Netti vs.baari ?

Mitä eroa on netillä ja baareissa pörräämisellä kun on kumppania vailla ?

Oma ajatukseni:
Minä olen tänä vuonna käynyt baarissa 2 kertaa ja siellä ns.wagnereihin pääsee tutustumaan ihan elävänä.Kohtaamiset ovat varsinaista sattuman kauppaa ja on aika epämiellyttävääkin kohdata päihtyneitä miehiä.

Baarissa ihmisen ulkoinen olemus saattaisi olla ratkaisevampi kuin henkilön ajatusmaailma. Parisuhteen rakentamisen kannalta on järkevämpi kartoittaa kunnolla mielen sisältö, koska useimmiten sen vuoksihan niitä parisuhdevaikeuksia sitten tuleekin, vaikka ulkonäkö olisikin miellyttävä. Eikös ?

Netissä puolestaan voi aikansa kirjoitella useammankin kanssa rauhassa harkiten, sieltä sitten paljastuu kaikenlaista ja vähitellen kirjoittelu hiipuu jos aihetta jatkoon ei ole.

Jos joku toimii vastoin omia periaatteitani tai odotuksiani niin tilannehan on hyvin nopeasti ratkaistavissa ns. molempien eduksi. Jos mies ei poista profiiliaan tai löytyy muilla nimimerkeillä, niin hänellä on siihen oikeus. Hyväksyn sen. Yritän jopa kunnioittaa hänen oikeuttaan yksityisyyteen, ei minulle kuulu kaikki lähes tuntemattoman ihmisen asiat. Joskus tietenkin harmittaa kun olisi itse toivonut kirjoittelun jatkuvan, mutta toisen osapuolen kirjoitusvälit harvenevat ja siitä teen sitten melko nopeasti omat päätelmäni. Toimimalla näin olen saanut kirjoitella aikani joutumatta hankaliin tilanteisiin taikka pettymättä kehenkään.
Olen kirjoitellut puolisen vuotta ja käynyt vain yksillä nettitreffeillä.

Maltti on valttia, erityisesti parinvalinnassa.

Typykkä
41152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turvalliseltahan toi kuulostaa, mutta ei sulla kovinkaan konkreettisia tuloksia ole tullut.
Itse olen käynyt suht monilla nettitreffeillä, joka kerta kuitenkin "se jokin" on jäänyt puuttumaan, vaikka ihan mukavia tavallisia suomalaismiehiä ovat olleet.Itse näen asian nykyisin täysin toisinpäin kuin sinä.Live-elämässä huomaa heti löytyykö sitä kemiaa vai ei.Minulle se on ainakin ratkaisevin juttu.
Toivottavasti löydät etsimäsi netistä.

Äänestä
  • Minulle myös niiden kemioiden kohtaaminen live elämässä on se ratkaiseva tekijä, ja näin ollen useilla netti-treffeillä se on puuttunut.

    Baarissa tai työpaikalla saan kuitenkin ensikäsityksen henkilöstä ja tämän kaltainen tutustuminen sopii myös minulle enkä enään lähden "sokko" treffeille.

    Äänestä

  • Minusta on fiksumpaa tapailla ihmisiä ensin netissä; silloin ollaan yleensä selvin päin kun tavataan sitten nokatusten. eikä voi laittaa tekemisiään alkoholin syyksi, sillä baarissa tavallisesti ihmiset ovat nauttineet alkoholia ja jälkeenpäin on helppo vedota siihen, jollei kaikkea muista.

    Olen itse tavannut useitakin nettituttavuuksia livenä ja toisten kanssa synkkaa hyvin ja toisten kanssa ei ollenkaan. Nykyinen ystäväni on myös nettituttava alunperin ja mitä enemmän tapaamme, sitä mukavammalta yhdessäolo tuntuu.

    Onnea ja menestystä kaikille ja ennenkaikkea Oikein Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • Marke51 kirjoitti:

    Minusta on fiksumpaa tapailla ihmisiä ensin netissä; silloin ollaan yleensä selvin päin kun tavataan sitten nokatusten. eikä voi laittaa tekemisiään alkoholin syyksi, sillä baarissa tavallisesti ihmiset ovat nauttineet alkoholia ja jälkeenpäin on helppo vedota siihen, jollei kaikkea muista.

    Olen itse tavannut useitakin nettituttavuuksia livenä ja toisten kanssa synkkaa hyvin ja toisten kanssa ei ollenkaan. Nykyinen ystäväni on myös nettituttava alunperin ja mitä enemmän tapaamme, sitä mukavammalta yhdessäolo tuntuu.

    Onnea ja menestystä kaikille ja ennenkaikkea Oikein Hyvää Joulua!

    Kiitokset kommentistasi, nettijutuista voi tulla ihan hyviä elämäntarinoita. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Typsikkä kirjoitti:

Mitä eroa on netillä ja baareissa pörräämisellä kun on kumppania vailla ?

Oma ajatukseni:
Minä olen tänä vuonna käynyt baarissa 2 kertaa ja siellä ns.wagnereihin pääsee tutustumaan ihan elävänä.Kohtaamiset ovat varsinaista sattuman kauppaa ja on aika epämiellyttävääkin kohdata päihtyneitä miehiä.

Baarissa ihmisen ulkoinen olemus saattaisi olla ratkaisevampi kuin henkilön ajatusmaailma. Parisuhteen rakentamisen kannalta on järkevämpi kartoittaa kunnolla mielen sisältö, koska useimmiten sen vuoksihan niitä parisuhdevaikeuksia sitten tuleekin, vaikka ulkonäkö olisikin miellyttävä. Eikös ?

Netissä puolestaan voi aikansa kirjoitella useammankin kanssa rauhassa harkiten, sieltä sitten paljastuu kaikenlaista ja vähitellen kirjoittelu hiipuu jos aihetta jatkoon ei ole.

Jos joku toimii vastoin omia periaatteitani tai odotuksiani niin tilannehan on hyvin nopeasti ratkaistavissa ns. molempien eduksi. Jos mies ei poista profiiliaan tai löytyy muilla nimimerkeillä, niin hänellä on siihen oikeus. Hyväksyn sen. Yritän jopa kunnioittaa hänen oikeuttaan yksityisyyteen, ei minulle kuulu kaikki lähes tuntemattoman ihmisen asiat. Joskus tietenkin harmittaa kun olisi itse toivonut kirjoittelun jatkuvan, mutta toisen osapuolen kirjoitusvälit harvenevat ja siitä teen sitten melko nopeasti omat päätelmäni. Toimimalla näin olen saanut kirjoitella aikani joutumatta hankaliin tilanteisiin taikka pettymättä kehenkään.
Olen kirjoitellut puolisen vuotta ja käynyt vain yksillä nettitreffeillä.

Maltti on valttia, erityisesti parinvalinnassa.

Typykkä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu