Erottiin poikakaverin kanssa kolme kuukautta sitten vuoden yhdessäolon jälkeen. Hän jätti minut, koska hän koki olonsa jollakin tavalla "ahdistuneeksi" ja kaipasi vapautta. Hän epäröi hieman päätöstään, mutta on pysynyt siinä silti. Ongelmia oli, mutta nekin olivat ratkaistavissa olevia.
Tapasin eron jälkeen sattumalta uuden tuttavuuden. Kun hän sai asiasta minulta myöhemmin tietää, hänen reaktionsa ihmetytti minua... Hän suuttui minulle siitä, että olin tutustunut uuteen mieheen. Sen jälkeen exän suhtautuminen minuun muutenkin on ollut todella katkeraa ja vihaista. Ihmettelen, miksi? Hän oli kuitenkin se, joka erota halusi...
Kaikesta huolimatta tunne siitä, että exäni oli "se oikea" minulle, on vaan vahvistunut eron jälkeen, enkä saa häntä mielestäni. En ole koskaan päässyt kenenkään kanssa sellaiselle tunnetasolle, enkä usko, että vastaavaa tunnetta tulen kokemaan ihan heti, kenties koskaan. Hän on myös todennut minun olleen parasta, mitä hänelle on tapahtunut. Miten tästä jaksaa eteenpäin? Olen heittänyt kirveen jo kaivoon yhteenpaluun osalta...
Tapasin eron jälkeen sattumalta uuden tuttavuuden. Kun hän sai asiasta minulta myöhemmin tietää, hänen reaktionsa ihmetytti minua... Hän suuttui minulle siitä, että olin tutustunut uuteen mieheen. Sen jälkeen exän suhtautuminen minuun muutenkin on ollut todella katkeraa ja vihaista. Ihmettelen, miksi? Hän oli kuitenkin se, joka erota halusi...
Kaikesta huolimatta tunne siitä, että exäni oli "se oikea" minulle, on vaan vahvistunut eron jälkeen, enkä saa häntä mielestäni. En ole koskaan päässyt kenenkään kanssa sellaiselle tunnetasolle, enkä usko, että vastaavaa tunnetta tulen kokemaan ihan heti, kenties koskaan. Hän on myös todennut minun olleen parasta, mitä hänelle on tapahtunut. Miten tästä jaksaa eteenpäin? Olen heittänyt kirveen jo kaivoon yhteenpaluun osalta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Vanha suola siis janottaa. Mitä tunnet nykyistä kumppaniasi kohtaan? ehkä se on tärkein kysymys tällä hetkellä. Ei ole oikein häntäkään kohtaan, jos sinulla on tunteita exääsi kohtaan. Pahimmassaa tapauksessa menetät molemmat :).
Itsekin olen vähän aikaa sitten eronnut. Seurustelimme vähän alle vuoden. Exä halusi erota, ja halusi takaisin. Otin hänet takaisin, kunnes muutaman kk:n kuluttua sama toistui. Meillä ei suurempia ongelmia ollut, mutta exä ei vaan kuulemma "pysty seurustelemaan". Kaippa jotakin vapaudenkaipuuta myös... Kolmattakin yritystä oli, kunnes molemmat tajusimme tilanteen mahdottomuuden. Suren silti aivan hirveästi vieläkin. En kuitenkaan kadu sitä, että kokeilimme uudelleen, vaikka takaraivossa oli pelko siitä, etteivät asiat muutu. Turha kiusata itseään. Olen sitä mieltä, että jos on pääsemässä irti, uudelleen ei kannata lämmitellä enää.. Jos olet onnellinen nykyisessä suhteessasi, miksi riskeeraat sen exäsi kanssa, joka jätti sinut aiemmin? Tsemppiä sinne :)
Niin, se mitä tunnen tätä uutta "kumppaniani" (emme seurustele, vaan tapailemme, ja sekin on pitkän välimatkan takia harvinaista) kohtaan on arvoitus. En ole ainakaan rakastunut, kun en koe sellaista ikävää, mitä esim. exäni kanssa. Järjellä ajateltuna kyseessä on ns. unelmieni mies, mutta ne tunteet.. ailahtelevat edellisen ja nykyisen välillä. Liikaa siellä edellisessä. Nykyinen mies tietää tilanteeni, ja on todella suuri ihme, että hän on valmis antamaan minulle aikaa. Mutta tuleeko ne vahvemmat tunteet ajan kanssa, sitä en tiedä. Vaikeaa...
Tiedän, ettei yhteenpaluu muuttaisi välttämättä mitään, mutta toisaalta sitä ei voi tietää etukäteen. Kaikesta huolimatta koen, ettemme katsoneet exäni kanssa sitä tietä ihan loppuun asti...
Meillä taas katkolla kun miestä vaivaa vapauden-ja yksinolon kaipuu. Tää tapahtuu nyt toista kertaa,mutta viimeks rakkaus voitti ja palattiin yhteen. On menny tosi hyvin ja silti toissapäivänä sain kuulla,et tän on loputtava nyt. Taas. Pelkään tulevaisuutta ilman häntä,rakastan aivan mielettömästi. Mutta jos nyt alotan surutyön ja ehkä joskus,jotenkin,pääsen eteenpäin.. Mitä tehdä jos tiet kohtaa taas? Uskaltaako enää? Samaan aikaan toivon,että hän tajuais,että kuulutaan yhteen,mutta sitten kuitenkin myös pelkään ettei mitään ole enää ikinä tehtävissä?
Tuska ja suru on mieletön,kun rakastaa jotain yli kaiken ja se viedään sulta.
Miten jaksan?