Olen elänyt avoliitossa jo vuosia, seurustellut vielä enemmän saman miehen kanssa, ja rakastan häntä. Mutta:
Tutustuin parisen vuotta sitten erääseen mieheen, jonka kanssa kemiat kohtasivat ja rytinällä. Törmäsin häneen uudestaan vuosi sitten ja siitä eteenpäin välillämme on ollut enemmän tai vähemmän "halisuhde". Pystyin jo olemaan 6kk tapaamatta häntä, mutta jälleen kerran luovutin. Vaikea edes kuvailla miten paljon kahden henkilön välissä voikin olla tulista kemiaa. Kärsin ja inhoan itseäni tämän johdosta. Kunpa vain menisi maku, ja unohtaisin tämän toisen miehen, toivon sitä todella. Näen myös painajaisia asiaan liittyen. Olo on todella ahditunut, ja ei siinä mitään ettenkö ansaitsisi tätä, mutta haluan päästä ulos tästä tilanteesta. Tiedän myös, että sinkkuna minusta ja tästä toisesta miehestä ei tulisi mitään, enkä niin haluaisikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä rakastat miestäsi, mutta et kunnioita. Ulkopuoliset "Halisuhteet" eivät kuulu avo- eikä avioliittoon, ne kuuluvat sinkkuvaiheeseen.
Lopeta päiväunelmointi, kyllä se ihastus siitä haalenee jos vain annat sen haaleta. Joskus ihminen haluaa sellaista mitä ei voi saada, kuten sinäkin viestissäsi annat ymmärtää ettette ihastuksesi kanssa sopisi yhteen.
itsekkin tunnen eräänmiehen, johon olin ihastunut joskus vuosia sitten. näemme harvoin, mutta kun näemme niin aina muistan miksi ihastuin häneen.
ja silti tiedän ettei siitä koskaan tulisi mitään.
ja että rakkauteni omaa miestäni kohtaan on niin suuri etten koskaan halua edes yrittää. :)
kyllä se ihastumisen tunne siitä haalistuu :) jotkut ihmiset vain vetävät jollain salapeärisellä tavalla puoleensa. ei se välttämättä ole sen kummempaa. :)