Ihmisoikeusliitto haluaa lain poikien ympärileikkauksesta

"Ihmisoikeusliitto haluaa, että Suomeen säädetään laki, joka määrittelisi, miten poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia saa tehdä. Järjestö haluaisi, että ympärileikkauksia ilman lääketieteellisiä syitä tehtäisiin myös julkisessa terveydenhuollossa.

Ihmisoikeusliitto julkisti poikien ympärileikkausta koskevan kannanottonsa aamupäivällä.

Järjestö ei halua kieltää pelkistä uskonnollisista syistä tehtäviä ympärileikkauksia, koska uskoo, että niitä tehtäisiin muslimi- ja juutalaispojille joka tapauksessa. Järjestön pitkän aikavälin tavoitteena on, että poikien ympärileikkauksista luovuttaisiin, mutta ei kriminalisoimalla, vaan asennemuutoksella. Valtiovallan pitäisi järjestön mielestä tukea ympärileikkauksen ennalta ehkäisyä ja valistusta.

Jos poikien ympärileikkaaminen kiellettäisiin, toimenpiteitä tehtäisiin ulkomailla tai laittomasti Suomessa, Ihmisoikeusliitto uskoo. Tällöin kasvaisi riski, että niitä tekisivät ammattitaidottomat ihmiset huonoissa olosuhteissa. Samalla kasvaisivat toimenpiteen terveysriskit.

Ihmisoikeusliitto haluaisi lakiin määritelmät siitä, millä edellytyksillä poikia saa ympärileikata, kuka toimenpiteen saa tehdä ja missä oloissa. Lisäksi pitäisi määritellä rangaistus lain rikkomisesta.

Ympärileikkauksia pitäisi tehdä myös julkisella sektorilla, jotta vähävaraisetkin saisivat mahdollisuuden asianmukaisesti tehtyihin ympärileikkauksiin, Ihmisoikeusliitto linjaa. Suomessa useimmat sairaanhoitopiirit ovat kieltäytyneet ympärileikkauksista ilman lääketieteellisiä syitä. Niitä on voinut teettää yksityislääkäreillä, ja jotkut ovat turvautuneet jopa ulkomaisiin lääkäreihin kotioloissa.

Uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaaminen on Suomessa sallittu tietyin edellytyksin. Korkein oikeus linjasi asiaa lokakuussa, kun se päätti, ettei lääkärin asianmukaisesti tekemä muslimipojan ympärileikkaaminen ollut pahoinpitely.

Tyttöjen sukuelinten leikkelyn sekä KKO että Ihmisoikeusliitto tuomitsevat. Tyttöjen niin sanottu ympärileikkaaminen on hyvin erilainen toimenpide kuin poikien ympärileikkaus ja siihen liittyy suuria terveysongelmia."

- Vai että oikein Ihmisoikeusliitto. Kenen ihmisoikeuksista tässä puhutaan? Ja sitten ne sanovat:

"Järjestön pitkän aikavälin tavoitteena on, että poikien ympärileikkauksista luovuttaisiin, mutta ei kriminalisoimalla, vaan asennemuutoksella. Valtiovallan pitäisi järjestön mielestä tukea ympärileikkauksen ennalta ehkäisyä ja valistusta."

- Laitetaan tuon ympärileikkauksen tilalle mikä tahansa muu väkivallanteko, niin eikö tunnu jo erilaiselta. Pitkällä aikavälillä voisi luopua pahoinpitelyistä, raiskauksista, jne., mutta ei kriminalisoimalla vaan asennemuutoksella! Valistusta hyvät ihmiset, että muijat ei saa enää turpiinsa, ettei lapsia pahoinpidellä.. hohhoijaa.
311199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Perustuslain mukaan ketään ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen tai uskonnon perusteella. Lain toteutuessa muslimien poikalapset asetettaisiin eriarvoiseen asemaan oman sukupuolensa ja vanhempiensa uskonnon perusteella, jonka seurauksena heille saa tehdä lääketieteellisen operaation jolle ei terveydellisiä perusteita. No, ei kai se perustuslaki niin tärkeä ollutkaan, sehän on helppo sivuuttaa.

Äänestä
  • Tuossakin mainittiin KKO:n linjauksesta. On se nyt helvettiä, että KKO:n ei tarvitse noudattaa lakia, vaan se voi tehdä uuden.

    Unohdin laittaa linkin. Siellä on aika vilkasta keskustelua artikkelin jälkeen.

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ihmisoikeusliitto haluaa lain poikien ympärileikkauksesta/1135242162732

    Äänestä

  • "Perustuslain mukaan ketään ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen tai uskonnon perusteella."

    Tuon lain mukaan pelkästään miehiä koskeva asevelvollisuus olisi syrjintää. No, mutta eipäs ole, kun fiksut lainsäätäjät linjasivat asevelvollisuus-pykälät tasa-arvolain ulkopuolelle. Problem solved, ei ristiriitaa. Ei kai mikään estä menettelemästä samalla tavalla myös ympärileikkausten kohdalla. Järkyttävää kaksinaamaisuutta.

    Äänestä

  • Hemmo kirjoitti:

    "Perustuslain mukaan ketään ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen tai uskonnon perusteella."

    Tuon lain mukaan pelkästään miehiä koskeva asevelvollisuus olisi syrjintää. No, mutta eipäs ole, kun fiksut lainsäätäjät linjasivat asevelvollisuus-pykälät tasa-arvolain ulkopuolelle. Problem solved, ei ristiriitaa. Ei kai mikään estä menettelemästä samalla tavalla myös ympärileikkausten kohdalla. Järkyttävää kaksinaamaisuutta.

    saada tuo poikien ympärileikkausta koskeva lakiesitys estettyä, vai "tasa-arvon nimissä" saada se koskemaan myös tyttöjä?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Häpyhuulet#Tytt.C3.B6jen_ymp.C3.A4rileikkaus

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ainoa tapa olla rikkomatta lakeja tässä tapauksessa on estää molempien sukupuolien ympärileikkaus, koska tasa-arvon toteuttaminen tyttöjä ympärileikkaamalla rikkoisi muita lakeja, jotka on syystä asetettu.

    Äänestä

"Ihmisvääryysliitto ei halua kieltää pelkistä uskonnollisista syistä tehtäviä kunniamurhia, koska uskoo, että niitä tehtäisiin muslimitytöille ja -naisille joka tapauksessa. Järjestön pitkän aikavälin tavoitteena on, että kunniamurhista luovuttaisiin, mutta ei kriminalisoimalla, vaan asennemuutoksella. Valtiovallan pitäisi järjestön mielestä tukea kunniamurhien ennalta ehkäisyä ja valistusta.

Jos kunniamurhat kiellettäisiin, toimenpiteitä tehtäisiin ulkomailla tai laittomasti Suomessa, Ihmisvääryysliitto uskoo. Tällöin kasvaisi riski, että kunniamurhia tekisivät ammattitaidottomat ihmiset huonoissa olosuhteissa. Samalla kasvaisivat toimenpiteen terveysriskit........"

Äänestä
  • Ihan pätevät perusteet. Kunniamurhallahan on pitkät perinteet ja kuuluu näin ollen kulttuuriin.

    Mitä noitten hyypiöitten päässä oikein liikkuu?

    Huonoin mahdollinen peruste ruumiinvamman tuottamisen sallimiselle on se, että tehdään sitä kuitenkin, joten on parempi, että sen tekee ammatti-ihminen.

    Jotenkin ärsytti tuolla hesarin keskustelussa se, että jotkut sanoivat, että se pitää sallia sitten myös tyttöjen kohdalla. Siis lähtökohta kirjoittajalla oli se, että ei ole tasa-arvoista jos vaan poikia silvotaan. Eikö tullut mieleen, että pitäisi ennemminkin vastustaa kaikkea silpomista, kuin lähteä jotain kummallista käänteistä tasa-arvoa tähän vetämään. huh.

    Äänestä

  • Lueskelin tuossa juuri ihmis"vääryys"liiton sivuja, ja pisti silmään eräs seikka:

    "Tyttöjen ympärileikkaus on ihmisoikeusloukkaus, joka aiheuttaa elinikäisiä fyysisiä ja psyykkisiä vaurioita."

    Mitä vitun tonttuilua tämä on että tyttöjä ja poikia kohdellaan eriarvoisina? Miksi miksi miksi tyttöjen ympärileikkaukset ovat aina tsiljoona kertaa pahempi asia ja niitä ei puolusteta koskaan, mutta samalla halutaan asettaa laki joka sallii poikien ympärileikkauksen? Mikä logiikka tässä nyt oikeen on? Että leikelkään vaan poikia, vaikka valtion kustannuksella, mutta ei tyttöjä. Ei, koska tytöillähän on ihan omat ihmisoikeudet. Tuo korostaa vai sukupuolista epätasa-arvoa, eikö tavoitteena olisi kuitenkin että molempia sukupuolia kohdellaan samanarvoisina?

    Äänestä

kristiina.kouros(at)ihmisoikeusliitto.fi

Tuonne vaan sitten palautetta ja mielipiteitä asiasta. Kristiina pitää nähtävästi palauttaa maan pinnalle pilvistä. Ei samassa lauseessa voi puhua ihmisoikeuksista ja ympärileikkauksen sallimisesta...

Äänestä
  • Laitoin liitolle, en Kourokselle suoraan.

    "Poikien ympärileikkaus.

    Jos te tuollaista lakia lähdette ajamaan, että poikien ympärileikkaus pitää sallia, "koska sitä tehdään kuitenkin" ja on parempi tehdä se ammattimaisesti, niin teidän olisi syytä harkita liittonne nimenvaihtoa.

    Tuolla perusteella voitte lähteä ajamaan muittenkin pahoinpitelyjen sallimista ja painottaa sitä, että pitkällä aikavälillä toivotte pahoinpitelyjen vähenevän, mutta keinona ei saa olla kriminalisointi, vaan valistus!

    Eikö yhtään hävetä sivistysvaltiossa toimivana liittona päästää tuollaista julkilausumaa lehtiin?"

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Laitoin liitolle, en Kourokselle suoraan.

    http://www.ihmisoikeusliitto.fi/anna_palautetta/index_html/lomake_palaute_kiitos

    Äänestä

  • Taisi kirjoitella kolumnia Savon Sanomiin, kun kyseinen aviisi minulle tuli. Ukkonsa on Alexis Kouros, iranilaistaustainen kirjailija-toimittaja, onkohan se jonkin dokumentinkin tehnyt. Liekö vaikuttanut mielipiteeseen, kun miehimyksensäkin on epäilemättä silvottu.

    Ihan täysipäiseltä se vaikutti kun juttujansa luin, mutta tässä on kyllä väärässä.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    Taisi kirjoitella kolumnia Savon Sanomiin, kun kyseinen aviisi minulle tuli. Ukkonsa on Alexis Kouros, iranilaistaustainen kirjailija-toimittaja, onkohan se jonkin dokumentinkin tehnyt. Liekö vaikuttanut mielipiteeseen, kun miehimyksensäkin on epäilemättä silvottu.

    Ihan täysipäiseltä se vaikutti kun juttujansa luin, mutta tässä on kyllä väärässä.

    on myös lääkäri. Voitti muuten Finlandia Junior-palkinnon kirjallaan Gondwanan lapset.

    Jossain tv-keskustelussa hän painotti uskonnollisia arvoja.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on myös lääkäri. Voitti muuten Finlandia Junior-palkinnon kirjallaan Gondwanan lapset.

    Jossain tv-keskustelussa hän painotti uskonnollisia arvoja.

    Meinikiä näillä monikulttuurin rakastajilla. Onko nyt perkele niin, että perussuomalaisia lukuunottamatta ketkään muut suomalaiset puolueet eivät välitä näiden lasten ihmisoikeuksista. Toiset haluavat halpaa työvoimaa riistettäväksi ja palkkojen polkemiseen ja toiset haluavat uusia koristeita katukuvaa rikastamaan ja oman edistyksellisyyttään todistamaan ja samalla esim joku nainen kääntyy vaikka islamin uskoiseksi kun on löydetty ensin sopiva islamin uskoinen mies itselleen.

    Ihmisoikeusliitto voisi vaihtaa nimensä Ihmistuholiitoksi.

    Taatusti joku viher-puna-sini naisten edistyksellinen suvaitsevuus järjestö. On varmaan mukavaa kun voidaan suvaita vaikka mitä kunhan se on monikulttuurista rikkautta.

    Tässä monikulttuuri touhussa saadaan samalla kaupanpäälle vielä perkeleesti kaikenlaisia uskovaisia jotka uskovat ties mihin satuolentoon.

    Tää show ei tuu päättyyn hyvin. Jossain vaiheessa parinkymmenen vuoden aikajanalla alkaa jonkinlainen sisällis-sota. Ilmeisesti se saattaa olla jopa näiden monikulttuuri uskovaisten tavoite.

    Mitä helvettiä meille oikein yritetään syöttää?

    Demlako tässä hallitsee Suomea?

    Samoja nimiä vilahtelee alla

    http://www.ihmisoikeusliitto.fi/tausta/johtokunta

    Ihmisoikeusliiton johtokunnan puheenjohtajana toimii Tuomas Ojanen ja varapuheenjohtajina Maija Sakslin sekä Elisabeth Tigerstedt-Tähtelä.

    Johtokunnan muut jäsenet ovat Pentti Arajärvi, Memo Bilici, Lena Bremer, Pauliina Feodoroff, Heidi Hautala, Juhani Kortteinen, Jukka Kumpuvuori, Tapio Lappi-Seppälä, Päivi Majaniemi, Liisa Murto, Aila Paloniemi, Anna-Elina Pohjolainen, Helena Ranta, Martin Scheinin, Matti Similä, Kirsi Tarvainen, Olga Tchijik-Kinnunen ja Reetta Toivanen.

    http://www.demla.fi/ajankohtaista.htm

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeuspoliittinen_yhdistys_Demla

    Lisää

    Arabikansojen ystävyysseura -
    Aseistakieltäytyjäliitto -
    Attac ry -
    FinnWID -
    Naiset kehitysyhteistyössä -
    Greenpeace -
    Helsingin punainen nuorisopiiri -
    Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto - Irakilaisten pakolaisten kv-federaation Suomen osasto -
    Irakin naisten yhdistys Suomessa -
    Irakin ja Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto -
    Itkijänaiset -
    Järjestö Irakin kommunistityöläisten puolueen organisoimiseksi-Suomen osasto -
    Kasvattajat Rauhan Puolesta -
    Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyön toimikunta - Kommunistinen nuorisoliitto -
    Kommunistit ry -
    Loviisan rauhanfoorumi -
    Lääkärin sosiaalinen vastuu -
    Maan ystävät -
    Muutosvoimat Suomi-EU:n vastainen kansanrintama ry -
    Naiset rauhan puolesta - Naiset ydinvoimaa vastaan -
    Naisten kansainvälinen rauhan ja vapauden liitto- Suomen osasto -
    Pand-Taiteilijat rauhan puolesta -
    Psykologien sosiaalinen vastuu -
    Rauha kurdeille-foorumi -
    Rauhan ja sosialismin puolesta-Kommunistinen työväenpuolue -
    Rauhanpiippu -
    Ruokaa ei aseita-Helsinki -
    SKP -
    Sosiaalityöntekijöiden rauhanryhmä - Sosialidemokraattiset naiset - Sosialidemokraattiset nuoret -
    Sosialistiliitto -
    Suomen kristillinen rauhanliike -
    Suomen Rauhanliitto-K-yhdistys ry -
    Suomen rauhanpuolustajat -
    Suomen Sadankomitealiitto -
    Svenska Fredsvänner i Helsingfors -
    Tekniikka elämää palvelemaan -
    Työpaikkojen rauhantoimikunta -
    Vasemmistonuoret -
    Vihreät nuoret ja opiskelijat -
    Women in black.

    Äänestä

  • Vihainen Kansalainen kirjoitti:

    nyt saavat ainakin Arajärvi, Hautala, Scheinin ja ranta postia. Muut nimet olivat outoja, mutta noiden jos kenen luulisi todella olevan ihmisoikeuksien puolella.

    Onkohan se niiden päätös ollut yksimielinen, olisi kiva tietää.

    Vasemmistoliiton kansanedustajat tietääkseni miltei poikkeuksetta vastustavat tätä lakialoitetta.

    Äänestä

  • Toivottavasti siinä oli edes vähän tolkkua, suomeksi sanottuna vitutti niin kovasti että oli vaikea pitää viesti edes osittain asiallisena ...

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    nyt saavat ainakin Arajärvi, Hautala, Scheinin ja ranta postia. Muut nimet olivat outoja, mutta noiden jos kenen luulisi todella olevan ihmisoikeuksien puolella.

    Onkohan se niiden päätös ollut yksimielinen, olisi kiva tietää.

    Vasemmistoliiton kansanedustajat tietääkseni miltei poikkeuksetta vastustavat tätä lakialoitetta.

    Poliitikoita laidasta laitaan ja kirkon järjestöt yhdessä järjestävät ihmisoikeus koulutusta ja ajavat uusia uskonnollisia tapoja meille. Miksi? Siksi, koska usovais massaa on tehokaammin ohjattavissa. Ideologinen tai uskonnollinen, lopputulos on sama, dogmi ja kaiken ajattelun kierrättäminen dogmifiltterin läpi.

    http://www.kansainvalisyyskasvatus.net/jarjestorekisteri

    Tästä voi haarukoida kukin minkälaista ns suvaitsevuus yms kasvatusta haluaa "opiskella".

    Kuka jaksaisi käydä nuo linkit läpi? Ne vastaavat jotenkin valtakunnan ylätason ajamia asioita. Opettajat opettavat kaiken suvaitsemista yms.

    Mitä helvettiä. Ei lapsen silpominen ole kulttuuriasia. Se on ihmisen alun lopullista muttamista ilman, että hänellä olisi edes mahdollista kokeilla sitä toista alkuperäistä vaihtoehtoa. Tässä hommassa on iso osa eliittiä mukana, aivan ylätasolta lähtien. Se ihmetyttää minua suuresti.

    Äänestä

  • Rattiveivari kirjoitti:

    Toivottavasti siinä oli edes vähän tolkkua, suomeksi sanottuna vitutti niin kovasti että oli vaikea pitää viesti edes osittain asiallisena ...

    Hyvä kun pistit postia menemään. :)

    >>> Toivottavasti siinä oli edes vähän tolkkua, suomeksi sanottuna vitutti niin kovasti että oli vaikea pitää viesti edes osittain asiallisena ...

    Äänestä

Onko nyt ihan tosissaan niin että koirien typistäminen EI. Tyttölasten typistäminen EI. POikalasten typistäminen KYLLÄ.

Mainitsin rattikselle tunteen turhautuneesta raivosta. Pätee. Odottaakas kun saan verbaliikkani kohta taas toimimaan, nyt menee vielä hetki "mitähelvettiä"-maassa. "IHMISOIKEUSLIITTO"?

***

Äänestä
  • noottisi sitten tännekin.

    Minä en kyllä lähtisi tuosta tasa-arvokysymystä tekemään. Sen pitää olla selkeä EI kaikelle väkivallalle.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    noottisi sitten tännekin.

    Vai tyrehtyikö tämä keskustelu muuten vaan?

    Äänestä

  • Rattiveivari kirjoitti:

    Vai tyrehtyikö tämä keskustelu muuten vaan?

    joku saatanan hihhuli on ihan selkeästi poikalasten typistämisen kannalla.. bannia tulee niin että heiluu.. en nyt viiti linkittää sitä typistys videota. vituttaa.. raapisin hihulta silmät päästä jos saisin kiinni tekosistaan.. saatana että raivostuttaa!

    Äänestä

  • ihmisoikeusaktivisti kirjoitti:

    joku saatanan hihhuli on ihan selkeästi poikalasten typistämisen kannalla.. bannia tulee niin että heiluu.. en nyt viiti linkittää sitä typistys videota. vituttaa.. raapisin hihulta silmät päästä jos saisin kiinni tekosistaan.. saatana että raivostuttaa!

    Poistetaan viestejä liittyen tähän keskusteluun. Missä mättää? Bubis hei, mitä tuo Trubaduuri sulle on oikein laittanut?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    noottisi sitten tännekin.

    Minä en kyllä lähtisi tuosta tasa-arvokysymystä tekemään. Sen pitää olla selkeä EI kaikelle väkivallalle.

    "Kuten niin monet muut, olen hyvin tuohtunut lausunnoistanne koskien poikalasten ympärileikkausten sallimista Suomessa. Voiko todella olla niin että koiran fyysinen koskemattomuus on jostakin syystä niin tärkeä että niiden häntien ja korvien typistäminen on kielletty jo aikapäiviä sitten, mutta koska poikalasten sukuelinten typistäminen on joissakin kulttuureissa yleinen käytäntö, katsotaan poikien olevan sen käytännön avuttomia uhreja joita ei tarvitse auttaa? Millä perustein koiria koskeva käytäntö kirjattiin lakiin, ja miksi samat perusteet eivät koske ihmislapsia?

    Mihin katosi ihmislapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen? Lapselle tehty täysin tarpeeton kosmeettinen leikkaus ei missään nimessä ole asia joka sivistysyhteiskunnassa, tiedostavien ja vastuullisten ihmisten keskuudessa tulee sallia. Se on taikauskoinen, alkukantainen riitti jolla on perusteet vain ja ainoastaan kansanperinteessä. Olette varmasti jo saaneet viittauksia niinsanottuihin kunniamurhiin, joiden yleisyys ja kulttuurillinen alkuperä eivät saa teitäkään uskomaan että ne tulisi sallia, edes uskonnonvapauden nimissä. Kysymys on yksilön itsemääräämisoikeudesta. Aikuisen on täysin sallittua toimittaa mainittu toimenpide, ympärileikkaus, omasta tahdostaan jos sitä toivoo, jos hän itse käsittää sen tärkeäksi. Tuon päätöksen tekeminen pienen lapsen puolesta leimaa hänet loppuiäkseen, ja aiheuttaa hänelle loppuelämän kestävän fyysisen haitan. Yhteiskunnan tehtävä ei ole suojella moista käytäntöä.

    Olen ymmärtänyt että pyritte käytännön poistamiseen, mielestäni vain käyttämänne tie ei toimi. Ymmärrän miksi se joidenkin tulkintojen mukaan vosii toimia, ja myös miksi se on Teille helpompi reitti ottaa. Suosio ennen kaikkea. "

    ***

    Äänestä

  • Rattiveivari kirjoitti:

    Vai tyrehtyikö tämä keskustelu muuten vaan?

    Miten voi puolessa tunnissa hävitä viestejä, kun jotkut hihhulien paskajutut roikkuvat täällä päiväkausia, jos pyynnöistä huolimatta häipyvät ollenkaan. Onko sefu vaihtunut?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Miten voi puolessa tunnissa hävitä viestejä, kun jotkut hihhulien paskajutut roikkuvat täällä päiväkausia, jos pyynnöistä huolimatta häipyvät ollenkaan. Onko sefu vaihtunut?

    Asiallista keskustelua aiheesta poistetaan ... Uskovaisten toimesta .. ATEISMIpalstalta!!! Mit vit? Kuten kaveri sanoisi ... Mikä on tämän palstan tarkoitus hei? Jos ei maha kestä, painu uskis vittuun...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    "Kuten niin monet muut, olen hyvin tuohtunut lausunnoistanne koskien poikalasten ympärileikkausten sallimista Suomessa. Voiko todella olla niin että koiran fyysinen koskemattomuus on jostakin syystä niin tärkeä että niiden häntien ja korvien typistäminen on kielletty jo aikapäiviä sitten, mutta koska poikalasten sukuelinten typistäminen on joissakin kulttuureissa yleinen käytäntö, katsotaan poikien olevan sen käytännön avuttomia uhreja joita ei tarvitse auttaa? Millä perustein koiria koskeva käytäntö kirjattiin lakiin, ja miksi samat perusteet eivät koske ihmislapsia?

    Mihin katosi ihmislapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen? Lapselle tehty täysin tarpeeton kosmeettinen leikkaus ei missään nimessä ole asia joka sivistysyhteiskunnassa, tiedostavien ja vastuullisten ihmisten keskuudessa tulee sallia. Se on taikauskoinen, alkukantainen riitti jolla on perusteet vain ja ainoastaan kansanperinteessä. Olette varmasti jo saaneet viittauksia niinsanottuihin kunniamurhiin, joiden yleisyys ja kulttuurillinen alkuperä eivät saa teitäkään uskomaan että ne tulisi sallia, edes uskonnonvapauden nimissä. Kysymys on yksilön itsemääräämisoikeudesta. Aikuisen on täysin sallittua toimittaa mainittu toimenpide, ympärileikkaus, omasta tahdostaan jos sitä toivoo, jos hän itse käsittää sen tärkeäksi. Tuon päätöksen tekeminen pienen lapsen puolesta leimaa hänet loppuiäkseen, ja aiheuttaa hänelle loppuelämän kestävän fyysisen haitan. Yhteiskunnan tehtävä ei ole suojella moista käytäntöä.

    Olen ymmärtänyt että pyritte käytännön poistamiseen, mielestäni vain käyttämänne tie ei toimi. Ymmärrän miksi se joidenkin tulkintojen mukaan vosii toimia, ja myös miksi se on Teille helpompi reitti ottaa. Suosio ennen kaikkea. "

    ***

    Kertakaikkiaan. Laitoitko sähköpostiosoitteesi mukaan? Minä laitoin. Jospa joku vaikka vastaisi. Vaikka epäilen kyllä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Kertakaikkiaan. Laitoitko sähköpostiosoitteesi mukaan? Minä laitoin. Jospa joku vaikka vastaisi. Vaikka epäilen kyllä.

    Jos vaikka soittaisivat, niinkuin se kansanedustaja... ei ole muuten vieläkään palannut asiaan, pitää varmaan itse soittaa takaisin (siis tämä koskien "projekstiamme")

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Kertakaikkiaan. Laitoitko sähköpostiosoitteesi mukaan? Minä laitoin. Jospa joku vaikka vastaisi. Vaikka epäilen kyllä.

    Jaa-a, taittaa olla pms ohi kun kykenee rauhallisena pysymään. Hmmh. Laitoin mukaan nimen ja spostin. Epäilen että vastausta ei kuulu, mutta ans kattoo. Kerron kyllä jos kuuluu.

    Luin muuten ne "tutkimukset" joihin joskus nuo kannattajat vetoavat, että hiv tarttuisi huonommin ympärileikatusta :D tai -leikattuun :D tutkimusen kohde oli aivan muu, ja tulokset tuolla saralla "jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumisia" -luokkaa. Täysin. Naurattaisi ellei itkettäisi.

    mutta tuohon nimenomaiseen tutkimustulokseen silpomisen puolustajat takertuvat.

    Ja kuten sanottu, pikkuvauvat eivät nai.

    Aika kummallista, että edes ottavat tuollaisen perustelun esiin. Onko luterilaisilla, ortodokseilla, katolisilla tai ateisteilla nyt sitten aids-ongelma räjähtämässä käsiin, kun tiettävästi suurin osa on leikkaamatta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

"Ihmisoikeusliitto haluaa, että Suomeen säädetään laki, joka määrittelisi, miten poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia saa tehdä. Järjestö haluaisi, että ympärileikkauksia ilman lääketieteellisiä syitä tehtäisiin myös julkisessa terveydenhuollossa.

Ihmisoikeusliitto julkisti poikien ympärileikkausta koskevan kannanottonsa aamupäivällä.

Järjestö ei halua kieltää pelkistä uskonnollisista syistä tehtäviä ympärileikkauksia, koska uskoo, että niitä tehtäisiin muslimi- ja juutalaispojille joka tapauksessa. Järjestön pitkän aikavälin tavoitteena on, että poikien ympärileikkauksista luovuttaisiin, mutta ei kriminalisoimalla, vaan asennemuutoksella. Valtiovallan pitäisi järjestön mielestä tukea ympärileikkauksen ennalta ehkäisyä ja valistusta.

Jos poikien ympärileikkaaminen kiellettäisiin, toimenpiteitä tehtäisiin ulkomailla tai laittomasti Suomessa, Ihmisoikeusliitto uskoo. Tällöin kasvaisi riski, että niitä tekisivät ammattitaidottomat ihmiset huonoissa olosuhteissa. Samalla kasvaisivat toimenpiteen terveysriskit.

Ihmisoikeusliitto haluaisi lakiin määritelmät siitä, millä edellytyksillä poikia saa ympärileikata, kuka toimenpiteen saa tehdä ja missä oloissa. Lisäksi pitäisi määritellä rangaistus lain rikkomisesta.

Ympärileikkauksia pitäisi tehdä myös julkisella sektorilla, jotta vähävaraisetkin saisivat mahdollisuuden asianmukaisesti tehtyihin ympärileikkauksiin, Ihmisoikeusliitto linjaa. Suomessa useimmat sairaanhoitopiirit ovat kieltäytyneet ympärileikkauksista ilman lääketieteellisiä syitä. Niitä on voinut teettää yksityislääkäreillä, ja jotkut ovat turvautuneet jopa ulkomaisiin lääkäreihin kotioloissa.

Uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaaminen on Suomessa sallittu tietyin edellytyksin. Korkein oikeus linjasi asiaa lokakuussa, kun se päätti, ettei lääkärin asianmukaisesti tekemä muslimipojan ympärileikkaaminen ollut pahoinpitely.

Tyttöjen sukuelinten leikkelyn sekä KKO että Ihmisoikeusliitto tuomitsevat. Tyttöjen niin sanottu ympärileikkaaminen on hyvin erilainen toimenpide kuin poikien ympärileikkaus ja siihen liittyy suuria terveysongelmia."

- Vai että oikein Ihmisoikeusliitto. Kenen ihmisoikeuksista tässä puhutaan? Ja sitten ne sanovat:

"Järjestön pitkän aikavälin tavoitteena on, että poikien ympärileikkauksista luovuttaisiin, mutta ei kriminalisoimalla, vaan asennemuutoksella. Valtiovallan pitäisi järjestön mielestä tukea ympärileikkauksen ennalta ehkäisyä ja valistusta."

- Laitetaan tuon ympärileikkauksen tilalle mikä tahansa muu väkivallanteko, niin eikö tunnu jo erilaiselta. Pitkällä aikavälillä voisi luopua pahoinpitelyistä, raiskauksista, jne., mutta ei kriminalisoimalla vaan asennemuutoksella! Valistusta hyvät ihmiset, että muijat ei saa enää turpiinsa, ettei lapsia pahoinpidellä.. hohhoijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu