Osaisitteko kertoa teidän au pair -alun kokemuksia? Onko alku tuntunut vaikealta, ja mikä on ollut kaikkein vaikeinta? Millaista on ollut asua oudossa perheessä? Miten aluksi sujui lasten kanssa? Entä miltä vieras maa tuntui?
Olisi helpottavaa kuulla muiden kokemuksia.
Olisi helpottavaa kuulla muiden kokemuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki oli niin erilaista, hienoa. Ensimmäisenä päivänä ajoin host-iskän kanssa kaksi tuntia autossa lentokentältä. Siinä ehdittiin vähän jutella ja ihailla maisemia. Minä olin huippuväsynyt lentojen jälkeen. Kotona minulle näytettiin huone ja koko talo, esiteltiin äiti ja poika. Kaikki tuntui vähän oudolta. Sitten minut istutettiin pöytään ja annettiin hurjan iso annos ruokaa. Se oli hirveetä kidutusta. En kehdannut kieltäytyä, vaikka olin huippuväsynyt. Sen jälkeen menin suihkuun ja nukkumaan. Jo seuraavana päivänä jäin pojan kanssa yksin, mutta kaikki sujui mahtavasti. Aluksi hän vierasti vähän minua, mutta oli kuitenkin hurjan kiinnostunut uudesta ihmisestä. Parin viikon jälkeen hän tottui minuun täysin. Ensimmäisinä päivinä minua avustettiin paljon, äiti oli näyttämässä miten kaikki hoituu jne. Ensimmäisen kuukauden aikana minulle näytettiin myös paljon paikkoja, vietiin erilaisiin tapahtumiin jne. Alkuni ei ollut missään tapauksessa hankala. Minusta oli mielenkiintoista tutustua uusiin asioihin. Yllätyksenä tuli se että kuinka paljon vastuussa minä olinkaan pojasta ja talosta ollessani pojan kanssa yksin. Kerran alkupäivinä hän kaatui puistossa leikkiessä ja sai pieniä arpia jalkaan. Olin niin shokissa ja tunsin että katsoin huonosti hänen perään ja koko juttu vaivasi kauheasti. Nyt neljän kuukauden jälkeen olen jo melko lailla tottunut tähän ja ymmärrän että välillä voi sattua vahinkoja.
Ensimmäisenä iltana kun jäin äidin kanssa yksin istuskelimme keittiössä, joimme teetä ja juttelimme puoli yötä kaikista maailman asioista, Suomesta ja au pair-maasta, ajatuksista koko touhusta. Samoin juttelimme syvällisiä iskän kanssa pari päivää myöhemmin. Suosittelen näitä pitkiä keskusteluja kaikille alkuainoina. Niistä pääsee alkuun ja syntyy toimiva suhde perheen kanssa kun molemmat vähän oppii tuntemaan toisensa.
Lisäksi haluaisin kertoa kielestä. Puhun perheeni kanssa englantia vaikka asumme Sveitsissä. Suomessa olin yksi huonoimmista oppilaista engannissa. Etenkin ääntäminen tuotti minulle päänvaivaa, sanavarastokaan ei ollut kauhean laaja. Lähdin kuitenkin au pairiksi, ajattelin että selviän jotenkuten. Istuessani lentokoneessa vieressä istuva mies alkoi juttelemaan niitä näitä englanniksi. Vieraan ihmisen kanssa puhuminen oli rentoa ja pian huomasin juttelevani melko hyvää englantia välillä selittäen joitain sanoja huonosti, mutta mies näytti ymmärtävän kaiken. Tämä antoi minulle hurjasti itsevarmuutta ja host-perheeni kanssa puhuminen oli jo täysin luontevaa. Muutaman päivän jälkeen aloin tottumaan koko englantitouhuun ja nyt neljän kuukauden jälkeen kun tapaan uusia ihmisiä he eivät tahdo uskoa että olen Suomesta vaan olettavat että tulen Usasta. Toivon ettei kukaan muukaan jätä aupairkokemusta väliin ollesaan epävama kielitaidoistaan. Koko au pair aikani on ollut hienointa ja kokemusrikkainta aikaa koko elämässäni.
Minullekin on käynyt kielitaidon kanssa sama juttu, vaikken vielä ole edes lähtenyt auppariksi. Kun minulle täällä Suomessa esiteltiin eräs pohjoismaalainen mies, sanoin hänelle heti suoraan, etten oikein osaa englantia. Siitä huolimatta juttelimme keskenämme parikymmentä minuuttia ja hän ymmärsi kaiken, mitä sanoin. Muutaman kerran jouduin pyytämään häntä toistamaan kysymyksensä, sillä en ollut aivan varma, mitä hän kysyi. Juttutuokiosta tuli kuitenkin hyvin antoisa, ja lopuksi mies totesi minulle, että "kyllähän sinä puhut englantia".
Siitä huolimatta epäröin lähteä auppariksi ulkomaalaiseen perheeseen, sillä epäröin kielitaitoani. Minun täytyy aina oikein keskittyä, kun joku puhuu englantia. Lisäksi en usko, että saisin yhtä hyvän kontaktin perheeseen, jos epäröin kielitaitoani. Mutta aiemman kirjoittajan kirjoitus kyllä rohkaisi minua kummasti!
Alussa oli tosi vaikeaa, kieli ei tuntunut lainkaan sujuvan, vaikka lukioenglanti olikin taustalla.
Koti-ikävääkin oli aluksi.
Jonkin ajan päästä tutustuin muihin au paireihin (kielitunneilla, joille emme enää menneeet, kun siellä edettiin niin hitaasti...), aloimme käydä ulkona, tapasin lisää ihmisiä, kieli alkoi sujua, se helpotti perheenkin kanssa jne. Aloin löytämään joka paikkaan helpommin (auto käytössä ja joka päivä liikkeellä).
Kolmen-neljän kuukauden päästä näin uetkin englanniksi, huomasin ajattelevani useinmiten englanniksi jne.
Au pair-vuosi on ollut parhaita investointeja itseeni; jo vuosia työkieleni on ollut englanti, puhun ja kirjoitan sitä sujuvasti. Ammattisanaston kartuttaminen on helppoa, kun on vahva keskustelutaito pohjalla.
Itse menin aikoinaan siihen lankaan, etta valitsin Suomalaisen hostperheen muuttaessani ulkomaille. Se oli helpoin veto, menna sielta mista aita oli matalin. Ensimmaiset puoli vuotta kului kun siivilla, tulin hyvin juttuun perheen aidin ja lasten kanssa, joille minut oli palkattu puhumaan Suomea. Puolen vuoden jalkeen muut aupairtutut pystyivat keskustelemaan perusteellisesti englanniksi ja luomaan kontakteja kun mina valttelin tilanteita joissa kuului sanoa muutakin kuin yes please ja no thanks. Kavin kielikoulua mutta turhauduin koska minut laitettiin samalle tasolle ihmisten kanssa jotka tulivat maista joissa englannin perusopetus ei ollut lahellakaan samaa tasoa kuin se on Suomessa (Suomessakin tosin asioita voitaisiin tehda paremmin!). Lopulta tajusin etten haluakaan palata enaa Suomeen vaan haluankin jaada kyseiseen maahan pidemmaksi aikaa. Turhauduin kielen kanssa ja monien kuukausien mutkien kautta menin toihin toiseen perheeseen joka puhui Englantia. Kielitaito parani eika keskustelu englanniksi ollut enaa niin takeltelevaa.Talla hetkella toissa kaytan englantia koko ajan, turha puhua Suomea kun ei sita kukaan kuitenkaan ymmarra. Suurin haaste minulle oli voittaa itsetunto-ongelmani ja vain alkaa puhumaan, kylla se siita sitten muokkautuu paremmaksi ja paremmaksi ajan kanssa.