Olen kolmevitonen nainen, avoliitossa ja kaksi lasta. Äitini asuu satojen kilometrien päässä. Onneksi. Joka loma omatuntoa kolkuttaa jos en ole siellä käymässä. Joulu taas tulossa ja muori odottaa luokseen . En halua kuunnella pientä piikittelyä koko aikaa. Tämä on minun elämäni. Lapseni pitävät mummistaan mutta täytyykö aina nöyrtyä lastenkaan takia? Olen yrittänyt katkoa napanuoraa äitiini jo vuosia, mutta ei taida auttaa kun kokonaan välien poikkilaittaminen. Hänen elämänsä on ollut kovaa työntekoa ja säästämistä. Rahaa ei tuhlata ja vaatteet ostetaan käytettynä. Minä en tee niin. Työtäkin teen vaan sen verran että päästään lomailemaan ja tuhlaamaan. Voi sitä vittuilun määrää kun erehdyn kertomaan tulevasta lomastamme! Välillä minä vihaan sen ihmisen putkinäköisyyttä niin että huimaa...
Äitini
vai minä?
101118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen 40 v nainen, naimisissa, lapseton, n. 50 km äidistä. Ole tyytyväinen edes sen verran pidempään matkaan.
Olemme kohtalontovereita piikittelyssä. Ehdotan, että laitat lapset bussissa tai junassa mummulaan ja pidät itse oikean joulun kotona. Kannattaa laittaa välit poikki.
Samoin minä saan kaikkea muuta kuin kannatusta, kun erehdyn mainitsemaan eri suunnitelmistani. Olemme kirjaimellisesti samanlaisen äidin (eri yksilön) alistettuja. Molempien äidit estävät tyttärensä kehittymisen.
Lopetin keväällä äidin puheluihin ja tekstiviesteihin vastaamisen. Antaa hänen ilmoittaa tarpeettomasti, en ainakaan reagoi. Silti viime sunnuntaina veljenpojan synttäreillä äiti ahdisti lähtöhetkellä: "Tulkaa käymään ennen joulua...", mutta en aio käydä koskaan. Keväällä äiti luuli, etten osaa lukea, eli olisin alle 7 v:n kehitysasteella.
Eikö ole uskomatonta, että minäkin vaan alistun tällaiseen. En haluaisi loukata häntä kuitenkaan. Miksi sitten tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten pidä äidistäni. Koskaan en ole ollut hänen mielestään "kunnollinen" raskaan työn raataja. Ainoa mistä saan kuulla kehuja on se, että olen jopa osannut kasvattaa hyvinkäyttäytyviä lapsia! Puolisoni on väärä. Mitäs siitä, että se on joskus ollut vankilassa. Kaikkihan täällä joskus mokailee. Paitsi äitini. Hän säästää, auttaa naapureita, sukulaisia ja on erittäin pidetty työpaikassaan. Mutta mun on niin vaikea kestää sen piikittelyä erilaisesta elämäntavastani. Joskus salaa toivon, että sitä ei olisi olemassakaan. Osaahan äiti kivakin olla, silloin kuin huumori miellyttää sitä itseään.
Jokaisella on oikeus elää omalla tavallaan eikä aikuinen ole siitä tilivelvollinen äidilleen. Jos teillä on niin pitkä välimatka ja näette niin harvoin, ehkei kannattaisi kertoa omasta elämäntyylistään ja omista asioista vaan vain kysellä äidin kuulumisia ja jutella hänen asioistaan ja säästä ja maailman tapahtumista ja muista ei-henkilökohtaisista asioista. Kun äidillä ei ole mistä naputtaa ja piikitellä, ehkä suhdekin pikku hiljaa paranee.
HYVÄ!!Nyt puit minunkin tunteeni sanoiksi.Olen myös avoliitossa elävä nainen,ei lapsia.Äitini pitää minua juuri ja juuri 12-vuotiaan tasolla olevana.Hän saa mielestään päättää ajatuksistanikin.Kaikki pitää hänelle kertoa ja alistua hänen käskettäväkseen.Olen joskus nuorempana ollut hänen armoillaan sairauden takia.Hän käytti tilaisuuden huolella hyväkseen. Yritti alistaa kehitysvammaisen tasolle.Ei ole koskaan halunnut,että hankkisin lapsia.Sen sijaan muiden lapset ovat tärkeitä.Tosin hän yrittää yksinkertaistaa myös muiden lapsia ja osoittaa miten maailmassa tulee elää.Hän varmasti pelkää,että hänen oma yksinkertaisuutensa tulee ilmi ja muut näkevät hänen tyhmyytensä ja ajatustensa riittämättömyyden.Hän yrittää olla älykäs ja harrastaa korkeakulttuuria,mutta pitää sitä silti ihan tavallisena elämänmuotona.ongelma minulle on se,että hän istuu ison omaisuuden päällä ja olen saanut kokea,että hän uskoo,etten minä pysty hoitamaan niin isoa omaisuutta hänen kuolemansa jälkeen.tämä on erittäin nöyryyttävä katsontakanta.Hän siis veisi katon pääni päältä ja toteaisi vain,että et olisi pystynyt kuitenkaan huolehtimaan hänen omaisuudestaan.Olet niin köyhä ja kurja.Tällainen hän on ollut lapsuudestani saakka.Aina väheksymässä ja alistamassa.hän on katkera miehelleni,kun tämä näkee äitini läpi.Olemme mieheni kanssa monesti keskustelleet siitä,että äitini on niin röyhkeä,että voi tehdä kaiken tämän.Ja vielä pitäisi tuollaiseen pitää yhteyttä.Naurettavaa.Joulut ovat pahinta aikaa.
olet saman ikäinen tai vanhempi kuin äitisi nyt on ja kun lapsesi tekevät sinulle samalla tapaa jos itse nyrpistelet heidän elämäntyylilleen.
Aika rientää huimaa vauhtia ja se mitä äitisi nyt tekee ja minkä koet hänen taholtaan epämukavaksi, onkin pian sun itsesi elämää.
Meillä on vain rajallisesti aikaa pitää omat vanhempamme ja sitten kun he ovat poissa ei enää voi muuttaa mitään heitä kohtaan. Minäkin olen joutunut katumaan monta asiaa jota en tehnyt äitini eläessä.
"Meillä on vain rajallisesti aikaa pitää omat vanhempamme ja sitten kun he ovat poissa ei enää voi muuttaa mitään heitä kohtaan. Minäkin olen joutunut katumaan monta asiaa jota en tehnyt äitini eläessä. "
Tuo on sitä perinteistä uskonnollista uhkailua: "Jollet tee niinkuin äitisi sanoo, niin saat katua ja kärsiä siitä loppuelämäsi ajan".
Alkuperäisellä kirjoittajalla ei näköjään ole muita vaihtoehtoja kuin kärsiä.
Hän voi ryhtyä elämään omaa elämäänsä ja saa tuon raamatullisen loppuelämän pituisen kirouksen päälleen. Tai sitten hän jatkaa edelleen elämistä äitinsä käskytettävänä kymmenien vuosien ajan ja kärsii pomputeltavana olosta.
Kumpikaan vaihtoehto ei anna hänelle irtipääsyä. Huoh!
Niin makaa kuin petaa. Äitini yritti pompotella minua vielä kun olin yli nelikymppinen. Hänen käytöksensä oli todella törkeää. Erään kerran, kun hän taas raivosi minulle puhelimessa ja löi luurin korvaani, minulta katkesi pinna. Niin saamarin kiittämätön ja epäreilu ihminen, ja sitten kehtasi vielä suuttua, kun huomautin eräästä hänen tempustaan.
Panin välit poikki. Eipä ole muija perääni kysellyt, joten ei varmaan kaipaakaan nuorinta tytärtään. Ehkä tajuaa, että hänen olisi pakko vähintäänkin pyytää anteeksi vuosikausien kiusaamista ja kaltoinkohtelua, eikä halua antaa periksi.
tuntuu siltä,että edellisen kommentti oli kovin epämiellyttävä. Näissä keskusteluissa kun ei kuitenkaan tule kaikki esille. En lähtisi syyllistämislinjalle,koska epäilen että aloittaja on jo tarpeeksi itseään syyllistänyt.
Kaikki ihmiset eivät toimi saman kaavan mukaan.
lapselle kunnioittaa vanhempiaan. Sieltähän puuttuu kokonaan se lauseenosa, jossa käsketään vanhempien kunnioittaa lapsiaan.
Ja mielestäni on ihan selvä pyy se, että jos vanhemmat käyttäytyvät huonosti lapsiaan kohtaan, niin ei ole mitään syytä kunnioittaa semmoisia aikuisia. Sitten on ihan turha ruikuttaa jos lapset eivät käy vanhempiaan jeesaamassa "kun se aika koittaa".
Huitsin Nevadaan tuollaiset vanhemmat, jotka eivät anna lapsien elää omaa elämäänsä rauhassa. Vanhempienkin täytyy kunnioittaa omia lapsiaan ihmisinä eikä imeä heitä henkisesti kuiviksi. Nyt jo neljäs äiditön vuosi menossa. Kyllä olisi pitänyt jo aiemmin laittaa selvät rajat suhteeseen.