Joko riittää

Kuka kertoisi, milloin riittää katkeruus. Olen murrosikäisestä asti ollut äidilleni katkera. Nyt ole kypsässä 45 vuoden iässä ja tilanne on edelleen sama. Olen äidilleni katkera siitä, että hän oli kiinnostunut enimmäkseen itsestään. Hän oli koko elämämme keskus. Ylioppilasjuhlissanikin hän pukeutui samanlaiseen pukuun, mikä minulla oli (vaikka olin erikseen kieltänyt). Hän moitti isää taukomatta, vaikka hänen omat reissunsa ja juhlansa olivat villejä ja alkoholin käyttö estotonta. Me lapset jouduimme näkemään ja kuulemaan monia asioita, joista lasten ei tarvitsisi tietää mitään.

Tästä kaikesta ei kuitenkaan ole ollut minulle mitään sanottavaa haittaa. Olen luonteeltani avoin ja iloinen. Olen onnellisesti naimisissa nuoruuden rakkauteni kanssa enkä ole toistanut äitini virheitä. Minulla on hyvä itsetunto ja olen onnistunut toteuttamaan monet unelmani. Minulla on lapsuudesta paljon onnellisia muistoja, jotka liittyvät kouluun, leireihin, urheiluharrastukseen ja kavereihin. Miksi siis en pysty tuntemaan luonnollisen lämpimiä tunteita äitiäni kohtaan? Epäilemättä hän tekisi monet asiat toisin, jos voisi. Eikö kaikkien elämä olisi helpompaa, jos kohtelisin äitiäni niin kuin hän itse toivoisi itseään kohdeltavan.
4819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet katkera sellaisesta josta ei omien sanojesi mukaan ole ollut itsellesi haittaa? (siksi tekstisi on erittäin ristiriitaista, ja syö pohjan totuusarvolta ja siltä, että joku ottaisi Sinut vakavasti)

Oletko siis katkera vain puhtaasti itsekkyyttäsi?

Kaikilla ihmisillä on oikeus tehdä omat virheensä, jopa äideillä.

Miksi ihmeessä kielsit äitiäsi pukeutumasta samanlaiseen pukuun juhlissasi, minä olisin ollut ylpeä äitini tehdessä samoin. (onhan sanomattakin selvää, että nuori kaunis nainen on ehdottomasti edukseen asussa kuin asussa, verraten äitinsä ikäiseen vastapainokseen!)

Itsekkin tulin tietoiseksi jossain elämän vaiheessa vanhempieni tekemistä virheistä, ja välttelin tekemästä samoja omassa elämässäni. Mutta elämä piti huolen, että tein sitten ihan OMIA virheitäni koko joukon, (omille lapsilleni sitten väisteltäväksi aikanaan.)

Näin lopuksi voin kertoa Sinulle, ettei sellaista lasta maa päällään kanna, joka ei olisi joutunut näkemään ja kuulemaan sellaisia asioita,joista lasten ei tarvitsisi tietää mitään. SE ON VAIN ELÄMÄÄ. Eikä mikään syy itsesääliin jota harjoitat.

Äänestä
  • "Miksi ihmeessä kielsit äitiäsi pukeutumasta samanlaiseen pukuun juhlissasi, minä olisin ollut ylpeä äitini tehdessä samoin. "

    No sinä oletkin sinä. Yleensä kuitenkin on tapana, että juhlan keskipisteellä on ihan oma pukunsa ja muut esiintyvät sitten rooliinsa sopivassa vaatetuksessa.

    Olisitko sitten ylpeä, kun myös äitisi pukeutuisi sinun häissäsi valkoiseen hääpukuun kaikkine hörhelöineen?

    Äänestä

Äkkiseltään mieleeni tulee, ettet ole vielä kasvanut irti äidistäsi ja aikuistumisen prosessi on siltä osin kesken. Kirjoituksesi on ristiriitainen: ensimmäisessä kappaleessa olet aito oma itsesi ja sitten seuraa sellainen hulppea itsesi vähättely (lainaus tekstistäsi):"Tästä kaikesta ei kuitenkaan ole ollut minulle mitään sanottavaa haittaa"

Jos et ota itseäsi vakavasti, mikä koskee suhdettasi äitiisi, niin et ikinä pääse äidistäsi yli. Sinun on pakko kohdata se pikkuinen tyttö sisimmässäsi, joka yhä kaipaa äidiltä sitä jotakin mikä silloin lapsena jäi puuttumaan. Se ei ole helppoa ja voi jopa nolottaa, jos oikein alkaa kiukuttamaan lapsellisesti ja tulee sellaisia musertavia pettymyksen tunneaaltoja, mutta se kuuluu siihen että opit ymmärtämään suhdetasi äitiisi. Vasta sitten kun olet auttanut pientä sisäistä pikkutyttöäsi voit kohdata äitisi, kuten aikuinen tytär voi.

Onnea matkaan. Mene rohkeasti, niin sekin juttu on sitten selvitetty ja saat energian omaan käyttöösi.

Äänestä

olen itse samanikäinen kuin sinä nyt ja minulla ei ole välejä aikuisen jo kotoa pois olevaan tyttäreen(lapsenlapsiakin on),
huonot välit kotona asuvaan jo melkein teini-iän ylittäneseen tyttäreen.Meillä on aina ollut hankalat välit.Perhe on ollut ihan ok!perhe meillä ei mitään taustaa, lapset aiheuttaneet suurimmat ongelmat,tyttö lapset vielä???poika lapset pysy kuulemma enempi kotona jne.

Äidin ja tyttärien välit menee kuulemma noin jostain syystä?? kun taas oma suhde äitiini oli hyvä, vaikka huonojakin hetkiä oli: oma äitini makoili kännissä ja tapahtui kaikkea.Olin ihan keksitaustaisesta perheestä,sain olla lapsi ja onnellinenkin olin.Lapsuudesta hyviäkin muistoja paljon.

Olen miettinyt asioita minun loppua elämää ei myrkytä tämä sota!elän omaa elämääni vaikka heikotkin hetket on.Nyt jouluna en mene heille eikä he meille!ja erosin vajaa vuosi sitten.Ainoa asia mitä ostin ja maksoin oli joku joulukukka.Lahjat osti muu perhe.He käyvät aattona kylässä.En ole lapsenlasteni ristijäisissä ollut ja tuskin tulen olemaan missään muussakaan.He eivät halua minua sinne.Täytyy vaan ajatella että minulla on paljon ystäviä elämässä ja he huolehtivat minusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauna ja katkeruus kirjoitti:

Kuka kertoisi, milloin riittää katkeruus. Olen murrosikäisestä asti ollut äidilleni katkera. Nyt ole kypsässä 45 vuoden iässä ja tilanne on edelleen sama. Olen äidilleni katkera siitä, että hän oli kiinnostunut enimmäkseen itsestään. Hän oli koko elämämme keskus. Ylioppilasjuhlissanikin hän pukeutui samanlaiseen pukuun, mikä minulla oli (vaikka olin erikseen kieltänyt). Hän moitti isää taukomatta, vaikka hänen omat reissunsa ja juhlansa olivat villejä ja alkoholin käyttö estotonta. Me lapset jouduimme näkemään ja kuulemaan monia asioita, joista lasten ei tarvitsisi tietää mitään.

Tästä kaikesta ei kuitenkaan ole ollut minulle mitään sanottavaa haittaa. Olen luonteeltani avoin ja iloinen. Olen onnellisesti naimisissa nuoruuden rakkauteni kanssa enkä ole toistanut äitini virheitä. Minulla on hyvä itsetunto ja olen onnistunut toteuttamaan monet unelmani. Minulla on lapsuudesta paljon onnellisia muistoja, jotka liittyvät kouluun, leireihin, urheiluharrastukseen ja kavereihin. Miksi siis en pysty tuntemaan luonnollisen lämpimiä tunteita äitiäni kohtaan? Epäilemättä hän tekisi monet asiat toisin, jos voisi. Eikö kaikkien elämä olisi helpompaa, jos kohtelisin äitiäni niin kuin hän itse toivoisi itseään kohdeltavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu