Illuminaatit ja Saatana - maailman todelliset hallitsijat

Piho

Illuminaatit ja Saatana – maailman todelliset hallitsijat

Vuonna 1776 perustettu Illuminaatti-järjestö on maailman todellinen hallitsija yhdessä Saatanan kanssa. Tietenkin syvemmässä mielessä Jumala on kaiken hallitsija, mutta Jumala on ihmisten lankeemuksen ja omien syidensä takia jättänyt maailman joksikin aikaa pahan valtaan. Niinpä Jeesuskin puhui Saatanasta tämän maailman ruhtinaana. Tämä asiaintila tulee kyllä aikanaan muuttumaan, kun koko maa on täynnä Herran kunniaa, valtaa ja ylistystä, mutta toistaiseksi meidän planeettamme on lähes täysin pahojen voimien hallinnassa.

Tällä hetkellä maailman todellinen hallitsija on Saatana, joka käyttää suurinta voimaansa ja vaikutusvaltaansa illuminaattien kautta. Monien ihmisten on vaikea uskoa tätä, koska Saatana toimii kätketysti ja illuminaatit toimivat salaa kulisseissa. Sen takia illuminaateista varoittavia ihmisiä pidetäänkin usein outoina ja vähän kajahtaneina salaliittoteoreetikkoina, jotka maalailevat vain piruja seinille.

Kaikista illuminaattien salailupyrkimyksistä huolimatta heistä on saatu kuitenkin niin paljon tietoa, että on täysi syy uskoa heidän olemassaoloonsa ja pyrkimyksiinsä. Informaatiota on saatu illuminaattien omista kirjoituksista sekä ennen kaikkea myös illuminaattien piirissä toimineiden, mutta sieltä poislähteneiden ihmisten lausunnoista.

Tiedetään esim. se, että illuminaattien ytimen muodostaa 13 perhettä, jotka ovat seuraavat:

Astorin perhe
Bundyn perhe
Collinsin perhe
DuPontin perhe
Freemanin perhe
Kennedyn perhe
Lin perhe
Onassiksen perhe
Rockefellerien perhe
Rothschildin perhe
Russelin perhe
Van Duyn perhe
Merovengian, Euroopan kuninkaalliset perheet

Sen lisäksi seuraavilla perheillä on suurta merkitystä:

Disneyn perhe
Kruppin perhe
MacDonaldsin perhe
Reynoldsin perhe
Rothschildin perhe Ranskassa
Warburgin perhe

Illuminaatit koostuvat siis Euroopan ja USAn aatelis- ja kuninkaallistaustaisista superrikkaista ihmisistä, jotka ajattelevat olevansa maailman eliittiä ja jotka haluavat hallita kaikkia muita saadakseen itselleen suurimman osan maailman rikkauksista. Illuminaateille raha on nimittäin kaikkein tärkein asia. Rahasta tulee valtaa ja nämä kaksi asiaa, raha ja valta, ovat näiden muita ihmisiä halveksivien elitistirasistien tärkeimmät motiivit elämässä. Mammona on heidän jumalansa ja tietysti sitten myös Lucifer, jolle uhrataan salaisissa menoissa jopa ihmisuhreja, yleensä pieniä tyttölapsia.

Mihin nämä aatelis- ja kuninkaallistaustaiset ja/tai superrikkaat suvut sitten pyrkivät?
Sana illuminaatti tarkoittaa valaistunutta. Sana viittaa Valontuojaan eli Luciferiin eli Saatanaan.
Illuminaatit ovat saatananpalvojia, jotka haluavat muuttaa maailman sellaiseksi, että Saatanan tuleva valhemessias eli Antikristus voisi ilmestyä ja ottaa vallan koko maapallolla.

Nyt tuolle Antikristuksen vallanotolle on erinäisiä esteitä, jotka pitää ensin raivata pois tieltä. Kaksi suurinta pidäkettä ovat eri uskonnot (varsinkin kristinusko) ja kansallisvaltiot. Jotta Antikristus voisi ilmestyä, maailma olisi saatava sellaiseen tilaan, jossa kansallisvaltiot ja erityisesti kristinusko olisi romutettu.

Tätä uutta järjestystä kutsutaan nimellä Uusi maailmanjärjestys eli UMJ, englanniksi New World Order, latinaksi Novus Ordo Seclorum, joka on myös USAn yhden dollarin setelissä. Tämä viime mainittu seikka johtuu siitä, että USA on illuminaattien ja heidän kanssaan yhteistyössä olevien vapaamuurarien perustama. Kolmas ryhmä, joka kuuluu tähän epäpyhään kolminaisuuteen, on jesuiitat, joilla on illuminaattien ja vapaamuurarien kanssa samat päämäärät eli Saatanan vallan vahvistaminen ja julkituominen maailmassa.

Näiden kolmen järjestön aktiivisina alaisina ovat perustamisestaan lähtien toimineet myös Bilderbergiläiset, Trilateraalinen komissio, CFR, IMF, WHO, NSA, KGB ja CIA. Myös FBI on täysin illuminaattien soluttama, kuten myös valtaosa USAn ja muunkin maailma mediaa, lehdistöä ja televisiota. Tämän takia tavallisissa uutisissa ei useinkaan kuule totuutta, koska sen esiintulo estetään, jos se on illuminaattien mielestä vahingollista heidän pyrkimyksilleen.


Uusi maailmanjärjestys pyrkii siis yhteen ja diktatoriseen maailmanhallitukseen, mutta myös yhteen maailmanuskontoon. Sen jälkeen kun perinteiset uskonnot on tuhottu, luodaan uusi uskonto, joka kyllä puhuu kauniista asioista, kuten rauhasta, veljeydestä, tasa-arvosta ja köyhien auttamisesta, mutta jonka perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin saada aikaan maailmassa Antikristuksen ja Saatanan palvontaa.

Yksi UMJ:n päämääristä on vähentää maailman asukaslukua huomattavasti niin, että lopulta väkiluku olisi jotain yhden ja kahden miljardin välillä. Tähän pyritään, koska pienempää ihmismäärää on helpompi hallita. Nopein tapa päästä väkiluvun vähentämisen päämäärään on järjestää Kolmas maailmansota.

Kun Kolmas maailmansota aikanaan puhkeaa, se on illuminaattien tietoisesti aikaansaama. Siinä ei ole mitään uutta. Illuminaatit järjestivät myös Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan, Venäjän vallankumouksen ja Hitlerin Saksan nousun. Sotien provosoiminen sopii illuminaateille siksi, että he pyrkivät kaikissa toimissaan siihen, että olemassa olevat valtiot ja yhteiskunnat järkkyvät, jotta heidän olisi helpompi ottaa aikanaan täydellinen valta koko maailmassa.
Sen takia illuminaatit voivat tukea yhtä lailla sotien eri osapuolia, koska heille on tärkeintä vain se, että maailmaan saadaan aikaan kaaosta, jotta he rikastuisivat sodan kustannuksella ja jotta maailman epävakauden takia voitaisiin jonain päivänä tuoda esiin suuri pelastaja, joka tuo lopultakin rauhan sotien riivaamaan maailmaan.
Tämä eri uskontojen odottama ihmiskunnan Messias, Kristus, Mahdi ja Maitreya tuleekin hurmaamaan ja petkuttamaan kyvyillään ja loistollaan suurimman osaa ihmiskuntaa. Tämä suuresti ihailtu pelastaja saa kuitenkin kaiken voimansa Saatanalta eli hän on Antikristus, minkä tosiasian vain Jeesukselle uskolliset uskovat huomaavat, jonka takia Antikristus ja illuminaatit tulevat vainoamaan säälimättömästi Jumalan pyhiä joko vangiten tai tappaen heitä.

Tähän samaan yhteiskunnan vakauden heikentämiseen illuminaatit pyrkivät myös muilla kuin sodan keinoin. Yksi tärkeimpiä tapoja on moraalin rapauttaminen, koska moraaliltaan romahtanut valtio on helpompi saalis kuin vahvan moraalin omaava yhteiskunta. Tämän takia illuminaatit ovat huumebisneksen johdossa, pornografialevityksen kärjessä, mafiarikollisten suosijoita, pedofilia- ja homoseksuaalisuuden hyväksymisen esitaistelijoita sekä radikaalin feminismin puolustajia, jotta perinteinen heteroseksuaalinen, Raamatun ohjeisiin perustuva ydinperhe saataisiin tuhottua, koska sellainen perhe on vakaan yhteiskunnan perusta. Jotta siis uusi maailmanjärjestys saataisiin aikaan, kaikki perinteiset arvot, joihin nykyinen yhteiskunta perustuu, on saatettava naurunalaisiksi ja sitten tuhottava.

Siitä lähtien nykypäivään asti näiden kolmen salaseuran/järjestön aktiivisina alaisina ovat perustamisestaan lähtien toimineet Bilderbergiläiset, Trilateraalinen komissio, CFR, IMF,WHO, NSA, KGB, CIA.

Koko tämä pahuuden järjestelmä on luotu hyvin ”nerokkaasti”: järjestöjen alimpien tasojen jäsenet eivät tiedä mitään ylimpien johtotasojen salatuista päämääristä Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi. Illuminaatit toimivat samoin kuin mafia: he eivät luota kehenkään ulkopuoliseen, vain perheenjäsenet ja lähisukulaiset otetaan mukaan.

Illuminaattien perheiden kasvatus- ja opetusmetodit perustuvatkin jo syntymästä saakka henkiseen ja psykologiseen pahoinpitelyyn, aivopesuun, mielenkontrollointiin ja mielenhajoittamiseen. Lapsia aletaan jo kaksivuotiaasta lähtien kouluttaa tunnottomiksi tappajiksi, kun pientä lasta käsketään vääntää kissalta niskat nurin. Lisäksi lapset joutuvat jo pienestä pitäen aikuisten sukulaisten seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Tämä kaikki mitä minä olen kirjoittanut on surullista, mutta valitettavasti totta. Tiedän, että useimpien ihmisten on vaikea uskoa tästä yhtään mitään. He eivät voi uskoa, että ihmiset voisivat olla noin pahoja. Ja he ajattelevat, että mikäli Helsingin Sanomissa tai Wall Streetissä ei ole asiasta kirjoitettu, niin sellaista ei ole olemassa. Voi miten väärässä he ovatkaan. Illuminaatit kontrolloivat kaikkia tärkeimpiä medioita, kaikkea mikä tulee julkisuuteen. Sen lisäksi heidän vallassaan on maailman rahavalta ja heillä on maailman poliittisten johtajien tuki.

Illuminaatit ovat päättäneet jo pitkään siitä, kuka on USAn presidentti. Sillä ei ole väliä, onko hän demokraatti vai republikaani, koska molemmissa puolueissa on illuminaattien kannattajia tai hiljaiseksi ostamia. Myös nykyisen presidentiksi valittu Barack Obama on illuminaattien jo kauan sitten tähän tehtävään valitsema mies. Ihmiset luulevat, että Barack Obama on maailman vaikutusvaltaisin mies, koska hän on USAn presidentti. Kuitenkaan Obama ei ole sitä eikä kukaan muukaan. Barack Obama on vain kuuliainen sätkynukke maailman salaisen varjohallituksen, superrikkaiden pankkiirien ja muun maailman eliitin käskyläisenä.

Illuminaatit eivät ole kuitenkaan kaikkivoipia, vaikka he luulevatkin olevansa. Aina eivät heidänkään juonittelevat suunnitelmansa mene ihan putkeen. Minulla on sellainen tuntuma, että esim. Barack Obaman kohdalla voi tapahtua sellaista, mitä illuminaatit eivät odota tapahtuvan. Vaikka illuminaatit ovatkin hyvin voimakkaita ja he hallitsevat maailmaa, vaikka ihmiset eivät edes tiedä sitä, niin heidänkin vallallaan on rajansa. Ensinnäkin jon nytkin maailmassa vaikuttaa myös Jumalan voima ja toisekseen illuminaattien valta tulee loppumaan aikanaan. Me tiedämme tarkankin ajan. Illuminaattien valta loppuu kolme ja puoli vuotta sen jälkeen kun heidän diktatuuriseen asemaan saamansa Peto eli Antikristus kukistetaan Harmageddonin taistelussa, kun maailman todellinen hallitsija, Kuninkaiden Kuningas, Jeesus Kristus tulee takaisin maan päälle ottamaan haltuunsa maan hallinnan ja kuninkuuden. Me uskovat, jotka emme lähteneet mukaan Saatanan, illuminaattien, rahan ja Antikristuksen houkutuksiin saamme hallita silloin yhdessä Jeesuksen kanssa.

Jouko Piho

34

3961

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todeta...

      että olipa taas seko juttu.

    • sentään...

      "Kun Kolmas maailmansota aikanaan puhkeaa, se on illuminaattien tietoisesti aikaansaama."

      Tiesitkö muuten, että kolmas maailmansota olisi jo puhjennut ilmn Kennedyn uskoa neuvotteluratkaisuun Kuuban ohjuskriisissä?

      Muutoinkin juttu vaikuttaa mielenvikaisen kirjoitukselta. Ihmisuhreja ym. ym. paskaaa. Mikä teitä uskovia oikein vaivaa?

      • Piho

        Tiedän Kuuban kriisin ja Kennedyn osuuden. Totta kai, minähän elin niitä aikoja itsekin läpi.Se on historiaa. Ne tapahtumat eivät kuitenkaan liity mitenkään tulevaan todelliseen Kolmanteen maailmansotaan.

        Ihmisuhrit ovat illuminaateilla todellisuutta. On silminnäkijöitä, jotka ovat olleet mukana illuminaattien juhlissa, joissa on uhrattu lapsia Moolokin tyyliin. He ovat kertoneet näkemästään.

        Sinä et usko, että ihmiset voisivat olla niin pahoja.
        Jotkut ihmiset ovat kuitenkin niin pahoja, koska he haluavat lapsiuhreilla saada Luciferilta suuria voimia. Sen he saavatkin, mutta sielunsa kadotuksen hinnalla.

        Sanoit, että koko juttu vaikuttaa mielenvikaisen kirjoitukselta. OK, jos niin luulet, niin tervetuloa tapaamaan minua, eläkkeellä olevaa luokanopettajaa, tarjoan sinulle kahvit ja sitten katsotaan, kuka on mielenvikainen.

        Sinä heität herjojasi nimimerkin takaa. Minä seison kirjoitukseni takana omalla nimelläni. Jos luulet minua hulluksi, niin tule juttelemaan kanssani tänne missä asun eli osoitteeseen: Jouko Piho, Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko, joka sijaitsee Loviisassa.

        Jouko Piho


      • Sinut tunteva
        Piho kirjoitti:

        Tiedän Kuuban kriisin ja Kennedyn osuuden. Totta kai, minähän elin niitä aikoja itsekin läpi.Se on historiaa. Ne tapahtumat eivät kuitenkaan liity mitenkään tulevaan todelliseen Kolmanteen maailmansotaan.

        Ihmisuhrit ovat illuminaateilla todellisuutta. On silminnäkijöitä, jotka ovat olleet mukana illuminaattien juhlissa, joissa on uhrattu lapsia Moolokin tyyliin. He ovat kertoneet näkemästään.

        Sinä et usko, että ihmiset voisivat olla niin pahoja.
        Jotkut ihmiset ovat kuitenkin niin pahoja, koska he haluavat lapsiuhreilla saada Luciferilta suuria voimia. Sen he saavatkin, mutta sielunsa kadotuksen hinnalla.

        Sanoit, että koko juttu vaikuttaa mielenvikaisen kirjoitukselta. OK, jos niin luulet, niin tervetuloa tapaamaan minua, eläkkeellä olevaa luokanopettajaa, tarjoan sinulle kahvit ja sitten katsotaan, kuka on mielenvikainen.

        Sinä heität herjojasi nimimerkin takaa. Minä seison kirjoitukseni takana omalla nimelläni. Jos luulet minua hulluksi, niin tule juttelemaan kanssani tänne missä asun eli osoitteeseen: Jouko Piho, Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko, joka sijaitsee Loviisassa.

        Jouko Piho

        Olisiko mahdollista, että vielä tässä vaiheessa tarkistaisit käsityksiä perin pohjin?
        Nollaisit koko uskonelämäsi Efes. 4:22-24 mukaisesti ja sitten alkaisit rakentaa sitä VAIN JUMALAN SANALLA RAAMATULLA. Tämä edellyttää kyllä myös, että pyydät Jumalalta anteeksi aiheuttamaasi sekaannusta Kristuksen ruumiissa. Jeesus sovitti nuo syntisi ristillä verellään. Ota nyt, Jouko rakas, vastaan Jumalan armo, ja unohda illuminaatit yms. Raamatun ulkopuoliset salaliittoteoriat.
        Jumala on armollinen.


      • merim.raimo
        Piho kirjoitti:

        Tiedän Kuuban kriisin ja Kennedyn osuuden. Totta kai, minähän elin niitä aikoja itsekin läpi.Se on historiaa. Ne tapahtumat eivät kuitenkaan liity mitenkään tulevaan todelliseen Kolmanteen maailmansotaan.

        Ihmisuhrit ovat illuminaateilla todellisuutta. On silminnäkijöitä, jotka ovat olleet mukana illuminaattien juhlissa, joissa on uhrattu lapsia Moolokin tyyliin. He ovat kertoneet näkemästään.

        Sinä et usko, että ihmiset voisivat olla niin pahoja.
        Jotkut ihmiset ovat kuitenkin niin pahoja, koska he haluavat lapsiuhreilla saada Luciferilta suuria voimia. Sen he saavatkin, mutta sielunsa kadotuksen hinnalla.

        Sanoit, että koko juttu vaikuttaa mielenvikaisen kirjoitukselta. OK, jos niin luulet, niin tervetuloa tapaamaan minua, eläkkeellä olevaa luokanopettajaa, tarjoan sinulle kahvit ja sitten katsotaan, kuka on mielenvikainen.

        Sinä heität herjojasi nimimerkin takaa. Minä seison kirjoitukseni takana omalla nimelläni. Jos luulet minua hulluksi, niin tule juttelemaan kanssani tänne missä asun eli osoitteeseen: Jouko Piho, Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko, joka sijaitsee Loviisassa.

        Jouko Piho

        On erittäin vaarallista valmistautua paastoon lukemalla "mustaa yötä" sillä se pimeys tarttuu kuin tauti ja siitä tulee ihmiselle totuus, raamatuntotuuden sijasta. On saatanan petosta ja Jeesuksen veriuhrin rienaamista uskotella, että loppujenlopuksi kaikki pelastuvat. On hyvä, että varoitat tulevasta uudesta mailmanjärjestyksestä,mutta ensin pitää tehdä valmista omalla "pellolla" elikkä pistää asiat raamatunmukaiseen arvojärjestykseen. ;)


      • Piho
        Sinut tunteva kirjoitti:

        Olisiko mahdollista, että vielä tässä vaiheessa tarkistaisit käsityksiä perin pohjin?
        Nollaisit koko uskonelämäsi Efes. 4:22-24 mukaisesti ja sitten alkaisit rakentaa sitä VAIN JUMALAN SANALLA RAAMATULLA. Tämä edellyttää kyllä myös, että pyydät Jumalalta anteeksi aiheuttamaasi sekaannusta Kristuksen ruumiissa. Jeesus sovitti nuo syntisi ristillä verellään. Ota nyt, Jouko rakas, vastaan Jumalan armo, ja unohda illuminaatit yms. Raamatun ulkopuoliset salaliittoteoriat.
        Jumala on armollinen.

        On toki mahdollista, että tarkistan tässä vaiheessa, tai myöhemminkin, käsitykseni perin pohjin, jos siihen on aihetta. Toistaiseksi jatkan linjallani, koska en ole nähnyt syytä muutokseen.

        Jouko Piho


      • tyttötuo
        Piho kirjoitti:

        Tiedän Kuuban kriisin ja Kennedyn osuuden. Totta kai, minähän elin niitä aikoja itsekin läpi.Se on historiaa. Ne tapahtumat eivät kuitenkaan liity mitenkään tulevaan todelliseen Kolmanteen maailmansotaan.

        Ihmisuhrit ovat illuminaateilla todellisuutta. On silminnäkijöitä, jotka ovat olleet mukana illuminaattien juhlissa, joissa on uhrattu lapsia Moolokin tyyliin. He ovat kertoneet näkemästään.

        Sinä et usko, että ihmiset voisivat olla niin pahoja.
        Jotkut ihmiset ovat kuitenkin niin pahoja, koska he haluavat lapsiuhreilla saada Luciferilta suuria voimia. Sen he saavatkin, mutta sielunsa kadotuksen hinnalla.

        Sanoit, että koko juttu vaikuttaa mielenvikaisen kirjoitukselta. OK, jos niin luulet, niin tervetuloa tapaamaan minua, eläkkeellä olevaa luokanopettajaa, tarjoan sinulle kahvit ja sitten katsotaan, kuka on mielenvikainen.

        Sinä heität herjojasi nimimerkin takaa. Minä seison kirjoitukseni takana omalla nimelläni. Jos luulet minua hulluksi, niin tule juttelemaan kanssani tänne missä asun eli osoitteeseen: Jouko Piho, Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko, joka sijaitsee Loviisassa.

        Jouko Piho

        Illuminati (lat. valaistuneet) on monien nykyisten ja historiallisten ryhmien nimi. Useimmiten Illuminatilla tarkoitetaan kuitenkin Baijerissa 1700-luvun loppupuolella vaikuttanutta Baijerin valaistuneet -ryhmittymää, jota on joskus kutsuttu maailman vähiten salaiseksi salaseuraksi.


        Baijerin valaistuneet
        Illuminatin perustaja Adam Weishaupt oli Ingolstadtin yliopiston ensimmäinen kirkko-oikeuden professori, joka ei ollut jesuiitta eikä teologi. Tämä aiheutti runsaasti ristiriitoja Weishauptin ja hänen kollegoidensa välille, mikä osaltaan edesauttoi päätöstä perustaa salaseura edistämään tieteellistä ja ateistista maailmankatsomusta, sekä vastustamaan kirkon ja monarkkien ylivaltaa. Weishauptin luona asui ennestään muutamia hänen opiskelijoistaan. He yhdessä perustivat 1. toukokuuta 1776 ryhmän nimeltä "Bund der Perfektibilisten", joka myöhemmin muuttui muotoon "der Illuminatenorden", valaistuneiden veljeskunta.

        Järjestö laajeni aluksi erittäin hitaasti. Helmikuussa 1778, lähes kahden vuoden kuluttua perustamisesta, veljeskuntaan kuului vain yhdeksän jäsentä. Tämä oli tarkoituksenmukaista Weishauptille, sillä hän ei halunnut ottaa uusia jäseniä seuran tason kustannuksella. Jäseniksi haluttiin "jaloja, ylhäisiä, oppineita ja tärkeitä miehiä". Järjestön suurempi levittäytyminen oli pääasiassa vapaaherra Adolf Kniggen ansiota. Hän oli jo vapaamuurarien jäsen liittyessään valaistuneiden veljeskuntaan vuonna 1780. Knigge keksi hankkia jäseniä vapaamuurareista, jolloin voitiin olla melko varmoja heidän sopivuudestaan.

        Järjestön jäsenmäärä alkoi kasvaa vauhdilla samalla, kun se levittäytyi maantieteellisesti. Jäsenet kuuluivat järjestön alimpaan luokkaan, sillä Weishaupt ei ollut suunnitellut tarkempaa hierarkiaa, vaan oli johtanut veljeskuntaa yksinvaltiaan tavoin. Knigge suunnitteli arvojärjestelmän ottaen mallia vapaamuurareista. Samalla veljeskuntaa muutettiin mystisempään suuntaan. Vuonna 1784 Baijerin vaaliruhtinaan Karl Theodorin hallitus kielsi kaikki salaseurat, mukaan lukien Illuminati ja vapaamuurarit, jonka jälkeen Illuminatin organisaatio romahti pian.

        Monien väitteiden mukaan Illuminati olisi olemassa vielä nykyisinkin, mutta on hyvin vähän todisteita siitä, että Weishauptin ryhmä olisi ollut toiminnassa enää 1800-luvulla. Monet ryhmät ovat myöhemmin käyttäneet nimeä Illuminati ja jopa väittäneet olevansa osa veljeskuntaa.

        [muokkaa] Populaarikulttuurissa
        Kaunokirjallisuudessa aihetta on käsitellyt muun muassa Robert Shean ja Robert Anton Wilsonin Illuminatus-trilogia (1975).


        Tosin sanoen heillä ei ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa :D


      • uskovat

        me olemme oikeassa


      • bIBLEbOY

        anteeksi vain jos jonkut etsivät lohtua ja ymmärrystä jumalasta,sinunkin pitäisi,niin vältät helvetin.


    • eikkari7

      J.P,Lunastajasi ei nuku eikä torku.mitään ei tapahdu ilman Herran sallimusta,kun teitä vainotaan,vangitaan,tapetaa.niinhä se on ilmotettu.siunausta Shalom.

      • Piho

        Näin on.
        Kaikki mitä tapahtuu tapahtuu joko Jumalan tahdosta tai hänen sallimuksestaan.
        Jumalaan uskovat voivat olla turvassa.

        Jumalattomat ovat surkeassa tilassa loppujen lopuksi, kunhan aikansa riekkuvat pilkkojaan ja ovat jotain olevinaan. Loppujen lopuksi jumalattomat ovat tyhjiä akanoita, joita tuuli puhaltaa sinne ja tänne.
        Eli yhtä tyhjän kanssa.

        Jouko Piho


      • !!! Kiitos!

        On alettava selvemminkin varoittamaan noista uusista harhaopeista, jotka sekoittavat pahasti uskovien mieliä, varsinkin vastakääntyneiden.


    • Reme555

      Kannattaa muistaa että myös Afganistanin presidenttti Hamid Karzai ja veljensä ovat CIA:n palveluksessa toimineet noin vuosikymmenen ennen valtaan pääsyään. USA on tehnyt näin kaikkialla missä on vallanvaihdon suorittanut. Myös eräs Suomen entinen presidentti on mitä ilmeisimmin toiminut CIA:n hyväksi ja toiminee vieläkin, aktiivisuudestaan päätellen. Näin maailmaa kontrolloidaan. Myös ulkoministerimme lojaaliuden kohteesta on esitetty sen olevan "uussuomettuneen" voimakkaasti länteen päin, samoin kuin Hesarin palstojen sensuroijien, joissa tuntuu joku CIA:n työntekijä sensuroivan aina kaiken CIA:ta turhan onnistuneesti kritisoivan materiaalin.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8689181
      http://extrados.mforos.com/1278849/7982957-satanismo-pedofilia-cia-y-control-men
      tal/

      CIA ja JFK: http://www.consortiumnews.com/2009/122909b.html

      Unohdit muuten Bushin suvun tuosta. Ovat olleet pedofiiliorpokotien ja pedofiliatoiminnan avulla merkittäviä kontrollin pitäjiä, aina JFK:n tappamisesta lähtien, johon muuten Bushien perhekin on sekaantunut.

      Pedofilian avulla traumatisoidaan lapsia ja tuotetaan kiristysmateriaalia, lapset saatetaan narkomaaneiksi ja siitä edelleen koulitaan itsemurhapommittajiksi ja Manchurian kandidaateiksi sopivien CIA:n kontrolloimien ja valmistamien uskontojen (kuten Scientologia) avulla. Tällaisilla ihmisillä mm. JFK, Olof Palme ja Anna Lindh murhattiin CIA:n toimesta.

    • Kyllä maailmassa on ja tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita,- joista ilmentyy suunnitelmallisuus ihmisen puolelta.Muta, eikös tämän kaltaisuudet ole toisaalta ihan normaalia ajatellen maailman pahuutta tms. Ihmiset vain tooimivat pelinappuloina.

      Tas sekin on huomioitava, miten nämä asiat toimivat tavallaan uudestisyntyneen ihmisen ulkopuolella eli ne eivät liity tai kuulu uskova ihmisen elämään ja tavallaan niitä ei tule edes asenteellakaan vastustaa,- puhumattakaan fyysisestä toiminnasta.

      No, toisaalta nämä asiat ovatkin ihmisiltä pimennossa,- koska moneien asioiden tiedostamiseen ihminen tarvitsee näkökykyä ja ymmärtäistä eli kannattaako edes tuoda esille nöitä asioita,- koska monasti ihmiset vielä ymmärtävät asian väärin.

    • Reme555

      Kirjoitat muuten hyvää materiaalia, mutta uskovaisen säkkipimeästä näkökulmasta katsoen.

      Uskonto ja uskonnot ovat Illuminatille olleet työkalu ihmisten kontrolloimiseen jo vuosituhansien ajan, aina Nikean kokouksesta lähtien.

      Dogma ja kirjoitus ovat uskovaisille auktoriteetti, jota ei voida kyseenalaistaa tai joutuu kadotukseen. Siihen vedotaan ja sitä totellaan absoluuttisesti! Tämä on tavoite, kyseenalaistamisen, kaiken epäilyn, niskuroinnin ja tottelemattomuuden poistaminen. Käskystä kuoleminen ja tappaminen ovat tavoite.

      Tieteellinen lähtökohta ihmisten kontrolloimiseksi ja manipuloimiseksi tiedon, uskomusten, tapojen, mielipiteiden, addiktioiden ja paheiden avulla.

      Scientologien manipuloimat poliittiset murhaajat esim. Anna Lindhin, Olof Palmen ja JFK:n tapauksessa ovat näistä mielenhallinnan tuotteista hyviä esimerkkejä. Kaikilla em. tahojen murhamiehillä pyöri ympärillä nimittäin lauma Scientologeja lääkärien ja opettajien ja esimiesten muodossa jotka ohjailivat tyyppejä, mm. LSD:n ja huumeiden avulla. Lisäksi saattoi olla taustaa pedofiliassa ja lapsipornossa ja hyväksikäytetyksi tulemisessa jossain satanistisissa piireissä ja rituaaleissa, kuten usein CIA:n huumeilla kontrolloimilla psykopaattisilla murhaajilla ja poliittisten atttentaattien tekijöillä on. Uskonto on tässä kontrollissa huumeiden lisäksi tärkeä tekijä joka muodostaa "moraalista" pohjaa käytökselle ja toiminnalle.

      "Uusi maailmanjärjestys pyrkii siis yhteen ja diktatoriseen maailmanhallitukseen, mutta myös yhteen maailmanuskontoon. Sen jälkeen kun perinteiset uskonnot on tuhottu, luodaan uusi uskonto, joka kyllä puhuu kauniista asioista, kuten rauhasta, veljeydestä, tasa-arvosta ja köyhien auttamisesta, mutta jonka perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin saada aikaan maailmassa Antikristuksen ja Saatanan palvontaa."

      Suosittelen että tutustut lähemmin Scientologien tekemiin murhiin, etenkin poliittisiin sellaisiin ja ihmisten taustoihin. Samoin Anton LaVeyn ja muiden satanistilahkojen tekemisiin ja käyttämiseen CIA:n taholta hyväksi. Toisaalta Vatikaanin Paavin tekemiset on aina 1948-luvulta asti olleet myös CIA:n hyväksi.

      Illuminatin työkaluja:
      Raha -> kontrolli (se kuka omistaa, kontrolloi ja voi käyttää (ase)voimaa)
      Pedofilia -> uhrit -> psykopaatit -> huumekuriirit, -kauppiaat ja palkkatappajat, kiristysmateriaali vallanpitäjiä kohtaan -> TABU -> kontrolli
      Uskonto -> mielen hallinta, auktoriteettiuskovaisuus, kunnioitus, kyseenalaistamattomuus, tottelevaisuus -> RAHA -> kontrolli
      Huumeet -> tottelevaisuus, kontrolli, raha, -> TABU-> kontrolli

      Periaatteessa pyöritään siis omistamisen, rahan, tabujen, addiktioiden(huumeiden, yms) ympärillä. Kaikki millä voidaan ohjata ja kontrolloida ihmiskäytöstä on käytettävissä. Media luo uskoa, tapoja ja uskontoja.
      Media hallitsee, nostaa esiin TABUJA ja tuomitsee niiden rikkomisesta vaatien tuomiota. Media palkitsee luotettuja CIA:n ihmisiä ylistyksellä. Hesari on tästä malliesimerkki ajaessaan CIA:n tarkoitusperiä. Mitään USA:n toimintaa kyseenalaistavia juttuja ei yleensä näe Hesarissa ja keskustelupalastat sensuroidaan usein tajuttoman tiukasti että CIA:ta ei kritisoida. Yleensä yhdenkin kriittisen viestin läpimenoon saa hakata vuorokauden sitä sinne, että paikalle eksyy moderaattori vuoroon joka ei ole CIA:n palkkalistalla.

      Asekauppa, FED, rahan painatus, huumeet, lääkkeet, lääkekauppa, huumekauppa, tuotanto, MEDIA, uutiset, uutistoimistot, uskonto, suuret uskonnolliset järjestöt... Nämä ovat kaikki CIA:n ja ns. "Illuminatin" kohteina ja välineinä vallasta taisteltaessa.

      Uskonto johonkin kirjan auktoriteettiin ei ole mikään pelastus. katso Zeitgeist ja lue historiaa.

    • Reme555

      Tässä kokoelma uutislinkkejä CIA:n saatanalisten pedofiilien toimista eliittien yhteydessä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8689181

      Näitä on aivan järjettömästi. Tuo kokoelma on pelkkä raapaisu pintaa pedofiiliskandaaleista maailman johtajistoon liittyen.

    • Danifer

      todella aateliset puuttuvat listoilta, älyttömään on turha vastata älyllisesti , mutta maailman rahat ovat jo Kiinassa ja Buffetit, Gatesit ja Venäjän oligarkit ovat kymmeniä kertoja rikkaampia kuin listasi ihmiset yhteensä.
      Lista kuvaa muinaisia suuruiksia sekä 20- ja 30-luvun rikkaita aikana jolloin joku jästipää keksi pitää heitä syyllisinä kaikkeen mistä ei itse pitänyt vrt halkolan kapitalistisperheet. Ja aina joku uskoo.
      Saatanan valtaa kristinuskossa ihmettelen, kristinusko on dualistinen uskonto, mutta miten ihmeessä sen saatanasta on tullut kaikkivaltias, ihmisten aivoitukset lukeva olento? Zarathustralaisuudessa, josta saatana on kotoisin, se oli tällaisessa asemassa, muutoin kehittyneimmissä uskonnoissa vain jumalille annetaan tämä ominaisuus.
      Maailmanlaajuinen salaliitto johon kuuluvat kaikkien tärkeiden järjestöjen ja median kaikki tärkeimmät johtajat on kyllä hieno saavutus. Hyvä Lucifer! (nimi lucifer ikävä kyllä pohjautuu väärinkäsitykseen mutta sehän on mitätön detalji) .

      • to..

        "Saatanan valtaa kristinuskossa ihmettelen, kristinusko on dualistinen uskonto, mutta miten ihmeessä sen saatanasta on tullut kaikkivaltias, ihmisten aivoitukset lukeva olento? Zarathustralaisuudessa, josta saatana on kotoisin, se oli tällaisessa asemassa, muutoin kehittyneimmissä uskonnoissa vain jumalille annetaan tämä ominaisuus. "


    • i.p.p
    • Amen!

      Totisesti!

    • Väärtietolisäätuskaa

      Hienoa kopiopastaa Jouko.

    • commmentiti
    • Litteänmaantotuus

      Totuus voittaa kuitenkin lopulta, ja valtaeliitin salailu esimerkiski maan todellisesta muodosta on paljastumassa. Kun ihmiset huomaavat että maa on litteä, he huomaavat raamatun olevan totta, ja ihmiset alkavat kysellä alkuperäänsä. Tämä litteänmaan teorian totuus on siksi kiusallinen asia valtaeliitille, ja he yrittävät tätäkin totuutta salata kansalta valheen kaikella voimalla.

    • PasiToivonen

      Trolli??

    • Kirjakääröt

      Joh.1:3 Biblia Biblia (1776) Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on. Ps.8:6 Sananl.8:22 Hrbr.2:7 2:9

    • Anonyymi

      HELSINGIN KAUPUNKI HEITTÄNYT JO 100 VUOTTA ASUNNOTTOMAT KADUILLE JA ASUNTOLOIHIN KÄRSIMÄÄN.

      JEESUS RUKOUS AUTA SUOMALAISIA

      "Sote ei paranna asiakkaitten yhdenvertaista terveydenhoitoa, ei pienennä kustannuksia eikä paranna ja helpota ihmisten SOTE-asioiden käsittelyä"

      Tässä vaiheessa on kiinnittänyt HUOMIOTA lähinnä kokoomuslaisten kansanedustajien siirtyminen terveysfirmojen päällikkövirkoihin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15176764/poliittinen-korruptio

      https://oikeamedia.com/o1-54914

      jOKAINEN TIETÄÄ ETTÄ iTALIASSA JA sAKSASSA EI OLE PSYKIATRIAA- KOSKA sAKSAN KESKITYSLEIRIT MUISTUTTI LIIKAA MIELOENTRERVEYSPALVELUJA JA PSYKIATRIAA (KANSAT HUOMAISIVAT PAYKIATRIAN FASISMISUUDEN) ja Italiassa mafia kippaisi kansan psykiatripalveluille rahastaakseen SOTE-bisneksellä- ja jälleen psykiatria paljastuisi rikolliseksi liian helposti koska yhteys mafian ja paykiatria-rikollisuuden välillä näkyisi kansoille.

      https://core.ac.uk/download/pdf/78563728.pdf

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ihana Taatana!!!

    • Anonyymi

      http://www.heinola.org/~patato/last_trumpet/trump12[1].php

      " Tässä Last trumpet Newsletterin numerossa me taas kerran käytämme Jumaln Sanan todellista valoa tutkiaksemme järkyttäviä tapahtumia paljastuvat aivan silmiemme edessä. Todellisena okkultistiselle kaavalle, Amerikan Yhdysvallat, jota kannustaa eteenpäin kuljettavana voimana Presidentti George Walker Bush, hyökkäsi Irakin valtiota vastaan noitien Ostara-sapattina silloin kun täysikuu oli juuri alkanut vähetä. Nyt kun kuu taas kerran kasvaa, hän on julistamassa voittoa. Ennenkuin minä jatkan, minun täytyy sanoa että sota ei ole ohi, ja että ongelmat ovat vasta alkaneet. Tämä sota Irakia vastaan oli Illuminaatin laatima ja lavastama sotaesitys, joka oli todellinen okkultistinen salamasota. Kolmas maailmansota on edelleen tulossa, ja Lähi-Itä on paikka josta se alkaa. Sillä välin amerikkalaiset jotka uinuvat väärässä turvallisuudentunteessa , jatkavat elämistään kieltämisen ja epäuskon valtakunnassa, uskoen ettei heidän rakas maansa voi tehdä mitään väärää.

      Totisesti, Amerikan Yhdysvalloista on tullut maapallon suurin kansakunta. Kaikkivaltiaan siunaukset olivat yltäkylläisiä. Todellista Jeesuksen Kristuksen Evankeliumia saarnattiin tässä maassa, ja monet muut kansakunnat saivat Evankeliumin Amerikasta. Tämän kansakunnan vauraus tuli niin suureksi Toisen maailmansodan jälkeen, että kuusi prosenttia maailman väestöstä omistaa yli 70 prosenttia maailman rikkauksista. Amerikkalaiset saavat matkustaa vapaasti ja nauttia vapauksista. Olen surullinen kun joudun sanomaan että tämä kaikki on nyt nopeasti katoamassa. Me olemme ihmisiä joita Liittovaltio-peto valvoo Uuden maailmanjärjestyksen agendansa myötä. Myös tämän maan vauraus on nopeasti hupenemassa. Me olemme kansakunta joka ahmii saastaista Hollywood-viihdettä ja jolla on pohjaton ruokahalu pornografiaan, huumeisiin, alkoholiin sekä kaikenlaiseen himoon. Nuoret ihmiset kuvioivat ruumistaan lävistämällä, merkitsemällä ja tatuoimalla valmistautuen vastaanottamaan toisenlaisen pedon merkin sitten kun peto nousee. Tätä järkyttävää todistusaineistoa on kaikkialla kun Saatana kulkee edestakaisin meidän maatamme, jättäen rumia jalanjälkiään kaikkialle.

      Kuinka tämä kaikki voi tapahtua meidän kerran niin suurelle maallemme? Syynä ovat äärimmäisen pahuuden elementit jotka olivat läsnä aivan maan perustamisesta lähtien. Viisi illuministisen salaseuran jäsentä suunnitteli Euroopassa Yhdysvaltain vallankumouksen johdossaan Tri. Adam Weishaupt, juutalaisen rabbin poika joka opiskeli roomalaiskatolista kirkkolakia Ingolstadtin yliopistossa Baijerissa. Päivämäärä oli 30.4.1776, jolloin Illuminati perustettiin, ja koko operaatiota rahoitti Rothschildin pankkidynastia. Suunnitelmaa kutsuttiin Uudeksi maailmanjärjestykseksi, joka tuotaisiin useiden sotien ja vallankumousten kautta mukaanlukien kolme maailmansotaa. Tätä suunnitelmaa työstettiin vapaamuurareiden sekä "Grand Orient" -looshin kautta. Amerikan vallankumous oli osa heidän juontaan, ja tätä uutta kansakuntaa verrattiin Euroopan "ylimystön kokeena" (="The Noble Experiment"). Useimmat Euroopan kirkon ja valtionpäämiehet eivät uskoneet että kansakunta ilman monarkiaa voisi kestää pitkään. KUinka paperinpala voisi hallita? Vuonna 1776, vain 66 päivää sen jälkeen kun Illuminati perustettiin, amerikkalaiset siirtokunnat julistautuivat itsenäisiksi, 4. heinäkuuta. New Yorkin oli tarkoitus olla pääkaupunki mutta Potomac-joen seutu valittiin koska sen havaittiin olevan täynnä okkulttista energiaa. Asemakaava laadittiin Pythagoraan pyhän geometrian mukaan jossa kadut myös muodostivat vapaamuurarien kompassin ja aukion. Muut kadut muodostivat viisisakaraisen tähden ja vuohen pään, ja siellä oli myös muita pyhiä alueita kuten okkultistinen ellipsi. Myöhemmin, siellä oli pyhä egyptiläisen auringonjumalan symboli joka tunnetaan obeliskina eli Washington-monumenttina. Näistä 13:sta siirtokunnasta tuli 13 osavaltiota ja ne jaettiin eteläiseen ja pohjoiseen hallintoa helpottamaan.

      Paljon muutakin voitaisiin sanoa maamme historiasta, mutta riittää kun sanoo että maa on ollut suuren hyvän ja suuren pahan paikka, ja näyttää siltä että äärimmäinen pahuus nousee juuri ennen tämän nykyisen maailman loppua ja Vapahtajamme paluuta. "

    • Anonyymi

      Liian paljon mulle. En osaa ottaa kantaa enempää enkä halua.


      ST

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2870
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2430
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2210
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2022
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe