Mitä tekisit

naisena osaan kuvitella kohdalleni tuollaista. Kysyitkin varmaan miehiltä?

Mutta vastaan silti. Raskaaksi tulemiseen tarvitaan kahta sukupuolta. Sinun siemenistä kasvaa sinun lapsi. Menet mihin tahansa, teet mitä vain - olet sen lapsen isä aina.

Kikkelillä ei pidä leikkiä!

mutta puolisokseni etsisin jonkun muun. Toisaalta, kun nainen on niin herkässä tilassa odotusaikana, niin kaipa kuuntelisin sitä naistakin edes vähän. Mutta jos sun kohdalla tilanne on tuo niin harkitse tarkkaan. Luopuessas lähi-isyydestä jo tuossa vaiheessa menetät ekat sanat, askeleet, ja kontaktin vauvavaiheessa jo kokonaan. Ym paljon muita asioita, joita vain lähi-isä saa kokea. Etäisyys on ok, kun lapsi on vanhempi, vauva ei sua tule erottamaan muista läheisistä miehistä.

En toisaalta usko ohi meneviin ihastumisiin. Nehän tulee ja menee. Mutta jos nainen olis ihan väärä niin vaikea sen kanssa olis elää. Toisaalta vastuu olis lapsesta ja raskaana olevasta kannettava. Mutta tuskin se nainenkaan haluaisi miestä joka ei pitäis sitä oikeena. Mutta ihastumisiinkaan ei kannata luottaa. Varsinkin kun nainen on raskaana niin tyhmää uskoa ohimeneviin tunteisiin. Siinä olis pohtimista.

Mutta mähän olen nainen. voihan naisellekin sattua et se lapsi on väärälle miehelle. Sitä harvoin ajatellaan. Sit rakastuiskin toiseen kun on aluillaan raskaana. Nainen varmasti ajattelis tilanteessa järjellä.

siihen tulevaan valaaseen, ja jättäisin muut hömpötykset sikseen

En varmaan mitään... SE joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

ei käy ikinä itselleni.

Kyllähän tuollainen ennen pitkää esiin tulee, ja mitä myöhemmin niin varmasti sitä tuhoisemmin seurauksin.

Ei sitä rakastumisen tunnetta päättämällä saada aikaan. Samoin kuin toiseen naiseen ihastumista tai jopa rakastumista ei voi myöskään lopettaa niin päättämällä. Sellaista elämä on ja siksi tulisi olla rehellinen - itselleenkin. Jos yrittäisin mennä sen mukaan "mitä minulta tilanteessa odotetaan" ilman että haluaisin sitä oikeasti itse - niin ainahan asiat huonosti tuolloin päättyy.

Mielestäni lapsen isä tällaisessa tilanteessa on varsin raukkamainen ja vastuuta pakoileva, jos ei uskalla puhua näistä asioista rehellisesti lasta odottavalle äidille. Ei asiat poistu siten, että niitä pakoillaan tai niistä vaietaan. Yleensä ne vain kasvavat ja tekevät isompia tuhoja myöhemmin.

Kyllähän isä lapsen elämässä voi olla mukana ja nähdä ne ensiaskeleet omalla vuorollaan. En ymmärrä miten on lapsen edun mukaista jos jo tässä vaiheessa epäröidään tunteita lapsen äitiin ja päättämällä yritetään painaa asiat villaisella. Kyllähän se kertoo jo paljon.

Lapsi huomaa tuollaiset asiat kuitenkin herkästi ja kärsii tilanteesta kaikkein eniten. Onko parempi sitten laittaa välit poikki kun lapsi on jo muutaman vuoden ikäinen?

Ainahan sitä uutta nähtävää ja koettavaa kertyy ensiaskelista pyörällä ajamisen oppimiseen jne. Uskon että lapsikin viihtyy paremmin jos vanhemmat ovat onnellisia. Pahimmassa tapauksessa lapsi päätyy potemaan jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, että vanhemmat ovat yhdessä vain hänen vuokseen. Hyvä vanhemmuus ei aina tarkoita parisuhteessa väkisin roikkumista ja itselleen ja siten muille valehtelemista.

Jos toista oikeasti rakastaa, niin kyllähän sitä toivoo vain onnea silloin tälle henkilölle? Niin mies lapsen äidilleen, toisin päin sekä lapsi omille vanhemmilleen. jos tuosta yhtälöstä joku on onneton - ovat kaikki lopulta varsin onnettomia.

Enemmän rohkeaa ja vastuuntuntoista on tuollaisessa tilanteessa olla rehellinen itselleen ja muille kuin yrittää teeskennellä jotain. Kahdesta pahasta kun tulee aina valita se vähemmän paha.