä.
Tämä toistuu päivittäin, viikonloppuisin saattaa mennä koko päiväkin,
jos ei muuta ohjelmaa satu olemaan. Mitä nyt sitten jos käymme
kaupassa tai katsomme elokuvan tms. Mies palaa kauppareissun
jälkeen taas koneensa pariin.
Harrastuksissa hän käy pari kertaa viikossa, kavereita
tapaa myöskin aina silloin tällöin. Näihin asioihin en ole koskaan
puuttunut millään tavalla. Päinvastoin. Kannustanut ainoastaan.
Koneen käytöstä olen hänelle ilmaissut tunteeni ja kertonut kuinka
paljon se häiritsee minua.
Välillä hän tuntuu ymmärtävän, mutta välillä tulee vastaus vain takaisin
että "Mitä muutakaan mä sit tekisin". Mitään muutosta kun ei ole tuohon
tullut, seurustelumme alusta lähtien tämä ollut samanlaista.
Itsellä sellainen "ikävä" tilanne, että omat ystäväni asuvat toisilla paikkakunnilla
ja tällä hetkellä minulla on ainoastaan muutama tuttavuus, joita tapaan aina silloin
tällöin, en kovinkaan useasti. Sen vuoksi myöskin olen aika paljon kotona, toki
liikun muuten ja näin pois päin, mutten ole menossa niin paljon kavereideni kanssa,
mitä "normaalisti" voisi ajatella.
Se häiritsee minua itseänikin, mutta ymmärrän myös sen ettei niitä kavereita ihan
tuosta noin vain taiota. Mahdollisuuksia kaverisuhteiden muodostamiseen ei ole
ollut niin paljon, kun en ole opiskellut muutamaan vuoteen ja missä työssä olin sinä
aikana, oli hyvin itsenäistä työskentelyä.
Muutenkin elämäni oli silloin aika solmussa ja keskittyminen meni muihin asioihin.
Silloiset kaverit jäivät.
Omalla tavallani olen yrittänyt antaa miehelleni omaa aikaa arjen keskellä.
Esimerkiksi töistä tullessaan annan hänen olla pari tuntia ihan rauhassa, en
häiritse häntä ollenkaan, keskityn omiin juttuihini ja hän saa keskittyä omiinsa.
Annan hänen mennä ihan niinkuin hän itse tahtoo. En ole estänyt juuri mitään.
Viihteellä käy myös yksin kavereidensa kera.
Kotityöt on kääntynyt viime aikoina aika pitkälti minun vastuulle. Mieheni ajoittain
osallistuu niihin, mutta pääosin kaikki kotityöt ovat minun vastuullani.
Ymmärrän sen, että jokainen tarvitsee aina välillä sitä omaa aikaa itselleen. Itsekin
kaipaan ajoittain sitä. Meillä taitaa olla vain erilainen käsitys siitä yhteisestä ajasta.
Välillä vain herää kysymyksiä, että mikä se minun roolini oikeastaan tässä suhteessa on?
Jos se yhteinen aikamme on pääosin sitä, että toinen istuu koneella luurit päässä ja toinen
puuhastelee omiaan ja vielä sen lisäksi tahdotaan lisää omaa aikaa?
Pitäisikö parisuhteen olla tällaista?
Yhteistä tekemistä olen hänelle ehdottanut, muttei hän ole niinkään ideoistani innostunut.
Haluaisin vain, että mieheni keskittyisi myös minuun, toivomuksiini ja että tekisimme
asioita enemmän yhdessä. En tarkoita tällä, että se yhteinen aika olisi koko ajan sitä "kiehnaamista" tai
että asiat tehdään VAIN yhdessä, mutta aina välillä edes. Uskoisin että se piristäisi huomattavasti
suhdettamme. Ja omalta osaltani tulisin iloiseksi siitä, että näkisin myös sen kautta mieheni
kunnioittavan minulle tärkeitä asioita. Koska mielestäni ei kaiken tarvitse aina itseään miellyttää,
mutta jos sillä omalla pienellä teollaan saa toisen iloiseksi, se myös antaa paljon.
Vai ajattelenko itsekkäästi?
Kokemuksia ja mielipiteitä kaipailen miehiltä sekä naisilta asiaan.
Itse olen vielä aika kokematon parisuhderintamalla, ensimmäinen
vakava suhde, yhdessä ollaan oltu pari vuotta, siitä asuttu 1½ vuotta
saman katon alla. Mies minua muutaman vuoden vanhempi.
Mies käy kokopäivätyössä, itse opiskelen. Ongelmaksi meillä
muodostunut se, että mies valittanut siitä ettei saa tarpeeksi omaa aikaa.
Vapaa aikamme on lähinnä sitä, että kun tulemme töistä ja koulusta
kotiin, mieheni aika kuluu loppuillan koneen parissa. Pelaa lähinnä.
Tämä toistuu päivittäin, viikonloppuisin saattaa mennä koko päiväkin,
jos ei muuta ohjelmaa satu olemaan. Mitä nyt sitten jos käymme
kaupassa tai katsomme elokuvan tms. Mies palaa kauppareissun
jälkeen taas koneensa pariin.
Harrastuksissa hän käy pari kertaa viikossa, kavereita
tapaa myöskin aina silloin tällöin. Näihin asioihin en ole koskaan
puuttunut millään tavalla. Päinvastoin. Kannustanut ainoastaan.
Koneen käytöstä olen hänelle ilmaissut tunteeni ja kertonut kuinka
paljon se häiritsee minua.
Välillä hän tuntuu ymmärtävän, mutta välillä tulee vastaus vain takaisin
että "Mitä muutakaan mä sit tekisin". Mitään muutosta kun ei ole tuohon
tullut, seurustelumme alusta lähtien tämä ollut samanlaista.
Itsellä sellainen "ikävä" tilanne, että omat ystäväni asuvat toisilla paikkakunnilla
ja tällä hetkellä minulla on ainoastaan muutama tuttavuus, joita tapaan aina silloin
tällöin, en kovinkaan useasti. Sen vuoksi myöskin olen aika paljon kotona, toki
liikun muuten ja näin pois päin, mutten ole menossa niin paljon kavereideni kanssa,
mitä "normaalisti" voisi ajatella.
Se häiritsee minua itseänikin, mutta ymmärrän myös sen ettei niitä kavereita ihan
tuosta noin vain taiota. Mahdollisuuksia kaverisuhteiden muodostamiseen ei ole
ollut niin paljon, kun en ole opiskellut muutamaan vuoteen ja missä työssä olin sinä
aikana, oli hyvin itsenäistä työskentelyä.
Muutenkin elämäni oli silloin aika solmussa ja keskittyminen meni muihin asioihin.
Silloiset kaverit jäivät.
Omalla tavallani olen yrittänyt antaa miehelleni omaa aikaa arjen keskellä.
Esimerkiksi töistä tullessaan annan hänen olla pari tuntia ihan rauhassa, en
häiritse häntä ollenkaan, keskityn omiin juttuihini ja hän saa keskittyä omiinsa.
Annan hänen mennä ihan niinkuin hän itse tahtoo. En ole estänyt juuri mitään.
Viihteellä käy myös yksin kavereidensa kera.
Kotityöt on kääntynyt viime aikoina aika pitkälti minun vastuulle. Mieheni ajoittain
osallistuu niihin, mutta pääosin kaikki kotityöt ovat minun vastuullani.
Ymmärrän sen, että jokainen tarvitsee aina välillä sitä omaa aikaa itselleen. Itsekin
kaipaan ajoittain sitä. Meillä taitaa olla vain erilainen käsitys siitä yhteisestä ajasta.
Välillä vain herää kysymyksiä, että mikä se minun roolini oikeastaan tässä suhteessa on?
Jos se yhteinen aikamme on pääosin sitä, että toinen istuu koneella luurit päässä ja toinen
puuhastelee omiaan ja vielä sen lisäksi tahdotaan lisää omaa aikaa?
Pitäisikö parisuhteen olla tällaista?
Yhteistä tekemistä olen hänelle ehdottanut, muttei hän ole niinkään ideoistani innostunut.
Haluaisin vain, että mieheni keskittyisi myös minuun, toivomuksiini ja että tekisimme
asioita enemmän yhdessä. En tarkoita tällä, että se yhteinen aika olisi koko ajan sitä "kiehnaamista" tai
että asiat tehdään VAIN yhdessä, mutta aina välillä edes. Uskoisin että se piristäisi huomattavasti
suhdettamme. Ja omalta osaltani tulisin iloiseksi siitä, että näkisin myös sen kautta mieheni
kunnioittavan minulle tärkeitä asioita. Koska mielestäni ei kaiken tarvitse aina itseään miellyttää,
mutta jos sillä omalla pienellä teollaan saa toisen iloiseksi, se myös antaa paljon.
Vai ajattelenko itsekkäästi?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Äskettäin yksi mies totesi täällä suomi24:lla että miehet vaatii vähemmän parisuhteelta: niille riittää että saa säännöllisesti p..ua ja että joku tekee (kaikki) kotityöt.
Eli mitä sinä halausit konkreettisesti tehdä miehesi kanssa? Eikö elokuvan katsominen yhdessä ole yhteistä aikaa?
Parisuhteen vuoksi tarvitsee molempien tehdä töitä. Ehkä sinun pitää sanoa se miehellesi. Tosin jokaiseen parisuhteeseen tulee arki. Meillä se arki vierähtää nopeasti. Molemmat käyvät töissä ja meillä on kaiken lisäksi vielä pieni ja ihana päivänsäde kotona. Viikonloppuna meillä on aikaa enemmän toisillemme. Aivan kuin meillä olisi sanaton sopimus siitä että viikonloput pyhitetään perheelle, kodille ja parisuhteelle. :)
Kotitöitten osalta ei auta muu, kuin ottaa asia pöydälle ja sanoa ettet sinä ole mikään piika, jos sopimus on että kotityöt kuuluu molemmille tasavertaisesti.
Sano miehellesi suoraan, että kertoo mitä järkeä on olla "yhdessä" tekemättä mitään yhteistä, ikinä. Riippuen tietenkin siitä mikä hänen mielipiteensä on yhdessä olosta. Anna miehesi tietää mitä yhteistä halaut teidän tekevän, miehet ei osaa sitä itse keksiä ;)
Ja sinun on ehdottomasti elettävä omaa elämääsi, keksiä haasteellisia ja kiinnostavia harrastuksia. Yrittää saada uusia ystäviä. Ehkä voit vaikka lähteä lomalle vanhojen ystäviesi/ sukulaistesi luo ja ehkä miehesikin huomaa kuinka kaipaa yhdessä oloa kanssasi. :)
Haluaisin käydä mieheni kanssa esim. lenkillä, elokuvissa, syömässä.. Ihan sellaisia normaaleja asioita.
Kyllä se elokuvan katsominen on meidän yhteistä aikaa. Harmittavaa vain siinä onkin se, että jos katsomme keskimäärin yhden elokuvan viikossa joka kestää 1½-2 tuntia. Sen jälkeen onkin taas koneen vuoro.. :/
Ymmärrän sen, että jokaiseen parisuhteeseen jossain vaiheessa se arki tulee. Meillä se on koittanut aika varhaisessa vaiheessa jo. Mutta ei se mikään ongelma ole ollut. Itse ajattelen asian pikemmin niin että siitähän ne suurimmat ilot löytää, jos tasapainossa ollaan asioiden kanssa ja molemmat kunnioittavat ja osaavat huomioida toisiaan.
Tuosta yhteisestä ajasta. Mieheni mielestä meidän yhteinen aika on sitä, jolloin me olemme saman katon alla. Vaikka tekisimme omia juttujakin. Sitä aikaa siis hänen mielestään on paljon :)
Kyllä se meilläkin menee aika pitkälti tuohoon tyyliin, mutta ei ihan samoissa mittakaavoissa.
Ollaan seurusteltu parisen vuotta, ollaan kihloissa, yhessä asuttu puoltoista vuotta.
Itse olen tällä hetkellä työttömänä, ja mieheni käy kokopäivä/vuorotyössä.
Kyllä se enimmäkseen niin menee, että kun se mies sieltä töistä tulee, hörpätään ehkä kahvit, mies käy suihkussa ja suorii koneelle lukemaan sähköpostiaan ja pläräämään nettiautoon =)
Silloin tällöin myös pelaa koneelle ottamaansa peliä.
Itse tämän aikaa joko luen, puuhastelen koiran kanssa, katon telkkaria, siivoilen tai laitan sapuskaa.
Kyllä meillä myös yhdessä harrastetaan: katotaan elokuvia, lenkkeillään, pyöräillään jne, mutta yleensä se päivä menee juurikin niin, että mies istuu koneella ja minä teen mitä satun keksimään...
Asiasta ollaan puhuttu, ja "hyvinä päivinä" mieheni ottaa minut huomioon sulkemalla koneen ja "hakeutumalla seuraani", mutta jos ei ole päivä hänellä muutoin mennyt putkeen, istua jököttää sitten koneella, ja auta armias jos siitä mainitsen...! =)
Ja todellakin, vastaus on meilläkin suht. usein "Mitäs muuta minä sitten tekisin??"
Ei mielestäni pariskunnan YHTEINEN AIKA tarkoita sitä, että jotenkuten ollaan samassa osoitteessa, tai samassa huoneessa, harmi vaan kun se toinen tuijottaa tietokoneen näyttöä, hymähtelee jotain vastaukseksi/kommentiksi, ja toinen touhuilee kans omiaan =)
Ite ku miellän yhteisen ajan niin, että YHDESSÄ tehdään jotakin.
Itse kun olen päivät kotona, mitä nyt kaupalla käyn, silloin tällöin paria kaveria moikkaamassa (itelläki kaverit "lentäneet muualle") tai vanhempieni luona. Siivoilen, kokkailen, peuhaan meidän koiran kanssa...
Niin kyllä siinä sitten, kun kulta töistä tulee, tekisi jo mieli jotain yhdessä hommailla, kun koko päivä oltu erillään...
En vain aina tule ajatelleeksi, että se kulta on ollut TÖISSÄ, ja hänellä ehkä sitten tekisi jo mieli rentoutua koneen parissa... =/
Mutta ei meillä ihan toivoton todellakaan ole tilanne, tulipahan vain mieleen, että kuulostaa tutulta...
En voi kuin ihmetellä miehesi käytöstä. Jos kyseessä olisi minun mieheni, keskustelisin vakavasti hänen kanssaan tietokoneen käytöstä teidän yhteisellä vapaa-ajalla. Tekisin sinuna hänelle täysin selväksi miten loukkaavaa on jäädä jatkuvasti kakkoseksi ja tuntea tästä vielä pahaa mieltä. Syyhän ei ole sinussa. Hänen mielestä se kuitenkin on ookoo?
Miten kävisi jos teille tulisi lapsia? Älä suostu tekemään kaikkia kotiin liittyviä töitä vaan tee selväksi, että ne kuuluvat molemmille. Mm. siivouksessa on tehtäviä molemmille. Samoin ruuanlaitossa ja monessa muussa. Älä rupea yleiskoneeksi, siitä roolista on vaikea päästä eroon, ajattele omaa tulevaisuuttasi. Olet ottanut itsellesi kumppanin, et isoa lasta jolle täytyy laittaa rajat mm. tietokoneen käytöstä.
Tietokone on nykyään joka perheen kaluste, ja hyödyllinen. Joillekin siitä voi valitettavasti tulla myös riippuvuus jota on oikeasti vaikea hallita. Ellei siihen itse kykene, on haettava apua.
En millään voisi kuvitella istuvani koneen kanssa tuntikausia yhteen menoon vaikka aikaa olisikin.
Kyllä minä laitan mieheni etusijalle (käy kokopäivätöissä) niin arkena kuin vkl-vapaa-aikanakin.
Katson mieheni kanssa tv:tä, luemme lehtiä, juttelemme päivän tapahtumista, laitamme yhdessä ruokaa, siivoamme, teemme silti paljon yhdessä. Minusta yhdessä tekeminen on toisen huomioonottamista. Teen sen siksi, että kunnioitan ja rakastan häntä ja haluan hänen myöskin tietävän sen, että on minulle tärkeä. Miten sen muuten osoittaisin kuin huomioimalla ja joskus silloinkin kun itseä ei niin huvittaisi.
Kyllähän sitä ollaan jo kyllästymiseen saakka keskusteltu siitä koneen käytöstä, mutta ilmeisesti hän ei tunnu ymmärtävän asian vakavuutta, kuinka paljon tuo minua häiritsee.
Olen tehnyt hänelle selväksi asian juuri noilla sanoilla, että kuinka loukkaavaa ja suorastaan naurettavaa on jäädä jatkuvasti kakkoseksi tietokoneelle? Hänen mielestään se on mitä ilmeisemmin ookoo, kun samaa rataa on jatkanut keskusteluista huolimatta.
Alussa jaksoinkin olla voimakas, enkä suostunut kaikkea tekemään itse. Koska juuri sellaiseksi "yleiskoneeksi" en ole koskaan halunnut. Nyt vain se on lipsunut siihen suuntaan, koska ei niitä kukaan muukaan ole tekemässä ja sikolätissä en halua asua.
Ikävä myöntää, mutta riippuvainen tuo mies taitaa koneesta/peleistä olla :(
No nyt sinulta vaaditaan todella sitkeyttä ja välittämistä jos aiot asioita muuttaa välillänne.
Puheet eivät ole tehonneet ja tunnut hakevan täältä itsellesi tukea. Sinun on tehtävä jotakin konkreettista. Voisit vaikka esittää tietokoneen väliaikaista poistamista kodistanne. Miten hän tämän asian ottaisi, suostuuko?
Tuon asian testaaminen ei pitäisi aiheuttaa moraalista krapulaa (vain hieman käytännön järjestelyjä), koska kyse on vain koneesta, ei sen kummemmasta. Sillä ei ole tunteita eikä tahtoa kuten ihmisillä on.
Onnistuisiko ja ehdottaako miehesi kenties jotakin muuta kun huomaa sinun olevan tosissaan. Älä anna periksi, kyse on molempien tunteista ja tulevaisuudesta. Ajattele ennenkaikkea kuitenkin itseäsi koska sinä olet se joka tilanteesta eniten kärsii.
Onhan tämä asia aikuisen ihmisen tajuttava, vai mitä?
tulee keski-ikäisiä nalkuttavia ämmiä? Niinpä.
No jos on nalkuttavia akkoja niin on niitä kovakorvaisia ukkojakin joiden persuus on vielä liimattu siihen mihin sen on minäkin iltana tullut tällänneeksi.
Jos tilanne on niin paha, ettei puhumalla selviä, eli kuten edellä, ei kyllä päästä puusta pitkään. Silloin on kestettävä ja oltava hiljaa tai kuten sanoin, tehtävä jotain konkreettista. Voihan sitä aina lähteä lähikapakkaan kaljallekin ellei ukkelia seura kiinnosta ja puhe on myrkkyä korville.
Se lekalla lyöminenkin on kyllä aika konkreettista. Jos siitä tokenee, varmaan kuuntelee.
Jutelkaa, miksi päädyitte yhteen, mihin ihastuitte. Osoittakaa kiitollisuutta siitä, että olette saaneet tavata.
Mitä yhteisiä suunnitelmia tai haaveita teillä on? Ensi kesäksi? Kymmenen vuoden päähän?
Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan, ihana kumppani on vain plussaa. Omasta ainokaisesta elämästä kannattaa yrittää tehdä mukava, oli kumppania tai ei. Miksi sinä haluat elää juuri tämän miehen kanssa ja miksi juuri sinä olet se, jonka kanssa hän haluaa elää?
Yhteistä tekemistä:
-Lainatkaa kirjastosta eksoottisia kokkikirjoja ja kokeilkaa kummallisuuksia yhdessä kokkaillen. No, nyt voi paistella vaikka hassuja uniikkeja pipareitakin.
-Osta hyväntuoksuista rasvaa ja anna rakkaallesi hierontaa mukavan musiikin soidessa ja joulukynttilöitä poltellessa.
-Tehkää sunnuntainen päiväkävely kaupunginosaan, jossa on kauniita taloja tai kiertäkää vaikka järvi tms. Poiketkaa kaakaolle uuteen kahvilaan!
-Menkää iltakävelylle jouluvaloja nauramaan.
-Ehdota tiettyyn leffaan menoa, käy itse jossain sitä ennen: tehkää treffit leffateatteriin.
-Kutsu joku opiskelukaverisi avecinsa kanssa iltateelle/glögille, ihan viikolla vaan. Tai järjestä lautapeli-ilta sekajoukolle.
-Uimahalli
-Taidemuseo, joku sopiva (vaikka valokuva-) näyttely
-Yhteinen tietokonepeli, voisiko hän opettaa, jaksaisitko ainakin yrittää kiinnostua ja kokeilla?
Tsemppiä ja muistakaa, että olette samalla puolella ja että tarkoitus on rakentaa ja vahvistaa -ei tehdä elämästä kurjaa ja luoda ja vahvistaa säröjä parisuhteeseen.
Hämmästyin tästä kirjoituksesta todella paljon!! Ihan kuin itse olisin sen kirjoittanut. Minulla on täysin sama tilanne avomieheni kanssa. Yhdessä on oltu kohta 4 vuotta josta asuttu saman katon alla reilut kolme. Meillä ongelmia aiheuttaa monesti pahasti ristiin menevät työvuorot. Kun tulen illalla kotiin, menee mies nukkumaan, että jaksaa nousta aamulla aikaisin sängystä. Tällehän ei voi mitään. Sitten kun saan järkättyä aamuvuoroja itselleni, mies on usein ylitöissä tai oman rakkaan harrastuksiensa tai auton/mp:n kimpussa tallilla. Sitten kun tätä yhteistä aikaa joskus on, on juuri tämä "mitäs nyt tehtäs" tilanne. Jos ei mikään idea kelpaa, ei jaksa tai kiinnosta, jumittuu hän tietokoneelle tai pelaa pleikkaria. Hän ei osaa keskittyä enenpää kuin yhteen asiaan kerralla, joten jos yritän jonkinlaista keskustelua tms. pitää yllä, saan vastaukseni epämääräisiä ynähdyksiä jne. Joskus ollaan koitettu "puhua" asiat halki, eli miten tulisi parannus tähän meidän "mitä tehtäs" ongelmaan. Yleensä tässävaiheessa mies tuntee olonsa tälläisessä ns. järjestetyssä tilanteessa nurkaan ahdetuksi eli häneltä menee viimeisetkin keskustelutaidot tai halut.
En tosiaankaan mielestäni rajoita häntä juuri mitenkään. Hänellä on paljon harrastuksia, kavereita joita näkee usein ja yöelämäänkin saa vapaasti ilman minua lähteä. Eli menee ja tulee oman päänsä mukaan. Minä hoidan kotihommat lähestulkoon aina yksin. Hän sanoo, että sivoaa kun on sellanen fiilis. Kokemuksen mukaan pari kertaa vuodessa. Voi.. Tää kuulostaa tosi naurettavalta. Mua itseenikin välillä nolottaa, mihin tilanteeseen olen joutunut. Olen se kodin pikku hengetär joka pitää miehestään huolta, hoitaa kodin ja sänkyhommat kiitettävästi. On mulla toki omakin elämä. Tosiaan vain se tilanne, että ne kaikki ystävät asuu kauenpana, ei ihan viikkottain kaikkia ehdi näkemään. En koe itseäni sillä tavalla yksinäiseksi tai tunne ettei mulla ole omaa elämää. Harrastuksia ja omia juttuja toki on, mutta nimenomaan se paljon kaipaamani yhteinen aika rakkaani kanssa puuttu. Mieheni on minulle tosi rakas ja haluan olla hänelle niin hyvä nainen kun mahdollista. Silti tää kaikki tuntuu, varsinkin jos ulkopuolisen silmin miettii..tosi kummalliselta.
Ainut asia mikä on kohdillaan on luottamus, puolin ja toisin. Sehän on varmaankin kaiken perusta parisuhteessa.. Olisi vain ihanaa jos mieheni välillä ehdottaisi itse jotakin yhteistä kivaa tai jutustelisi niitä näitä ihan noin vain. Pakko myöntää, että tämä on ollut tätä ihan suhteen alkuajoista lähtien. Mies vain ilmeisesti on epäromanttinen, eikä tunne syytä mutokseen. Kaikkeen sitä vaan tottuu, ajan kanssa. Tää taitaa olla aika sekamelskaa, mun selitys.. Lähinnä pelkkää tajunnanvirtaa, mutta valitettavan totta. Joskus sitä miettii, onko pitkät parisuhteet juuri tätä mitä elän? Vai onko mitään toivoa paremmasta. Ihanista, vaikka ihan pienistä lyhyistä onnellisista yhteisistä hetkistä..
vastaava tilanne. Ollaan nyt oltu 3vuotta yhdessä asuttu sellainen 1½vuotta yhdessä.
Miehelläsi on todennäköisesti riippuvuus tietokoneesta. Itse olen miehelleni maininnut hänelle että "sinulla taitaa olla riippuvuus" ja tämän hän on hieman myöntänytkin. Miehesi on juuri siinä iässä että tuollaista juuri tapahtuu. Minä tein alusta asti selväksi että en ala hoitamaan koko kotia yksin vaan miehen on myös osallistuttava. Pari kertaa on joutunut ottamaan kovemmat aseet käyttöön eli sanomaan että ero tulee kohta. Vasta sen jälkeen kun mies on itkua vääntänyt sohvalla niin viesti on mennyt perille. Vaikka vieläkin lipsutaan, mutta tilanne on selkeästi parantunut.
Tuo kuulostaa niin tutulta! Noissa mietteissä oon ollut viime aikoina paljonkin.
Olen jo aika epätoivoinen asian suhteen, oon sanonut asiasta niin monta kertaa... ilmaissut, että mulla on sitä ikävä jopa kun ollaan yhdessä täällä asunnossa; toinen katsoo vain telkkaria, tai surffailee enkä saa mitään kontaktia.
Oon sanonut, että haluaisin tehdä JOTAIN yhdessä. Muutakin kuin telkkaria katsella. Ei kuulemma jaksa kun on töiden jälkeen väsynyt, tai sitten ei ole maailmassa mitään tekemistä/harrastusta mikä kiinnostaisi. Voiko tämä olla totta! Ettei mikään kiinnosta?
Mulla ei ole tässä kylässä oikein muutakaan seuraa, kaikki vanhat ystävät on lähteneet muualle. Joudun harrastelemaan sitten yksin, kun en kestä neljän seinän sisällä koko päivää olla (opiskelen tällä hetkellä).
Ollaan asuttu kohta kaksi vuotta yhdessä, ja tämä ei ole mitään sellaista että arki on astunut kuvioihin, vaan tätä se on ollut alusta asti.
Meillä ei ole täällä mitään, mikä OIKEASTI veisi aikaa toisiltamme.
Minusta tuntuu, että tarvitsen häneltä jotain mitä hällä ei ole antaa.
Teen kotihommat yksin täällä, niin on ollut alusta asti.
Aluksi en edes tajunnut, kuinka älytöntä se on että keräilen miehen likaisia vaatteita ja astioita ympäri asuntoa.
En mielestäni sitoutunut sellaiseen, kun aloimme seurustella ja muutimme yhteen.
Mulla on aika lailla mitta täynnä ja olen jo muutaman päivän ihan suunnitellut, että miten ilmaisen asiani että menee jakeluun. Tämä saa kyllä olla viimeinen kerta. Toimii sitten tai ei. En jaksa jäädä tämmöiseen kieriskelemään.
(pieni avautuminen tuli tässä)
"Oon sanonut, että haluaisin tehdä JOTAIN yhdessä. Muutakin kuin telkkaria katsella. Ei kuulemma jaksa kun on töiden jälkeen väsynyt, tai sitten ei ole maailmassa mitään tekemistä/harrastusta mikä kiinnostaisi. Voiko tämä olla totta! Ettei mikään kiinnosta?"
Varmasti on asioita ja harrastuksia, jotka kiinnostavat miestäsi. Mutta ne saattavat kaikki olla neljän seinän sisällä suoritettavia harrastuksia, kuten vaikka koneella oleminen tai tv:n katselu. Eivät ne ole sen huonompia mielenkiinnonkohteita kuin joku tenniksenpelaaminen. Eivät kaikki viihdy ulkona.
Huolestuttavinta tai harmillisinta mielestäni teidän tilanteessanne on se, että kotityöt jäävät lähes yksin sinulle. Niin ei pitäisi olla, voisiko siitä neuvotella kunnolla ja sopia tarkemmin? Tai sitten koittaa jotenkin löytää kompromissi yleensäkin noiden hommien tekemiseen. Jos hieman pystyy vähentämään kotitöitä ja näin "lähestymään" miehen tapaa hoitaa ne asiat. Tarkoitan sitä, että onko ainoa oikea tapa sinunkaan tapasi. Jos/kun mies on sotkuisempi, teidän kompromissinne voisi olla jotain teidän molempien väliltä. Mutta tärkeintä mun mielestä on, että kumpikin osallistuisitte suunnilleen yhtä paljon! Siitä kantsis keskustella.
Käsityksenne yhteisestä asiasta voi tosiaan teillä kahdella olla hieman erilainen, siltä vaikuttaisi, mutta ainahan kahden ihmisen elämien yhteensovittamisen eteen on nähtävä vaivaa. Toki siis myös hänen kannattaisi vähän joustaa. Eli toivottavasti hän ymmärtää, että sinä tahtoisit tehdä jotain joskus yhdessä, ja toivottavasti hän ymmärtää ja osaa arvostaa, että sinäkin sitten annat myös hänelle omaa aikaa. Kai ootte puhuneet tuosta?
Omaa aikaa on kuitenkin annettava jos toinen sitä haluaa. Olisiko itselläsi mielessä mitään uusia harrastuksia tai mielenkiintoisia projekteja joita voisit itseksesi tai jonkun muun seurassa tehdä? Miehesi yksi tärkeistä harrastuksista tuntuu olevan tuo tietokone. Jollain se voi olla kitaran soittaminen, toisella kuntosalilla käyminen, kolmannella penkkiurheilu.. Toiset ihmiset suhtautuvat toisia "intohimoisemmin" johonkin, ehkä vain yhteen asiaan.
Harmi tietysti jos sinä haluat sitä yhteistä aikaa ja hän taas haluaa vielä enemmän omaa aikaa ja jos tilanne ei muutu mihinkään. Toisaalta jos olette paljonkin puhuneet aiheesta, voi tuo vielä isomman oman ajan vaatiminen olla häneltä ns. puolustautumista. Pelkää ehkä menettävänsä sitä nykyistä omaa aikaansa ja sen takia vähän turhaankin sanoo, että omaa aikaa pitäisi olla vielä enemmän.
Voin kuvitella itseni vähän samanlaiseen tilanteeseen kuin sinun poikaystäväsi. Hän kuulostaa kertomasi perusteella tyypilliseltä introvertiltä, joka tarvitsee tosi paljon omaa aikaa, vaikkei sillä omalla ajalla mitään niin ihmeellistä tekisi.
En suosittele että valitat liikaa koneen käytöstä. Tietyntyyppiset pojat eivät kestä kauaa erossa peleistään, niin se vaan menee :) Ja parempi se kai on noin kuin että mies tekisi jotain oikeasti hämärää/väärää omalla ajallaan. Pelaaminen on hänen ja monen muun tapa rentoutua.
Miten paljon teillä sitten on sitä yhteistä aikaa? Nukutteko vierekkäin/onko seksiä? Jos ette oikeasti tee yhtään mitään yhdessä, niin onhan se vähän outoa. Toisaalta sinuna lähestyisin asiaa aika hienovaraisesti - olet hyvin antanut miehellesi vapautta ja tilaa tähänkin asti. Itse ainakin ahdistuisin vain lisää jos tulisi sellainen olo että toinen yrittää vähentää omaa aikaani ja takertua kiinni.
Muista myös, että mitä yhteiseen aikaan tulee niin laatu voi ainakin joissain tapauksissa korvata määrän. Silloin kun teette jotain yhdessä, miten se sujuu? Jos miestä ei oikeasti kiinnosta ehdottamasi jutut, niin onhan se epäkohteliasta kieltäytyä, mutta toisaalta ymmärrettävää että tekee mieluummin yksin itseä kiinnostavia juttuja kuin kaksin juttuja jotka eivät kiinnosta. Tehkää jotain mikä oikeasti kiinnostaa molempia, leffojen katsomisen mainitsitkin, ei se ole lainkaan huonoa yhdessäolemista. Tai ostakaa joku oikea pelikonsoli ja pelatkaa sillä kaksin.
Kotitöiden pitäisi kyllä olla yhteisiä, siitä voi jotain kyllä huomauttaakin.
MUT MEE HEI PELAAMAAN TIETSIKALLE SEN KAA =)
Minun avopuolisoni on kasvanut kiinni tietokoneeseen ja pleikkariinsa. Eikä ole mistään nuoresta pojasta kyse. Suhteen alussa tajusin, ettei tuo mies tule koneesta irrottautumaan kuin väkisin, joten päätin alkaa pelata hänen kanssaan aina joskus ja yllättäin tämä sopikin hänelle. Nyt saimme jopa yhteisen pelin joululahjaksi :D Ostakaa esim. pleikkariin rock-bändi. Sitä voi soittaa samaan aikaan molemmat ja saatte varmasti laatuaikaa / nauruja. Niin hölmöltä kuin kuulostaakin.
Ja mieheni ei todellakaan rakasta kotitöitä. Hän olettaa, että kannan ruuan pöytään ajallaan ja siivoan, kun on likaista. Mutta samalla hän tietää, etten tähän suostu :P Niinpä sanon esim. ruokaa laittaessa; jos herra aikoo syödä, paree tulla kattamaan pöytä ja tehdä salaatti (tai vastaavaa). Tykkään itse siivota, mutta tiettyinä päivinä vien miehelleni mopin käteen ja totean, että lattiat eivät puhdistu itsestään. Tämä toimii, vaikka mies välillä kysyykin mistä tuo pirttihirmu ilmestyy aina välillä ;) Yllättävintä on se, että joskus hän siivoaa nykyään jo pyytämättäkin... on tainnut viesti mennä perille.
Tasapaino. Kaiken A ja O. Katso asiaa toisen kannalta, mutta älä myöskään rupea kynnysmatoksi. Tee kantasi selväksi, miehet ei tajua kaunista vihjailua.
Onneksi pääsin yhdestä luuripäästä jo eroon! Mikään ei voi sieppoa niin paljon, ku mies(???) istuu päivät pitkät luurit päässä eikä kuule siis mitään. Kontaktin voi luoda vain huitomalla huutamalla tai mesen välityksellä :DDD. voi jessus!!!