ystäväni seurassa! Ja tämä rassaa todella... olemme olleet kauan ystäviä (olen 25 v, ystäväni n 6 v vanhempi). Aikanaan biletimme usein yhdessä ja oli mukavaa. Ystävyys on jatkunut vaikka ystäväni nykyisin seurustelee vakavasti. Kahden kesken puhumme vieläkin lähes kaikesta.
MUTTA minusta tuntuu hänen seurassaan nykyisin siltä, että olen jotenkin huonompi. Ei hän ole suoraan sanonut mitään, mutta kun joskus käymme vieläkin yhdessä ulkona, niin en osaa olla ollenkaan enää oma itseni.
Siis en viitsi jutella ja flirttailla miehille, koska tunnen että ystäväni paheksuu. Enkä viitsi juodakaan paljoa. Jotain sen suuntaista hän on vihjannutkin, että hän on onnellinen että se elämänvaihe on jäänyt hänellä taakse (vaikka nyt joskus mukanani onkin). Ja hän pitää itseään nyt aikuisempana, ja minusta tuntuu että myös parempana. Ja tuntuu että hän muutenkin jyrää minut mielipiteinensä. Minulla ei vielä ole kaikesta varmoja mielipiteitä, mutta tuntuu että pitäisi olla.
Ja kun asiaa ajattelen, niin on ehkä aina ollut noin. Ystäväni siis olettaa, että minunkin pitäisi tietää/tajuta kaikki mitä hänkin. Mutta ystäväni kun on vanhempi, niin minusta on luonnollista että hänellä on kokemusta enemmän asioista? hän ei ollenkaan tunnu tajuavan tuota. Jotenkin koen hänen seuransa hirveän vaativana nykyään...ja tuota on ollut jonkinverran aiemminkin.
Onkohan tämä sitten kuvittelua vain, ja ongelma vain omassa päässäni? Siis en osaa enää itsekään viettää sellaista sinkun elämää hänen nähtensä, mitä haluaisin. En ole mikään jakorasia, että hänen sitä tarvitsisi moralisoida:-) mutta silti
yksin tai jonkun toisen kaverin kanssa on erilaista.
Onko kenelläkään vastaavaa ollut?
MUTTA minusta tuntuu hänen seurassaan nykyisin siltä, että olen jotenkin huonompi. Ei hän ole suoraan sanonut mitään, mutta kun joskus käymme vieläkin yhdessä ulkona, niin en osaa olla ollenkaan enää oma itseni.
Siis en viitsi jutella ja flirttailla miehille, koska tunnen että ystäväni paheksuu. Enkä viitsi juodakaan paljoa. Jotain sen suuntaista hän on vihjannutkin, että hän on onnellinen että se elämänvaihe on jäänyt hänellä taakse (vaikka nyt joskus mukanani onkin). Ja hän pitää itseään nyt aikuisempana, ja minusta tuntuu että myös parempana. Ja tuntuu että hän muutenkin jyrää minut mielipiteinensä. Minulla ei vielä ole kaikesta varmoja mielipiteitä, mutta tuntuu että pitäisi olla.
Ja kun asiaa ajattelen, niin on ehkä aina ollut noin. Ystäväni siis olettaa, että minunkin pitäisi tietää/tajuta kaikki mitä hänkin. Mutta ystäväni kun on vanhempi, niin minusta on luonnollista että hänellä on kokemusta enemmän asioista? hän ei ollenkaan tunnu tajuavan tuota. Jotenkin koen hänen seuransa hirveän vaativana nykyään...ja tuota on ollut jonkinverran aiemminkin.
Onkohan tämä sitten kuvittelua vain, ja ongelma vain omassa päässäni? Siis en osaa enää itsekään viettää sellaista sinkun elämää hänen nähtensä, mitä haluaisin. En ole mikään jakorasia, että hänen sitä tarvitsisi moralisoida:-) mutta silti
yksin tai jonkun toisen kaverin kanssa on erilaista.
Onko kenelläkään vastaavaa ollut?
Vastaukset 5
Vanhimmat
seuraan, joka on hänen kaltaistaan ja tietää ja tuntee ne asiat, jotka hänkin tuntee.
Ehkä häneltä puuttuu pienempiin sisaruksiin kohdistuvaa empatiaa ja myötäelämistä, tukemista ja auttamista. Sellaista kai ei opi, jos ei asiaan harjoitu. Siis auttamalla omia sisaruksiaan tai naapurien lapsia, tai serkkuja tai mitä vaan. Jokaiselle mahdollinen ja hyödyllinen taito oppia, ei vain lastenhoidon ammattilaisille.
Ehkä keskustelu olisi kuitenkin se ainoa tie. Kertoisit, että voisitko auttaa, en ymmärrä tätä, voisitko selittää. Ehkä leikin keinoin, roolileikkejä pelaamalla. Asetu kiukkuiseksi lapseksi, joka polkee jalkaa: "niilo polkee jalkaa, niilolla on nälkä, antakaa niilolle ruokaa, pieni vatsa huokaa".
Siis samoja kokemuksia on täällä. Siksi koetan tässä ideoita teitä tai mahdollisuuksia, jotka ovat ehkä vähän auttaneet minua.
ei auta, jos ei uskalleta ottaa vastuuta toisesta. Vastuuta kai voidaan ottaa kyläyhteisössä, perheessä, ystävyydessäkin. mutta aina se ei toimi, joten kannattaa kai olla varovainen.
Vahvista itseäsi sen verran,että puhut hänen kanssaan omasta tuntemuksesta.Ja ehkä hänellä on menossa oma egonsa suurentamisvaihe.Jos sinulla on oikea rakkaus häntä kohtaan niin et vaivaudu tilanteesta.Pohtikaa yhdessä reilusti asioita.Ja jos ette enää voi nauraa yhdessä, niin sillon se suhde on pielessä. Yrittäkää keksiä ratkaisu.Onnea yritykselle.
jotain muuta kuin mitä ystäväsi kaipaa. Itse ainakin olen huomannut, että joskus anelen ystäviltä rooleja, jotka kuuluisivat enemmänkin vanhemmille, opettajille, sukulaisille ja kyläyhteisölle kuin ystävälle.
en mielestäni häneltä ole tuollaista roolia anellut (hyvä näkökulma muutoin). Kun nimenomaan hän on ollut se, jonka kanssa koen yleensä olevani tasavertainen, voimme jutella kaikesta ja ajattelemme asioista aika samalla tavalla.
Eli kyllä hän pitääkin minua tasavertaisena, mutta vähän liikaakin! se on se ongelma. Koska itse jos olen nuoremman henkilön kanssa tekemisissä, ajattelen automaattisesti, että ei hän voi kaikkea vielä tietää/olla kokenut, eikä tarvitsekaan olla.
On tullut vähän tunne, että onko hän kanssani vain, että voi tuntea itsensä viisaammaksi ja kokeeneemmaksi/ja siten jotenkin paremmaksi. Koska itselleni tulee aina nykyisin tuo tunne huonommuudesta. Äääähhh... no tämä tästä.
Mutta siis, jos hän kaipaa jotain muuta ystävyydeltä, niin ajattelisin että voisihan hän etsiä omanikäistä tai vanhempaa seuraa välistä? Eikä siis vaatia minua olemaan jotain muuta mitä olen. Kun siltä on alkanut tuntua nimittäin.
Mutta itseasiassa hänen muutkin ystävät ovat nuorempia....
En tiedä miten tämä asia on tullut viimeaikoina vasta pintaan. Ehkä tuo korostui vielä kun hän alkoi seurustella.
Joku neuvoi nostamaan kissan pöydälle, ja juttelu varmasti olisikin hyvä juttu, jos tuntemukseni ei helpotu. Mutta kun niin vaikea olisi ottaa asia esille.... huoh. Ja kun en edes kunnolla osaa sanoa mikä on ongelma. Oman pään selvitys voisikin olla ensimmäinen asia:-)