Vältän ostamasta suomalaisia tuotteita!

Ikäni olen maksanut yhteiskunnalle maksuja, joidenka olisi pitänyt taata minulle edes perustasoisen sosiaaliturvan. Olen ollut työttömänä lähes kolme vuotta, enkä nykyisin saa yhteiskunnalta sentin vertaa minkäänlaista tukea elämiseeni. Olen 5-kymppinen mies, jolle minkäänlaista ja minkäänarvoista työtä ei ole löytynyt hirmuisesta yrityksestä huolimatta.

Tämän päivän trendi on se, että työpaikkoihin valitaan nuoria opiskelijatyttöjä ja nuoria naisia, joille lyhyen työhistorian takia ei tarvitse maksaa kovinkaan suurta palkkaa ja muita etuuksia. Nykyinen koulutusjärjestelmähän on se, että opetuksessa suurta osaa näyttelee ns. työssäoppiminen, jotta opetushenkilöstöä tarvittaisiin todellista tarvetta vähemmän tai jotta opetushenkilöstö pääsisi helpommalla.

Valtakunnan päättäjät ja päätöksenteko-organisaatiot sekä ns. hyväosaiset eivät tipan vertaa välitä köyhien ja väliinputoajien asioista, mm. toimeentulosta.

Olen vakaasti sitä mieltä, että vähäosaisten asioitakin aletaan hoitaa paremmin ja nopeammin, mikäli noilla parempiosaisilla alkaa mennä nykyistä huonommin.

Paljon puhutaan Suomen talouden tilasta ja siitä, miten hyvinvointia voidaan ylläpitää. Keskeisimpänä rattaiden pyörittäjänä pidetään kotimaisten tuotteiden ostoa.

Jotta vähäosainenkin voi tulevaisuudessa pysyä hengissä ja asua tässä maassa, on Suomen talous saatava niin pahasti pakkaselle, etteivät päättäjät enää voi ylläpitää "hyvää" mainettaan.

Minä itse olen muutaman viime kuukauden aikana ostanut vain ja ainoastaan ulkolaisia tuotteita, jotta kotimaisten tuotteiden kysyntä laskisi. Tällä toimenpiteellä pyrin edistämään esim. köyhien toimeentuloa ja asemaa!
211489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olen samaa mieltä ja myös ostan vain ulkomaalaiset tuoteet, vain leipä on suomalainen, ja ostelen Lidlissa. Olen myös naimisissa ja en saanut 8 vuotta mitään tukea. Tulin Prahasta pohjois Suomeen, en saanut töitä, ei tukea- vain olen riippuvainen puolisosta- en saanut yhteyskunnalta, Suomesta koskaan mitään.
En osta suoamaliset tuoteet myös. Tehkää Tekin noin.

Äänestä
  • Sinähän voit muuttaa sinne Prahaan takaisin, niin sun oma kotimaasi huolehtii sinusta. Ei täällä Suomessa ole pakko olla, ja miksi Suomen valtion pitäisi elättää sinua?

    Äänestä

  • kuulepa nyt kirjoitti:

    Sinähän voit muuttaa sinne Prahaan takaisin, niin sun oma kotimaasi huolehtii sinusta. Ei täällä Suomessa ole pakko olla, ja miksi Suomen valtion pitäisi elättää sinua?

    Koska en ole saanut töitä ja suomalaiset yrittäjät syrjyvät ulkomaalaisia. En osta suomalaiset tuoteet jo monta vuotta, koska olen jo 8 v työttömänä, enkä saa mitään tukea, enkä koskaan saanut.

    Äänestä

  • kuulepa nyt kirjoitti:

    Sinähän voit muuttaa sinne Prahaan takaisin, niin sun oma kotimaasi huolehtii sinusta. Ei täällä Suomessa ole pakko olla, ja miksi Suomen valtion pitäisi elättää sinua?

    SINULTA joka et muuta osaa vastata, paljonko yhteiskunta on sinua kouluttanut ja syöttänyt kouluaikoinasi.
    Et pässi varmaan osaa sitä laskea???

    Äänestä

  • komentti kirjoitti:

    SINULTA joka et muuta osaa vastata, paljonko yhteiskunta on sinua kouluttanut ja syöttänyt kouluaikoinasi.
    Et pässi varmaan osaa sitä laskea???

    Oli erinomaisen hyvä kommentti tsekille joka tulee suomeen ruikuttamaan kun ei saa tukia.

    Äänestä

jättää suomalaiset tuotteet ostamatta. Ei paljoa kiinnosta tukea tätä yhteiskuntaa.

Äänestä
  • En ollu saanut koskaan suomalaiselta yhteiskunnalta mitään, niin minä myös boikotoin suomalaiset tuoteet. En halua tukea tuota yhteiskunta joka on välinpitämätön minua kohtaan.

    Äänestä

Kiitos siitä meidän ay liikkeelle joka antoi periksi 90 luvun laman aikaan siihen kuali suomen ay toiminta. Kaikki saavutetut edut menetettiin, suomihan ei ole tasaarvoinen maa suomalaisille, meillä pärjää avustuksilla hyvin jos on maahanmuuttaja.

Äänestä
  • Höpö, höpö. Itse olen maahanmuuttaja enkä saanut suomalaiselta yhteiskunnalta koskaan mitään. Ei töitä, eikä päivärahaa, ei työmarkkinatukea kun olen namisissa ja rahaa saan ainoastaan puolisolta!!!!

    Äänestä

  • ---------------- kirjoitti:

    Höpö, höpö. Itse olen maahanmuuttaja enkä saanut suomalaiselta yhteiskunnalta koskaan mitään. Ei töitä, eikä päivärahaa, ei työmarkkinatukea kun olen namisissa ja rahaa saan ainoastaan puolisolta!!!!

    toimeentuloasi millään, omalla työlläsi tai yrittämiselläsi, niin sitten puoliso maksaa.
    Näin se on!
    JA jos ei se riitä, ettekä tule toimeen, niin sitten VASTA yhteiskunta auttaa, minimillä!
    Myy osaamistasi!

    Äänestä

Minusta tuntuu, että suomalaisten tuotteiden boikotilla vain lisätään hankaluuksia. Työpaikat vähenevät entisestään ja sitä kautta verotulot pienenevät. Sosiaaliturvasta tingitään. Tulee aina vain vaikeammaksi saada työttömyyskorvausta, toimeentulotukea, asumistukea, koulutustukea, eläkettä, sairaspäivärahaa, lapsilisää, elatusapua, harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta luovuttaneen kokonaan kun Kelalle siirtyy maksatus. Pahalta näyttää köyhän tilanne eikä se paremmaksi muutu suomalaista työtä boikotoimalla.

Äänestä
  • jostain paremmasta. Sehän nimenomaan on se paskajuttu kun ihmiset joutuvat vasten tahtoaan elämään surken pienillä tuilla toisten ihmisten armoilla.

    Äänestä

  • Niitä hankaluuksia pitääkin tulla ja reippaasti, ennen kuin päättäjät alkavat kiinnittämään huomiotaan myös vähäosaisten asioihin. Niiden hankaluuksien pitää olla niin rajuja, että ne heikentävät myös hyväosaisten "herrojen" asemaa. Vasta sitten nuo "herrat" ryhtyvät toimenpiteisiin, eivät aiemmin! Suomi ahdinkoon jättämällä Suomi-tuotteet kauppojen hyllyille mätänemään!

    Äänestä

  • - mies - kirjoitti:

    Niitä hankaluuksia pitääkin tulla ja reippaasti, ennen kuin päättäjät alkavat kiinnittämään huomiotaan myös vähäosaisten asioihin. Niiden hankaluuksien pitää olla niin rajuja, että ne heikentävät myös hyväosaisten "herrojen" asemaa. Vasta sitten nuo "herrat" ryhtyvät toimenpiteisiin, eivät aiemmin! Suomi ahdinkoon jättämällä Suomi-tuotteet kauppojen hyllyille mätänemään!

    Ei oikein aukene meille tuo sinun logiikkasi. Luuletko, että kun suomalaiset tuotteet on jätetty hyllyille ja firmat kaatuneet, niin sitten "herrat" painavat jotain ihmenappia ja taas virtaa rahaa köyhälle?

    Äänestä

ja sanonpa suoraan, että siellä esim. jogurtti ja jäätelö, ulkomaisia molemmat, ovat paljon parempia kuin suomalaiset.
Hollantilaiset tomaatit ovat hyviä ja halpoja.
Jauhot taitaavat olla suomalaisia, halpoja kuitenkin, ettei leivonnaisille tule paljonkaan hintaa itse tehdessä.
Lisäksi intohimona on Lidlin ulkomainen pullotettu vesi, kun usein tekee mieli hiilihapollista juomaa. Ennen omatunto kolkutteli, kun ei olleet palautuspulloja, mutta nyt sekin ongelma on ratkennut.
Vaatteet taas ostan kirpputorilta enkä huonoissa romppeissa kulje.
Että iköhän jätetä suomalaiset tuotteet niille, joiden palkan maksaa veronmaksajat eli kuntien ja valtion työtekijöille.

Äänestä
  • On tulevaisuuden Suomessa ihan totta,se vielä korostuu kun kuntien ja valtion päättäjät määrittelevät itse palkkansa ja suvusta seuraajansa/työtoverinsa.
    Tämä on sitä ainoaa oikeaa Suomalaista DEMOKRATIAA.

    Äänestä

parempi kuin ei osta juuri mitään säästää.
Itse laitoin kukkaron nyörit tiukalle!!!ja pidän ne tiukalla.Työttömyys uhkaa vuoden vaihteessa.Ikärasismia on ja keinottelua työmarkkinoilla.Määräaikaisuudet ja sijaisuudet pitäs kieltää lailla!!!!!!!!!ne kuluttaa ihmistä ja uuvuttaa.Turhauttaa!

Äänestä
  • mistä säästää, jos haluaa asua, syödä ja maksaa lääkkeet. Se on hyvä jos terveyssiteisiin jää siinä touhussa rahaa.

    Itse olen ajatellut näin työkyvyttömyyseläkeläisenä, että olisi kiva löytää kaveri, jonka kanssa voisi muuttaa edullisempien elinkustannusten maahan. Vai onkohan niitäkään enää.

    Äänestä

  • enää.... kirjoitti:

    mistä säästää, jos haluaa asua, syödä ja maksaa lääkkeet. Se on hyvä jos terveyssiteisiin jää siinä touhussa rahaa.

    Itse olen ajatellut näin työkyvyttömyyseläkeläisenä, että olisi kiva löytää kaveri, jonka kanssa voisi muuttaa edullisempien elinkustannusten maahan. Vai onkohan niitäkään enää.

    Kyllä on, edullisempiakin maita. Suomessa on tutkimusten mukaan melkein kalleinta ruokaa sekä sähköä. Edellä taitaa mennä Englanti ja joku muu maa, ollaan ihan kärkipäässä tässä asiassa en muista peräti neljänsinä tai kolmansina. Olen itsekkin miettinyt samaa asiaa. Tuntuu että asiat huononevat huononemistaan.

    Äänestä

totta toriset!

Äänestä
  • köyhille. Kunnallisvero on tasavero, joka kurittaa köyhiä aina eniten. ALV on tasavero, joka tekee saman. Pääomia, ei ainakaan niitä suurimpia, jotka työn lisäarvolla ovat kasvaneet mielettömiksi, näitähän ei veroteta välttämättä lainkaan, koska niitä on kiikutettu veroparatiiseihin. Tobinin-verostahan täällä ei saisi edes hiiskua.

    Jos pääomista ja niiden liikkeistä otettaisiin edes naurettava 0,2 prosentin verosiivu, tämäkin palsta voitaisiin sulkea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


- mies - kirjoitti:

Ikäni olen maksanut yhteiskunnalle maksuja, joidenka olisi pitänyt taata minulle edes perustasoisen sosiaaliturvan. Olen ollut työttömänä lähes kolme vuotta, enkä nykyisin saa yhteiskunnalta sentin vertaa minkäänlaista tukea elämiseeni. Olen 5-kymppinen mies, jolle minkäänlaista ja minkäänarvoista työtä ei ole löytynyt hirmuisesta yrityksestä huolimatta.

Tämän päivän trendi on se, että työpaikkoihin valitaan nuoria opiskelijatyttöjä ja nuoria naisia, joille lyhyen työhistorian takia ei tarvitse maksaa kovinkaan suurta palkkaa ja muita etuuksia. Nykyinen koulutusjärjestelmähän on se, että opetuksessa suurta osaa näyttelee ns. työssäoppiminen, jotta opetushenkilöstöä tarvittaisiin todellista tarvetta vähemmän tai jotta opetushenkilöstö pääsisi helpommalla.

Valtakunnan päättäjät ja päätöksenteko-organisaatiot sekä ns. hyväosaiset eivät tipan vertaa välitä köyhien ja väliinputoajien asioista, mm. toimeentulosta.

Olen vakaasti sitä mieltä, että vähäosaisten asioitakin aletaan hoitaa paremmin ja nopeammin, mikäli noilla parempiosaisilla alkaa mennä nykyistä huonommin.

Paljon puhutaan Suomen talouden tilasta ja siitä, miten hyvinvointia voidaan ylläpitää. Keskeisimpänä rattaiden pyörittäjänä pidetään kotimaisten tuotteiden ostoa.

Jotta vähäosainenkin voi tulevaisuudessa pysyä hengissä ja asua tässä maassa, on Suomen talous saatava niin pahasti pakkaselle, etteivät päättäjät enää voi ylläpitää "hyvää" mainettaan.

Minä itse olen muutaman viime kuukauden aikana ostanut vain ja ainoastaan ulkolaisia tuotteita, jotta kotimaisten tuotteiden kysyntä laskisi. Tällä toimenpiteellä pyrin edistämään esim. köyhien toimeentuloa ja asemaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu