Sain muutama päivä sitten tietää, että sairastan parantumatonta sairautta, joka jonain päivänä vie minut pyörätuoliin ja ehkä pahempaakin. Onneksi poikaystäväni on työmatkalla, että saan sulatella asiaa rauhassa. Yksi asioista,joka pyörii mielessä on se, että olisiko parempi erota heti vai antaa suhteen jatkua, kunnes tilani pahenee? Itsekkäästi haluaisin vielä muutaman kuukauden hänen kanssaan, mutta olisi varmaan hänelle parempi, jos eroaisimme heti. Entä pitäisikö kertoa totuus vai keksiä joku tekosyy eroon, ettei poikaystäväni joutuisi olemaan huolissaan tai tuntemaan syyllisyyttä?
Milloin erota?
elämä katkolla
38763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
miten ja missä tilanteessa yhtäkkiä yllättäin saitkin tietää sairaudesta, joka vie sinut pian pyörätuoliin? Jos vielä muistaisit sille sairaudelle nimenkin, olisi se kiva tietää...
Mutta jos jollekin oikeasti tulisi tuollainen tilanne eteen, oikea tapa olisi kertoa siitä suoraan ja rehellisesti.
sain selityksen oireille, jotka on vaivanneet jo pidempään, enkä halua täällä tarkemmin kertoa asiasta.
Suoraan ja rehellisesti kertomisessa pelkään sitä, että mies kokisi olevansa vastuussa minusta tai tuntisi syyllisyyttä eron jälkeen. Sellaista en halua hänelle.
tulee vastaan joka tapauksessa, eikö niin?
Ei sinulla silti olisi oikeutta "pitää häntä pidempään", koska miehelläkin on elämänsä. Et kai sellaisessa tilanteessa haluaisi, että rakkaasi ehtisi kuvitella mitään muuta, ethän?
jok oireiden perusteella diagnosoi sairauden, joka vielä vie sinut pyörätuoliin.
sinä kuvittelet lääkärien toimivan? Ei kai kalliisiin testeihin ihan huvin vuoksi ihmisiä määrätä, kyllä jonkinlaisia oireita tai syytä epäillä pitää ensin olla... Kiva, että sinä kuitenkin saat jotain iloa tästä tilanteesta.
Tiedän kyllä itsekin, että minun pitää päästää hänet menemään mahdollisimman pian, mutta ei se ole niin helppoa.
oireet voivat aina viitata useampiin eri mahdollisuuksiin, mutta mutta... sä vaan puhut mitä sattuu.... sori nyt vaan...
Mikä vittu sinua vaivaa? Oletko sinä niin taitava lääkäri, että pystyt näin netin välityksellä päihittämään oman alansa erikoislääkärin? Diagnoosi on täysin varma ja varmistettu. Älä vastaa tänne, jos sulla ei ole mitään järkevää sanottavaa.
olisi erota heti ja todellista syytä kertomatta, sillä tuolla keinolla vain suojaisit itseäsi mahdolliselta jättämiseltä.
En tosin niele koko juttua.
suojaan itseäni väistämättömältä jättämiseltä. Enkä halua siirtää sitä loputtomiin, minkä tiedän tulevan eteen. Mun mielestä ei kuitenkaan olisi itsekästä valehdella, koska mies pääsisi helpommin eteenpäin, jos ei tarvitsisi miettiä mun pärjäämistä, eikä tuntea syyllisyyttä, kun ei jäänyt mun tueksi. Vaikka en tietenkään mitään sellaista odotakaan, mutta ajattelisin varmaan niin, jos asiat olisivat toisinpäin.
Mitä juttuja sinä et niele?
"Totta kai suojaan itseäni väistämättömältä jättämiseltä."
Miksi? Toinen jättää toisen joka tapauksessa, eikö niin? Vai voittaako jättäjä jätetyn jossain kisassa? Mitä oikein höpiset?
mutta jotenkin ajattelen, että on parempi, jos tulee kaikki vaikeat asiat kerralla, eikä niin, että juuri kun luulee selvinneensä yhdestä, niin on seuraava edessä.
1: Sinulla ei ole oikeutta päättää kumppanisi puolesta tuota asiaa. Keskustelkaa asiasta.
2: Sinulla ei ole tietoa tilasi etenemisestä ja lääkehoidoista on yleensä apua. Lisäksi on myös mahdollista että myöhemmin saadaan nykyistä parempia lääkkeitä. Voit siis säilyä suhteellisen terveenä pitkään tai pysyvästikin.
3: Olet nyt järkyttyneessä tilassa, eikä sinun ole helppo tehdä järkeviä päätöksiä. Suosittelen siis että annat ajatuksiesi kehittyä.
Keskustelkaa ja pohtikaa asioita. Harvoin noissa jutuissa se ensimmäinen ajatus on se paras, eli luultavasti olet toisella kannalla joskus myöhemmin.
Niin ja _myötätuntohalit_
Tämä sairaus ei ole mulle mitenkään tuntematon, koska se on useammalla sukuni naisella. Minulla on siitä liiankin paljon tietoa. Olin luullut, että en sairastuisi, koska yleensä se tulee esiin jo nuorempana, mutta nyt sitten kävi näin. Hidastamaan etenemistä ainakin pystytään, mutta muusta ei voi sanoa mitään varmaa. Aina on tietysti toivoa, mutta järkytys on valtava, kun luulin jo selvinneeni.
En halua vastuuta poikaystäväni elämän pilaamisesta. Enkä usko, että hänkään kestäisi sairauttani, joten suojelen itseänikin. Tuntuu, että haluan "kaiken pahan" nyt yhteen syssyyn, että sitten joskus olisi helpompaakin.
Tosin en tiedä, että pitäisikö mun olla ollenkaan huolissani, kun tuo toinen vastannut tietää ihan varmasti, että lääkäri todennäköisesti on väärässä... Käsittämätöntä, millaisista asioista jotkut ihmiset saa nautintoa...
Teidän on silti keskustella asiasta. Ajattele miltä hänestä tuntuu jos päätät siitä hänen puolestaan.
Sairauden nimi helpottaisi arviointeja.
Älä nyt kuitenkaan päätä mistään jättämisistä nyt, sillä se on hätiköityä.
On avohoidettavien kokous ympäri vuorokauden ja noihin kannattaa suhtautua juuri niiden ansaitsemalla vakavuudella.
voisin olettaa että sinulla on MS-tauti?
Etenemistä ei voi ennustaa. Voit elää vaikka 70-vuotiaaksi ilman pyörätuolia, eikö niin? Älä tosiaankaan salaa tai päätä mitään poikaystäväsi puolesta. Kerrot hänelle totuuden ja hän tehkööt päätöksensä.
mutta mahdollisuus pärjätä vanhuuteen asti on häviävän pieni. Ja meidän suvussa on ennusteet valitettavasti usein osoittautuneet turhan optimistisiksi.
Tiedän että toisaalta olisi reilua olla rehellinen, mutta toisaalta taas ei. Ajattelen, että teen hänelle palveluksen, jos en kerro. Toisaalta pelkään sitäkin, ettei hän haluaisikaan erota heti, enkä olisi riittävän vahva lähtemään. En halua pilata hänen elämäänsä. Varsinkin kun meille molemmille liikunta on ollut niin suuri ja tärkeä osa elämää.
Siltikään et voi tehdä päätöstä hänen puolestaan. Hänellä on itsellään siihen oikeus. Tsemppiä sinulle ja voimahalaus!
olisin poikaystäväsi, ja myöhemmin saisin selville eron todellisen syyn (mikä varmasti tulisi ilmi), olisin erittäin vihainen ja katkera osoittamastasi epäluottamuksesta.
oli siis oletuksena tekosyyn varjolla jättäminen
Kerro totuus heti. Siitä se alkaa sitten purkautua suuntaan tai toiseen. Tsemppiä!
mutta jos kertoisin ja haluaisit erota, niin etkö tuntisi olosi vähän "kusipääksi", vaikkei siihen syytä olekaan? Tai olisi huolissasi tai tuntisi syyllisyyttä? En halua hänen tuntevan syyllisyyttä takiani, enkä halua hänen jäävän säälistä. En tiedä saisiko hän koskaan tietää. Hän tekee matkatöitä ja jos emme olisi eron jälkeen yhteydessä, hän todennäköisesti saisi tietää vasta, kun asialla ei enää olisi hänelle merkitystä.
jos sinä kertoisit sairaudestasi JA siitä, että haluat tässä tilanteessa erota, antaisit minulle mahdollisuuden puhua sinut ympäri. Mikäli olisin itsekin eroamisen kannalla, voisin toki tuntea piston sydämessäni, mutta ymmärtäisin tilanteen olleen sellainen, että valitsemasi vaihtoehto (kertominen) oli huonoista paras.
puhua minua ympäri, jos hän edes haluaisi. Minun on pakko elää tämän kanssa, mutta hänen ei. Hän ei ymmärrä tämän sairauden arkea, eikä pystyisi siksi tekemään järkevää päätöstä, joten se jäänee joka tapauksessa minun vastuulle.
Sitä paitsi vaikka emme eroaisi nyt, niin en ihan oikeasti usko, että suhde kestäisi. Mun suvussa useammalla naisella on sama sairaus ja heidän kaikkien miehet lähtivät puolen vuoden sisällä diagnoosista, vaikka aluksi eivät voineet kuvitellakaan eroa. Se on vain liian rankkaa suhteelle ja se muuttaa kaiken, vaikka ei sitä aluksi ymmärrä. Ja kun on mahdollisuus valita helpompi elämä, niin harva sen jättää käyttämättä.
ei kestäisi, niin sitten se ei kestäisi. Lopputulema olisi sama kuin mikä seuraisi omasta päätöksestäsi, paitsi että se ei olisi varma. Lisäksi sinun täytyy huomioida se mahdollisuus, joka aina liittyy vaikeisiin päätöksiin: saatat katua päätöstä myöhemmin. Järkevämpää olla päättämättä nyt mitään (muuta kuin asian kertominen ja keskusteleminen).
olette olleet yhdessä?
kaksi vuotta. Olisi kai eri juttu, jos olisi oltu 20 vuotta yhdessä, mutta meidän juttu on vielä verrattain tuore. Muutettiin yhteen vasta puoli vuotta sitten.
hän viettää viikonloput asunnollani, eikä pidä enää omaa asuntoa tällä paikkakunnalla, viikot hän on matkatöissä.
ms taudilta kuulostaa selostuksesi. Tietysti teet niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu, mutta mä ainakin neuvoisin selittämään miehellesi miksi haluat erota. Jokaisella jätetyllä on oikeus kuulla oikea syy.
Toivottavasti voit silti nauttia elämästäsi niin kauan kuin sitä on vielä edessä. Eihän sitä muutkaan tiedä vaikka kuolisi heti huomenna auton alle. Elämää ei voi ennustaa.
isosta asiasta.
Sulattele asiaa ensin omalta kannaltasi.
En utele diagnoosia, mutta ajattelen tilanteen MS-tautidiagnoosin kannalta ihan siksi että sen vaikutuksesta suhteeseen on esimerkkejä suht lähellä. Kolme suhdetta, kaikissa naisella MS.
Yksi pariskunta oli yhdessä 10 v pyörätuoliaikaa, kunnes suhde päättyi eroon. Heille ei sopinut suhde, tuli valtapelejä ja kaikenlaista. Se terve osapuoli sairastui henkisesti tai miten sen sanoisin. No, ei vaan sopinut se juttu hänelle. Mutta heillä sujui tosi hyvin fyysisen ympäristön muokkaus, tekivät siiven pyörätuolille sopivaksi liukuovineen ja ilman kynnyksiä jne. Suhde enemmän hoito- kuin parisuhde.
Toinen pari on nuorempi, heillä on yhteinen lapsi. Heillä suhde on ok, mutta tarvitsevat aika paljon apua. Kuvaisin heitä normnaaliksi perheeksi ja pariksi, joka vain on tiivimmin yhteydessä ulkopuolisiin avun merkeissä. Nainen ei ole vielä kokonaan pyörätuolissa, mutta se aika tulee.
Kolmas tapaus on sellainen, että olen varsinaisesti tutustunut naiseen tämän jo erottua. Parilla on kaksi lasta, toinen jo omillaan ja toinen asuu isänsä kanssa mutta on paljon äidinkin luona. Heillä oli ollut ihan ok suhde, mutta ehkä sisko ja sen veli kuvaisi hyvin. Nainen arvelee että ilman sairautta olisivat eronneet aiemmin. Ei siis koe että sairaus olisi syy eroon, vaan se että aijan myötä pari kiinnostui eri asioista.
Eka esimerkin nainen oli 30 kun sai diagnoosin, sairaus alkoi hyvin dramaattisesti. Toisen esim nainen sai diagnoosin paljn nuorempana, varmaan aika lailla parikymppisenä. Sairaus edennyt paljon pienemmin askelin. Kolmannen naisen diagnoosi-ikää en itse asiassa tiedä, mutta ainakin lähes 30 jos ei yli.
Toisen esim nainen on synnyttänyt diagnoosin jälkeen, ekalla ei lapsia ja kolmas oli jo muksut tehnyt ennen diagnoosia.
En siis oleta että sinulla on MS mutta minulle se on se tutuin liittyen pyörätuolijuttuihin.
Teit mitä vaan niin älä oleta tietäväsi mitä mies haluaa. Jos et uskalla luottaa että suhde kestää niin ota siitäkin vastuu, älä selitä sitä niin että ei olisi oikeutta miestä kahlita. Mies osaa valita itse omasta puolestaan.
alempana, että löytyy usealta suvun naiselta.
Kannattaisi keskustella heidän kanssaan, miten heidän miehensä reagoivat kun saivat kuulla asiasta.
Tai kysyä suoraan kyseisten naisten puolisoilta.
Kerro suoraan sairaudestasi ja anna miehen päättää mitä hän haluaa tehdä. Kyllä hän varmaan ennemmin tai myöhemmin saa siitä kuulla enkä usko että olo sen parempi on jos tuntee päässeensä kuin "koira veräjästä".
Ei MS (jos se on kyseessä) mikään kuolemantauti kuitenkaan ole, joten anna toisen edes yrittää.
tilanteesi. Mä sun asemassa kertoisin heti. Kuka tahansa voi sairastua koska vain, jopa tämän palstan itsekkäät pilkkaajat.
Ei rakkaus lopu sairauteen. Jos loppuu, niin sen se tekis muutenkin. Tsemppiä!
että hän pyrkii tekemään päätökset toisen ihmisen puolesta. Anna poikaystävällesi mahdollisuus tehdä oma ratkaisunsa kertomalla faktat siitä, miten sairautesi vaikuttaa tulevaisuuteenne. Voimia!
sinun tulisi kertoa poikaystävällesi ja katsoa, mitä tuleman pitää. Minä ainakin haluaisin tietää. Ymmärrän kyllä senkin miten hankalaan tilanteeseen terve osapuoli voi joutua, mutta kenenpä elämä se olisi yhtä ruusuilla tanssimistä.