Olemme seurustelleet muutaman vuoden ja olleet naimisissa reilut kaksi. Vaimo halusi heti vihkimisen jälkeen lapsen, eikä minullakaan ollut sitä mitään vastaan, ja odottelimme esikoista innolla.
Nyt on vaan vaimo ominut vauvanhoidon kokonaan itselleen, ja antanut kaiken muun olla. Ei ole parisuhdetta kuin kulissina, ei ole minkäänlaista kanssakäymistä keskenään. Vaimo kulkee rinnat paljaana päivät pitkät, aamutakki retkottaen auki eikä välitä pätkääkään muustakuin vauvasta. Haluaa olla "luomuäiti". Minäkin haluaisin hoitaa lastani, pitää sylissä ja kokea miten lapseni kehittyy, mutta en ole saanut edes vaippoja vaihtaa.
Minä tunnen itseni vain lapsentekokoneeksi ja yhtenä iltana kuulin, kuinka vaimo puhui puhelimessa minusta kuin olisin vain tiellä.
Olen yrittänyt hemmotella häntä, ja huomioida silloin kun vain työt antavat myöten, mutta hänhän sai unelmahäänsä ja vauvansa, mihin minua tarvitaan?
Tätä on jo kestänyt seitsemän kuukautta, kohta minulle riittää ja lähden omille teilleni, jos en saa paikkaa tässä perheessä.
Nyt on vaan vaimo ominut vauvanhoidon kokonaan itselleen, ja antanut kaiken muun olla. Ei ole parisuhdetta kuin kulissina, ei ole minkäänlaista kanssakäymistä keskenään. Vaimo kulkee rinnat paljaana päivät pitkät, aamutakki retkottaen auki eikä välitä pätkääkään muustakuin vauvasta. Haluaa olla "luomuäiti". Minäkin haluaisin hoitaa lastani, pitää sylissä ja kokea miten lapseni kehittyy, mutta en ole saanut edes vaippoja vaihtaa.
Minä tunnen itseni vain lapsentekokoneeksi ja yhtenä iltana kuulin, kuinka vaimo puhui puhelimessa minusta kuin olisin vain tiellä.
Olen yrittänyt hemmotella häntä, ja huomioida silloin kun vain työt antavat myöten, mutta hänhän sai unelmahäänsä ja vauvansa, mihin minua tarvitaan?
Tätä on jo kestänyt seitsemän kuukautta, kohta minulle riittää ja lähden omille teilleni, jos en saa paikkaa tässä perheessä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
oletko puhunut tunteistasi vaimollesi??ehkä hän ei arvaa ajatuksiasi.. näytä vaikka kirjoittamasi viesti niin taatusti vaimosi herää horroksesta ja antaa sinullekkin yhteistä aikaa itsensä ja vauvan kanssa!!
Mutta hän on enemmänkin vaivautunut, kun kerron mitä tunnen.
Olen vapaalla, ja koti on tyhjillään. Vaimo lähti ostoksille ystävänsä kanssa, jolla on myös pieni lapsi. Halusivat mennä yhdessä, vaikka tarjouduin kuskiksi. Joulun jälkeen pistän luottokortin hanat kiinni, ja rouva saa selvitä omilla tuloillaan, jos on minun kanssani hyötymistarkoituksessa. Katsotaan sitten mitä tapahtuu.
kaikissa vauvaperheissä. Perheen roolit muuttuvat, kun lapsi syntyy, eivätkä ne koskaan enää palaudu entiselleen. Sinun pitää nyt vain itsesi muuttua ja hyväksyä uudet roolinne.
Vaimosi on nyt äiti, jonka tärkein tehtävä on hoitaa lastaan. Sinun tärkein tehtäväsi perheessänne on tukea häntä niin, että hän saa tämän tehtävänsä kunnolla hoidetuksi.
Ehkä vaimosi on kuitenkin uhnohtanut, että hän on paitsi äiti myös vaimo. Kohtele häntä siten, että hän tuntee itsensä vaimoksi eikä vain imettäväksi äidiksi.
Vaimosi tarvitsee aviomiehen ja lapsi isän, mutta ei kahta äitiä. Älä ryhdy kilpailemaan vaimosi kanssa lapsesta tai kadehdi häneltä hänen äitiyttään, äitiyslomaansa tai tyttöjen (äitien) keskinäisiä juttuja.
Lapsi ei ole koko ikäänsä rintalapsi. Muutaman kuukauden kuluttua hän on taapero ja parin vuoden kuluttua leikki-ikäinen. Isän osuus lapsen kasvatuksessa ja lapsen kanssa olemisessa tulee koko ajan kasvamaan, sillä isän tärkein tehtävä on vapauttaa lapsi äidistään ja johdattaa hänet isompien lasten ja lopulta aikuisten maailmaan.
Puhu vaimosi kanssa lapsesta ja lapsenhoidosta ja kasvatuksesta vakavasti ja puhu myös omista tunteistasi. Sano, että haluat, että te olette enemmän yhdessä koko perheen voimin. Tarjoudu myös hoitamaan lasta sillä aikaa, kun vaimo käy jumpassa, kampaajalla tai tyttöjen kanssa kahvilla tai jossain harrastuksessa.
Luottokortteja älä sulje neuvottelematta siitä ensin vaimosi kanssa, koska sellainen on epäluottamuksen osoitus. Jos olet viisas, asiat korjaantuvat kyllä itsestään. Tsemppiä sinulle!
No ei minusta tämän pitäisi olla 'tuttu tilanne kaikissa vauvaperheissä', meillä ei ainakaan! Vaikka perheeseen tulee lapsi, on aika karua sanoa, että mikään ei palaa enää entiselleen. Muuttuu kylläkin, mutta ei todellakaan noin yksipuoliseksi lapsen omimiseksi, kun alkuperäisellä.
Vaikka vauva tarvitsee suuren osan MOLEMPIEN aikuisten huomiosta, ei kummankaan tulisi unohtaa puolisoaan noin tyystin, kun vaimo näyttää tehneen.
Sympatiat ovat siis täysin aloittajan puolella. Edellisen kirjoittajan kommentissa pisti moni asia korvaan, myös se, että vaimon tehtävä on hoitaa lasta ja miehen tukea häntä, että saa tehtävän kunnolla hoidetuksi. Siis hei, miehen tehtävä on hoitaa myös sitä lasta! Aloittaja sitä haluaisikin, mutta vaimo ei.
En tiedä, miten aloittajaa neuvoisin. Ehdota vaimollesi jotain 'omaa tekemistä', jonka aikana voisit hoitaa vauvaa tai koko perheen yhteistä hetkeä tms. Näyttää siltä, että kaikki muut asiat hänen ympäriltään on unohtunut.
Voimia sinulle!
Ma olen kylla noita "luomuaiteja" kanssa nahnyt, ja minusta ne on niin epareilua miestaan kohtaan, etta ihan pistaa vihaksi. Nimenomaan unelmahaat, talot, autot ja kayttorahat kylla kelpaa, mutta sitten ollaan niin saakutin itsekkaita. Tuntuu ihan kohtuuttomalta, etta kun lapsi syntyy niin mies menettaa sen naisen, johon alkujaan tutustui ja rakastui ja tilalle tulee joku rasvatukkainen, mykkakoulua pitava hirvio.
Ma olen aiti ja vaimo ja tiedan hyvin mita se pikkulapsi aika on kun pitkan raskauden jalkeen sitten imetellaan ja valvotaan ja toki se on rankkaa, mutta kylla siina hyvin pystyy ottamaan miehenkin huomioon, nayttaa natilta ja ottaa miehen kanssa lasin punkkua kun muksut nukkuu. Omasta haluamisesta se vaan on kiinni.
Voimia sulle alkuperainen kirjottaja, liian hyvan miehen on vaimos saanu; pida puolias ja vaadi huomiota. Jopa se saattaa herattaa vaimos, kun naytat etta sinussa on miesta vaatimaan parempaa parisuhdetta.
Kamala ajatus että äiti olisi ainut joka lasta hoitaa ja huolehtii ja että isän pitäisi vain hyväksyä asia. Nyt eletään 2000 lukua ja nykyisin isät ovat osallistuvia ja hoivaavia, eivät pelkkiä toimeentulon tuojia. Minä ainakin arvostan valtavasti sitä että meillä mies osallistuu kaikkeen mihin pystyy, eli kaikkeen muuhun paitsi imettämiseen. Se on nimittäin lapseltakin pois jos kiintymyssuhde pääsee muotoutumaan vain äitiin. Ja niinhän tuollaisessa tapauksessa tulee käymään jos isä ei pääse hoivaamaan lastaa. On itsekästä omia lapsi vain itselleen, sekö isän pitäisi vain hyväksy. Sitten muutaman vuoden päästä äiti olisikin jo valittamassa että mies viettää liian vähän aikaa lapsensa kanssa eikä osallistu riittävästi hoitamiseen.
Arvostakaa miehiänne ja tukekaa isyyteen niin teette palveluksen hänelle ja lapsillenne!
"No ei minusta tämän pitäisi olla 'tuttu tilanne kaikissa vauvaperheissä',"
Käsitykseni mukaana tämä "tuttu tilanne" tulee useimmille miehille yllätyksenä.
Perhekuva on otettu stokkan kuvastoista ja ämmäinlehdistä. Tai sitten sosiaalinen paine pakottaa ottamaan akan ja hankkimaan lapsia ettei ole tuhkamuna. Ei siinä jaksa/viitsi/kiinnosta etsiä tietoa siitä, miten lapsi muuttaa parisuhdetta. Ja tämä siis tietoyhteiskunnassa.
Ihmeen tietämätöntä porukkaa tosiaan. Mutta tietysti jokainen pikku äityli ja isi on ihan varma että ei Meidän suhteessa noin käy. Muilla ihmisillä vain.
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin...buaahaahhaaaa
Ei h...tissä tuttu tilanne joka perheessä! Miehen ja vauvan läheiset välit syöttöineen vaipanvaihtoineen kylvetyksineen on hienoa todeta miten isä ja vauva pärjäävät yhdessä ja kiintymys sen kun kasvaa. Ei ole äidiltä pois - päinvastoin hoidon jakaminen on tuplaonni.
keskustelimme illalla pitkään ja hartaasti. Vaimon mielestä olen liian tylsä! Rivien välistä kävi ilmi, että mun rahat meidät on pitänyt yhdessä. Olen tällähetkellä enemmän vihainen pitkään jatkuneesta kulissista, kuin tyrmistynyt tästä käänteestä.
Meni joulun suunnitelmat uusiksi ja aamulla loppui rouvalta rahat, katsotaan miten pitkään kestää ilman rahaa ja autoa. Varmaan on jemmannut johonkin käteistä, senverran oli tililtä rahaa hävinnyt.
Minä lähden nyt reissuun.
Ja miettijöille, kyllä meillä on avioehto.
jos sä olet vakuuttunut siitä, että nainen on ihan täysissä järjissään, eikä esimerkiksi synnytyksen jälkeisessä psykoosissa, niin okei.
Aika järkkyä tekstiä, ja jos se on ihan omaa elämää, niin vielä järkympää. Ole vaan tarkkana, ettet mene samaan lankaan mihin mun mieheni meni eksänsä kanssa: kun siltä meni rahahanat kiinni, kun kukaan ei ollutkaan huoltamassa ja hyysäämässä, ääni kellossa muuttui hyvin pian. Mies lähti takaisin suhteeseen, kun hänestä ei ollut katsomaan, kun lapset jäi hunningolle. Siinä sivussa sai rouva (ero ei ennättänyt voimaan) taas huusholliinsa lastenvahdin (nyt isä saa todellakin hoitaa lapsensa) menojensa ajaksi,kaupassa kävijän, laskujen maksajan. Mä kyllä ymmärrän, että kyse on omista lapsista, mutta uhrautumisen määrää silti en.
Millainen mies haluaa jalkarätiksi?
Kaikista maailman isistä suurin osa ei ole koskaan hoitanut pikkulapsia. Hyviä isiä he ovat silti, koska isän osuus tulee sitten myöhemmin, kun lapsi kasvaa.
Miksi lapsella pitäisi olla kaksi äitiä? Eikö olisi parempi, että hänellä on isä ja äiti? Miehen asenteesta kuultaa kilpailuasenne vaimoa kohtaan. Nyt kilpaillaan lapsen hoidosta, huomenna ehkä urasta tai vapaa ajan määrästä. Puolisoiden pitää tukea toisiaan eikä kilpailla keskenään.
Missä kuultaa kilpailutilanne?Mies vaan haluaisi olla myös lapsensa kanssa,jonka äiti nyt omii itselleen.Koskahan se isän vuoro sitten mielestäsi tulee?Kun lapsi on puoli vuotta,vuoden vai kaksi vuotta?On ihan hölmöä,että isän pitäisi luopua lapsestaan silloin kun lapsi on pieni,koskaan niitä vauva-aikoja ei enää saa takaisin myöhemmin.Jos olisitkin mies ei sinua kai haittaisi,jos sinut heivattaisiin pois jaloista,sitten armosta jossain vaiheessa saisit ehkä hiukan olla lapsesi kanssa tai ehkä et silloinkaan ,koska et kuitenkaan osaisi hoitaa sitä lasta,olisit aivan surkea.
Hei!
vaikea tietää mutta pinnan alla voi olla synnytysmasennusta. Minulla se alkoi pikkuhiljaa ja lapsen ollessa 6 kk se alkoi olla aika paha. en tajunnut mistä oli kyse, muistan vaan että pidin miestä tosi "ilkeänä"-vaikkei hän tehnyt mitään väärin. koin että mun elämäntehtvä on olla äiti isolla Ä:llä.
havahduin sitten itse siihen että mulla on tosi paha olla ja lopulta sain lieviä mielialalääkkeitä. en nyt tietenkään kehota kaikkia hakemaan lääkkeitä kuin karkkia mutta mulle alkoi elämä uudestaan kun pääsin juttelemaan tilanteesta ja lopulta avuksi tuli ne pillerit.
minä en nyt kulkenut tissit paljaana jne mutta tekstistäsi sain kuvan että kyseessä voisi olla masennusta.
ja meillä oli niin että mies ehdotti että tekisin omia juttuja mutta olin jo niin syvällä marttyyri-kuopassa joten ajattelin vaan ettei lapsi pärjää hetkeäkään ilman minua.
hankala tilanne..mutta toivon mukaan löytyy ratkaisu.
Meillä kävi ekan lapsen kanssa just noin. Koko mun ajatusmaailma oli lapsen ympärillä. Suoritin hirmuisesti täydellistä äitiyttä, samalla taustallani oli isä, joka ei osallistunut lasten hoitoon lainkaan, tai sen vähän mitä aikanaan teki, teki väärin äitini mielestä. Samalla kaavalla mentiin. Tavallaan tiedostin ongelman, mutta en sitten kuitenkaan. Imetin pitkään ja en ollut päivääkään sinä aikana erossa lapsestani, olin ylpeä siitä, että lapseni tarvitsee minua ja vain minua. Vasta kun lapsi täytti 2 vuotta pystyin päästämään otteen irti. Toisen lapsemme synnyttyä tilanne oli aivan toinen... osaan ottaa paljon rennommin ja 6kk tyttö onkin enemmän isin tyttö...
Masennusta minullakin oli ensimmäisen kanssa, vasta nyt jälkikäteen järkiintyneenä tajuan sen
Mekin olemme seurustelleet muutaman vuoden, ja lasta yritettiin toista vuotta. Kumpikin halusi lapsen. Kun odotin sitten tytärtämme, ensin loppui huomioiminen, seksi, yhteiset menot jne. Miestä ei tuntunut paljon homma enää kiinnostavan.
Kun lapsi syntyi, kuvitelmani perhe-elämästä romahtivat kyllä ihan totaalisesti! Jotenkin minä tyhmä olen aina ajatellut, että oma lapsi tulee vanhemmille ykkösenä, ei muut jutut. Meillä se onkin näin, minun osaltani. Lapsen tarpeet on tällä hetkellä se ykkösjuttu mun elämässä. Mies taas ei halua osallistua lapsen hoitoon kuin silloin, kun se hänelle sattuu sopimaan. Sopii ehkä noin kerran viikossa! Kysyn aina, haluaisiko hän vaihtaa vaipan, tai kylvettää, tai syöttää. Koskaan hän ei jaksa. Milloin on juuri silloin parempaa (!) tekemistä, käsi on "kipeä", just pääsi sohvalle hyvään asentoon, jne jne. Noita typeriä tekosyitä löytyy ihan helvetin suuri määrä!
Ukkoni on jo 32, mutta tuntuu olevan se äidin pikkupoika aina vain. Eli ei ole tainnut puheistaan huolimatta päästä irti äitinsä pihtimäisestä otteesta! Hullua, mutta totta. Täysin vellihousu siis mieheksi, siltä nyt tuntuu. Puhua mieheni kanssa tästä asiasta kyllä voi, mutta joka juttuun hänen vastauksensa on, että "pitäisikö sitten lopettaa työnteko, olisi aikaa olla kotona!" tai "justhan mä viime viikolla vaihdoin vaipan" tai jotain muuta. Ukko ei käsitä, että isyys on nyt elämän mittainen homma, ei isyys ole sitä, että silloin hoidetaan lasta kun itseä huvittaa.
Mies on yrittäjä, mutta hänellä kyllä on niitä vapaapäiviäkin kiitettävästi. Silloin hän keksii jotain typerää menoa, esim. käynti huoltoasemalla, joka kestää pari-kolme tuntia. Kerran laskin, että kun hän aamulla heräsi, joi aamukahvit, oli n. vartin sen jälkeen olohuoneessa lukemassa lehteä ja sitten "piti" lähteä käymään jo jossain. Kun tuli tuntien päästä kotiin, oli ehkä puolisen tuntia kotona, ja taas piti mennä jonnekin. Sieltä kun tuli, taisi syödä mun laittaman ruoan ja hetken istui sohvalla ja taas piti lähteä. Kotiin hän tuli sinä päivänä vähän ennen yhdeksää illalla, ja aamukahvin-nukkumaanmenon välillä yhteenlaskettu kotonaoloaika oli vähän reilut kaksi tuntia.
Se vähäinenkin kotitöiden tekeminen häneltä on loppunut, ja kun yritän sanoa asiasta nätisti, tulee taas vastaukseksi "pitääkö lopettaa työn teko" tai turhia lupauksia, että tekisi jonkun homman.
Vituttaa niin kympillä tämä "perhe-elämä" ettei mitään rajaa!
Ja viimeinen niitti näin jouluna oli, että ensin söi hyvällä halulla mun hankkimia ja laittamia jouluruokia, mutta sitten arvosteli niitä kuitenkin hänen kotonaan käydessämme äidilleen.
Voi yök jos tämän olisin ennakolta nähnyt, millaista meidän perheen arki tulee vauvan syntymän jälkeen olemaan, niin en olisi ikipäivänä hänen kanssaan edes haaveillut perhettä perustavani.
On hieno asia, että löytyy miehiä, jotka on oikeasti kiinnostuneita lapsistaan ja haluavat osallistua lapsen hoitoon ja seuraavat pienokaisensa kehitystä joka päivä rakkaudella.
Toivoisin, että minunkin lapsellani olisi sellainen isä.
Siinä vaiheessa, kun tyttäremme alkaa kysellä, kuka tuo mies on joka meillä asuu, se on jo liian myöhäistä.
Tekisin tälle parisuhteen irvikuvalle jotain, jos jaksaisin! Mutta tällä hetkellä olen niin voimieni ja jaksamiseni äärirajoilla henkisesti tuon miehen kanssa, että en pysty tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan.
Lapsenhoito on mulle nyt se, mitä mun täytyy jaksaa tehdä, menkööt sitten parisuhde miten menee. En jaksa välittää siitä enää.
Ihan kuin olisin lukenut omasta elämästäni, meillä lapsia on neljä ja kotityöt sen mukaiset.Mies ei ole ikinä kantanut VASTUUTA lapsista tai kotitöistä.yksin olen imettänyt,valvonut, tiskannut, pyykännyt ja kasvattanut.Tosin hän aina joskus auttaa, jos sattuu huvittamaan tai olen tarpeeksi kiltti ja ystävällinen ja osaan oikeassa äänensävyssä pyytää.Mitään omantahtoista vastuuta ja roolia hänellä ei ole perheessämme.Ja ihan omasta vapaasta tahdostaan.Laskut maksaa ja saa maksaakin, onhan hänellä huollettaviakin.
Täällä hetkellä elämmekin kriittisiä aikoja. Mies on yhtäkkiä keksinyt, että tarvii hellyyttä ja rakkautta joka päivä.Ja kuka muu sitä hänelle antaa kuin minä. No mua ei vähempää vois enää kiinnostaa, kun ilta tulee ja päivän työt tehty, niin haluaisin vain nukkumaan, takki on ihan tyhjä. Ikävä kyllä parisuhde onkin ainoa asia mistä voin nipistää omaa aikaa itselleni.
Olen ollut vuoden työelämässä nuorimmaisen syntymän jälkeen ja sitä ennen sain kuulla ,että mene itte töihin, jos tarvitset rahaa. no päätin mennä töihin ja sovittiin että arkityöt jaetaan.Mutta kuinkas kävikään:Tasan kahtena aamuna hän hoitaa nuorimmaisen päiväkotiin ja koululaiset kouluun.Minulle jää kaikki muu; siivous, pyykkäys, kauppa, ruoanlaitto, harrastuksiin kuljetukset, läksyt ym.Olemme puhuneet,puhuneet ja taas kerran puhuneet kotitöistä, lasten kasvatuksesta yms. arkirumbaan liittyvistä asioista ja siitä kuinka olen uupunut yksin vastaamaan tästä kaikesta Tulos on yhtä laiha:Jos olisin toisenlainen, jos en nalkuttaisi, jos antaisin vähän hellyyttä, jos antaisin hänen rakastaa, jos ja jos.
Eli kuten käy ilmi parisuhde on umpikujassa,rakkaus, arvostus ja kunnioitus miestäni kohtaa vähenee koko ajan. Miten hän voi sanoa rakastavansa minua ja antaa nääntyä arkisten töiden alle.
Tämä kaikki heijastuu makuhuoneeseen. Mieheni kärsii, kun joutuu anelemaan hellyyttä,hänen mielestään rakastelu on avioliitossa oikeus ja tähän saakka olen velvollisuuteni hoitanutkin. Olen viime aikoina alkanut käyttäytymään makkarissa samalla tavalla kuin hän käyttäytyy keittiössä,teen jos huvittaa tai olet tarpeeksi kiltti. Voi arvata mikä riemu siitä on syntynyt!
Mutta nyt tämä homma selvitetään pohjamutia myöden. Muutos on tultava ja se täytyy tuntua myös arjessa.
Kaikki kunnia ja arvostus lapsenhoitoon haluavalle isälle.Toivon vaimosi ymmärtävän roolisi tärkeyden lapsen kasvatuksessa ja kotitöiden tekijänä oman jaksamisensa kannalta niin kauan kuin apua ja jakamista on saatavissa oman perheen sisältä.
Äitiys on todellakin mullistava asia ja parhaimmillaan ihanaa.
Mutta uskon, että pääosa äideistä toivoo miehensä apua, ainakin vaipanvaihdossa.
Vauvan hoito on raskasta kyllä apu kelpaa.
Olisiko taustalla joku epäluottamus lastenhoito kykyjäsi kohtaan?
Yleensähän naiset valittaa kun miehet ei vaihda vaippoja sun muuta.
Vauva leimutuu äitiinsä ja tarvitsee häntä se on tosiasia, mutta aikasi koitaa ja tulee päivä kun sinua ihaillaan ylikaiken.
Teidän olisi pakko saada keskustella kunnolla että mikä syy taustalla on.
Itse olen kanssa erittäin kiintynyt vauvaamme ja haluan suojella kaikelta, mutta vaippoja mies saisi vaihdella kyllä enemmän.
Jospa ihan omaaloitteisesti kaappaisit vauvan ja vaihtaisit vaipat.
Kun vaimosi huomaa kuinka näpsäkästi se käy niin saat kyllä vaihtaa vastedeskin.
Vauva on siis 7 kuukautta?
Pian vauva alkaa enemmän etsimään virikkeitä myös ulkopuolelta, kun "kärkyt" lähistöllä ystävällisenä isänä niin kappas olet pian vauvan suosikki :)
yritän tässä sanoa, että kärsivällisyys palkitaan ja ystävällisyys vielä. Jos nyt alat riitelemään pelotat myös vauvaa.
Etsi artikkeleita isiän tärkeydestä vauvalle ja anna vaikka vaimollesi niitä.