Väsynyt

Olen lopen väsynyt vanhan isoäitini jatkuvaan arvosteluun ja toisten elämään puuttumiseen. Hän on ollut meille kahdelle lapsenlapselleen hyvin läheinen ja rakas lapsuudestamme asti, mutta hänellä on ikävä tapa piikitellä ja arvostella milloin mitäkin asiaa, mikä saa hermot kiristymään välillä liian kireälle.

Arvostelu liittyy vielä monesti ihan mitättömiin asioihin. Niinku vaikka että laitan ruisleivän päälle kananmunaa enkä juustoa. Kananmuna ja esim. tomaatti kun pitäisi syödä pelkilteen, eikä leivän kanssa. Maitoa ei saisi sekoittaa marjakiisseliin ja ym ym. Ja näistä asioista hän huomauttaa joka ikinen kerta, jos näin toimii.

Kun opiskelin amk:ssa, sain jatkuvasti kuulla miten opiskelemani tutkinto on väärä. Hän halusi minun ehdottomasti ottavan yhteyttä toisen tutkinnon opettajiin että pääsisin seuraaman heidän luentojaan. Ei ollut mitään väliä sillä, ettei minua itseäni kiinnostanut. Tätä painostusta jatku vielä senkin jälkeen kun keskeytin koko koulun. Kun sitten keskeytin koko tutkinnon, oli pari seuraavaa vuotta painostusta, miten pitäisi palata sinne, vaikka en enää halunnut. Nyt hän painostaa minua hakemaan tiettyyn virastoon töihin, vaikka tutkimuksien mukaan se on riitaisampia työpaikkoja.

Sisarukseni taas ovat harrastaneet vääränlaisia asioita. Ainoa oikea soitto-harrastus on isoäitini mielestä piano. Viulukaan ei vedä pianolle vertoja ja koko viulu-harrastus on ollut ajanhukkaa ja typeryyttä vanhemmiltani (=kun eivät ole vaatineet soittamaan pianoa.) Myös laulaminen on hyvä harrastus, mutta se ei saa tapahtua pianon-soiton kustannuksella. Tästä viulu-harrastuksesta on aikaa reilusti yli 10-vuotta ja vieläkin hän moittii vanhempiani siitä, miten olivat niin typeriä tässä asiassa.

Hän on myös koko ajan vahtimassa kaikkea mitä teen. Jos vaikka teen pullataikinaa, hän vahtii vieressä että sekoitan taikinaa oikealla tavalla. Jos tästä hermostuu, niin on ihminen, joka ei siedä kritiikkiä.

Musta tuntuu usein, että tulen kohta hulluksi. Olen jopa joskus miettinyt muuttoa toiseen kaupunkiin tämän takia. Tässä oli vain osa asioista mihin hän puuttuu. Hän puuttuu oikeasti jopa hiusten väriin ja pituuteenkin. Hiuksiahan ei saisi värjätä eikä ne saa olla liian lyhyet. Jos hänelle hermostuu tästä arvostelusta ja näyttää sen, niin hän ottaa uhrin roolin. -> Hän on vanha ihminen, joka saa puhua kodissaan mitä haluaa ja milloin haluaa. Meidän nuorempien on opittava sietämään vanhoja ihmisiä paremmin ja opeteltava kuuntelemaan epämieluisiakin asioita. (Joita hän saattaa jankata hyvinkin pitkään)
Ja kun hänen luokseen menee, on siellä 10 asiaa mitkä pitäisi käydä hoitamassa saman tien.

Minulla ei ole vanhoja ihmisiä mitään vastaan ja minulla on ollut jopa ystävä-vanhuksia vanhainkodissa. Heidän kanssaan on ollut niin helppo ja mukava olla. Mutta tämä oma isoäitini saa jatkuvasti hermot kireälle.
111252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihme että olet jaksanut näinkin kauan.

Sano ystävällisen napakasti mitä mieltä olet ja pidä mielipiteesi. Ei kannata alkaa selittelemään omia ratkaisujasi, olethan jo aikuinen ihminen. Anna arvostelun mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos et jaksa kuunnella enää, kerro hänelle ystävällisesti, ettet keskustele asiasta enää hänen kanssaan enempää.

En usko, että isoäitisi tekee noin ilkeyttään, vanhemmiten ympyrät pienenee ja hän haluaa pysyä elämässäsi kiinni, eikä ymmärrä laskea irti.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi! Hän todellakin kuuluu siinä määrin elämääni, että näen häntä todella usein. Välillä jopa useita kertoja viikossa. Todella pitkään olen antanut vain asioiden mennä ohi, mutta viime aikoina on tullut se viimeinen pisara vastaan.

    Jotenkin en kestä enää yhtä ainoaa kritiikin-siementäkään ja teen ylilyöntejä puheissani. Ja kun se kärry lähtee päässäni liikkeelle sitä on vaikea pysäyttää. En kerta kaikkiaan pysty enää hallitsemaan itseäni hänen kanssaan sillä raja on ylitetty ja käyttäydyn tavalla mitä häpeän jälkeenpäin.

    Olen monesti lähtenyt vain ovesta ulos, koska hän on jatkanut aiheesta vaikka olisin pyytänyt lopettamaan. Eipä hän kai ilkeä haluakaan olla, mutta mielestäni hän haluaa kontrolloida toisten elämää. On suunnitellut yhtä ja toista jonkun toisen elämään liittyen, koska ajattelee sen olevan hänelle paras ratkaisu. Jos henkilö päättääkin toisin, niin hän on tehnyt "virheen" ja on ollut ajattelematon. Puhuu jopa vuosia siitä, miten tuo virhe pitäisi korjata.

    Ja kun yleensä se kerta-sanominen ei riitä ja jokaisesta asiasta pitää tehdä vääntöä. Kahviakaan ei saa juoda muuta kuin kerman ja sokerin kanssa, ja jos toisella tavalla juot jatkuu keskustelu aiheesta seuraavat 10 minuuttia.
    Aina saa puolustella ja selitellä omia valintojaan noinkin mitättömissä tilanteissa.

    Olen miettinyt taukoa tapaamisiin, koska en jaksa tätä. Ja koska en jaksa niin lopulta hermostun ja alan jopa huutamaan. Hän taas ei jaksa kuunnella hermostumistani ja sitten tunnen huonoa omaatuntoa käyttäytymisestäni. Sitten saan taas kuulla olevani ihminen, joka ei ymmärrä vanhoja ihmisiä ja taas kierre on kohta valmis.

    Äänestä

  • Väsynyt_arvosteluun kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi! Hän todellakin kuuluu siinä määrin elämääni, että näen häntä todella usein. Välillä jopa useita kertoja viikossa. Todella pitkään olen antanut vain asioiden mennä ohi, mutta viime aikoina on tullut se viimeinen pisara vastaan.

    Eipä hän taida muuttua, sinun on muutettava etäämmälle. Olet kuitenkin hänelle lapsenlapsi, varmaan myös rakas. Osaisitko ottaa asian huumorilla ja keksiä isoäidin parpatukseen vastavedoksi jotain. Rupea vaikka laulamaan oikein kovaa vaikka Maamme-laulua kun seuraavan kerran tulee neuvomaan.

    Äänestä

  • Väsynyt_arvosteluun kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi! Hän todellakin kuuluu siinä määrin elämääni, että näen häntä todella usein. Välillä jopa useita kertoja viikossa. Todella pitkään olen antanut vain asioiden mennä ohi, mutta viime aikoina on tullut se viimeinen pisara vastaan.

    Jotenkin en kestä enää yhtä ainoaa kritiikin-siementäkään ja teen ylilyöntejä puheissani. Ja kun se kärry lähtee päässäni liikkeelle sitä on vaikea pysäyttää. En kerta kaikkiaan pysty enää hallitsemaan itseäni hänen kanssaan sillä raja on ylitetty ja käyttäydyn tavalla mitä häpeän jälkeenpäin.

    Olen monesti lähtenyt vain ovesta ulos, koska hän on jatkanut aiheesta vaikka olisin pyytänyt lopettamaan. Eipä hän kai ilkeä haluakaan olla, mutta mielestäni hän haluaa kontrolloida toisten elämää. On suunnitellut yhtä ja toista jonkun toisen elämään liittyen, koska ajattelee sen olevan hänelle paras ratkaisu. Jos henkilö päättääkin toisin, niin hän on tehnyt "virheen" ja on ollut ajattelematon. Puhuu jopa vuosia siitä, miten tuo virhe pitäisi korjata.

    Ja kun yleensä se kerta-sanominen ei riitä ja jokaisesta asiasta pitää tehdä vääntöä. Kahviakaan ei saa juoda muuta kuin kerman ja sokerin kanssa, ja jos toisella tavalla juot jatkuu keskustelu aiheesta seuraavat 10 minuuttia.
    Aina saa puolustella ja selitellä omia valintojaan noinkin mitättömissä tilanteissa.

    Olen miettinyt taukoa tapaamisiin, koska en jaksa tätä. Ja koska en jaksa niin lopulta hermostun ja alan jopa huutamaan. Hän taas ei jaksa kuunnella hermostumistani ja sitten tunnen huonoa omaatuntoa käyttäytymisestäni. Sitten saan taas kuulla olevani ihminen, joka ei ymmärrä vanhoja ihmisiä ja taas kierre on kohta valmis.

    Kun ihminen puuttuu toisen tekemisiin hän ei ole tytyväinen itseensä. Ne asiat mitä haluaa toisessa muuttaa on itse asiassa ne asiat mitä ei voi itsessään myöntää olevan.

    Vanhemmat ihmiset on kasvatettu aikana jolloin kaikki käytös ulkonäköä myöten oli tarkoin määriteltyä. Aina oltiin lapsia komentamassa, arvostelemassa ja neuvomassa. Nämä ihmiset olisivat halunneet olla ihan omia itsejään, mutta heidät pakotettiin yhteiskuntakelpoiseen (sen ajan) muottiin, mikä oli vierasta todelliselle ihmisyydelle.

    Mummussasi on niitä samoja ominaisuuksia kuin sinussakin, mutta hänet on opetettu ne itsessään kieltämään. Hän ei vain kestä nähdä muita tapoja elää ja siksi ne häiritsevät häntä.

    Vanhemmilla ihmisillä on aika suppea näkemys tästä maailmasta eivätkä muutenkaan ole kovin valmiita alkaa kehittää itseään. He pitävät tiukasti kiinni sanonnasta, että "näin on ennenkin tehty ja hyväksi havaittu, mitäpä sitä muuttamaankaan". Vaikeahan siinä on itse yrittää elää omalla tavallaan, kun toinen yrittää viedä jo yhden sukupolven ylittäneitä ihmisiä takaisin sadan vuoden takaisiin tapoihin. Sukupolvien välinen kuilu on joskus niin hirvittävän syvä ettei siinä kai auta kuin vain sietää ja kestää, jos kuitenkin haluaa olla tekemisissä.

    Tapaamiskertoja kannattaa varman harventaa, jos on kyseessä jo oma mielenterveys. Eipä mene montakaan vuotta niin ongelma poistuu "luonnollista" kautta..

    Äänestä

  • Väsynyt_arvosteluun kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi! Hän todellakin kuuluu siinä määrin elämääni, että näen häntä todella usein. Välillä jopa useita kertoja viikossa. Todella pitkään olen antanut vain asioiden mennä ohi, mutta viime aikoina on tullut se viimeinen pisara vastaan.

    Jotenkin en kestä enää yhtä ainoaa kritiikin-siementäkään ja teen ylilyöntejä puheissani. Ja kun se kärry lähtee päässäni liikkeelle sitä on vaikea pysäyttää. En kerta kaikkiaan pysty enää hallitsemaan itseäni hänen kanssaan sillä raja on ylitetty ja käyttäydyn tavalla mitä häpeän jälkeenpäin.

    Olen monesti lähtenyt vain ovesta ulos, koska hän on jatkanut aiheesta vaikka olisin pyytänyt lopettamaan. Eipä hän kai ilkeä haluakaan olla, mutta mielestäni hän haluaa kontrolloida toisten elämää. On suunnitellut yhtä ja toista jonkun toisen elämään liittyen, koska ajattelee sen olevan hänelle paras ratkaisu. Jos henkilö päättääkin toisin, niin hän on tehnyt "virheen" ja on ollut ajattelematon. Puhuu jopa vuosia siitä, miten tuo virhe pitäisi korjata.

    Ja kun yleensä se kerta-sanominen ei riitä ja jokaisesta asiasta pitää tehdä vääntöä. Kahviakaan ei saa juoda muuta kuin kerman ja sokerin kanssa, ja jos toisella tavalla juot jatkuu keskustelu aiheesta seuraavat 10 minuuttia.
    Aina saa puolustella ja selitellä omia valintojaan noinkin mitättömissä tilanteissa.

    Olen miettinyt taukoa tapaamisiin, koska en jaksa tätä. Ja koska en jaksa niin lopulta hermostun ja alan jopa huutamaan. Hän taas ei jaksa kuunnella hermostumistani ja sitten tunnen huonoa omaatuntoa käyttäytymisestäni. Sitten saan taas kuulla olevani ihminen, joka ei ymmärrä vanhoja ihmisiä ja taas kierre on kohta valmis.

    Yritä olla kiitollinen siitä, että sinulla on vielä mummo joka aivan ilmeisesti rakastaa sinua syvästi ja on kiinnostunut sinusta ja elämästäsi. Vanhainkodit ovat täynnä mummoja ja pappoja, jotka eivät kykene sanomaan sanaakaan. Mummosi on jo varttunut kypsään ikään ja hänen nuoruudessaan ei tullut kuuloonkaan, että nuoret olisivat sanoneet vastaan vanhoille ja viisaille, jotka hyvää hyvyyttään ojensivat ja kasvattivat nuorisoa.
    Fiksu kun olet, poistut takavasemmalle aina kun mummo alkaa ärsyttämään ja pidät hiukan taukoa tapaamisissa, turha kuvitellakaan että mummosi ymmärtäisi ikinä loukkaantumisesi oikeellisuutta.

    Äänestä

noin huonon itsetunnon? Oliskohan aika mennä itsetunnon kohotus kurssille?

Äänestä
  • Siis miten niin huono itsetunto?

    Äänestä

  • Väsynyt_arvosteluun kirjoitti:

    Siis miten niin huono itsetunto?

    Sinulla on huono itsetunto, kun ylipäätään suostut kuuntelemaan mummosi kommentteja. Jos kenen tahansa moitteet tai kommentit tuntuvat inhottavilta, kenelläkään ei ole velvollisuutta sellaista kuunnella. Jos mummo ei käytöstänsä muuta, miksi ylipäätään menet tuollaista kuuntelemaan. Jos hyvästä sydämestä haluat auttaa tai olla tekemisissä, älä sitten valita saamistasi haukuista. Mutta jos haukkuminen satuttaa, pysy erossa niistä. Mummoasi et voi muuttaa.

    Äänestä

  • pysty kirjoitti:

    siitä että sinulla on huono itsetunto. Tai sitten sinut on kasvatettu ylinöyräksi. Minä en nimittäin kuuntelisi mummelin horinaa päivääkään.

    Joko heittäydyt kuuromykkäsokeaksi tai et tapaa mummoasi. Mummoa et kuitenkaan voi muuttaa, muista se.

    Äänestä

  • pysty kirjoitti:

    Sinulla on huono itsetunto, kun ylipäätään suostut kuuntelemaan mummosi kommentteja. Jos kenen tahansa moitteet tai kommentit tuntuvat inhottavilta, kenelläkään ei ole velvollisuutta sellaista kuunnella. Jos mummo ei käytöstänsä muuta, miksi ylipäätään menet tuollaista kuuntelemaan. Jos hyvästä sydämestä haluat auttaa tai olla tekemisissä, älä sitten valita saamistasi haukuista. Mutta jos haukkuminen satuttaa, pysy erossa niistä. Mummoasi et voi muuttaa.

    Ymmärrän kyllä mielipiteenne. Varmaan itsekin olisin vastannut osittain samalla tavalla, mikäli joku muu olisi kirjoituksen kirjoittanut! Mutta isoäitini on todellakin sen verran vanha, että tarvitsee apua. Koen todellakin huonoa omaatuntoa, mikäli lakkaisin käymästä. Jos kyseessä olisikin normaalikuntoinen ihminen, niin olisin lopettanut yhteyden aika päiviä sitten. Mutta hän asuu omassa asunnossaan eikä jaksa huolehtia kaikesta itse. Hän on hoitanut minua kun olin pieni, ehkä siksi koen huonoa omaatuntoa, mikäli en anna apua takaisin.

    Hän osaa myös olla todella herttainen ja rakastettava. Mutta jatkuvasta arvostelusta olen saanut tarpeekseni, ja on vaikea auttaakaan henkilöä, joka saa pinnan kiristymään. Vaikka hän rakastaakin minua. Nyt on mennyt useampi viikko, etten ole käynyt.

    Äänestä

  • Väsynyt_Arvosteluun kirjoitti:

    Jos mummosi ei pysty huolehtimaan kaikesta itse, ei se ole sinun velvollisuutesi asiasta taakkaa ottaa. Joko hommaatte kotipalveöun ja jos se ei riitä, palveluasunto voisi tulla kyseeseen. Ehkä ennen vanhaan oli kunnia asia hoitaa mummot ja mammat omin voimin kotona, mutta nykyään ihmiset tahtoo oman elämän. Voihan mummelia käydä sitten muuten vain tervehtimässä, luulisi ilkeilyt samalla loppuvan, kun kyläilyt ovat kyläilyjä, eivät kotitöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arvosteluun kirjoitti:

Olen lopen väsynyt vanhan isoäitini jatkuvaan arvosteluun ja toisten elämään puuttumiseen. Hän on ollut meille kahdelle lapsenlapselleen hyvin läheinen ja rakas lapsuudestamme asti, mutta hänellä on ikävä tapa piikitellä ja arvostella milloin mitäkin asiaa, mikä saa hermot kiristymään välillä liian kireälle.

Arvostelu liittyy vielä monesti ihan mitättömiin asioihin. Niinku vaikka että laitan ruisleivän päälle kananmunaa enkä juustoa. Kananmuna ja esim. tomaatti kun pitäisi syödä pelkilteen, eikä leivän kanssa. Maitoa ei saisi sekoittaa marjakiisseliin ja ym ym. Ja näistä asioista hän huomauttaa joka ikinen kerta, jos näin toimii.

Kun opiskelin amk:ssa, sain jatkuvasti kuulla miten opiskelemani tutkinto on väärä. Hän halusi minun ehdottomasti ottavan yhteyttä toisen tutkinnon opettajiin että pääsisin seuraaman heidän luentojaan. Ei ollut mitään väliä sillä, ettei minua itseäni kiinnostanut. Tätä painostusta jatku vielä senkin jälkeen kun keskeytin koko koulun. Kun sitten keskeytin koko tutkinnon, oli pari seuraavaa vuotta painostusta, miten pitäisi palata sinne, vaikka en enää halunnut. Nyt hän painostaa minua hakemaan tiettyyn virastoon töihin, vaikka tutkimuksien mukaan se on riitaisampia työpaikkoja.

Sisarukseni taas ovat harrastaneet vääränlaisia asioita. Ainoa oikea soitto-harrastus on isoäitini mielestä piano. Viulukaan ei vedä pianolle vertoja ja koko viulu-harrastus on ollut ajanhukkaa ja typeryyttä vanhemmiltani (=kun eivät ole vaatineet soittamaan pianoa.) Myös laulaminen on hyvä harrastus, mutta se ei saa tapahtua pianon-soiton kustannuksella. Tästä viulu-harrastuksesta on aikaa reilusti yli 10-vuotta ja vieläkin hän moittii vanhempiani siitä, miten olivat niin typeriä tässä asiassa.

Hän on myös koko ajan vahtimassa kaikkea mitä teen. Jos vaikka teen pullataikinaa, hän vahtii vieressä että sekoitan taikinaa oikealla tavalla. Jos tästä hermostuu, niin on ihminen, joka ei siedä kritiikkiä.

Musta tuntuu usein, että tulen kohta hulluksi. Olen jopa joskus miettinyt muuttoa toiseen kaupunkiin tämän takia. Tässä oli vain osa asioista mihin hän puuttuu. Hän puuttuu oikeasti jopa hiusten väriin ja pituuteenkin. Hiuksiahan ei saisi värjätä eikä ne saa olla liian lyhyet. Jos hänelle hermostuu tästä arvostelusta ja näyttää sen, niin hän ottaa uhrin roolin. -> Hän on vanha ihminen, joka saa puhua kodissaan mitä haluaa ja milloin haluaa. Meidän nuorempien on opittava sietämään vanhoja ihmisiä paremmin ja opeteltava kuuntelemaan epämieluisiakin asioita. (Joita hän saattaa jankata hyvinkin pitkään)
Ja kun hänen luokseen menee, on siellä 10 asiaa mitkä pitäisi käydä hoitamassa saman tien.

Minulla ei ole vanhoja ihmisiä mitään vastaan ja minulla on ollut jopa ystävä-vanhuksia vanhainkodissa. Heidän kanssaan on ollut niin helppo ja mukava olla. Mutta tämä oma isoäitini saa jatkuvasti hermot kireälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu