Yksinkö

Olen parikymppinen nuori miehen alku.

Täytynee sanoa, että kokemukseni naisrintamalla ovat hyvin vähäiset. Takana on yksi hyvin lyhyt seurustelusuhde. Suhteen lisäksi 2 naista on lukioaikana yrittänyt minua iskeä. Toiselle sanoin suoraan, että ei kiinnosta. Toinen tapaus oli erään naisen synttäreillä. Itse synttärisankari yritti tuhannen päissään iskeä minua ja päästä lähes väkisin panemaan minua. En siinä sitten kehdannut kännipäissään rueta sohimaan ja torjuin yritykset, lopulta häivyin paikalta. Siinäpä ne oli.

Asiani ovat kaikinpuolin kunnossa. Opiskelen yliopistossa, asun omassa kämpässä jne ja minulla on kavereita, mutta ei juurikaan naispuolisia. Kunnostanikin pyrin pitämään huolta. Ulkonäköni osaltani olevan varmaan jotain keskikastia, en ole ruma, mutta en mikään alfauroskaan. Pyrin pukeutumaan siististi. Viihdyn kavereideni kanssa ja tietokoneella pelaamisen olen tiputtanu aika minimiin.(Harrastin pelaamista joskus todellakin paljon.)

Naisten kanssa ei vain luista. Baarissa tai missään minä en tee alotteita naisia kohtaan ja naiset eivät tee minua kohtaan alotteita. Ehkä en herätä heissä millään tavalla mielenkiintoa. Olen loppuunsa hyvin rauhallinen persoona.

Kavereiden kanssa olen aina iloinen ja hymyilevä. Yksin ollessani olen vähemmän noita, ehkä välillä paistaa läpi jonkin sortin "kylmyys". Olen huomannut, että ihastun aika heikosti nykyään. Vaikka itsevarmuuteni on noussut, en tee alotteita naisia kohtaan. Juuri kukaan ei tunnu herättävän minussa sen kummempia tunteita tai ihastumista.

En tiedä, kait tässä olisi jostain nainen hommattava. En kuitenkaan rupea etsimällä etsimään. Suurin osa kavereistanikin seurustelee ja vähemmän lähtevät illanviettoihin. Viettävät enemmän aikaa tyttöystäviensä kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää. Naispuoliset kaverini ovat sanoneet, että olen mukava ja kiltti ja minusta saisi muka hyvän miehen jollekkin. En tiedä vittuilivatko vai eivät:)

Osaan kyllä viihtyä yksinkin, se ei ole ongelma. Tässä vaan herännyt mieleen, että varmaan tulen olemaan jatkossakin sinkkuna, kun tilanne naisten kanssa on vähän niinkuin umpikujassa. En ole katkera, vaikka joku saattaakin näin päätellä. Suhtaudun yleisesti ottaen elämääni positiivisesti, vaikka se ei aina ulospäin näy.

Olen varmaan palstan kriteerien mukaan ATM:D Selvinpäin en saa ja kännissä en pysty.
8623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oikeasti :D Vaikutat erittäin hyvältä tyypiltä jolla on hyvät mahdollisuudet saada naisseuraa. Älä missään nimessä jää tänne palstalle lueskelemaan toinen toistaan pessimistisempiä, vihaisempia ja masentavampia keskusteluja, niistä voi tarttua jotain todella negatiivista. Sinulla tuntuu kaikin puolin olevan hyvä asenne, ja jos ulkonäkökin on ihan ok niin ihme jos ei opiskelujen aikana jotakuta löydy. Sinua on jo yritetty ainakin pari kertaa iskeä joten on todistusaineistoa siitä, että olet ainakin joidenkin naisten mieleen. Sinulla ei ole mitään murehdittavaa. Onnea etsintään! :)

Äänestä

1. Naiset eivät yleensä tee aloitteita. Sinun pitää tehdä aloite. Muuten olet 10 vuoden päässä samassa tilanteessa kun tämän palstan ATM-aktiivit: yksin ja katkera. Älä anna sen tapahtua itsellesi.

2. Sinulla on kokemusta. Tytöt ovat todistettavasti olleet sinusta kiinnostuneita, joten et voi olla vastenmielinen.

3. Asiasi ovat kunnossa. Se on todella iso plus useimpien naisten silmissä.

4. Sinulla on kavereita, myös naispuolisia. Pyri tutustumaan heidän kauttansa uusiin naisiin. Jossain vaiheessa ajaudut tilanteeseen, joka johtaa seurusteluun. Ole myös baarissa aktiivisempi. Pakko ei ole panna kännissä, ihan perinteinen puhelinnumeron pyytäminen riittää.

5. Tee aloite, vaikket olisi umpirakastunut. Yleensä aikuisella ihmisellä ihastuminen syntyy tutustumisen myötä. Alussa riittää, että tyttö on sinusta mukiinmenevän näköinen ja vaikuttaa mukavalta. Isot tunteet tulevat kuvioihin (jos tulevat) myöhemmin. Jos eivät tule, voit jättää naisen. Ei se häpeä ole.

Äänestä
  • Ja kuten ylempi ehti sanoa, älä lue enempää vastauksia. Minun vastaukseni riittävät. Kohta paikan ATM-aktiivit tulevat tänne ja yrittävät lannistaa sinut. Älä kuuntele heitä.

    Äänestä

"Takana on yksi hyvin lyhyt seurustelusuhde. Suhteen lisäksi 2 naista on lukioaikana yrittänyt minua iskeä. Toiselle sanoin suoraan, että ei kiinnosta. Toinen tapaus oli erään naisen synttäreillä. Itse synttärisankari yritti tuhannen päissään iskeä minua ja päästä lähes väkisin panemaan minua. En siinä sitten kehdannut kännipäissään rueta sohimaan ja torjuin yritykset, lopulta häivyin paikalta. Siinäpä ne oli. "

Näistä saa jonkunlaista itseluottamusta kehitettyä, edes jollekin olet kelvannut.

"Baarissa tai missään minä en tee alotteita naisia kohtaan ja naiset eivät tee minua kohtaan alotteita. Ehkä en herätä heissä millään tavalla mielenkiintoa."

Naiset eivät vaan valitettavasti tee oikeita aloitteita baareissa. Joskus saattaa jonkun katseen saada, mutta se kuuluu melko lailla aina miehen tehtävään tehdä oikea aloite siinäkin tilanteessa. Tärkeintä on vaan päästä tekemään aloitteita, ja sen jälkeen oppimaan vaikka sitten kantapään kautta että aloitteenkin voi tehdä sekä erittäin hyvin että huonosti. Ei ne pakit tapa. Aloitteita siis tekemään. :)

"Olen loppuunsa hyvin rauhallinen persoona. "

Tämä ei kieltämättä ole koskaan turn-on naisille valitettavasti. Joudut tekemään enemmän aloitteita naisille kuin hiukan vilkkaammat yksilöt saadaksesi naiset kiinostumaan. Mut ei tuo ole este :)

"Naispuoliset kaverini ovat sanoneet, että olen mukava ja kiltti ja minusta saisi muka hyvän miehen jollekkin. En tiedä vittuilivatko vai eivät:)"

Eivät he tarkoituksella, mutta käytännössä tuo tarkoittaa että olet hyvä kaveri (= muut huomioon ottava, kiltti, avulias), ja nämä ominisuudet eivät sytytä naisia. Pahimmillaan asian voi jopa ottaa niin että välttelet tuota kuvausta mahdollisimman pitkälle niin mahkset nousevat. Onhan se hiukan väärin :(

"Tässä vaan herännyt mieleen, että varmaan tulen olemaan jatkossakin sinkkuna, kun tilanne naisten kanssa on vähän niinkuin umpikujassa."

Aloitteita vaan kehiin ja luonteen muutosta hiukan ärhäkkäämmäksi (jos olet sellainen perusystävällinen aina) niin siitä sen pitäisi lähteä.

Ainoa vaan että jos naiskaveritilanteesi on yhtä kiperä kuin mun niin se vaikeuttaa huomattavasti. Pitäisi lähteä avaamaan uusia kaveriympyriä jotta tavallinen perussosiaalisuus riittäisi naiskontakteihin. Enpä ole itsekään vielä tätä kohtaa liiemmin osannut ratkaista mitenkään kivuttomasti. Tsemppiä, täällä on muitakin samassa veneessä :)

Äänestä
  • Alotteita kait sitä pitäisi tehdä. Tuntuu vaan, että naiset eivät edes oikein katsele minua baarissa, saatikka muuallakaan.

    Tiedän, että jonkinlaista räväkkyyttä ja menevyyttä pitäisi saada lisää. Mutta millä tavalla tässä pitäisi olla menevä? Minulle on lapsesta asti taottu päähän hyvät tavat ja hyväkäytöksisyys. Tähän vielä päälle, että olen hirmu rauhallinne persoona ja en suutu kovin helposti tai hermostu.

    Äänestä

"Olen varmaan palstan kriteerien mukaan ATM:D Selvinpäin en saa ja kännissä en pysty."

Et ole ATM. Olet P-ATM. Kovin kohtalo kaikista kun tietää että voisi muttei pysty.

Äänestä

Hyvin samantyyppinen on tilanne tälläkin suunnalla. Paperilla katsoen elämässä on puitteet kunnossa, mutta sosiaalisessa elämässä koen olevani luuseri. Kokemattomuuden takia parisuhdeitsetuntoni on aika lailla nollassa, jota pyrin korvaamaan etsimällä menestystä ja itsearvostusta muilta elämän osa-alueilta, kuten työstä, opiskelusta ja harrastuksista. Ihminen taitaa olla rakennettu siten, että luonnollisesti pitää asioista joissa on hyvä ja välttää asioita joissa kokee epävarmuutta. Koen että opiskelussa ja harrastuksissa voi päästä pitkälle kovalla motivaatiolla ja homma on paljolti itsestä kiinni, kun taas seurustelussa on aina suurempi se x-factor - joko vetovoimaa löytyy tai sitten ei, vaikka miten yrittäisi itseään muuttaa.

Tavallaan koen, että oman mielialan ja onnellisuuden kannalta on hyväksi suunnata ajatuksia omasta yksinäisyydestä työhön ja harrastuksiin - asiohin joissa on hyvä. Mutta ongelmana on se, että sitä oppii helposti vain hyväksymään nykyisen, kohtuullisen onnellisen elämäntilan ja lopettaa yrittämisen. Olisiko sittenkin parempi lyödä vaikka kaksi vuotta päätä seinään, stressata ja lopulta ehkä löytää se rakkaus. Tähän sisältyy ehkä suurempi palkkio, mutta myös riski epäonnistumisesta - No Pain, No Gain.

Äänestä

Tekstisi on kuin omasta elämästäni. Itselläni vaan noi opiskelut on jo päätöspisteessä ja täsmälleen sama tilanne edelleen päällä.

Todennäköisesti nuo aiemmat kommentit oli täysin oikeassa, eli aloitteita lisää. Voin ainakin sen kokemuksesta sanoa, että aloitteita tekemättä hommasta ei suurella todennäköisyydellä tule yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


humanist1 kirjoitti:

Olen parikymppinen nuori miehen alku.

Täytynee sanoa, että kokemukseni naisrintamalla ovat hyvin vähäiset. Takana on yksi hyvin lyhyt seurustelusuhde. Suhteen lisäksi 2 naista on lukioaikana yrittänyt minua iskeä. Toiselle sanoin suoraan, että ei kiinnosta. Toinen tapaus oli erään naisen synttäreillä. Itse synttärisankari yritti tuhannen päissään iskeä minua ja päästä lähes väkisin panemaan minua. En siinä sitten kehdannut kännipäissään rueta sohimaan ja torjuin yritykset, lopulta häivyin paikalta. Siinäpä ne oli.

Asiani ovat kaikinpuolin kunnossa. Opiskelen yliopistossa, asun omassa kämpässä jne ja minulla on kavereita, mutta ei juurikaan naispuolisia. Kunnostanikin pyrin pitämään huolta. Ulkonäköni osaltani olevan varmaan jotain keskikastia, en ole ruma, mutta en mikään alfauroskaan. Pyrin pukeutumaan siististi. Viihdyn kavereideni kanssa ja tietokoneella pelaamisen olen tiputtanu aika minimiin.(Harrastin pelaamista joskus todellakin paljon.)

Naisten kanssa ei vain luista. Baarissa tai missään minä en tee alotteita naisia kohtaan ja naiset eivät tee minua kohtaan alotteita. Ehkä en herätä heissä millään tavalla mielenkiintoa. Olen loppuunsa hyvin rauhallinen persoona.

Kavereiden kanssa olen aina iloinen ja hymyilevä. Yksin ollessani olen vähemmän noita, ehkä välillä paistaa läpi jonkin sortin "kylmyys". Olen huomannut, että ihastun aika heikosti nykyään. Vaikka itsevarmuuteni on noussut, en tee alotteita naisia kohtaan. Juuri kukaan ei tunnu herättävän minussa sen kummempia tunteita tai ihastumista.

En tiedä, kait tässä olisi jostain nainen hommattava. En kuitenkaan rupea etsimällä etsimään. Suurin osa kavereistanikin seurustelee ja vähemmän lähtevät illanviettoihin. Viettävät enemmän aikaa tyttöystäviensä kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää. Naispuoliset kaverini ovat sanoneet, että olen mukava ja kiltti ja minusta saisi muka hyvän miehen jollekkin. En tiedä vittuilivatko vai eivät:)

Osaan kyllä viihtyä yksinkin, se ei ole ongelma. Tässä vaan herännyt mieleen, että varmaan tulen olemaan jatkossakin sinkkuna, kun tilanne naisten kanssa on vähän niinkuin umpikujassa. En ole katkera, vaikka joku saattaakin näin päätellä. Suhtaudun yleisesti ottaen elämääni positiivisesti, vaikka se ei aina ulospäin näy.

Olen varmaan palstan kriteerien mukaan ATM:D Selvinpäin en saa ja kännissä en pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu