Miten oikeen suhtaudutte miesystävään, joka ei vastaa puheluihin. Tai siis vastaa kyllä, kun hänelle sopii ja soittaa kyllä itsekin. Häiritsee jonkin verran, kun saattaa yhtenä pvänä soittaa useasti itse ja seuraava pvnä täysi hiljaisuus. En nyt tarkoita, että pitäisi jatkuvasti soitella kuitenkaan.
Suhteemme ei ole mitenkään ongelmaton, koska mies aikamoinen ongelmatapaus. Liikaa alkoholia (ratkaisu kaikkiin ongelmiin), talous niin ja näin yms.
Tiedän kyllä jo lyhyestä kokemuksesta, ettei vastaa nykyään, kun on tuopissa kiinni. Tietää kyllä mitä siitä ajattelen. En ole mikään absolutisti itsekään ja yritän häntä jotenkin ymmärtää, mutta nykyään en enää jaksa kovinkaan.
Nyt on vaan tullut sellainen olo, että paskat. Huomaan, että omat tunteet taitaa hiipua, koska ei jatkuvasti jaksa miettiä onko toinen kännäämässä vai tehdäkö jotain muuta ehkä yhdessä. Osaan kyllä elää yksinkin, mutta luulin eläväni jonkinlaisessa parisuhteessa.
Ajattelinkin ihan vaihteeksi, että kun herra seuraavan kerran yrittää soittaa, en vastaa. Ehkä viesti menee näin perille. En vaan ymmärrä miehiä ja heidän ajatusmaailmaansa näköjään.
Sitä vaan kyselen, että onko joku toinenkin kokenut vähän samanlaista ja miten itse koette tuon toisen vastaamattomuuden? Ja onko tää nyt ihan normaalia?
Suhteemme ei ole mitenkään ongelmaton, koska mies aikamoinen ongelmatapaus. Liikaa alkoholia (ratkaisu kaikkiin ongelmiin), talous niin ja näin yms.
Tiedän kyllä jo lyhyestä kokemuksesta, ettei vastaa nykyään, kun on tuopissa kiinni. Tietää kyllä mitä siitä ajattelen. En ole mikään absolutisti itsekään ja yritän häntä jotenkin ymmärtää, mutta nykyään en enää jaksa kovinkaan.
Nyt on vaan tullut sellainen olo, että paskat. Huomaan, että omat tunteet taitaa hiipua, koska ei jatkuvasti jaksa miettiä onko toinen kännäämässä vai tehdäkö jotain muuta ehkä yhdessä. Osaan kyllä elää yksinkin, mutta luulin eläväni jonkinlaisessa parisuhteessa.
Ajattelinkin ihan vaihteeksi, että kun herra seuraavan kerran yrittää soittaa, en vastaa. Ehkä viesti menee näin perille. En vaan ymmärrä miehiä ja heidän ajatusmaailmaansa näköjään.
Sitä vaan kyselen, että onko joku toinenkin kokenut vähän samanlaista ja miten itse koette tuon toisen vastaamattomuuden? Ja onko tää nyt ihan normaalia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
No ei tuo nyt ehkä ihan normaalia ole. Miksi jaksat katsella tuollaista ukkoa? Ymmärtäisin tuon vastaamattomuuden, jos olisi sellainen työ ettei voi aina vastata puhelimeen, mutta on eriasia jos juo päivät pitkät. Et kai kuitenkaan tosissasi harkitse mitään vakavaa parisuhdetta miehen kanssa joka juo runsaasti eikä osaa huolehtia taloudestaan jne?
Niin, eipä tätä oikeen voi vakavastikaan ottaa. Liian kauan olen tässä jo virunut ja tuhlannut aikaani.
Taas on vaan niin raskas mieli. Joulukin piti viettää yhdessä ja nyt tuntuu, että enpä sittenkään taida. Olen mielummin vaikka sitten yksin.
Outoa, että tää lopullinen ero on aina niin vaikea tehdä, vaikkakin tunnen jo, että henkisesti olen jo hänet jättänyt. Olen tavallaan odottanutkin, että välinpitämättömyys valtaisi. Se toki vaatii sen, että kaikki tunteeni ovat loppuneet...ja näinhän väistämättä käy.
Ei, en usko meillä olevan tulevaisuutta, en kai koskaan ole uskonut. Typerää itseltäni edes aloittaa tämmöinen suhde, mutta en useinkaan ajattele kovinkaan pitkälle tulevaisuuteen...on kait tullu tarpeeksi monta kertaa pettyneeksi.
Tämän jälkeen jälleen kerran vannon, et ei enää ikinä miehiä mulle...ei niistä saa kuin surua.
no voin ainakin sanoa että tiedän tunteen, ja elelen kanssa kyseisen suhteen mitä ilmeisintä loppuvaihetta. voi että en tiedä inhoonko mitään enempää kuin sitä että ei voi siihen puhelimeen vastata! (no inhoon joo, mut kuitenki).
jos mies on vaik tunti sit luvannut tulla himaan, sit kun ei näy, soitan, se ei vastaa, ok, tiedän et iski viina himo, ja kaiken hyvän mistä on puhuttu voi unohtaa.. ja tosiaan ite se saattaa soitella vaik kuin monta kertaa päivässä kun sillä sattuu olla hyvä päivä. puhumattakaan siitä että ne puhelut on ihan puuta heinää asiaa.
ja kaikki tuo tapahtuu ihan liian usein.
kauanko muuten olet seurustellut ko. hlön kanssa? ja asutteko yhdessä?
no,tällästä.. ajattelin vaan kertoa et tuttua on, ja tsemppiä sulle:)
Puolisentoista vuotta tässä on mennyt ja lopettanut oon kymmeniä kertoja...en oo laskenut. Onneksi ei asuta samassa asunnossa, onneksi. Olisin jo varmaan tullut hulluksi. Hän on kyllä sitä jo ehdottanut, mutta ei ole tullut mieleenkään, koskaan. Mutta aivan samanlaista mulla kuin sullakin. Ottaa kyllä pahasti nupiskaan toi tyyli.
Koko ajan järki huutaa, et eihän tästä mitään sen valmiimpaa tuu ja sitte taas löytää ittensä rämpimästä samasta paskasta. Sama kaava toistuu aina uudestaan ja uudestaan. Noin nelisen päivää se muistaa ne ikuiset muuttumislupauksensa ja sitten taas mentiin...
Ei hitto...pois tästä ja mikä pirullisinta niin yöunetkin näköjään menee. En pahemmin enää kelaile (kuten alkuaikoina), että missä herra mahtaa mennä, mutta alitajunta kun ei anna rauhaa. Ja tietty sitä miettii, että miten hienosti tän nyt lopettaa lopullisesti. Panisko kylmästi vaan tekstarin...eihän se muakaan oo sen enempää arvostanut...niin et en tiedä.
Entä ite?
Tsemppii sullekin.
pitää nyt eka sanoa että jos pystyisit tosiaan vaan lopettamaan nyt suhteen ja laittamaan sen vaan tekstarilla, niin tee ihmeessä niin! olis melko cool.. tai siis tekisin kyllä itse noin mutta ei taida tunteet antaa periksi vielä.
vaikka täytyy sanoa että nyt vihdoin oon niin pitkällä että se rakkaus on hyvin paljon vähentynyt, ja huomaan että nautin välillä niistä päivistä kun tiedän ettei ole tarkoituskaan nähdä. silloin ei tarvii odottaa ja pettyä mihinkään.
ollaan erottu täs parin vuoden aikana muutaman kerran, sit jotenkin se on saanut mut takaisin, ja aina huomaan miten hullu oon kun jaksan uskoa niitä lupauksia. nyt viimenen kuukaus on mennyt niin etten juuri luota enää mihinkään, ja eipä siinä sit enää oikein suhdekaan tunnu miltään. hyvä tietty jos pääsis kokonaan eroon.
oon alkanut jo miettiä et onko täs nyt ollenkaan kysymys enää siitä että rakastaisin, vai onko se vaan niin vaikea lopettaa, kun ei haluu todeta et on epäonnistunut tässäkin suhteessa. ok, hyvinä päivinä se on kiva tyyppi, mut ne alkaa tuntua niin epätodellisilta päiviltä jo..
ja meillä tää alkaa mennä jo niin et lupaukset kestää pari päivää, tai huonossa tapauksessa puoli tuntia. leiki siinä sitten parisuhdetta :)
ei tää nyt tietty sua mitenkään auta, mut mulle ainakin ihan kiva kuulla et samassa jamassa on toinenkin, heh :) ei tunnu ihan niin tyhmältä :)
On toi kyllä kun mun elämästä toi sun teksti. Kiva (tai siis ei mitenkään kiva sun kannalta) kuulla tosiaan, että joku toinenkin painii näiden asioiden kanssa...lohduttavaa.
Sehän se varmaan tän niin vaikeeksi tekee, että sillon kun on kivaa niin on tosi kivaa. Mies osaa olla tosi ihana ja kemiat kohtaa ihan poikkeuksellisen hyvin.
Mutta kyllä mua vaivaa kuitenkin senkin kivan yli se, että eiköhän tuo käytös (alkoholin käyttö)tästä vaan tuu pahenemaan ja oman elämän hallinta alkaa olla niin pirun vaikeeta. Toinen elää hetkessä ja itte kun haluaisi tietää ehkä huomisestakin. Luottamus kun on suhteessa kuitenkin mielestäni kaiken perusta.
Olen vielä itse niin idiootti, että yritän sumplia omat menoni hänen mukaansa ja eihän siitä mitään tuu. Tähänkin olen tosi väsynyt. Mies elää niiiiin itsekästä elämää, että kyllä sen on paras olla vaan sinkkuna...jonka olen sille jo monta kertaa sanonutkin. Silti se vaan änkee (oma vikani tietty) takasin...ehkä se on vaan läheisriippuvainen tai ei oo baareista vielä löytänyt mieleistänsä. Eiköhän sieltä joku kaunis päivä joku samanmoinen pubiluuta löydy. Ja sitten voivat yhdessä harrastaa mieleisintä puuhaansa.
Näinhän se on, että mulla on vaan tää yksi elämä ja elämä on valintoja. Itteensä tässä saa syyttää. On kait tuolla muitakin (kunnollisia) miehiä ja juuri se saa mut miettimään, että en koskaan voi tavata sellaista niin kauan kuin jatkan tätä typerää suhdetta. Nykyään on alkanut tuntua pelkältä ajan hukalta ja hyvä niin.
On mullakin vielä vähän näköjään niitä hyviäkin tunteita, koska tekstarin kirjoittaminen on niin vaikeeta. Niin se vaan on, että kun tarpeeksi monta kertaa pettyy turhiin lupauksiin, niin tunteet kyllä haihtuu taivaan tuuliin ja tilalle tulee viha ja lopuksi välinpitämättömyys. Selkeesti lähtölaskenta on hyvässä vauhdissa...
Kirjottele, jos viitit. Tsemppiä
hei kirjoittelen paremmin sulle kun ehdin, mutta juu niinkun huomaat niin mäkin täällä heräilen ja selailen nettiä kun odotan kaveria kotiin...
nyt oon vaan niin väsynyt ettei jaksa perehtyä koko mies asiaan, mutta tuon haluan kommentoida et hitsi oon kans just yhtä tyhma et sovitan kaikki omat menot miehen aikatauluihin ettei vaan mikään jää kiinni siitä.......
mut hyvät yöt, toivottavasti sinä oot jo nukkumassa:)
onko muuten miehestäsi kuulunut mitään?
Juu kuuluihan miehestä torstaina. Kännäämässä oli ja ikävä oli jälleen tullut, kun kaveritkin oli menneet jo koteihinsa. Olin taas niin rakas ja tärkeä. En toki enää usko näitä hänen rakkaudentunnustuksiaan tai en voi ottaa niitä tosissani, vaikkakin ihanahan niitä on kuunnella.
Muistan alkuaikoja, jolloin vielä kuvittelin hänen olevan erilainen, kuinka ihanasti hän puhui (on verbaalisesti lahjakas). Harvinainen mies, ajattelin, kunnes on tässä ajan kanssa paljastanut oikean luontonsa. Surullista. Olen niin pettynyt ja surullinen.
No joo, lupasi tänään jutella vakavati (niin taas kerran) kanssani ja arvaat varmaan...eipä ole kuulunut miehestä. 150% varmuudella baarissa, enkä todellakaan aio ottaa itse yhteyttä. Voi helvetti, kyllä sitä on itse niin vietävissä. Hänen kannaltaan ei kyllä hyvältä näytä... niinpä niin, taitaa tulla mullekin yksinäinen joulu, mutta se nyt ei kai tässä ole se pahinta.
Edelleen loppulaskentaa jatkan ja tunteet sen kuin viilenevät....silti vielä ahdistaa.
Entäpä itselläsi?
samaa rataa mennään sun kanssa:) munkin mies oli torstaina ihan tuhannen humalassa, kuten toki myös eilenkin.. eilis illan se tosin soitteli mulle vaik kuin monta kertaa et rakastaa ja ikävä ja tuu tänne ja kaikkee muuta. Tänään sitten myös ilmaisi halunsa juttelemiseen ja yhdessä oloon, on tainut huomata että nyt on jo sellainen tilanne etten taidakaan enää olla niin innostunut tästä suhteesta.
(niin on käynyt ennenkin et kun huomaa että voi olla että vielä jätän sen niin alkaa huolestua)
nyt on vaan itsellä niin etten halua pilata joulua ja jotenkin vihdoinkin tuntuu itsestä siltä, etten oikeestikaan just nyt jaksa nähdä ja kuunnella turhia lupauksia, niin ajattelin etä lähden viettämään joulua muualle ja katson mitä tapahtuu sen jälkeen.
herra itse ei vielä ole tietoinen ajatuksesta, mutta onhan se hyvin selvinnyt tämänkin viikon ilman mua:)
ja ajattelin sanoa että miettii sillä aikaa mitä se oikeasti on valmis muuttamaan ja et tarviin myös tekoja.. saa nähdä miten käy.
mut mullakin on ainakin jo tuo, etten oikein jaksa enää sen kans puhua asioista, kun ainahan se kaiken lupaa, vannoo rakkautta, haluu naimisiin ja lapsia... (hmm), mut sit kun aina pettyy niin ei niit keskusteluja sit oikein enää jaksa. tuntuu ku puhuis tyhjille seinille ku mikään ei pidä.
mut on täs nyt se positiivista et joskus vuosi sitten olin ihan maassa ja itkin ja ajattelin etten missään nimessä halua erota kun näitä juttuja tapahtu, nyt on sentään edes hitaasti oppinut ajattelemaan vähän järjelläkin :)
et säkään onneksi kuitenkaan ihan kurjuudessa olevalta kuulosta? :)
meidän tarviis varmaan mennä ettiin uudet miehet!
No niin ja nyt mennään tässä. Olihan oikeessa baarissahan se, vaikka eihän se mikään uutinen enää oo et arvasin (tiesin). Nyt puhelimessA ainakin 15 soittoyritystä, tekstareita jmp. En vastaa enää...en mihinkään.
Mun mies pelästyy aina hetkeksi ja sitten kun se on taas leperelly aikansa...sama paska jatkuu. Noin se menee...mieheni haluaa kanssa mielellääm puhua mun kanssa pehmosia ja olla mun kanssa, kun sille sopii. Ei koskaan silloin, kun mulle sopii. Ja paskat se välittää, jos mä vietän lauantai-illan yksin (en enää nykyisin...ei mitään miesjuttuja kuitenkaan, ei kiitos), jos sillä vaan on hauskaa. Mieheni luulee aina, että kohtelee se mua miten vaan, niin aina se saa puhuttua mut takasin. Se tietää, että mä oon kiltti, mutta se ei ota huomioon, että kiltilläkin ihmisellä on rajansa...kaikki ei mee niinkuin aina ennenkin...ei enää.
On tää kivaa, kun piti jo ehtii joululahjatkin hankkia. Ajatttelin sitten antaa ne ehkä joskus jollekin tärkeelle ihmiselle. Se ei ole hän. Onneksi ei ole mitään pilaantuvaa.
Suru on sydämessä, mutta vihdoinkin ymmärrän, että ei hän mihinkään muutu, ei. Ei omasta tahdostaan, mitä olen tässä odottanut. Olen sen verran elänyt, että tiedän, ettei toista voi muuttaa. Sitä en edes yritä. Ajattelin vaan, että hän ehkä haluaisi elämällään tehdä jotain muutakinkuin tuota ja halusin uskoa ihmiseen. Jos ei, niin ei sitten. Toivottavasti mun elämään kuuluu jotain muuta kuin tuota tai tätä paskaa. Ei jaksa enää yhtään.
Toivottavasti saan pidetyä tämän tunteen huolimatta siitä, että tunnenkin nyt suurta surua ja yksinäisyyttä.
Jos olisi jokui paikka, niin menisin itsekin jonnekin jouluksi. Hyvä ajatus. Tee se.
Miten sulla menee?
heh tää on melkein huvittavaa mut mulle ei oikeastaan kuulu mitään kummempaa koska hups hei mä en saanut edes kerrottua näitä mun suuria suunnitelmia ja ehtoja , koska ainoa mitä tapahtu on se et mies soittaa pari kertaa baarista tänään et kulta tulisit tänne mä rakastan sua..... well.
ja muuta yhtä mukavaa.
Asiasta viidenteen/tuohon sun lauseeseen, .. mä aina kans mietin että eikö tolle miehelle koskaan tuu sellaista päivää että välähtäis että haluiskin elämältä jo jotain muuta kuin jotain hemmetin paikallisbaari/yökerhoja mis sit näkee ne samat kaverit joka v...n päivä/yö.
turhaa varmaan ainakaan enää odottaa sellaista tapahtuvaksi.
selvin päin sanoo kyllä et joo vois alkaa harrastaan mun kans jotain, mut ei sitä vaan tapahdu(miinus muutama satunnainen kerta) mut sit jos käydään vaik pelaamassa, niin tottahan sen tarvii palkita itsensä sen jälkeen bissellä, ja toisella... jne
oikeesti mä en oo koskaan edes tiennyt että joku voi juoda noin paljon ja aina. ja joka päivä jotain edes? hui miten hullua. :(
eli juu ei muutoksia tuon sen puhelun jälkeen, eikä mitään keskusteluja etc. (jälkeen päin kuin luin omaa viestiäni niin ajattelin et huomaakohan siitä että oli tarkoitettu ironiaksi tuo mukavaa kun soitteli.. )
meitsi lähti viettään yksin joulua landelle ja oikeestaan tääl lumen keskellä on suht rauhallinen mieli.
hassuu kai vaan et oikeesti myös kiukuttaa etten saanu edes tilaisuutta sanoa mitä oon ajatellut..vaikka pitäis unohtaa kaikki niin mieli ei näköjään kuitenkaan oo ihan mukana:(
miten sun joulumieli?
Äitee juo on ja on välillä 2 viikkoa siinä kunnossa, että sillä ei kyllä ole mitään havaintoa vaikka puhelin soisi. Tai vaikka palokunta soittaisi siireenejä avonaisen ikkunan alla.
Ja tämä on 20 vuoden kokemuksella sanottu.
Vaikka mies sua rakastaisi selväpäisenä hyvinkin paljon, niin tunteet & ajatusrakennelma muuttuu kännätessä...
Kysely siitä, rakastaako hän sinua vai ei olis ehkä hyvä... Ja jos jätkä sua rakastaa, niin voit katsella että muuttaako hän käyttäytymistapojaan kun ilmoitat ettet jaksa katsella hänen kännäämistään. Jos ei ääni kellossa muutu, niin jätä mies, kerta hänen rakkaussuhteensa alkoholiin on vahvempi kuin rakkaus sinuun.
Älä vastaa, saa nyt samaa takaisinpäin mitä sinäkin.
Ja alkoholiongelmaisen kanssa on suhteessa ihan omat ongelmat. Nimim. kokemusta on, joten mieti siinäkin mielessä mitä teet. Jaksamista.