Olen seukannut mieheni kanssa 2 vuotta. Meillä on mennyt ja menee hyvin, rakastamme toisiamme, läheisyyttä on paljon, tosin seksin puute hieman vaivaa (miestäni ei haluta, sanoo stressin olevan syynä). Mutta läheisyyttä on, siksi ei tuo seksittömyys enää niin paljoa vaivaa.
Mutta, olen miettinyt omia tunnevaihteluitani - välillä , siis saman päivän aikana, koen että tuo on minulle se oikea, ja sitten taas hetken päästä peräännyn ajatuksissani ja mietin, ollaanko liian erilaisia?
Minä - nainen - olen hyvin tunteellinen ja mieheni on taas hyvin järkevä, eikä elä niin paljon tunteilla kuin minä. Haluaisin että miehessäni olisi edes jonkun verran ns. feminiinisiä piirteitä, mutta ei. Tiedän, että meissä jokaisessa on sellaisia piirteitä joista kumppani ei pidä - eihän kukaan täydellinen ole. Muuten mieheni on aivan ihana; siis HYVÄ, KUNNOLLINEN MIES. Sellaista olen aina odottanut, monien ihme parisuhteiden jälkeen. Mutta nyt on vaan alkanut mietityttämään, olisiko minulle jossakin tuolla sellainen ihana tunteellinen mies, joka olisikin minulle se oikea? Voiko tosiaan parisuhde kestää, jos toinen on todella tunteilla elävä (esim. fiilistelee musan parissa, kun miestä ei kiinnosta tippaakaan..) ja toinen taas "jäykkis"; sellainen hyvin rationaalinen. Äsh. Rankkaa. Mutta rakastan miestäni.
Mutta, olen miettinyt omia tunnevaihteluitani - välillä , siis saman päivän aikana, koen että tuo on minulle se oikea, ja sitten taas hetken päästä peräännyn ajatuksissani ja mietin, ollaanko liian erilaisia?
Minä - nainen - olen hyvin tunteellinen ja mieheni on taas hyvin järkevä, eikä elä niin paljon tunteilla kuin minä. Haluaisin että miehessäni olisi edes jonkun verran ns. feminiinisiä piirteitä, mutta ei. Tiedän, että meissä jokaisessa on sellaisia piirteitä joista kumppani ei pidä - eihän kukaan täydellinen ole. Muuten mieheni on aivan ihana; siis HYVÄ, KUNNOLLINEN MIES. Sellaista olen aina odottanut, monien ihme parisuhteiden jälkeen. Mutta nyt on vaan alkanut mietityttämään, olisiko minulle jossakin tuolla sellainen ihana tunteellinen mies, joka olisikin minulle se oikea? Voiko tosiaan parisuhde kestää, jos toinen on todella tunteilla elävä (esim. fiilistelee musan parissa, kun miestä ei kiinnosta tippaakaan..) ja toinen taas "jäykkis"; sellainen hyvin rationaalinen. Äsh. Rankkaa. Mutta rakastan miestäni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä taas päin vastoin. Minä (mies) tunteellisempi kuin avokkini. Luonteelleen ihminen ei mitään oikein voi. Jos suhteessa on kaksi voimakkaasti tuntevaa ihmistä, niin toimisiko suhde paremmin. Ken tietää.
Hyvä kunnollinen mies osaa nauttia seksistä sekä antaa naiselle seksuaalista nautintoa. Mies vain näyttää ulospäin kunnolliselta.
Kyllä se on jonkinlainen ongelma, jos toinen on tunneihminen ja toinen ei. Sitä jotenkin ei ole silloin samalla aaltopituudella tietyissä asioissa.
Itse olen hyvin vahvasti tunne ihminen ja esim. hyviä elokuvia katselen aina "kyynelsilmin" ja eläydyn filmiin ihan täysillä, samoin musiikin kanssa. Joskus autoa ajaessa en enää näe eteeni kyynelten takia, kun tulee niin hyvä biisi radiosta. ;)
Jos saisin ihan valita kumppanin, niin tietty tunteella eläminen olisi aika tarkeä kriteeri, varsinkin, jos haluaisi, että suhde kestäisi ikuisuuksiin asti.
Jäin miettimään että onko miehesi 'tunteettoman' oloinen, välinpitämätön sinun tunteitasi kohtaan, vai onko hän vain järki-ihminen? Järki-ihminenkin voi olla tunteellinen, mutta tykkää vaan tehdä päätökset järjellä. En näe, miksi järki-ihminen ja tunneihminen eivät sopisi yhteen, jos tunneihminen on jokseenkin järkeväkin ja järki-ihminen myös sopivasti tunteellinen.
Sen sijaan jos mies tuntuu tunteettomalta, ei hän mikään kunnollinen olekaan :)
Mitään varsinaista ongelmaa ei tunnu olevan ja tämä pohdinta on ainakin toistaiseksi täyttä spekulointia vailla käytännön esimerkkejä jo tapahtuneista konflikteista, joten ei missään nimessä kannata ajatella että jossain olisi joku parempi. Miksi vaihtaa jotain hyvää? Kyllä jokainen ihminen eroaa toisesta aina jossain. Toki jossain voi olla joku ihana tunteilla elävä mies, mutta hän taas voi olla jossain muussa suhteessa vastakohtasi.
Kun luin tekstiäsi, niin hetken jo luulin, että olinko kertonut tänne jo omasta elämästäni...
Olemme seurustelleet 2,5 vuotta. Meillä menee ja on mennytkin hyvin, rakastamme toisiamme. Seksin puute vaivaa... (mies ei tee IKINÄ aloitetta, enkä minäkään enää). Läheisyyttä on, paljonkin, mutta seksiä vain janoaisin.
Tunteeni vaihtelevat päivän aikana surun, vihan ja naurun kautta helpotukseen. Vierelläni on ihana mies, jonka kanssa voin jakaa kaikki iloni ja suruni. Hän ei ikinä satuttaisi minua.
Silti, kaipaisin suhteeseemme lisää tunnetta. Lisää iloa ja surua, ja kaikkea siltä väliltä. Tunteita joita voi jakaa toisen kanssa, ei ainoastaan tunteita, joita minä jaan miehelleni.
Itse olen kanssa seurustellut pari vuotta ja olen hyvin tunteilla eläjä. Ajattelen niin, ettei siitä mitään tulisi jos molemmat olisivat samanlaisia. Nyt mieheni tasoittaa sopivasti tilannetta, eikä maailma kaadu, vaikka olenkin kyyneleet silmissä milloin mistäkin. Hän tuntee kyllä vahvasti, mutta tasaisemmin ja pääsen nauttimaan siitä, että häntä eivät minun tunteenpurkaukset heiluttele. Aiemmin elin pitkään miehen kanssa, joka oli herkkä ja piti olla varpaillaan, että mistä päin milloinkin tuulee. Nyt tilanne on onneksi ihan toisenlainen. Mieheni ei ole millään tavalla tunteeton, vaan esim. romantiikka kukkii... kynttilöitä, hyvää ruokaa ja kaikkea mitä upea mies voi naiselleen kehitellä.