Hei,
Seurustelin 8kk:tta aivan ihanan miehen kanssa. Olimme tiiviisti yhdessä ja elämäni aikana sen aikana tuli eteen myös muutto vanhempien tyköä pois. mielessäni velloi vanhat mieltäpainavat asiat sekä isäni kuoleman vakava sairaus, painoin hirveää tempoa eteen päin: koulu, työt, isän hoito, parisuhde. Olin älyttömän ressaantunut, joka purkaantui mieheeni: valitin sellaisistakin asioista, joista ei ollut tarkoitus valittaa. Nyt poikakaverini jätti minut, koska oli väsynyt suhteeseen ja rakkaus oli hiipunut väsymyksen alle. Mitä teen? En osaa yksin tehdä mitään, en olla kotona yksin ja joka paikassa on vain muistot miehestä ja minusta. Voisinko saada miestä mitenkään takaisin? Se oli ensimmäinen todellinen rakkaus ja luottamus mieheen oli valtava, en halua elää ilman häntä.
Nyt vaan olen neljän seinän sisällä: itken ja makaan ja kaipaan. Tilanne hirvittää, miten pääsen elämään kiinni? Suren nyt rakkaan miehen perään ja isä kuolee hetkenä minä hyvänä niin joudun sitten kohtaamaan jälleen rakkaan menettämisen ja taas alkaa kaipuu ym.
T: tuhat sydämen sirpaletta

Vastaukset 1
Vanhimmat
Teet kaikkea niin täysillä ja annat itsestäsi kaiken... jarrukin voisit painaa. Pysähdy hetkesi. Klisee: "sitä saa mitä tilaa"
Kannattaisko miettiä mitä arvostat elämässä? Jos annat itsestäsi niin saatko suhteeltasi samaa takaisin? Oletko ihan rehellinen itsellesi? Ja voishan sitä vaikka vähän tutkia sisäistä minääsi, katsoa "ulkopuoleltakin" itseäsi?
Nyt sitten tuo uhrauksesi hinta vaatii maksua. Joulu yksin jne. Noh, niistä nenäsi ja pistä ajattelu käyntiin. Oikea suhde tuo, antaa ja tukee toinen toistaan.
Minullakin meni yli kolmekymmentä vuotta ennenkuin löysin Hänet ja Hän minut. Ei se niin helppoa ole mutta rehellinen omille tunteilleen kanntataa olla. Jos koet tunteen, "Ei tää juttu toimi", niin luota siihen tunteeseen äläkä jatka suhdetta. Tulee se oikeakin vielä vastaan, jos jaksat etsiä ja uskoa rakkauteen.
Elämä on välistä niin kummallsita...
Joulun jälkeen tulee aina uusi Joulu mutta sitä ennen Uusi Vuosi. ;-)