Te, toiset naiset, jotka olette vieneet jonkun toisen miehen, haluaisin todella tietää mitä päässänne liikkuu? Miltä se tuntuu kun tietää että rikkoo jonkun maailman, kihlauksen ja vie kaiken mitä toisella oli? Voiko siihen mieheen, jonka toiselta veit, edes todella luottaa? Miten uuden suhteen voi aloittaa heti, jopa päällekäin toisen, monimonivuotisen parisuhteen kanssa? Onko uusi suhde mielestäsi terve, kun toinen rakastuu sinuun aivan yhtäkkiä, suoraan toisen sylistä? Millä pohjalla tämä petoksella alkanut suhde voi olla? Voitko todella nauttia niistä hetkistä, vai kummitteleeko mielessä mikään pelko, tai syyllisyys? Mitä ihmettä lähipiirisi tästä ajattelee, että viet toisen miehen noin? Voiko joku antaa rehellisiä vastauksia, olisin todella kiinnostunut tietämään mikä saa tekemään nämä asiat ja miten kaiken tämän selität niin itsellesi että se on ok, muka.
Sinä toinen nainen
särjetty
1176308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Tietämättä asian taustoista kovin paljon, luulisin että tilanteeseen voi soveltua joku Raamatun sääntö.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000257&posting=22000000032347779#22000000032347779
Jos liitossa ei ole asiat hyvin niin ei se mies siellä viihdy, ainaista haukkumista ja huutamista ei kukaan kestä joten katsohan peiliin löytyisikö osasyyllinen sieltä, parisuhde on aina kahdenkauppa. Mieskin tarvitsee hellyyttä
..se on että hyvään suhteeseen ei kolmas ihminen mahdu. Ihan ok suhteeseen näyttää mahtuvan. Olen katsonut peiliin, en ole mikään huutava ja haukkuva akka, harvan asian teksin toisin jos nyt voisin jotain muuttaa. En tosiaan väitä etteikö minussa mitään vikaa ole, hulluahan sellainen olisi itseltään kieltää. Suhteeseen tarvitaan kaksi ja molempien panostus, mutta minkäänlaista syyllisyydenviittaa en omassa tapauksessani aio kantaa, mutta senkin, mikä oli suhteen laita ennen uusia kuvioita, tietävät vain ne kaksi jotka sitä elivät. Ja juuri siksi tämä kaikki on niin vaikeata käsittää.
omistatko sä jonkun ihmisen????
..kuten varmasti tiedät itsekin. Nyt kyselinkin sen ihmisen tunteita, joka on se toinen nainen, kuten yltä käy hyvin ilmi. Siihen jotain järkevää sanottavaa?
kysymys , idiootti olet ja muista ihmisistä piittaamaton, luulempa jos satut näkemään puolison elävältä niin HÄPEÄISIT !!!!!!!! ja tuntisit itsesi niljakaksi törkimykseksi .
En ole toinen nainen, vaan juuri eronnut itse, mutta mitä olen kuullut ja ymmärtänyt niin ei tuu pidemmän päälle onnistumaan, jos toinen suhde alkaa petoksesta. Se on tietenkin tapauskohtanen juttu, mutta yleensä kierre jatkuu ja kun kaks petollista ihmistä menee yhteen niin ei luottamuksen perusta ainakaan ole kunnossa. Itse en ainakaan ryhtyis moisiin puuhiin ja en luottais pätkän vertaa mieheen, joka pystyis elämään kaksoiselämää! Ole hyvilläsi, kun pääsit hänestä eroon.
Mä olen sitä mieltä, että valheella on lyhyet jäljet ja tälläset ihmiset saa vielä moninverroin paskaa, jota itse aiheitti. Mulle on pienestäpitäen opetettu elämään rehellisesti ja muita kunnioittaen. Jotenkin nykyään kun lukee näitä, niin sellanen käsite on näemmä vanhanaikainen, mutta siitä mä en itse luovu koskaan. Mä haluun elää tätä elämää niin, että voin olla ns vapaa ja katsoa peiliin ilman, että sieltä näkyis hyvin pieni ihminen.
Sen voin sanoa omasta kokemuksesta, että kyllä yllättävän moni nainen on valmis menemään varatun kelkkaan ihan tosta vaan. Tiedän yhden tapauksen joka oli vain parikymppinen ja hän vokotteli aika avoimesti mun silloista avomiestäni meidän työpaikalla. Se että meillä oli yhteinen koti ja sormukset ei tuntunut haittaavan lainkaan, löi vaan lisää vettä myllyyn. Sitä en tiedä tänä päivänäkään saiko hän haluamansa jotenkin(tunne siitä oli aika vahva), mutta joillain naisilla on ilmeisesti niin helvetin heikko itsetunto, että haluavat vaan testata omaa viehättävyyttänsä sillä, jos sais toisen miestä ja nää huono itsetuntoiset miehet vastaavasti tarttuvat syöttiin luullen, että ovat jotain kerrassaan ihanaa(joka naisen unelmaa). Tyhmiä sanon mä!
...semmoisesta kuin rakkaus. Se että toinen osapuoli on aikaisemmin alkanut seurustella jonkun mukavan ihmisen kanssa, ei tarkoita sitä että tämä henkilö ei voisi enää ikinä rakastua uuteen ihmiseen. Siinä on kyse vain huonosta ajoituksesta ja helpoista valinnoista. Jos on tarve pettää kumppaniaan, se tuskin on se oikea. Ja tuota pettämistä usein tälläisissä tapauksissa tapahtuu rakkauden aiheuttamasta intohimosta, mutta vanha suhde jatkuu,koska pettäjä ei halua satuttaa tuttua tärkeää ihmistä paljastamalla että on ehkä rakastunut johonkuhun toiseen.
Harvemmin kuitenkaan se elämän ensimmäinen suhde on se oikea, se on vain aikaisin.
Mutta tämä on vain yhdenlainen tapaus. Toki on valitettavasti niitä jotka vie toisten miehiä/naisia sänkyynsä nostaakseen (ulkonäköönsä liittyvää?)itsetuntoaan ja tällä tavalla ei myöskään tarvitse sitoutua vakavasti. Ja niitä jotka pettää vian saadakseen vaihtelua ja jännitystä arkeensa. Heidänlaisilleen omatunnonpistos olisi oiva joululahja.
t.semmonen toinen nainen
ainoalta hyvältä selitykseltä tuo rakkausjuttu, niinhän se menee eikä niille tunteilleen mitään voi.
jättää sen ensimmäisen hyvin nopeasti. On mahdotonta elää toisen kanssa, kun on rakastunut toiseen. Joka muuta väittää, valehtelee. Itse rakastuin ja jätin alle kolmen kuukauden.
Oletko nainen vai mies J.A?
elämäntilanteesta ; kun esim on lapsia, ei ratkaisua tehdä "ihan viikossa-parissa". Itse vakuuttelin itselleni suurimman kuohun keskellä, että huomenna on kaikki toisin ja tämä on vain hullaantumista vailla mitään realistisia mahdollisuuksia onnistua. Ei ollut, ei... Lähes puolitoista vuotta oltiin juupas-eipäs-tilanteessa - nyt olen ollut rakkaani kanssa yhdessä kolmisen vuotta.
niin tärkeä asia vanhemmilleen, että eivät täällä ehkä sinkkukakkoset psyty ymmärtämään, jos ei vielä ole omia lapsia. Kyllä moni vanhempi asettaa lapsen onnen oman onnensa edelle. Niin minäkin olen tehnyt. Oon ajatellut, että voin olla onneton vielä muutaman vuoden, kunhan lasten asiat ovat hyvin.
ja tuttavia ja työkavereita jotka sanovat että erosivat juuri lasten takia eivätkä ole katuneet. Lapsetkin kasvaa kieroon sellaisessa ympäristössä jossa ei kaikki ole kunnossa. Voittehan te kuvitella osaavanne näytellä ja pystyvänne huijaamaan lapsia mutta lapset ymmärtää paljon paljon enemmän mitä luulettekaan. Huonoin (teko)syy pitää kulisseja pystyssä on lapset.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kyllä lapset vaistoaa, ettei kaikki ole kunnossa vanhempien välisessä parisuhteessa. Eivät sitä välttämättä sano ääneen vaan alkavat oireilla jotenkin muuten. Lapsia ei tietenkään pidä sotkea aikuisten välisiin suhdesoppiin, eivätkä ne mielestäni heille kuulu. Jokainen voisi katsoa peiliin ja miettiä, antaako lapsille rakkautta vaiko kodin, jossa vanhemmat eivät kunnioita toisiaan. Itse katsoin monen vuoden miettimisen jälkeen peiliin, nostin kissa pöydälle ja erohan siitä tuli. Lapset ovat nykyisin hyvin tasapainoisia, enkä ole eroani katunut yhtään päivää.
Kyllä monella kakkosella on kokemusta perhe-elämästä. Luuleeko aloittaja, ettei kakkosilla ole minkäänlaista inhimillisyyttä tai normaaleita tunteita? Jos suhteessa kaikki on kunnossa, siihen ei mahdu ketään kolmatta.
asiantuntijan haastattelun aiheesta. Hän puhui haastattelussa siitä,e ttä monet parit pysyvät yhdessä lasten vuoksi, vaikka rakkaus olisi kuollut. Hänen kantansa mukaan se on useimmiten ihan hyvä vaihtoehto sen sijaan,että rikottaisiin perhe ja kuvioon tulisi mukaan uusia puolisoita ja sisaruspuolia. Tuollainen elämänmuutos on lapselle todella rankka ja voi vaikuttaa haitallisesti hänen psyykkiseen kehitykseensä. Tämä asiantuntija sanoi, että lapset eivät ole ollenkaan huono syy olla yhdessä: pariskunnan tehtävähän on nimenomaan kasvattaa lapset maailmalle, ja kun tuo tehtävä on tehty, voi tehdä ratkaisut pariskunnan välisessä suhteessa.
tuossa ei nimenomaan teeskennellä tai esitetä lapsille onnellista paria, koska tässä jo on kommentoitu, lapset kyllä tietävät missä mennään. Silti huonon parisuhteen jatkaminen on useasti parempi vaihtoehto lapsille kuin vanhempien avioero. Tätä mieltä oli tuo asiantuntija.
Tämä on se ikivanha avioliiton perusta, sitä kestettiin ja siedettiin toista lopunikäänsä. Eräs 80 v mummo sanoi kerran minulle 30v sitten, että ”miehen pitää olla hyvä, huolehtia muijastaan ja kakaroistaan. Tykätä siitä pitää mutta rakastaa ei tartte!” ja ”sen minkä on ristikseen saanut, se pitää kestää”.
Ilokseni olen saanut tutustua vanhempaan ikäluokkaan, ja heillä käsitys avioliitosta on vähän raadollisempi kuin meillä nykyään. Esitän vähän räväkästi, mutta moni ikäluokkaani kuuluva on nimenomaan kasvanut tuollaisessa perheessä.
Aika tosin kultaa muistot, mutta ne naiset eivät näitä sydämensä saloja kertoneet lapsilleen. Eikä lasta kiinnosta se, vaan se että koti on ja pysyy – loppuun lapsi sopeutuu. Tosin on tapauksia, kun se perhe-elämä on ollut niin rankkaa, että se on jättänyt syvät arvet.
Nykyään kun ihmisten ikä on noussut ja säilymme terveinä pitkään, myös avioliiton kesto on muuttunut. Nyt oikeastaan pitäisi olla avioliitossa 20 – 30 vuotta pidempään (yhteensä 50 – 60 vuotta!) , jotta saavuttaisimme tuon ”elinikäisen” liiton. Samoin avioliiton solmimisen perusta on toinen – rakkaus. Se asettaa kovat vaatimukset, joita ennen ei ollut.
Emme varmaan enää halua tai kykenen tekemään niin suuria uhrauksia. Jotkut pystyvät, eikä se ole mikään huono vaihtoehto silloin, kun se on molempien puolisoiden näkemys ja tahto. Tiedän avioliittoja joissa yhteenkuuluvaisuus ja vastuunotto lapsista ovat suurempia kuin uskollisuus seksuaalisesti. Heillä arki tuntuu sujuvan hyvin.
Mutta on ”uhri” on liian suuri kannettavaksi, silloin on hyvä miettiä, mikä on kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono.
Minä olen myös ehdottomasti samaa mieltä omien kokemusteni kautta. Olen itse eroperheen lapsi ja myös itse eronnut kahden lapsen äiti. Jos on väkivaltaa tai vakavia päihdeongelmia perheessä, niin silloin ero on parempi vaihtoehto. Muutoin lasten kannalta paras vaihtoehto on elää siinä omassa kodissaan molempien vanhempiensa kanssa.
Tärkeämpää on se, että ne vanhemmat rakastavat niitä lapsiaan ja kasvattavat niitä yhdessä kuin se vanhempien välinen suhde, jos vanhemmat pystyvät elämään ihmisiksi keskenään. Se on ihan turha selittää, että lapsille on parempi, että perhe hajoaa sen takia kun isi tai äiti yhtäkkiä rakastuukin toiseen ihmiseen ja perustaa uuden parisuhteen. Se se vasta lapsen elämän mullistaakin ja pienen mielen hajottaa.
Nimim. kokemusta on.
Omakohtaisesta kokemuksesta sekä eroperheen lapsena että eronneena äitinä sanon, että mikään ei ole niin hyvä syy pitää perhettä kasassa kuin lapset. Jos perheessä on väkivaltaa tai vakavia päihdeongelmia, niin silloin ero on perusteltu. Muutoin se perheen hajoaminen ja vanhemman uusi parisuhde sekoittaa pienen lapsen mieltä paljon enemmän kuin se, että jos vanhemmat nyt eivät tulen palavasti rakasta toisiaan tai pussaile ja halaile.
Lapselle tärkeintä on turvallinen elinympäristö siinä omassa kodissaan molempien vanhempien kanssa, jotka molemmat rakastavat lapsiaan. Se vanhempien välinen rakkaus on ihan toisarvoinen asia lasten kannalta, jos se lapsen elämä muuten on tasapainoista ja turvattua. Lapsen elämän sekoittaminen sen takia, että toinen vanhempi löytää uuden suhteen, on vain sen vanhemman itsekäs päätös tehdä omasta elämästään parempaa. Sitä ei mitenkään voi perustella lapsen parhaalla.
Nimim. kokemusta on
"Se vanhempien välinen rakkaus on ihan toisarvoinen asia lasten kannalta, jos se lapsen elämä muuten on tasapainoista ja turvattua."
Ei se kyllä ole, vaan tuostahan se tasapainoinen ja turvattu olo tulee. Hyvä vanhemmuus on täysin eri juttu kuin hyvä aviopuoliso. Asiat erikseen.
Tämä on minun kokemukseni.
Onnellinen vanhempi= onnellinen lapsi. Minusta on vastuunpakoilua, jos jäädään huonoon suhteeseen roikkumaan lasten vuoksi=kustannuksella.
Olen sitä mieltä avioerolapsena ja itsekin eronneena, että eroja on monenlaisia. Jos ero on huonosti hoidettu ja taisteleva, niin silloin toki lapset kärsivät. Mutta eniten lapset kärsivät siitä, että vanhemmat teeskentelevät olevansa onnellisia keskenään. Tasapainoisiksi lapset kasvavat rehellisessä ja avoimessa ympäristössä olivatpa sitten vanhemmat eronneet tai eivät. Ja mitä tulee siihen, että moni aikuinen tekee muka "itsekkään päätöksen erota vain tehdäkseen omasta elämästään parempaa", kuten edelläkirjoittaja moitti, on kyllä kovin kummallista ajattelua. Ihminen elää täällä tehdäkseen elämästään hyvän ja elämisen arvoisen, jokaisen ihmisen tärkein tehtävä on tehdä elämästään parempaa. Ja kun vanhemman elämä on parempaa ja tasapainoista, voi lapsikin paremmin nähdessään vanhemman elävän tasapainoista ja onnellista, parempaa, elämää. Siis joskus on uskallettava tehdä ratkaisuja. Nykymaailmassa avioero ei ole häpeä vaan on rohkeaa astua ulos onnettomasta avioliitosta ja näyttää se esimimerkki lapsilleenkin, että valheessa ei tarvitse elää. Ja aivan varmasti, vaikka edellisessä kirjoituksessa moitittiin vanhempia, joiden tarkoitus on vain tehdä omasta elämästään parempaa, nämä omasta elämästään paremman tehneet ovat parempia myös vanhempina nauttiessaan elämästään ja ollessaan onnellisia.
Mun kokemus on ihan erilainen. Mun vanhemmat erosivat ollessani 12, kun äiti muutti kotoa toisen miehen luokse. Olen myöhemmin elämässäni kuullut, että vanhempieni suhde oli ongelmallinen jo ennen sitä. Vasta heidän eroonsa liittyi pahoja riitoja, mutta niistäkin vain yhtä me lapset todistimme. Sellaista pahempaa siis. Ennen tuota eroa me lapset emme tienneet vanhempiemme ongelmista mitään. Meillä oli turvallinen koti, jossa oli molemmat vanhemmat. Äiti piti huolta meistä lapsista ja kodin rutiineista, isä kävi töissä ja isän kanssa tehtiin sitten jotain vähän erilaisempia kivoja juttuja joskus. Tuo ero mullisti mun elämän, ja edelleen aikuisena ja äitinä kannan sen negatiivisia seurauksia elämässäni.
Meidän lasten kannalta olisi ollut parempi, että vanhempamme eivät olisi eronneet. Nyt jälkeenpäin olen jotenkin voinut ymmärtää äitini ratkaisun hänen kannaltaan, mutta mitään hyvää siitä ei meille lapsille seurannut. Päinvastoin.
Tämä nyt on vain mun kokemus lapsena asiasta. Mutta eihän sillä tietenkään yleiseltä kannalta ole mitään merkitystä.
Vastasinkin äsken jo tuolle toiselle minun kirjoitukseeni vastanneelle, mutta vastaan vielä sinullekin omaan kokemukseeni liittyen.
Eli meille lapsille äidin ratkaisusta tehdä omasta elämästään onnellista ei seurannut mitään hyvää. Kannan sen päätöksen seurauksia elämässäni edelleen. Mutta se on siis vain minun kokemukseni, jolla siis ei taida olla mitään yleistä merkitystä.
Mutta se on kyllä totta, että eroja ja tilanteita on monenlaisia.
Oma avioeroni johtui mieheni alkoholiongelmasta, jonka kanssa emme lasten kanssa enää voineet elää. Silti nähdessäni lapsistani miten he kärsivät siitä, että isä ei ole läsnä heidän arjessaan, ajattelen usein, että mitä tahansa olisin tehnyt, että lapset olisivat saaneet pitää molemmat vanhempansa saman katon alla ja entisen kotinsa. Mutta meillä tämä oli pakkoratkaisu, eikä se siltikään ollut hyvä lapsille. Huonomminkin asiat tietysti voisivat olla, mutta erosta he ovat kärsineet.
Lohdutukseksi voidaan sanoa, että elämä on kummallista. Vaikka lyhyellä tähtäimellä ja lyhyen ajan kuluessa näyttäisi siltä, että nyt ovat varmasti kaikki osapuolet kärsineet kovasti niin aika kuluu. Ja myöhemmin, vuosien kuluttua, tulee kypsymistä ja ymmärrystä ratkaisua kohtaan, siis on nähty paljon ja koettu paljon ikävääkin, mutta ne asiat ovatkin muutuneet voimavaroiksi. Eli tuon vaikean vanhempien avioeron lapsuudessaan kokeneet voivat aikuisena olla paljon empaattisempia ja ymmärtäväisempiä, kuin niin kutsutuissa hyvissä perheissä eläneet. Heillä on kokemusta myös elämän surullisista puolista, se antaa heille kypsyyttä ja vahvuutta. Kun ymmärrys vanhempien ratkaisua kohtaan kasvaa, vapauttaa se voimavaroja. Tulee avarakatseisuutta.Ja tuollainen kokemus vahvistaa. Oikeastaan vanhempien avioerolla saattaakin olla kauaskantoisemmat seuraukset kuin koskaan ymmärretään. Asia selkiytyy vasta vuosien kuluttua ja silloin se vapauttaa ajatteluun; se vahvisti, se antoi voimaa, se kasvatti ja kypsytti aivan toisin kuin mikään muu tapahtuma. Tuli ymmärrys ihmisten ratkaisuja kohtaan. Tuli ymmärrys heikompaa osapuolta kohtaan. Ja tuli todeksi jälleen kerran se sanonta, että se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Kiitos risuistakin, sanoi mummoni rukoillessaan. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti.
Vanhempieni erosta on nyt 19 vuotta aikaa ja vieläkin siitä kärsin. Tosin jossain vaiheessa elämää olin ihan sinut asian kanssa, mutta monia juttuja on pulpahtanut pintaan vanhempieni eroon liittyen vasta kun itse sain lapsia ja kun erosin.
Minulla on diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, mikä juontaa hyvin pitkälti juurensa nimenomaan vanhempieni eroon ja aikaan sen jälkeen. Olen täysin kyvytön muodostamaan tasapainoista parisuhdetta ja tällä hetkellä olenkin toinen nainen naimisissa olevalle, perheelliselle miehelle.
Niin sitä niittää mitä kylvää. Ne eron seuraukset saattavat lapsilla puhjeta vasta aikuisuudessa ja kun lapset itse ovat oman elämänsä ratkaisevissa vaiheissa. Enemmän pitäis tässä maassa sitä lasten parasta miettiä. Se on mun selkeä mielipide.
he elävät elämäänsä lapsiaan kasvattaen - onko se rakkaus ainoa tärkeä asia elämässä, että sen nimissä pitää uhrata koko perhe? Vanhemmuuteen liittyy aina uhrautumista ja lapsen etu menee vanhemman edun edelle. Hyvä elämä voi olla monenlaista. Ei se tarkoita, että avioliitto on kauttaaltaan huono, jos pari ei enää tunne keskinäistä rakkautta. Silti he voivat tulla hyvin toimeen keskenään ja hoitavat yhdessä tärkeintä tehtäväänsä, lasten kasvatusta. Avioero ei ole häpeä, mutta usein osoittautuu vääräksi ratkaisuksi. En puhu nyt perheistä, joissa on väkivaltaa tai alkoholismia, ne ovat asia erikseen.
vanhempani eivät olisi kituneet huonossa avioliitossa meidän lasten vuoksi vaan eronneet. Me lapset kyllä näimme ja vaistosimme vanhempieni huonon parisuhteen ja kärsimme siitä paljon enemmän kuin olisimme ikinä kärsineet erosta. Huutoa ja itkua sai kuunnella, syytöksiä ja hiljaisuutta. Eivät ole vieläkään eronneet ja sama paska jatkuu.
Kerroit, että sinulla on diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Ja sen jälkeen mainitset, että "olet täysin kyvytön muodostamaan tasapainoista parisuhdetta". Kuka tämän viimeisen diagnoosin on tehnyt, sinä itsekö. Älä hyvä ihminen tee itsestäsi tuollaista diagnoosia. Sehän on leima, jonka joku, todennäköisesti sinä itse, olet itseesi lyönyt. Se on itseään toteuttava ennuste. Älä sitä enään toteuta. katkaise jo kierre. Ja yleensäkin on vastuutonta antaa kenellekään ihmiselle tuollaista diagnoosia, kuin sinulle on annettu. Aina olisi pidettävä paranemisen ja kuntoutumisen mahdollisuus mielessä. Ei ketään pitäisi leimata tuolla tavalla. Anna piut paut mokomalle diagnoosille ja ota elämä omiin käsiisi. Vain sinä voit muuttaa elämääsi, tee se, rakasta itseäsi ja anna huomiselle mahdollisus. Olet jo riittävästi elänyt epätyydyttävää elämää, tee siitä nyt omanlaisesi. Joko yksin tai parisuhteessa, kumpikin hyvä vaihtoehto, kyse on vain sinusta ja sinun tahdonvoimastasi. Sinulla on voimavaroja, ota ne käyttöön. ota oma elämäsi hallintaasi. tee suunnitelma, vuoden kuluttua sinulla on parisuhde ja hyvä sellainen tai olet sinkkuna. Kumpikin hyvä vaihtoehto. älä jää epätyydyttävään suhteeseen, vaan riuhtaise itsesi irti. Sinulla on voimia, elä ihminen. Ja käännä ikävät tapahtumat voimavaroiksi, joista ammennat. sinulle on sattunut kurjaa ja ikävää, mutta käännä ne vahvuudeksesi. Ylöspäin voi enään olla suunta. opiskele jotain lisää, tee maailmanympärysmatka, nauti elämästä äläkä ryve ainakaan itsesäälissä. ota elämäsi omiin käsiisi, olet aikuinen, pystyt siihen.
Mua yli kaksi vuotta hoitanut psykiatri on antanut tuon epävakaa persoonallisuus -diagnoosin. Kyseiseen persoonallisuushäiriöön kuuluvat ominaispiirteet tuntuvat tutuilta omalla kohdallani, joten uskon sen olevan ihan paikkansa pitävä diagnoosi.
Kyvyttömyyden luoda tasapainoista parisuhdetta olen todennut ihan omien kokemusten pohjalta. Toistaiseksi mun usko hyvään elämään ja tulevaisuuteen on aika hataralla pohjalla, mutta toivoa antaa intensiivinen psykoterapia, jonka olen tänä syksynä aloittanut. Terapian avulla tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus on mahdollista "parantaa".
Siis minkälaisen taakan asettaakaan lapsellensa sellainen äiti tai isä, joka uhrautuu lastensa vuoksi. Vuosia hän viettää onnettomassa avioliitossa lastensa takia uhrautuen. Saako vanhempi tästä jonkin erityisen kirkkaan kruunun, että uhrautuu lastensa vuoksi. Älköön ainakaan koskaan vaatiko lapseltaan kiitollisuutta tästä uhrautumisesta. Mutta eikö kuitenkin olisi parempi, että edes uhrautumisen nimissä ei huonoa avioliittoa jatketa. Lapset vaistoavat tilanteen. äiti ja isä eivät ole onnellisia keskenään, on jokin merkillinen syy mikä heitä pitä yhdessä. Eikä se ole ainakaan keskinäinen rakkaus. Rakkaus lapsiin voi tarkoittaa myös sitä, että antaa esimerkin siitä, että uskaltaa irrottautua huonosta avioliitosta ja elää rehellisesti joko sinkkuna tai uudessa parisuhteessa, joka perustuu rakkaudelle. Näin lapsillakin on mahdollisuus nähdä, mitä rakkaus käytännössä tarkoittaa. Eikö olisi parempi, että kulissiavioliitoissa ei elettäisi edes uhrautuvaisuuden nimissä. Kyllä lapset sen ymmärtävät, että vanhemmat eivät ole onnellisia. He näkevät mieluiten vanhempansa onnellisina, joko yhdessä tai uudessa suhteessa. Kun vanhempi on onnellinen ja tasapainoisessa suhteessa, jossa on rakkautta, niin se heijastuu lapseenkin. Tasapainoinen ja rehellinen aikuinen on paras esimerkki lapselleen toisin kuin uhrautuva ja syylisyydentuntoinen vanhempi.
Silloin on kyllä jotain pahasti vialla vanhemmissa, jos he sitä uhrautuvuuttaan lapsille julistavat. En mä ainakaan alle 12-vuotiaana osannut edes ajatella vanhempien onnellisuutta ja keskinäistä rakkautta. Sitä eli vaan sitä elämää mikä oli. Turvallinen koti, jossa oli turvalliset, huolehtivat ja rakastavat vanhemmat ja elämä kulki omalla tutulla tavallaan eteenpäin. Ei jouduttu siskojen kanssa todistamaan mitään vanhemien riitoja, vaan ihan turvallisessa ilmapiirissä elettiin.
Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että vanhempani eivät olleet onnellisia parisuhteessaan. Ja äitihän sitten lähtikin toisen miehen matkaan. Ei vanhempien ongelmat ja onnellisuus kuulu lapsille. Vanhemmat ovat vastuussa turvallisten puitteiden luomisesta lapsilleen, ja vanhempien ero kyllä järkyttää tuota turvallisuutta ratkaisevasti. Ja kuten olen jo aiemmissa viesteissäni maininnut, niin väkivaltaisissa ja päihdeongelmaisissa perheissä ero on perusteltu, koska tuolloin se perhe-elämä itsessään ei tarjoa riittävää turvaa lapselle.
Tässä taas näitä mun mielipiteitä omaan kokemukseeni perustuen sekä eroperheen lapsena että itse eronneena äitinä.
Asiat kun kääntää kellistää kallistaa kumoon niin sieltä löytyy aina sellainen näkökulma joka sopii juuri minulle. Minulle se on aina se oikea ainoa pysyvä totuus, muuten maailmani kutistuu kasaan, ja joudun itseni puhaltamaan henkiin.
Tilanteet ovat erilaisia, monimutkaisia. Jotta haluan tietää mikä on oikea ratkaisu juuri hänelle, minun pitäisi tietää tilanne tarkkaan. Etten anna omien mielipiteiden ja joskus, ikävä kyllä, harhaluulojen, viedä ajatuksia. Eli onnelisia lapsia löytyy perheistä ja perheistä.
joka on katkera vanhemmilleen jotka "uhrautuivat" ja elivät elämänsä onnettomina lastensa vuoksi. Lapset aikuistuttuaan kantavat syyllisyyttä vanhempiensa uhrauksesta näin seistuaan vanhempiensa onnen tiellä esteenä. Eihän siellä kotona riidelty mutta kyllähän sen lapset ymmärsivät että isi ja äiti eivät pussaile ja naura yhdessä samalla tavalla kun kavereitten vanhemmat.
hyvää ystävää vailla, joka kertoo hänelle, että päästämällä irti menneisyyden haamuista, on helppoa hengittää. Niin monia surullisia lapsuudentarintoita, ja silti me selvitään. Eikö?
eikä kärsi. Joskus vaan hänen ajatuksensa kulkeutuvat mietiskelemään ja harmittelemaan vanhempiensa pois uhrattua onnea. Ajattelin vain lisätä keskusteluun tämänkin näkökulman aiheeseen että lapset olisivat ehdoton syy yhdessä pysymiseen suhteessa josta rakkaus on loppu.
Kaikkihan me haluaisimme antaa lapsillemme hyvän, turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden. Sen me olemme oppineet, että sellainen pitää olla jotta lapsesta tulee aikuisena onnellinen ja tasapainoinen jne.
Meistä suomalaisista on ani harva saanut elää sellaisessa perheessä. Suurimmalla osalla on ollut omat ”virtaheponsa”, ja niiden kanssa on opittu elämään. Se taas on uutta, että nykyään siitä omasta olosta syytetään vanhempia ja heidän ratkaisujaan. Syy voi olla siellä, mutta syyttäminen ei ketään auta.
Olen usein pohtinut sitä että lapsi on äärimmäisen itsekäs olento, jota ei kiinnosta se voivatko vanhemmat hyvin tai huonosti. Vasta murrosiässä sellainen empatia alkaa kehittyä. Lapset ovat erilaisia, toiset häiriintyvät pienestäkin muutoksesta, toiset joustavat enemmän. Miten esim. useat muutot paikkakunnalta toiselle vaikuttavat? Jommankumman vanhemman henkinen poissaolevuus (kuten ennen vanhaan etenkin isät olivat), mykkäkoulut, valtataistelut (lapsen pitää olla jommankumman vanhemman puolella)?
Vaikka olisimme pystyneet suojeleman lasta elämältä, hän törmää jossain vaiheessa elämän pimeämpiin puoliin. Jotkut nuoret eivät ole saaneet minkäänlaisia keinoja tai välineitä niistä selviämisen. Näillä nuorilla on oppi kovaa, ja ne nuoret jotka ovat ehkä viettäneet vähemmän hyvän lapsuuden yllättäen selviävät voittajina.
Joku sanoi että oli sairastunut persoonallisuus häiriöön eron vuoksi, minä puolestani sairastuin vuosien masennukseen siksi, etteivät vanhempani eronneet. Yhä he vielä riitelevät siitä kumpi pilaisi toisen elämän, he ovat vain meidän lasten takia naimisissa. Veljelläni on ihan sama juttu. Me kannamme jotain ihmeellistä syyllisyyden taakkaa siitä, että pilasimme noiden kahden elämän.
Ratkaisut eivät ole ikinä helppoja. Jotain on menetettävä ja rikottava, että uutta saadaan rakennettua. Se mikä tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta, voi kääntyä vuosikymmenten myötä huonoksi ja päinvastoin. Me yritämme kuitenkin olla viisaampia kuin aiemmat sukupolvet, mutta olemmeko sittenkään?
Eikö vanhemmilla ole oikeus olla onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä? Hampaat irvessä jatkettava, vaikka tekisi mieli lyödä toista paistnpannulla päähän. Sekö ei muka heijastu lapsiin? Riitelevät ja onnettomat vanhemmat. Siinäkö lapset oppivat hyvän parisuhteen mallin? Eivät näe hellyyttä ja rakkautta ns. livenä. Lapselle voi tarjota hyvän ja onnellisen elämän, vaikka koteja olisikin kaksi. Ei vanhempien ero poista sitä tosiasiaa, että lapset ovat tärkeimpiä maailmassa. Molemmat rakastavat lapsiaan niinkuin ennenkin. Itse kadun erossani ainoastaan sitä, ettei tehty sitä aiemmin. Minkälaisen mallin parisuhteesta omat lapseni sai, kun vanhemmat eivät välittäneet toisistaan yhtään eivätkä osoittaneet keskinäistä kiintymystä? Rakkaudeton koti monta vuotta. He saivat rakkautta, mutta vanhemmat voi huonosti. Kyllä harmittaa. Pettämisasiasta lapset eivät koskaan kuulleet, eikä se mieletämme heille kuulunutkaan.
osapuolta kohtaan? Tarkoitatko ymmärrystä seksuaalisesti holtitonta kohtaan? Vai tarkoitatko ymmärrystä jätettyä kohtaan? No eipä tarvitse kertoa. Olet ilmeisesti eron aiheuttaneen puolella omista valinnoistasi johtuen. Kyllä vaan asiat voivat vahvistaa, kun niitä käyttää noin. Risuilla mummosi tarkoitti muuta, älä häpäise mummosi sanoja!
Hyvinkö kävi? oletko edelleen rakkautesi kanssa yhdessä vai olet taas rakastunut ja jättänyt? Eihän sitä toiseen rakastu jos oman kumppanin kanssa asiat on hyvin.
heitteille, vai oletko mies?
Mies ??
Tuon särjetylle (ehkä muillekin) keskusteluun vapaa naisen kokemukseni jo päättyneestä suhteestani varattuun mieheen, vaikkakaan kokemukseni ei välttämättä suoraan sovellu tilanteeseesi. Kerron myös, mitä syitä mies kertoi, miksi ns. toinen nainen.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun erittäin läheinen naisystäväni sairastui yllättäen kuolemanvakavasti ja sai lyhyen elinaikaennusteen. Kuolema ei ollut aiemmin tullut ikäisteni joukossa näin lähelle, ja se aiheutti minussa jonkinlaisen shokki- tai kriisireaktion. Menin hetken mielijohteesta pahan oloni takia iltapäivällä lasilliselle. Paikassa oli siihen aikaan vain toinen miesasiakas. Koska muita ei ollut, oli kai aika luontevaa, että mies tuli juttelemaan kanssani. Hän kysyi tietysti, miten olin päätynyt lasilliselle, jolloin kerroin mitä ystävälleni oli tapahtunut ja miten se oli minuun vaikuttanut. Mies alkoi kertoa hiljattain edesmenneestä isästään, joka oli mennyt aika nopeasti samantyyppiseen sairauteen. Puhuimme pitkään näistä vakavista asioista, sairastumisesta, kuolemasta, elämästä ja sen loppumisesta ym. Pitkän juttelun jälkeen kerroimme tarkemmin itsestämme. Mies kertoi olevansa naimisissa, perheellinen ja työmatkalla kotikaupungissani. Ennen poislähtöä vaihdoimme yhteystietoja ja siinä sitten suhde sai alkunsa. Alusta asti oli selvää, että mies on ja pysyy naimisissa eikä tästä teemasta oikeastaan edes keskusteltu.
Tässä tapauksessa ainakaan itse en todellakaan hakenut mitään. Kai se oli sattumaa, että kohdattiin, molemmilla oli samankaltainen vaikea ja ahdistava tilanne elämässä menossa ja siitä puhuminen yhdisti. Itse olin kuolemanuutisista herkillä, mies oli kokenut saman ja kävi sitä edelleen läpi. Puhuminen samasta kokemuksesta tuntui yksinkertaisesti vain kummastakin hyvältä ja kumpikin koki vahvaa ”samoilla aalloilla olemista”.
Arvostan edelleen ja pidän miehestä paljon, mutta koko ajan ja edelleen ajattelen, etten varmaankaan olisi voinut luottaa häneen ja uskaltaunut todelliseen parisuhteeseen hänen kanssaan. Tosin tätä ei tarvinnut todella miettiä, koska tämä ei ollut realiteetti missään vaiheessa. Yhteisestä ajasta ja hetkistä nautin, mutta en sen jälkeisestä ajasta. Tapaamisten jälkeen itsellä oli aina muutaman päivän paha olla ja paha olo voimistui, mitä kauemmin suhde jatkui. En selittänyt kertaakaan itselleni, että tämä on ok. Ei se ollut.
Rakastumisteemasta.. Miehen kertoman mukaan keskeisin syy, jonka vuoksi hän ajautui suhteeseen kanssani, oli henkinen yhteenkuuluvuuden tunne. Hän kertoi, etteivät kotona keskustele juuri muusta kuin lasten asioista. Kertomansa mukaan mies odotti tapaamisiamme, koska saattoi kokea sydämentäydeltä rakkautta ja hellyyttä, saattoi keskustella syvällisesti ja saattoi kokea henkistä yhteenkuuluvuutta. Koin itse samalla tavalla. Usein hän kertoi arvostavansa minua, koska kuuntelen häntä, en keskeytä hänen puhettaan, enkä väännä hänen sanomisiaan toiseksi, kuin mitä hän itse on sanonut. Hän kertoi arvostavansa minua myös siksi, etten tyrkytä itseäni, enkä vaadi häneltä mitään vaan annan hänen olla sellainen mies, kuin hän on oikeasti. Hän kertomansa mukaan arvosti myös sitä, että osoitin mielestään välittämiseni hänestä eri tavoin. Avioliittonsa ongelmiksi mies mainitsi henkisen erillään olon, keskustelemattomuuden, kuuntelemattomuuden, rakkauden ja romantiikan puutteen. Hän kertoi, että lakkasi rakastamasta aika pian avioitumisen jälkeen, mutta siihen johtaneita syitä en tiedä. Hän kertoi kokevansa, että mikään ei riitä, vaikka hän on järjestänyt aivan kaiken maallisen omaisuuden, niin aina vaaditaan lisää ja lisää, aina tulee lisää uusia vaatimuksia, mitä hänen pitää hankkia ja järjestää. Seksistä hän kertoi, että sitä on, mutta erittäin harvoin, koska hän ei halua. Hän kertoi myös, että seksiä on pakko olla joskus, koska muuten itselle tulee syyllinen olo ja tunne, että on huono aviomies. Nämä ovat siis miehen itsensä kertomaa, enkä sinänsä ota kantaa niiden totuuteen. Joskus hän puhui aivan kuin ”ääneen itsekseen”, että jos ei olisi sitä eikä tätä eikä tuota, niin olisi helpompi erota.
Lopetin suhteen useista syistä joitakin aikoja sitten, vaikkakaan mies ei olisi tätä halunnut. Tämä on ollut ja jääkin ainoaksi suhteekseni varattuun mieheen. Paljon sain ja opin paljon myös parisuhteesta ja elämästä muutenkin. Särjetylle haluaisin sanoa, ettei syy aina ole ns. toisessa naisessa. Joskus syitä voi olla alkuperäisessä suhteessa tai ihmisen omassa kasvussa, joka voi saada voimaan pahoin ja hakeutumaan suhteeseen, josta voi saada sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee.
Olen itse kanssa suhteessa vielä toistaiseksi avosuhteessa elävän naisen kanssa. Suhde on loppumassa, koska on suurissa riidoissa nykyisen miehensä kanssa. Veikkaan että nainen pettää miestään hieman samanlaisista syistä, mutta totuutta on vaikea tietää, kun en tarkemmin kysellyt. Lapsia tuossa ei onneksi ole mutta veikkaanpa että tulossa jossain vaiheessa. Siksi parempi lopettaa.
kaupan elämässä.
Jotenkin toisin päin,miten miehesi voi luottaa toiseen naiseen jonka kelkkaan lähtee?
Minulla toisena naisena ei ole tarkoitus vakisuhteeseen.Miehen on tajuttava riskit/joutuu pellolle pikaisesti kuitenkin.
näin...
sen sun miehen ja mies raukka laittoi hanttiin minkä kerkes, eiköhän se mieskin ole tehnyt asiasta jonkinmoisen ratkaisun kun lähti sen toisen naisen mukaan.
se raukka tekikin ja itseasiassa niin voisi sanoa että kotoa haettiin ihan ilman vastaanpanemista. Mutta nyt tosiaan täällä kyselen näiden ihmisten ajatuksia, jotka itse on olleet niitä kolmansia osapuolia, en niinkään näitä miehen tekemiä ratkaisuja ihmettele. Tietenkin tajuan että hän ne ratkaisut teki, ei kukaan hänen puolestaan, mutta sitä en nyt kysele tässä.
vaan petetty, mutta aikanaan keskustelin paljonkin tämän toisen naisen kanssa. Minulle ainakin hänestä jäi käsitys että haki itselleen jotain parempaa elämää tavalla tai toisella. Kiisti viimeiseen asti, väitti minun nimi ja osoitetietojenikin olevan väärät jne. Sulhaselleen ei ollut kertonut mitään, ei tietenkään.
Sama käsitys minulle tuli miehestänikin,. Ei jaksanut elää tavallista arkea kanssani vaan haki jotain parempaa. Myöskin hän valehteli viimeiseen asti.
Se, että mitä nämä toiset naiset (kautta miehet) sitten ajattelevat ja tuntevat.
Erästä kerran pääsin haastattelemaan. Motiivi oli kuulemma se, että kaikki oli erilaista tämän uuden ihmisen kanssa. Kysyin häneltä, mikset oman kumppanisi kanssa järjestänyt jotain uutta ja mukavaa...
Kuka meistä myöntäisi, että oman egomme pönkittämiseksi tekemämme ratkaisut ovat usein ajan kanssa pelkkää ...................
Millainen maanytimiä ravisteleva rakkaus saa rakastumaan varattuun mieheen/naiseen? En ole pystynyt itse rakastumaan varattuun mieheen, ei yksinkertaisesti kiinnosta. Miksikö? -En halua omalletunnolleni sitä tuskaa jota vaimo ja lapset joutuvat kokemaan. Jos mies on valmis pettämään vaimoaan, tehköön sen jonkun muun kanssa, jonka omatunto joustaa tarpeeksi. Hyvää joulua sinulle Särjetty tulet kyllä selviämään!
” Millainen ravisteleva rakkaus saa rakastumaan…” Sitä ovat tiedemiehet, filosofit ja taitelijat ympäri maailman yrittäneet selvittää vuosisatoja. Miksi juuri rakastutaan juuri tiettyyn yksilöön eikä siihen joka olisi sopivampi, järkevämpi tai taloudellisempi jne. vaihtoehto? Luulen ettei tähän kukaan osaa vielä vastata.
Tämä on se vaikea asia, että ei kukaan pysty käskemään näitä tunteita suuntaan tai toiseen, et rakastumaan tai olemaan rakastumatta. Voit jotenkin vain vaikuttaa hyvällä itsetuntemuksella ja tiedoilla, joilla ohjaat omaa käyttäytymistäsi. Se että rakastuu, ei aina johda tekoihin, ainakaan ihan heti.
Kun oma puoliso rakastuu toiseen, se satuttaa ja syvältä. Se satuttaa johonkin perustavaan osaan ihmisen sisintä. Silloin haluaa ymmärtää edes jotain, miksi näin kävi? Etsiä syitä ja selityksiä. Vaikein on kohdata se, että en ollutkaan sellainen rakkauden kohde puolisolle, joka kuvittelin olevani.
Kipu on valtava, minut hylättiin! Se joka rohkeasti käy kivun läpi, pystyy jonain päivänä ymmärtämään, että kyse ei ollut omasta huonoudesta, vaan että emme vain olleet ”sopivia” toisillemme. Tai kuten Kilpi kirjoittaa, ”sinä olit se oikea minulle, minä vain olin se väärä sinulle”. Siitä lähtee sitten se hyvän itsetunnon rakentaminen eteenpäin.
nämä asiat eivät ole selitettävissä järjellä. Ei todellakaan ole järkevää rakastua varattuun, mutta tunteet vievät ihmistä, ei järki. Jos ihmiset toimisivat vain järjen varassa, maailma olisi siisti ja järjestäytynyt paikka.
Mikä meitä kuljettaa; tunteet vai järki? Yltäkylläinen elämä, kaikkea saa jos vaan tarpeeksi haluaa. Haluamme kokea suuria tunteita, ja antaa niiden viedä meitä kuin pölyhiukkasta tuulessa. Onnea tavoitellaan; täydellinen rakkaus, täydellinen puoliso ja sielunkumppani, voi olla vaikka seuraava vastaantulija. Älä kulje onnesi ohi! Eletään vain kerran! Olen rakastanut, tuhlannut tunteita. Ja rakastan edelleen, jokaista kohtaamani ihmistä rakastan. Myös itseäni, niin että pyrin toimimaan omantuntoni mukaan. Ja olen onnellinen, vaikka ohi on voinut mennä se elämäni suurin rakkaus, naimisissa oleva mies.
Jos vielä entisessä suhteessa on tunteet alkaneet viilenemään/jumittuneet. Mielestäni ei ole petos jättää toinen jonkun toisen vuoksi. Pettämistä on että jatkaa entistä suhdetta ja pitää toista siinä samalla. Ei minulla ainakaan olisi mitään omantunnontuskia jos joku jättäisi entisen, kuivuneen suhteensa minun vuokseni. Kakkoseksi en kyllä alkaisi. Jotkut vaan uskaltavat seurata sydämensä ääntä, toiset kituvat pettäjinä kuliseissaan mikä ei ole eduksi kenellekään osapuolelle.
tuolla tavalla.
Tosin itse "kakkosena" en vie kenenkään miestä. Me molemmat olemme sopinee säännöt jossa ei ole kyse rakkaudesta eikä tulevasta yhteisestä elämästä. Only hauskanpitoa ja seksiä yhdessä.
Enkä mä ainkaan kellekkään sukulaisille kehuskele mun seksikumppaneilla että siltäkin osilta pysyy kyllä omana tietona koska epäilen oman miehenikin olematta hyväksymättä suhteitani.
Btw kyse ei ole kenenkään viemisestä eikä rakastamisesta.
mieheen, sovimme seksisuhteesta,heh, ja ollaan tapailtu jo pian kaksi vuotta. Olemme yrittäneet lopettaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta.Piti olla vaan hauskanpitoa..tunteet tekivät tepposet. Nyt ollaan suhdesopassa molemmat perheellisiä ja silleen. Yritämme taas varmaan pian lopettaa; on vähän kuin tupakkalakko, sortuu helposti vieroitusoireiden vuoksi.
saa olla toinen nainen jota panee joka reikään. Eikö se olis tosi reilua?
Mä en edelleenkään ymmärrä tätä. Miksi sanotaan, että nainen vie toisen naisen miehen? Mies se on se joka on vietävissä. Mies on se joka lähtee ja tekee valinnan. Mies ei sano, että ei kiitos vaan katsoo suoraan etuaan. Ja se toinen nainen voi olla sinisilmäinen tunteittensa kanssa.
Naiset, meidän pitäisi tukea toinen toisiamme eikä asettua toinen toistamme vastaan. Niin kauan kuin sitä teemme, mies on se joka vain nauttii ja poimii parhaat palat.
pettäjä joka lähtee siitä omasta suhteestaan etsimään uutta suhdetta. Ei sitä kukaan vie, vaan itse se lähtee ja houkuttelee vielä jonkun toisen mukaansa.
Voin vaikka vannoa ettei minua kukaan vie tästä suhteestani jossa rakastan omaa kumppaniani. Jos tilanne rakkausrintamalla oleellisesti muuttuu, niin silloin saatan alkaa vilkuilemaan ympärilleni uudelleen.
No niin niin. Eli se mies on se joka sitä naista hakee ja siksi hän on se jota tulee syyttää. Ei siis sitä toista naista. Koska mies tekee valinnan lähtemisestä. Mutta sinullekin tiedoksi, ehkäpä kannattaa yksi suhde kuitenkin lopettaa ennen ennenkuin lähtee etsimään sitä uutta. Se on selkeää toimintaa!
ei ole mitään vikaa? Kaikki on vain toisen naisen syytä?
Itse en tiennyt että mies työpaikallani asuu avoliitossa kun ihastuimme tulisesti toisiimme. Ero heille tuli, enkä koe mitään syyllisyyden tunteita koska mies on sielunsukulaiseni. He olisivat eronneet ennemmin tai myöhemmin kuitenkin, niin huonosti heillä meni.
siinä tulee käymään vielä teillekin. Pettäjä on pettäjä, vaikka sinä sitä kuinka sielunsukulaiseksi kuvitteletkin. Kyllä naiset on TYHMIÄ!
Olemme olleet naimisissa 8v ja hyvin onnellisia yhdessä. Me nyt vain satumme olemaan sielunkumppaneita. Laitoin miehen valitsemaan aikoinaan, en suostunut olemaan "kakkosnainen". Emme edes nähneet ennen kuin ero oli selvä.Erossa meni aikansa mutta lopulta saimme toisemme.
Oletpa katkera.
harrastaneet seksiä ennenkuin ero oli selvä. Halusimme ensikertamme olevan täydellistä ja ilman huonoa omaatuntoa. Mies ei siis pettänyt edes ;)
yhdestä suhteesta toiseen. Ei Suomessa ole parisuhde elinkautiseksi laissa määrätty. Se on molempien osapuolien vapaaehtoisuus johonka parisuhde perustuu. Pettäjä on vain jos pitää kulisseja yllä ja on monta rautaa tulessa yhtä aikaa.
vie toisen miehen? Ukkomieshän suorastaan kerjää.
..turhan pitkään noilla kysymyksillä. Toinen nainen on sellainen, että sille riittää autenttiseksi todisteeksi rakkaudesta toisen pettäminen. Siis se, mikä on oikeastaa heidänkin suhdettaan rappauttava, tuntuu alkuvaiheessa todisteelta. Tuollainen pikahäipyminen johtuu ihastuksesta,se ei ole rakkautta. Ilmeisesti molemmat osapuolet hullaantuivat. Sille tulee pian loppu, odota vain luottavaisesti. Samoin käy pidemmän salasuhteen eläneille, mies ei saa avoimesta suhteesta enää kiksejä. Eli eipä salasuhteesta alkaneelle ole kovin hyviä perustoja. Se että tunnustat rakastavasi miestäsi, saa hänet jossain vaiheessa hyvinkin pettyneeksi omista valinnoistaan. Se joka osaa rakastaa vakituisessa parisuhteessa vetoaa sitoutumishaluisiin miehiin. Kenties oletkin jo haluttava saalis jonkun ulkopuolisen silmissä. Sellaisiaovat miehet, haluavat ihanan naisen, Sinä saatat löytää ihanan miehen, sääli tietenkin enstistä suhdettanne, jossa jatkohaluja tulee löytymään vielä mieheltäsi. Ehkäpä kiitämme kakkosnaista, tai toisaalta, harmi että yrittävät rakentaa toisten kustannuksella sellaista, missä eivät tule ikinä onnistumaan. Mutta sellaista se elämä on.
vastailemassa. Elämä on niin mustavalkoista, mikään uusi suhde ei heidän mielestään ikinä tule toimimaan. Syy heidän mukaansa: koska he olivat mielestään se paras ja ainoa, ei toinen voi heidän paikkaansa täyttää. Ja pa...t sanon minä! Puolisonne on teihin kyllästynyt ja löytänyt onnensa toisesta ihmisestä ja se on vaan hyväksyttävä että elämässä käy joskus niin. Toivottaisitte ennemmin onnea ja iloa heidän uuteen elämäänsä ja jatkaisitte omaanne ilman katkeruutta. Luulisi olevan tarpeeksi keskittymistä omaan, uuteen elämään ettei joutaisi ja jaksaisi kylpeä ikuisessa katkeruudessa.
vain huolimattomuuteni :)
..pillastu.Ei sitä katkeruudella sanottu, vain elämän viisaudella. Et toisen raunioille pystyttäessä vahvalle rakenna. Kuinka paljon paremmin tunnen tämän miehen, on ihastuttu, hullaannuttu, eletty ja etäännytty. Tietää mitä toinen on. Puhut tästä vakavasta asiasta pikkukyllästymisenä, mikä lienee kuvannee omaa elämääsi. Pidä sellaiset kyllästymiset kurissa, tai kyllästyt liian pian häneen. Mies kyllä tietää ja ymmärtää, että kotona häntä on kannettu paljon pahempienkin yli.
toisten puolisoihin eikä pettämistarinoihin missään muotoa. En puhunut pikkukyllästymisestä, puhuin rakkauden loppumisesta, joskin ilmeisesti ilmaisin asian erittäin epäselvästi.
Edelleenkin olen sitä mieltä että elävässä elämässä käy niin että rakkaus loppuu, uusi syttyy ja siitä uudesta voi tulla hyvinkin kantava ja onnellinen liitto. Entiset kokemukset opettavat monellekin että rakkautta tulee vaalia jotta se säilyisi ja kukostaisi, toisiaan on huomioitava ja kunnioitettava. Kuollutta rakkautta on erittäin vaikea, uskallan jopa sanoa mahdotonta, herättää henkiin.
Lopuksi huomautan vielä että on aika typerää alkaa henkilökohtaiseen mollaamiseen kun et tiedä minusta etkä elämästäni yhtään mitään.
Ei onni löydy toisesta ihmisestä. Ihmisen onni ei ole riippuvainen toisesta ihmisestä. Ihmisen on ensin opittava tulemaan toimeen oman itsensä kanssa ja löydettävä rauha itsestään ja sen jälkeen voi vasta syntyä tyydyttävä onnellinen parisuhde. Ei se toinen ihminen sitä onnea tee. Luullaan että se on toisesta ihmisestä riippuvainen se ihmisen onni. Mutta toki onni voi löytyäkin. Mutta onnellista on tietenkin, jos löytää onnellisen parisuhteen ja vakka löytää kantensa. Aivan hyvin se ensimmäinen suhde on voinut olla väärä, eli on vain mennyt yhteen väärän ihmisen kanssa, hän ei ole se oikea. Ja silloin on järkevääkin erota. Tuntuu kuitenkin mahdottomalta ajatella, että onni tulisi siten, että edellinen kumpani heitetään pois ja otetaan heti toinen tilalle. Eikö olisi ensin asiallista lopettaa edellinen suhde, mietiskellä rauhassa pari vuotta, mikä meni pieleen ja miksi onni ei löytynyt tämän ihmisen kanssa. Ja sitten kun olisi asioita pohtinut, olisi kypsä uuteen parisuhteeseen, jolla voi olla aivan toisenlaiset mahdollisuudet sen jälkeen, kun on antanut itsensä hiukan miettiä. Ei kai suhteesta toiseen heti siirtyminen mitään kasvata ihmisessä. Ilmeisesti vaarana on, että samat ongelmat sirtyvät uuteen suhteeseenkin.Ja painolastina on vielä se, että edellinen kumppani jäi onnettomaksi ja tuli hylätyksi. Ei se paljon edistä uuden suhteen rakentumista. Siis voi hyvät ihmiset, lopettakaa ensin rauhassa vanha suhde, käykää se läpi ja menkää sitten vasta uuteen suhteeseen.
Olet ihan oikeassa. Pisin matka on ihmisellä omaan itseensä. Vasta sitten kun sen löytää, on toinenkin lähempänä.
katkeria kakkosia, jotka eivät suostu hyväksymään sitä tosiasiaa ettei sillä miehellä ole aikomustakaan jättää vaimoaan.
Parikymppisenä olin itse se toinen nainen, tai tiedä vaikka olisi ollut kolmas.
Olin juuri eronnut hankalasta parisuhteesta, enkä todellakaan kaivannut uutta suhdetta. Nuorena ja viriilinä kaipasin kuitenkin miehen kosketusta. Yhden illan jutut tuntuivat liian riskialttiilta. Yritin seksisuhdetta parin miehen kanssa, mutta he halusivat aina jossain kohtaa jotain enemmän ja homma kaatui siihen. Vapaat miehet eivät pystyneet pelkkään seksiin. Muuta en kaivannut.
Sitten tapasin miehen, jolla oli vaimo ja kaksi lasta edellisestä suhteesta. Mies iski minut baarista ja kertoi toki heti olevansa varattu. Hän oli minua melkein 20 vuotta vanhempi. Hän asui toisella paikkakunnalla ja kävi työasioissa omallani. Tapasimme ainoastaan hänen hotellihuoneessaan. Emme koskaan puhuneet hänen perheestään tai ylipäätään höpöttelyä vakavammista asioista. Menin hänen huoneeseensa, sain mitä halusin ja lähdin.
Hän soitti, kun oli kaupungissa ja menin tapaamaan häntä, jos olin sillä tuulelle. Saatoin olla menemättäkin.
"Suhde" kesti parisen vuotta, kunnes muutin ulkomaille. En todellakaan halunnut mennä miehen ja hänen vaimonsa väliin, enkä todellakaan olisi häntä tai muutakaan miestä huolinut. Seksi oli erinomaista ja ainoastaan sitä me kumpikin toisiltamme halusimme.
Toivottavasti ei ollut minun mies. On siis todellakin totta että näin kylmiä ja antavaisia naisia on olemassa. Kamalaa, että voit noin kylmästi vaan mennä jonkun luo hotelliin naimaan, siis olit kuin huora, mutta et ottanut rahaa - halvaksi tuli sille miehelle. Sääliksi käy vaimoa ja lapsia, kun heillä on tuollainen perheenisä. Toivottavasti kaikki saavat jotenkin vastata vielä teoistaan. Perhe parka varmaan luulee isukin olevan kunnollinen. Kannattaisi kyllä kaikkien vaimojen antaa vain kondomin kanssa kaiken varalta...
Minulla oli yksi mies, miehellä kaksi (tai useampi) naista.
Minä olin vapaa, mies varattu.
Mies iski minut ja piti yhteyttä.
Minä en lähettänyt yhtään ainutta viestiä, en soittanut kertaakaan.
Minäkö se "paha ihminen" olin?
miehesi pettää sinua, jos todellakin ajattelet, että mies saa ja nainen antaa...
Naisilla ei siis saa olla haluja?????
Taidat olla aika lahna.
että sinua joskus joku pettää. Silloin tiedät, miltä se tuntuu....................
En ole naiivi pikkulikka enää. Tiedän, miten helppoa pettäminen voi olla. Tiedän toisaalta myös, että seksin ja rakkauden voi helposti erottaa toisistaan ja se toinen nainen voi oikeasti olla merkityksetön. Ihmiset ole täydellisiä, ihmiset erehtyvät.
Omat kokemukseni ovat opettaneet minua, jotta osaan pitää huolta avioliitostani, johon osaltaan kuuluu tasokas seksielämä. Mieheni tietää menneistä suhteistani ja olemme usein keskustelleet pettämisestä. Miehelleni on selvää, ettei hänen kuulu minulle kertoa, jos erehtyy...
Harmi, sillä senkin ajan olisit vonut viettää rakastavan kumppanin syleilyssä. Haluatko ihan oikeasti tuhlata lyhyen ja kallisarvoisen elämäsi miehen kanssa, joka selvästi käytti sinua vain hyväkseen. Sai heti mitä halusi kun vain soitti. Ja toinen ei kysellyt perään. Miltä tuntui kun mies puolen tunnin kuluttua poistui perävalot vilkkuen. Ei tietoa huomisesta eikä uudesta tapaamisesta. Ei lämpöä, läheisyyttä ja empatiaa. Ei kumppanuutta ja keskustelukaveria. Pelkkää esineellistämistä puolin ja toisin. Onko se rakastelua, kun ei ole tunteita mukana. Millaista seksiä se on ilman tunnetta toista osapuolta kohtaan, ei varmaankaan kovin laadukasta, uskoisin. Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen olento. Ei hänestä voi irrottaa vain fyysistä puolta erikseen. Jokainen ihminen on oikeutettu tulemaan hyväksytyksi kokonaisuutena. Ihmistä ei pitäisi esineellistää vain kertakättötavarksi, ei miestä ikä naista. Haluaisitko omalle lapsellesi tuollaisen suhteen. haluaisitko että hän tuhlaisi ainoan ainutlaatuisen elämänsä pelkkään seksisuhteeseen.kun se ajan voisi käyttää myös rakastamalla ja tulemalla rakastetuksi.
Siis erehtyminen on inhimillistä. Mutta pettämisessä ei ole kyse erehtymisestä, vaan kyllä ihminen tekee siinä aivan tietoisen valinnan lähtiessään pettämään. Kyseessä ei ole erehdys vaan tietoinen valinta. Myöskin voidaan sanoa, että tieto tuskaa lisää, siksi et ehkä halua tietää, jos miehesi pettää. Se, ettet halua tietää, paljastaa lukijoille sen, että oikeasti sinä siis kärsisit kovasti tuskaa, jos tietäisit miehesi pettävän. Joten tiedät, että pettäminen aiheuttaa tuskaa, jota et siis halua tuntea. Pettäminen aiheuttaa siis tuskaa ihmisille. Mutta et haluaisi siitä pettämisestä mitään tietää, jos niin kävisi. Mutta tuskan tunteen tulemisen asian paljastuttua tiedät tulevan. Ja mitä tulee seksin ja rakkauden erottamiseen toisistaan, se voi olla joskus hyvinkin vaikeaa. Joskus seksiä voi luulla rakkaudeksi, mutta rakkause ei ole koskaan pelkkää seksiä....
Ottanut rahaa "palveluksistasi". Siltä tuo kirjoituksesi kuulosti!!! Olisit varmaan ainakin taloudellisesti rikkaampi. Henkisesti että taida olla ihan plussan puolella....
Se, mitä minä tuolta suhteelta halusin, oli seksi. En halunnut kynttiläillallisia tai yhteisiä iltakävelyjä. Elin vauhdikasta opiskelijaelämää, minulla oli lisäksi työ ja vastuullisia harrastuksia, enkä halunnut ukkoa riipakseni. Olin vast'ikään eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja olin saanut parisuhteista tarpeekseni pitkäksi aikaa.
Seksi tuon miehen kanssa oli parasta seksiä mitä olen elämässäni saanut. Siksi tuota "suhdetta" jatkoinkin melko pitkään. Ei se varmastikaan ollut rakastelua, vaan kiihkeää, uskomattoman tyydyttävää naintia. Saatoin käydä tapaamassa miestä aamulla ennen luentoa ja hymyillä loppupäivän...
Ja takavalot, jotka näkyivät, olivat lentokoneen valot, kun mies ohjasi lentokonetta taas uudelle paikkakunnalle...
En tiedä, miten tulevat lapseni tähän liittyvät, mutta toivon, että heistä kasvaa älykkäitä, suvaitsevaisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että nainen ja mies voivat olla seksuaalisesti tasavertaisia. Ihmisiä, jotka käsittävät, että tapoja elää on monenlaisia ja jotka kunnioittavat sekä itseään, että toisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät huutele "huoraa", kun kuulevat naisesta, joka uskaltaa tunnustaa haluavansa seksiä.
Voiko enää juuri sovinistisempaa kommenttia löytyä?
Emmeköhän molemmat elä 2000-luvulla, jossa naisenkin on lupa nauttia ja haluta.
vaan ehkä kyseessä on ihastuminen tai jopa rakastuminen. Teillä ei varmaan ole ollut kaikki kunnossa ja ihmettelen, jos et sitä ole huomannut. Miehesi on päätöksensä tehnyt itse eikä sitä voi kenenkään muun syyksi lukea. Kannattaisi varmaan myös vilkaista peiliin.
Mies vie mua, saamua, haluaa mua.
Mitä SINÄ haluat?
Ikävä naisena lukea tollasta, älä anna miehen viedä, vaan tee sitä mikä susta tuntuu hyvältä!
voinut saada ihan asiallisia vastauksia, jos olisit kirjoittanut asiasi vähemmän provosoivasti.
Eikä tähän ole yhtä vastausta, vaan monta, koska tilanteet ovat liian erilaisia. Jo lähtökohdat, mitä mies on ollut hakemassa ja mitä nainen on etsinyt suhteesta.
Pitää myös muistaa että ”toinen” nainen on miehen antamien tietojen ja kertomusten varassa. Niistä miehen kertomuksista hän päättelee, tekee johtopäätöksiä ja oletuksia, missä mennään.
Mikäli hän on vielä rakastunut, hän todennäköisesti tulkitsee asian miehen eduksi, koska on lojaali miehelle. Uskon että kyllä se toinen nainenkin jossain vaiheessa ajattelee myös sitä puolisoa, riippuen siitä minkälainen mielikuvan hän on saanut suhteesta.
Ainoa tapa löytää totuus on tavata tuo puoliso. Totuus lienee siinä näiden kahden kertomuksen puolessa välissä. Kun tunteet räiskyvät, niin ikävä kyllä harvalla löytyy niitä ihmissuhdetaitoja (puolin ja toisin) niin paljon että saa tämän kohtaamisen aikaiseksi.
Nuo pikarakastumiset ovat mielestäni vähän kyseenalaisia, olivatpa ne vaikka ihan kahden vapaan välisiäkin. Näiden suhteiden onnistuminen on yleensäkin vaikeaa, tosin joskus nekin johtavat pitkään ja hyvään suhteeseen.
Niissä vain on se ongelma että toiseen ei keritä tutustua ja suhde solmitaankin enemmän mielikuvien kanssa kuin sen todellisen ihmisen kanssa. Nämä hullaantumiset kannattaisi elää ihan rauhassa ja vasta ajan päästä tehdä päätös vaikka yhteen muuttamisesta. Joillakin on vain temperamentti että jarruttelu ei onnistu, asioiden täytyy tapahtua nopeasti. Olitko tietoinen tästä ominaisuudesta miehessäsi, vaikuttiko se? !
Jos olet rehellinen itsellesi, niin kysymyksen pitäisi kuulua näin: Miltä se miehestäsi tuntui kun tiesi että rikkoo jonkun maailman, kihlauksen ja vie kaiken mitä toisella oli? ? Miten miehesi voi uuden suhteen aloittaa heti, jopa päällekkäin toisen, monimonivuotisen parisuhteen kanssa? Voiko miehesi todella nauttia niistä hetkistä, vai kummitteleeko mielessä mikään pelko, tai syyllisyys?
katsoa tosiasioita silmiin:
Kukaan ei ole vienyt miestäsi. Hän on olento, joka kävelee ulos suhteestanne itse. Omilla jaloillaan.
Tesktisi perusteella kuulostaa siltä että olit yhdessä tahdottoman koiran kanssa, jonka joku vain kävi tuosta noin hakemassa.
Vika ei ole sinun, ei toisen naisen. Päätös oli lopulta sinun miehesi oma.
googlaa "syntipukkiteoria" ja mieti asioita ihan rehellisesti.
En ymmärrä naista joka suojelee toisen naiseen matkaan lähtenyttä pettävää miestä vielä tämän lähdönkin jälkeen syyttämällä asiasta suhteen ulkopuolista.
Voi yvänen aika taas tätä touhua. Jälleen ainen syyttelee toista naista kuinka tämä vie häneltä miehen. Voiko oikeasti keneltäkään mitään tällä lailla vain viedä. Aivan kuin mies on tahdoton räsynukke, joka riistetään toiselta. Mies itse siis ei tee mitään pahaa vaan nainenhan se on syypää. Eiköhän se kuitenkin ole niin, että miestä ei voi viedä, hän kyllä lähtee toisen naisen kelkkaan aivan vapaaehtoisesti ja omasta päätöksestään. Kyllä mies tämän ratkaisun tekee aivan itse. Jos hän naista rakastaa, niin ei hän ole toisen naisen vietävissä. Eikä rehellistä kunnollista luotettavaa ja uskollista miestä noin vain viedä. Mies joka pettää, ei ole rehellinen. Ensin suhde lopetetaan edellisen kanssa ja sitten vasta mennään uuteen. Tämä on pelisääntö. mies ei ole minkään arvoinen, jos hän tekee niin, että hyppää kukasta kukkaan ja jättää toiset itkemään. Toisia naisia on turha moittia ja syyllistää näiden miesten tekosista. Hehän ottavat vain sen mikä niin auliisti heille tarjotaan. ja mitä saa toinen nainen; pettävän ja petollisen miehen, josta ei itsekään voi koskaan olla varma, ettei joku taas tule ja "vie".
Aluksi: En ole toinen nainen. Minulla on ollut "toinen mies", jonka kanssa olen nyt vakisuhteessa.
Se vaan kuule on niin, ettei ketään omisteta tässä maailmassa. Kukaan ei "vie" ketään; molempien pitää olla suostuvaisia uuteen suhteeseen. Oli tämä suhde sitten sinkkupohjalta aloitettu vakisuhde tai rinnakkaissuhde.
Älä siis mieti sitä, miksi toinen nainen "vei" miehesi. Funtsaile mieluummin sitä, miksi mies lähti. Hän ei tainnut nauttia - ehkä vain luoja tietää miksi - enää suhteestanne. Eli miksi sitä olisi pitänyt jatkaa?
Kyllä se kuule cindy on niin,että kun toisen kanssa ollaan,niin kyllä omistetaan toiselle asiat, niin myötä kuin vastoinkäymisissä!!
Jos olet tuota mieltä,niin taidat olla helppo nakki aika monelle miehelle.Miehet hakee yleensä
hyvää pillua,kunnes kyllästyvät.Tähän menee
jonkun aikaa.Ehkä 1kk-2vuotta riippuen naisesta.
Eli lähes jokainen pystyy iskemään pitkässä parisuhteessa olevan miehen/naisen.
Onhan se uusi aina kutkuttavaa.......Mutta järki käteen.
Jonkun voi iskeä helposti, toisia vaikeammin. Minun iskemiseni on vaikeammasta päästä. Mitkään perinteiset metodit eivät tehoa ;).
Minulla meni mies vaihtoon. Reilu 20 v oltiin yhdessä eikä suhteesta ollut enää mitään jäljellä parina viime vuotena. Vaihtaisin koska tahansa koko exliiton muutamaan kuukauteen nykysuhteessa. Suhteessakaan ei ratkaise määrä vaan laatu.
Ainoa asia joka vähän (siis todella vähän) harmittaa, on se etten eronnut exästä jo aiemmin.
No en ole montaakaan kertaa törmännyt naiseen,
joka ei olisi iskettävissä enkä ole käyttänyt ns.
perinteisiä metodeja.
Ja olen sitä mieltä,että kun arki astuu kuvaan
muutamien vuosien päästä niin......?
Kyllä itsekkin kaipaisin uutta säpinää(no onhan sitä nyt tullut).Mutta jos ei ole mitään ongelmia
seksissä toisen huomioimisessa normaalissa parisuhteessa,niin ei se vaihtamalla parane.Kai jokainen haluaa tuntea sen alkuhuuman monta kertaa elämässään,mutta silloin pitäisi vaihtaa
n.2-3vuoden välein kumppania.No näinhän mm.Tanja Karpale/Vienonen tekee.Kai sekin on rassaavaa henkisesti.....?
No en tunne sinua/aikaisempaa parisuhdetta,niin
on vaikea ottaa kantaa puolestasi.
Piti sanoa Karpela,eikä karpale..
Pitäiskö sun lopettaa itkeminen pettävän miehen perään? Itsehän mies valintansa on tehnyt. Ketään ei voi viedä väkisin. Jos liitossa on kaikki hyvin, ei sinne ketään kolmatta mahdu kuokkimaan. Toisen naisen syyllistäminen on turhaa. Kun rakastuu, niin joskus vaan antaa mennä, riippumatta toisen siviilisäädystä. Ja toisen naisen päässä kyllä liikkuu kaikenlaista, myös se, miten miehen puolisolle käy, jos mies päättääkin lähteä liitostaan kakkosen vuoksi. Rohkeutta se vaatii, aloittaa suhde miehen kanssa, joka on pettänyt edellistä puolisoaan. Mutta mitään ei saa, jos ei uskalla. Ehkä se pettää uudestaan, ehkä ei. Who knows? Se on se rakkaus, joka vie meitä toisia naisia. Ei se, että saisi jotain sadistista tyydytystä siitä, että on muka parempi kuin edellinen puoliso, sai varatun vietyä. Kysyhän mieheltäsi, miksi? Ja ole valmis siihen, että kuulet totuuksia myös itsestäsi. Mutta jos sanoo, että väkisin vei, niin on sulla ollut selkärangaton mies aina.
...vaikka en enää kakkonen olekaan. Enkä miestä vienyt.
Miltä se tuntuu kun tietää että rikkoo jonkun maailman, kihlauksen ja vie kaiken mitä toisella oli?
- Kamalalta ja ahdistavalta. Jos jotenkin kuvailisi tunnetta niin olisi sellanen tukehduttava möhkäle kurkussa. Selittänee miksi olen entinen kakkonen...
Voiko siihen mieheen, jonka toiselta veit, edes todella luottaa?
- Tapauskohtaisia ehkä, mutta ei. Ihan samalla tavalla minuakin olisi tultu pettämään, koska tässä tapauksessa tuskin ikinä pelkkä parisuhde riittäisi vaan tarvitaan pari suhdetta.
Miten uuden suhteen voi aloittaa heti, jopa päällekäin toisen, monimonivuotisen parisuhteen kanssa?
- En tiedä, jotkut pystyy. Itse en pystynyt, joten en osaa vastata tuohon kysymykseen. Uskoisin, että kyllä siihen aika paljon tarvitaan, sillä luottamuspula ja entisen suhteen taakat voivat painaa aika paljon siinä uudessakin suhteessa.
Onko uusi suhde mielestäsi terve, kun toinen rakastuu sinuun aivan yhtäkkiä, suoraan toisen sylistä?
- En tiedä, uskon, että voi rakastumista tapahtua noinkin, mutta se kertoo enemmänkin ihmistyypistä kuin suhteesta.
Millä pohjalla tämä petoksella alkanut suhde voi olla?
- Aikaisemmin käsitellyt tätä kysymystä.
Voitko todella nauttia niistä hetkistä, vai kummitteleeko mielessä mikään pelko, tai syyllisyys?
- Itselläni kummitteli syyllisyys tosi pahasti. Siksi pistinkin homman kokonaan poikki. Syyllisyys vaikutti mm. siihen, että lopulta salarakkaus oli enempi salavihaa, inhotti se ns. rikoskumppani kuten oma itsenikin.
Mitä ihmettä lähipiirisi tästä ajattelee, että viet toisen miehen noin?
- Tästä aikoinaan puhuttiin ja tuomitsivat, mutta olivat onneksi tukenani silti (viitaten tuohon syyllisyyteen joka vaivasi pitkään).
Voiko joku antaa rehellisiä vastauksia, olisin todella kiinnostunut tietämään mikä saa tekemään nämä asiat ja miten kaiken tämän selität niin itsellesi että se on ok, muka.
Mikä saa tekemään? No itse olin tuskin edes täysi-ikäinen, parisuhteista ei kokemusta jne. Sitten kun tämä varattu täysillä piiritti, niin minähän menin ihastumaan. Eli ne ihastuksen tunteet vei. Olin tosi vietävissä ja sinisilmäinen ja hövelö.
Eikä se ikinä ollut ok. Eikä vieläkään. Tätä itse omakohtaisesti olen koittanut paikata ensinnäkin lähtemällä koko suhteesta ja toiseksi käsittelemällä asiaa. Pitkään oli tunne, että jos minua petetään niin se on ihan oikein. Siitä sitten jotenkin ajan saatossa oppinut asian hyväksymään vaikka se ei ok olekaan. Ja toivon sydämeni pohjasta, että se mies on tehnyt samaa pohdintaa ja tullut lopputulokseen, että pettäminen on erittäin tuhoisa juttu ja sillä myrkyttää parisuhteen erittäin tehokkaasti. Ja vaikka rakkautta ei olisikaan, niin pettämistä ei kukaan ihminen ole ansainnut.
Lueskelin saamiasi vastauksia jonkin matkaa, mutta en huomannut, että olisit saanut vastauksia varsinaisiin kysymyksiisi lainkaan, ehkä niitä olisi tullut tuolla loppupuolella, minne asti en vielä ehtinyt.
Mutta siis joka tapauksessa, vastaan sinulle kysymyksiisi:
Miltä se tuntuu kun tietää että rikkoo jonkun maailman, kihlauksen ja vie kaiken mitä toisella oli?
Se tuntuu kurjalta. "Oman" varatun mieheni tavatessani ei tarkoitukseni todellakaan ollut lähteä rikkomaan kenenkään suhdetta, eikä tilauksessa ollut ylipäätäänkään suhde saati suhde varattuun. Tapahtumat vain alkoivat vyöryä ja tuntuivat liian hyvältä saadakseni/mme ajoissa jarrua päälle. Liian rakastuneita ja/tai liian heikkoluonteisia siinä kohtaa.
Voiko siihen mieheen, jonka toiselta veit, edes todella luottaa?
Sitä olenkin miettinyt. Olen ajatellut asian niin, että keneenkään koskaan ei voi sataprosenttisesti luottaa. Joku varattu pettää viimeisen kerran, joku vapaana tavattu ehkä myöhemmässä vaiheessa ensimmäisen kerran.
Miten uuden suhteen voi aloittaa heti, jopa päällekäin toisen, monimonivuotisen parisuhteen kanssa?
Siihen pystyy vastaamaan miehesi paremmin. Ehkä rakastuminen mahdollistaa mitä vaan? Mutta ei ilman omantunnontuskia, uskoisin. Rakkaus/kiintymys/välittäminen vanhaan kumppaniin tuskin sammuu sormia napsauttamalla.
Onko uusi suhde mielestäsi terve, kun toinen rakastuu sinuun aivan yhtäkkiä, suoraan toisen sylistä? Millä pohjalla tämä petoksella alkanut suhde voi olla?
Meidän suhde tuntuu kyllä aivan terveeltä ja aidolta, mutta toki "kolmiodraama" aiheuttaa ylimääräistä painolastia suhteeseemme. Suhde ei pääse etenemään luontevasti, koska entistä on paljon selvittämättä. Se ei tietenkään ole hyvä asia, parempi olisi aloittaa suhde vapaiden ihmisten kesken.
Voitko todella nauttia niistä hetkistä, vai kummitteleeko mielessä mikään pelko, tai syyllisyys?
Voin nauttia hetkistä silloin kun saan työnnettyä syrjään ajatukset vakituisen vaimokkeen olemassaolosta eli suhteellemme suotuisista olosuhteista johtuen useimmiten. Mutta usein myös tunnen syyllisyyttä puolison loukkaamisesta, varsinkin kun tiedän, että hän luulee suhteemme loppuneen. Pelkoa en tunne, paitsi, että saan joskus itse kokea saman mitä miehe"ni" puoliso nyt.
Mitä ihmettä lähipiirisi tästä ajattelee, että viet toisen miehen noin?
En ole vienyt kenenkään miestä enkä vie, mies tulee omasta tahdostaan. Sekä itse olen että lähipiirini on sitä mieltä, että näin ei voi jatkua ikuisesti, että miehen on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa ratkaisunsa ja valittava vain toinen. Jos hän valitsee puolisonsa niin hyväksyn asian, oikeinhan se on, itken itkuni ja jatkan elämääni.
Voiko joku antaa rehellisiä vastauksia, olisin todella kiinnostunut tietämään mikä saa tekemään nämä asiat ja miten kaiken tämän selität niin itsellesi että se on
Miten selitän tämän itselleni? Siinä sitä onkin ollut tekemistä, sen voin sanoa. Olen mielestäni hyväsydäminen ihminen, haluan toisille hyvää ja yritänkin toimia niin, etten satuttaisi ketään. Uskon jonkinlaiseen Karmanlakiin, sitä niittää mitä kylvää. Tämä suhteeni on eräänlainen työtapaturma, en tajua miten tässä näin pääsi käymään, tai oikeammin, miksi päästin näin käymään. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen hyväksynyt, että okei, rakastuin varattuun mieheen, ei voi mitään, mutta nyt mies saa jatkaa ilman minua. Syy tähän on juuri syyllisyys ja huono omatunto. Haluan rakastaa hyvällä omallatunnolla. Mies ei halua erota minusta, mutta ei tällä hetkellä ole kypsä eroamaan myöskään vaimostaan. Tilanne on sikäli hankala, että minun täytyy nyt pysytellä erossa miehestä, johon olen korviani myöten rakastunut ja joka ei millään päästäisi irti.
Eli: ei ole helppoa tällä kakkosellakaan.
ei KOSKAAN rakastu varattuun mieheen kuten sinä. Se siitä hyväsydämisyydestä. Kysyppä salarakkaasi vaimolta oletko hyväsydäminen nainen. Pistää oikein vihaksi tuollaiset emävalheet.
Kirjoitit että miehen puoliso luulee suhteenne loppuneen?Miten kuitenkin voit jatkaa edelleen?
Todellakin,se siitä hyväsydämmisyydestä, ja toisten satuttamisesta.
Ilmaisin itseni ilmeisesti hyvin epäselvästi. Tilanne on niin, että koko ajan yritän erota, mutta se ei kovin hyvin onnistu, koska mies ei ole lainkaan samaa mieltä. Väleissä ja tekemisissä joudumme kuitenkin olemaan edelleenkin vaikka suhteemme päättyisi, siksikin totaaliero ei tule kysymykseen.
Aloitin tästä toisen naisen vastuusta uuden keskustelun toisaalla, siellä juuri pohdin sitä onko vaimo minun vastuullani.
Hyvä en ole väittänyt olevani, ihan tavallinen ihminen vaan, hyväsydäminen kyllä.
Ketä siinä nyt satuttaa jos ei edes tunne?
Mä voin kulkea kadulla tavata ihmisen ja jutella ja rakastua. Siitä jo voi joku saada ylimääräsen piston sydämmeensä. Voi ja sille en mahda mitään. Voihan sen kääntää niinkin että mitä pirua oot menny naimaan miehen johon minä nyt rakastuin. Perhana kun et voinut sitä tietää sillon ja minä en voinut tietää nyt.
Rakastua voi vaikka kaupan kassaan tietämättä kuin rakas hän on jollekkin muulle.
Se kaupan kassa on päähenkilö joka tietää ja voi vaikuttaa. Esimerkiksi kertoa heti ettei nyt just voi ottaa rakkautta vastaan kun on mennyt lupaamaan ikuista rakkautta jollekin toiselle.
Mä rakastuin en kassaan mutta kuitenkin ja kysyin ootko sä vapaa siihen loppu minun vastuuni jostakin muusta. Näin se vaan on!
Jos hän olisi sanonut on toinen olisin perääntynyt mutta kun sano olevansa vapaa en voi kun luottaa.Ja Rakkaus syveni. Jos nyt selviää ettei pidä paikkaansa niin on ikävä tilanne kun olen jo rakastunut. En luovuta heti.
Kyllä kannattaa miettiä sitä kuka tekee ratkasun jo siinä alkuvaíheessa kyllä se on se yksi mies tai nainen johon mahdollisesti kaksi on rakastunut.
Hän on joko reilu ja rehti tai luuseri joka pitää vaimon/miehen lisäksi vara miestä/naista.
Koskaan et voi satavarmasti luottaa ja et voi olla varma ikuisesta rakkaudestakaan. Totuus satuttaa.
varmaan pitää itseäsi hyväsydämisenä, mutta tästä näkövinkkelistä katsoen näytät lähinnä itsekkäältä ja tekopyhältä.
...tarvitaan nimenomaan just hyväsydämisyyttä.
Sano siihen sitten ihan mitä haluat. Vain sydämelliset ja muista välittävät ihmiset rakastuvat toisiin ihmisiin.
Ikäväkyllä mustaa vihaa ja katkeruutta täynnä oleva ihminen ei kykene rakkauteen muita kun itseään kohtaan.
..vaikutat tekopyhältä. Oikeastaan sellainen tullut monta kertaa mieleen lukiessani muidenkin kirjoituksia. Ainakin sellaisten, jotka luulevat voittavansa rakkauden ruletissa. Lienee niin, että rakastunut kakkonen kuulostaa juuri tekopyhältä, tai sitten sevaan on ihmislaji, joka selostelee asioita itselleen edulliseen valoon.
kirjoituksiani. Kyse on juuri päinvastaisesta eli en todellakaan selostele asioita itselleni edulliseen valoon vaan nimenomaan tunnen syyllisyyttä suhteestani. Juuri siksihän yritän lopettaa, koska en tunne sen olevan oikein. Ei oikein vaimoa kohtaan eikä myöskään itseäni kohtaan. Ongelmani nimenomaan on se, että tiedän mikä on periaatteessa ja moraalisesti oikein, mutta rakastuneena tässä tilanteessa on vaikea toimia oikein, jonkun muun, ventovieraan ihmisen takia omia tunteitaan vastaan. Ymmärrätkö?
Olisiko helpompi sulattaa Paha Toinen Nainen, kylmä, katala, tunteeton nymfomaani? Häneenkö olisi helpompi kaataa kiukkunsa?
Onko pelottavaa tajuta, että oikeasti se toinen nainen on ihan samanlainen, tunteva, haavoittuva, toimivalla omallatunnolla varustettu asioita pohtiva ihminen? Onko sellainen ihminen tekopyhä? On, jos varattu mies sattuu ihastumaan juuri häneen, niinkö?
ole nymfomaani. Annat lähinnä siksi, että saisit ihailua ja sitoisit ihmisen itseesi. Siltä minusta tuntuu, ja harvoin olen erehtynyt.
Kaiken lisäksi et tajua elämästä mitään. Vähän pöyhyttelet sulkiasi nyt pörrölleen kun kuvittelet itsestäsi jotain suuria. Kohta sulat on niin kurassa ja nutulla, että ystäväsi tuskin viitsivät auttaa. Voin olla yksinkertainen sanoissani, mutta näenkin selvemmin kuin moni muu.
täälläkin huomaa että se rakkaudettomin ja kylmin muiden hyväksikäyttäjä on MIES!
Siitä julmasta panokalusta naiset kilpailee.
Syyttää kaikesta toisiaan ja ovat valmiit kivittämään syyttömän ja silläaikaa se kisan ja kilpailun aihe jatkaa samalla tunkiolla kuopimistaan.
Miettikää nyt miten taistelette toisianne syytellen, käytte oikeuden istuntoa vaikka pääsyyllinen ei ole edes nimellisesti läsnä.
Kiukuttelette kaatuneelle maidolle vaikka syyllinen, se kupin kaataja on jo mennyt.
Jos koskaan ei miestä kukaan pysäytä hän jatkaa samaa saalistamistaan edelleen. Helppoa saalista on hiukan turhaa osottaa sormellaan siellä se sama Robin Hood jo laukkaa seuraavaa lammasta kohti.
Sorry vaan mutta näin elämä näköjään menee.
pahuuttaan rakastu kehenkään. Jos rakastuu varattuun niin se on vaan harmillista, ei ilkeyttä tai pahasydämisyyttä. Rakkaus on tunne eikä se mene virallisten papereitten kautta. Ei ihmisiä saa syytellä jos sattuvat rakastumaan väärään kohteeseen. Ihan on tarpeeksi kärsimistä "vahingossa" muutenkin.
Toinen asia on nämä katkerat kakkoset jotka täällä kirjoittelevat ja joiden kirjoituksissa ei ole mitään hyvyyttä tai rakkautta vaan pelkkää kateutta ja ilkeyttä "pikkuvaimoille". Ei pidä sotkea omenoita ja päärynöitä keskenään.
ei täällä palstalla ole sitä tuomaria joka pääsisi tuomitsemaan kuka on riittävän hyvä tai sydämellinen.
On vaan ihmisiä jotka omaa tuskaansa lievittääkseen kiukuttelevat muille.
Rakkauden kohdetta ei voi rajottaa ja valita. Se ei sillon ole oikeaa rakkautta jos etukäteen jo päätät mihin rakastut.
Kyllähän sitten jäisi ilman rakkautta niin iso lauma ihmisiä ja muutamasta valioyksilöstä olisi
kauhee kilpa.
Onneks meidät on luotu näin vaillinaisiksi ja tunteiden mukana vietäviksi.
Ja onneksi se tuomaroiminen ja muitten kivittäminen on yhtä väärin kun pettäminenkin.
Rakastaminen ei ole väärin kohteesta riippumatta.
mutta jokainen voi vaikuttaa miten toimii asiassa.
ja rakkaus on ikuista,kohde vaan vaihtuu
Oma avomieheni asui vielä entisensä kanssa kun tapasimme. Jotain pientä säädettiin, kunnes mies ilmoitti tahtovansa lopettaa koska rakastaa silloistaan. Kertoi vielä minusta vaimolleen, nykyisin tulen kyllä ihan hyvin toimeen hänen edellisensä kanssa.
Minua säätäminen ja ihastuminen ei haitannut, olinhan sinkku enkä kenellekään tilivelvollinen ja mies tämän aloitteen teki.
Meni 8kk kun mies otti yhtäkkiä yhteyttä. Tapailun alussa näimme suht harvoin, koska olin tuon 8kk aikana muuttanut toiselle paikkakunnalle. Yksi monista syistä oli juuri tämä mies, rakastuin häneen jo silloin täysin. Muutama viikko meni tapaillessa ja ihastuessa, ja mies soitti minulle että hänen avovaimonsa haluaa erota. Tietääkseni siinä vaiheessa nykyinen mieheni ei ollut edes kertonut meistä. Mies oli rakastunut minuun ja minä häneen.
Syyllisyyttä en pode, koska mies nämä kaikki aloitteet teki, tietenkin siitä olin onnellinen mutta 8kk aikana tyydyin vain ajatuksiinkin enkä todellakaan uskonut hänen enää soittavan. Minulla ei ollut mitään eikä ketään.
Minkä sitä tunteilleen mahtaa?
Niin olen 38v mies ja aviossa ollaan oltu 18v.
Jos ajatellaan pelkästään tunteilla,niin olen minäkin ihastunut/himoinnut montaakin naista,mutta jos olisin seurannut niiden perusteella asioita,niin olisin vaihtanut jo moneen kertaan kumppania...Tämä tuntuu olevan
enemmän naisten ongelma,ettei ajatella rationaalisesti,vaan mennään kuin ellun kanat pellossa!No tämä on nykypäivää.
Enhän minäkään olisi jaksanut katsoa samaa naamaa
18vuotta jos heittäityisin pelkästään tunteideni
mukaan.Mutta kun sen ymmärtää,että 2-3v on hauskaa ja sitten astuu arki kuvaan(joka suhteessa),niin ei muuta kuin vanha siippa vaihtoon välittömästi....Tämäkö on ohjenuora sinulta tuleviin vuosiin,kyllä minäkin myönnän
että ajatus kiehtoo,jotta jonkun kanssa saisi sen alkuhuuman mutta...Ja antaisi mennä systeemillä,että kerranhan täällä vaan eletään ja antaa mennä vaan.Muiden tunteista ei nakkaa paskan vertaa...Täytyy vissiin tehdä näin.No en sentään.
koska mieshän on voinut kertoa naiselle mitä soopaa tahansa ja nainen uskoo kaiken.
Ei naiset ole välttämättä vieneet ketään miestä vaan mies on puhunut asiat niin,että on saanut naisen itselleen.Silloin mies on se liiton rikkoja ei se toinen nainen.