SEURAAKO SUOMI RUOTSIN ESIMERKKIÄ?

Ruotsi haluaa vauhdittaa turvapaikkaa hakeneiden käännytyksiä

STT, 17.12.2008


Ruotsin hallitus haluaa nopeuttaa tuhansien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden käännyttämistä maasta. Poliisi aikoo ensi vuonna enenevässä määrin turvautua tilauslentoihin.

Bagdadiin laskeutui tiistaina tilauskone, jossa oli kaksitoista kielteisen turvapaikkapäätöksen Ruotsissa saanutta henkilöä. Lento oli ensimmäinen laatuaan Irakiin.

Joitakin viikkoja sitten vastaavanlainen lento laskeutui Ulan Batoriin Mongoliaan mukanaan 42 matkustajaa.

Tähän asti käännytykset on useimmiten toteutettu yksi kerrallaan tavallisilla lennoilla. Kapteenit kieltäytyvät kuitenkin ottamasta mukaan henkilöitä, jotka vastustavat lähtöä ja alkavat mahdollisesti nujakoida koneeseen joutuessaan.

Maahanmuuttoviranomaisten mukaan tämän vuoden alussa Ruotsissa oli 18 000 ihmistä, jotka olivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen mutta eivät olleet vielä poistuneet
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ruotsissa on jo ongelmia mamujen kanssa. Nyt alkavat vauhdittaa palautuksia. Ehkä Suomessa otettaisiin oppia Ruotsista eikä toistettaisi samoja virheitä, vaan alettaisiin kiireesti palauttamaan kaikki ne, jotka eivät ole tulleet töihin tänne. Verot ovat jo nyt tarpeeksi kireät, joten maalla ei ole taantumassa varaa elintasopakolaisiin.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=139951

Äänestä
  • Nyt kannattaa tosiaankin matkia Ruotsia, niinhän me suomalaiset olemme aina tehneet.Hyvä syy hypätä yksi vaihe yli mamuttamisessa.

    Äänestä

  • mallia kirjoitti:

    Nyt kannattaa tosiaankin matkia Ruotsia, niinhän me suomalaiset olemme aina tehneet.Hyvä syy hypätä yksi vaihe yli mamuttamisessa.

    JA aletaan kaikki homoiksi, kuten ruotsissa

    Äänestä

Ei tod .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SVEN: kirjoitti:

Ruotsi haluaa vauhdittaa turvapaikkaa hakeneiden käännytyksiä

STT, 17.12.2008


Ruotsin hallitus haluaa nopeuttaa tuhansien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden käännyttämistä maasta. Poliisi aikoo ensi vuonna enenevässä määrin turvautua tilauslentoihin.

Bagdadiin laskeutui tiistaina tilauskone, jossa oli kaksitoista kielteisen turvapaikkapäätöksen Ruotsissa saanutta henkilöä. Lento oli ensimmäinen laatuaan Irakiin.

Joitakin viikkoja sitten vastaavanlainen lento laskeutui Ulan Batoriin Mongoliaan mukanaan 42 matkustajaa.

Tähän asti käännytykset on useimmiten toteutettu yksi kerrallaan tavallisilla lennoilla. Kapteenit kieltäytyvät kuitenkin ottamasta mukaan henkilöitä, jotka vastustavat lähtöä ja alkavat mahdollisesti nujakoida koneeseen joutuessaan.

Maahanmuuttoviranomaisten mukaan tämän vuoden alussa Ruotsissa oli 18 000 ihmistä, jotka olivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen mutta eivät olleet vielä poistuneet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu