GALLUP: mihin toisessa ihastuit?

miehen positiiviseen, kilttiin, huomioivaan luonteeseen, hyviin (käytös)tapoihin ja aivan ihanaan huumorintajuun..

ei pitänyt edes pitkään aikaan vilkaistakkaan vastakkaiseen sukupuoleen(juuri eronnut edellisestä)
eli en alkanut vain seurustelun takia seurustelemaan..

Mutta näin pääsi vaan käymään, mies vei kirjaimellisesti jalat alta =) =)

Vaikeaa, kenties mahdotonta sanoa mitään tiettyä yksityiskohtaa jossa häneen ihastuin...hän vain vaikutti olevan juuri Se...hän tuntui liian täydelliseltä joten annoin ajan kulua. Puoli vuotta kului...sinä aikana itselläni asiat menivät huonompaan suuntaan ja yhtenä iltana vain soitin ja kysyin alkaisiko hän olemaan...puoliksi vitsinä jopa...hän suostui...juuri niinä aikoina kun eniten kaipasin valoa pimeyteen..se miten asiat myöhemmin menivät onkin historiaa...

Sen takia että olis joku,ja surkeestihan siinä kävi.En suosittele.

Se istui mun nurkkakaapissa virittämässä telkkariantennia melkein kolme tuntia, että näkisin lätkän mm-kisat (se ei tykkää lätkästä).

Seurusteluaikoina se tuli aina vaan mun perässä, kun olin hankala ja menin karkuun (kun olin mielestäni liian surkea kenenkään tyttöystäväksi).

Se korjasi mun moottoripyörää kitisemättä, vaikka oltiin tunteja myöhässä aikataulusta (mulle on tärkeää ajaa vanhalla pyörällä, vaikken osaa sitä edes ehjätä).

Se on mun lasten isä (ja kiitos sille siitä, koska ilman sitä en olisi koskaan uskaltautnut lapsia edes tekemään, ja ne on _ihania_).

Se jaksaa mun höperyyksiä, ja tykkää niistä.

Aina välillä mulla loppuu usko ihmisiin, ja sitten mä vilkaisen sitä, jonka kanssa mä olen naimisissa. Usko palaa.

Tuossa oli vasta murto-osa, miten sitä tällaiseen pätkään kertoo kuinka löysi puoliskonsa ja on jaksanut sen kanssa kohta 30 vuotta? Rakastakaa ja antakaa virheitä anteeksi. Omianne ja toisten, toivoo onnellinen mummo jo.

Ensinnäkin mieheni oli äärimmäisen sitkeä. Olin saanut tarpeekseni kaikista kaksilahkeisista. Piti kuin kukkaa kämmenellä. Osasi jutella ja kuunnella. Hän oli huomaavainen ja vakuutti ettei ikinä haluaisi minua satuttaa. No, satutettu on, mutta edelleen yhdessä.

Oulun murre, täysin erilainen luonne kuin mihin olin helsinkiläis miehissä törmännyt ja älyttömän hyvä huumorintaju! Nykyään vaan harmittaa kun murre on melkee kokonaan hävinnyt "helsinkiläistymisen" myötä. Mutta yhtä kultanen on kuin silloin tavatessamme. =)

Tapasin mieheni puoli vuotta sen jälkeen kun olin eronnut melkein 7 vuoden suhteesta. Monet kerrat olen jälkeenpäin miettinyt miksi en ennemmin ollut tavannut häntä!

Ihastuin ensimmäisenä hänen minunkaltaiseen huumorintajuun; tapasimme nimittäin netissä ja kasvokkain vasta puolen vuoden nettituttavuuden jälkeen. Ekoilla treffeillä hänen uskomaton hymynsä vei minulta jalat alta ja se pettämätön huumorintaju.=)

Suhteemme kulmakivenä edelleen on meidän samalla aaltopituudella oleminen; ei mene päivääkään ohitse ettemmekö nauraisi yhdessä :D
Ulkopuolisen kuullessa voisi luulla meidän sanovat toisillemme todella rumastikkin, mutta kun me tiedämme sen tulevan rakkaudella vitsinä;)

Nykyisessä miehessäni ihastuin hänen uskomattomiin silmiinsä, ja upeisiin huuliin. Hän teki vaikutuksen komeudellaan, ja itsevarmuudellaan.

En ymmärrä viimeistä kysymystäsi...

Minuun kohdistunut katse ja hymy ihanan näköiselta mieheltä. Olo siitä, että hän on jotenkin merkityksellinen. Se tunne minkä hän toi välillemme lähestyessään minua. Se miltä tuntui ja tuntuu kun hän oli ja on lähellä.

En etsinyt ketään, en olisi halunnut ketään, eikä hänkään. Kohtasimme, eikä sille voinut mitään.
´
Katse ja hymy saavat edelleen ihastumaan, niinkuin miljoonat muut asiat. Ja se tunne toisen läsnäolosta vain kasvaa.

Olin aikoinani ääliömäisen ihastunut yhteen tyyppiin, mutta häntä ei kiinnostanut sen kummemmin alkaa seurustelemaan.

Kun sitten tapasin miehen jonka kanssa olen ollut jo 6,5 v, en kokenut ollenkaan sellaisia pöhköpäisiä ihastumisen tunteita. Koin paremminkin että olen aina ollut tämän ihmisen kanssa; minusta tuntui vain että tämän kanssa haluan olla aivan kuten vaimo haluaa olla miehensä kanssa, vaikka yhdessä on oltu jo kauan. Ei mitään viiripäisiä fiiliksiä että riudun hengiltä jos ei tavata, pitääkö minun muuttua toisenlaiseksi kelvatakseni hänelle tms.

Sekä ihastuksen kohteessani että rakkauden kohteessani arvostan poikamaisuutta, leikkisyyttä, positiivisuutta ja järkevyyttä. Ulkonäköpuolella on tärkeää että mies ei ole mitään extra large -kokoa... ryhävalaat eivät saa minua hyrräämään. Vaikka eihän siinä mitään jos on sitä kokoa ja silleen, mutta se ei ruleta minulle.

"Kunhan olisi joku" ei riitä minulle. En minä ketä tahansa parranpäristelijää enää viitsisi katsella. Nuorena kelpasi tietysti mikä tahansa.