muistakaa että vain 1 maa on käyttänyt pommia ja se on USA Hiroshima ja Nagasakin pommit. Mutta USA on muilta kieltämässä edes valmistuksen.
USA ainoa ydinpommia käyttänyt maa
koko maailmassa
4171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Neuvostoliitto on ainoa laskeuma-asetta käyttänyt valtio.
Se ei ollutkaan sotatoimi ja oli siten vahinko, mutta Yhdysvaltojen pudottamat atomipommit oli täysin suunniteltuja ja anteeksiantamattomia pahojen koirien tekoja, mistå Japani kärsii vieläkin epämuodostumien ja runsaiden syøpien muodossa
Ilman Hiroshiman ja Nagasagin pommeja, sota olisi jatkunut ehkä useamman vuoden ja kuolonuhrien määrä olisi tullut moninkertaiseksi verattuna pommituksessa kuolleitten määrään.
Näin atomipommi oli oikeitettu ja näyttää pian siltä, että sitä käytetään islamilaisessa maailmassa.
Oikeutetustiko? Aika näyttää.
Berliini oli vallattu ja japanilaiset olivat jo muutenkin perääntymässä, niin SILTI piti pudottaa ne vitun pommit! Kaiken takana oli pommien testaaminen "käytännössä" ja antaa NL:lle "merkki" mahdistaan! Joten on parasta että jatkat vaan corollan pakarin nussimista ;)...