Kateelliset kauppiaat ja muut tietämättömät

Toin loppukesästä Saksasta auton, joita Suomessa on vain katsottu kuvista eikä yhtäkään myyty tänne sen järjettömän hinnan vuoksi. Maksoin vähän ajetusta (kyllä! Tiedän tarkan ajomäärän) saman merkin parhaasta mallista saman verran kuin täällä pyydetään saman merkin perusmallista. Kyllä merkkiliikkeen myyjien leuka loksahti kun näkivät auton ja silmät kiiluivat ja kysymyksiä riitti. Eipä kukaan kehdannut alkaa haukkumaan autoa.

Koko tuontiprosessi meni ongelmitta samoin auto on sellainen kuin sen odotinkin olevan. Lisäksi minulla ei ole aikomustakaan myydä autoani vaan hankin sen vähintään seuraaviksi 20 vuodeksi. Minun ei ole pakko käyttää autoa joka päivä vaan voin pitää sitä lämpimässä taliissa ja ajaa silloin kuin haluan. Lisäksi autosta tulee varmasti keräilyharvinaisuus sen pienen valmistusmäärän vuoksi. MISSÄ OLEN HÄVINNYT?? En varmasti missään! Onneksi en ollut niin tyhmä, että olisin kiikuttanut saman rahamäärän suomalaiselle myyjälle ja kuolannut unelmissani toisen auton perään.

Kertokaa yksikin hyvä syy miksi minun olisi pitänyt ostaa perusmallinen auto Suomesta kun nyt sain samaan hintaan merkin parhaan mallin?

En nyt sentään ole niin rikas, että hyvyydestäni maksaisin extraa siitä että SAAN ostaa auton Suomesta.

Kauppiaille tiedoksi: Eivät kaikki suomalaiset ole niin tyhmiä, että ostavat sen valkoisen 1.3 Corollan liikeen takapihalta. Yhä useampi osaa vaatia laatua ja vastinetta rahalleen ja sitä ei ole Suomesta tähän asti löytynyt eikä vähään aikaan löydy edelleenkään.

Meillä on valinnanvapaus. Miksi hakata päätä suomalaisen autokaupan oveen kun parempikin vaihtoehto on olemassa.

Onnea kaikille autontuojille ja muille rohkeutta unohtaa kateus ja ryhtyä unelmista tekoihin!!
71396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sua näköjään vähän pelottaa että tuliko lyötyä kätöset kakkaan? Miks muuten autokauppiaat olis sulle kateellisia?Minkä muuten toit?Meinaan ettei tuu tyhmäks leimatuks jos vaikka on vääränvärinen tai mallinen auto....

Äänestä

Tollaset urpothan ne sinne saksaa ensimmäisenä painaa silmät kiiluen ferrarinko toit?Toivottavasti kaverit on tosi kateellisia että jaksat elää!

Äänestä
  • Totta kai kantsii ostaa auto taliin ja kulkea linja- autolla säästyyluonto ........heko heko

    Äänestä

Hienoa, mutta tuohan onkin aivan eri asia kuin niiden 99% tuontikäytettyjen hakijoiden tavalliset audit,bemut,meset,volvot tms. joissa muka korostetaan jotain yksittäistä lisäkilkettä varusteena!

Siis jos todella toit aidon erikoisuuden.

Äänestä
  • On mersuissa,bemareissa,audeissa tai volvoissa kyllä kai ne kaikki nyt tavalliset japsikipot hakkaa.

    Äänestä

Renault Clion V6-mallin. Konetta on hieman viritetty. Kullanvärinen. Ajettu 32000 km.

Äänestä
  • lisää yksillöllisyyttä tähän maahan kaivataankin - ja uusia vaihtoehtoja autokauppaan. Uskon ymmärtäväni tyytyväisyytesi - onnea matkaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen auton omistaja kirjoitti:

Toin loppukesästä Saksasta auton, joita Suomessa on vain katsottu kuvista eikä yhtäkään myyty tänne sen järjettömän hinnan vuoksi. Maksoin vähän ajetusta (kyllä! Tiedän tarkan ajomäärän) saman merkin parhaasta mallista saman verran kuin täällä pyydetään saman merkin perusmallista. Kyllä merkkiliikkeen myyjien leuka loksahti kun näkivät auton ja silmät kiiluivat ja kysymyksiä riitti. Eipä kukaan kehdannut alkaa haukkumaan autoa.

Koko tuontiprosessi meni ongelmitta samoin auto on sellainen kuin sen odotinkin olevan. Lisäksi minulla ei ole aikomustakaan myydä autoani vaan hankin sen vähintään seuraaviksi 20 vuodeksi. Minun ei ole pakko käyttää autoa joka päivä vaan voin pitää sitä lämpimässä taliissa ja ajaa silloin kuin haluan. Lisäksi autosta tulee varmasti keräilyharvinaisuus sen pienen valmistusmäärän vuoksi. MISSÄ OLEN HÄVINNYT?? En varmasti missään! Onneksi en ollut niin tyhmä, että olisin kiikuttanut saman rahamäärän suomalaiselle myyjälle ja kuolannut unelmissani toisen auton perään.

Kertokaa yksikin hyvä syy miksi minun olisi pitänyt ostaa perusmallinen auto Suomesta kun nyt sain samaan hintaan merkin parhaan mallin?

En nyt sentään ole niin rikas, että hyvyydestäni maksaisin extraa siitä että SAAN ostaa auton Suomesta.

Kauppiaille tiedoksi: Eivät kaikki suomalaiset ole niin tyhmiä, että ostavat sen valkoisen 1.3 Corollan liikeen takapihalta. Yhä useampi osaa vaatia laatua ja vastinetta rahalleen ja sitä ei ole Suomesta tähän asti löytynyt eikä vähään aikaan löydy edelleenkään.

Meillä on valinnanvapaus. Miksi hakata päätä suomalaisen autokaupan oveen kun parempikin vaihtoehto on olemassa.

Onnea kaikille autontuojille ja muille rohkeutta unohtaa kateus ja ryhtyä unelmista tekoihin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu