Itkettää jo valmiiksi

Ymmärrän sinua.
Joulumieltä on vaikea löytää, kun rakas ja läheinen
on sairaalassa ja tilanne tuollainen.
Vaikka pahalta se tuntuu oli mikä vuodenaika hyvänsä.
Ne mammat ja vanhat ihmiset on usein niin rakkaita.
Ei niitä millään päästäisi pois.
Muistot heistä on niin ihania, minunkin suvussani.
Vaikka tietääkin, ettei heidän elämänsä sairaana
ja vanhuuden vaivoissa niin mielekästä enää ole.
Voimia sinulle ja äidillesi ja toivotaan, jos Mammasi on lähdettävä.
Että te omaiset ehditte olemaan hänen lähellään
ja lähtö olisi lempeä ja turvallinen hänelle.

Hei!

Olen pahoillani äitisi tilasta ja uskon, että sinulla on tosi vaikeaa, varsinkin nyt kun tilanne on tuollainen, että tietää menetyksen tapahtuvan, mutta ei tiedä milloin ja elää tämän takia ainaisessa pelossa ja epävarmuudessa.

Ihmisen menettäminen on aina rankkaa, oli kyseessä kuka hyvänsä sinulle läheinen ihminen, surun ja itkun kyllä ymmärtää. Vaikka sanoit, että äidilläsihän kaikkein raskainta on, niin voihan sinulla olla aivan yhtä raskasta. On väärin ajatella, että: ''Mitä minä tässä itken? Äidillänihän se kaikkein raskainta on!''

Tuosta tekstistäkin päätellen, sinun on todella huono olla. Jos itkettää, niin itke vaan, ei kukaan kiellä sinua itkemästä, se on myös tapa käsitellä tunteita, sekä purkaa pahaa oloa.

Kun äidistäsi aika jättää, koita ajatella, että hän on päässyt parempaan paikkaan, paikkaan, jossa ei tunneta tuskaa, ei huolta, ei minkäänlaisia kipuja ja kaikki on hyvin. Tottakai sinun elämääsihän hänen menehtymisensä tekee suuren aukon, varsinkin jos olette olleet todella läheisiä. Eikä sitä aukkoa mikään täytä, mutta aukon aiheuttamaa tuskaa voi lievittää. Siinä tilanteessa tulee vain hankkia tukea ja turvaa ystäviltä ja muilta läheisiltä ja purkaa pahaa oloaan heille. Pahaa oloa ja surua ei missään nimessä saa pitää sisällään, se ei tuota mitään muuta kuin suurempia ongelmia vain.

Itkeä saa ja uskon, että suru tuntuu vielä pitkään menettämisen jälkeen ja se onkin aivan ymmärrettävää. Suret niin kauan kuin on tarve ja sen jälkeen koitat jatkaa elämää eteenpäin. Otat vaikka pieniä askeleita kerrallaan.

Toivut kyllä pahasta olostasi ajan kanssa, toisilla toipumiseen menee kauemmin, toisilla taas hieman vähemmän aikaa ja vaikka toipuminen tapahtuisi nopeasti, tulee kyllä aikoja, jolloin niitä vanhoja asioita alkaa murehtimaan ja tulee jälleen paha olo, mutta sekin on aivan normaalia.

En tiedä, että oliko tekstistäni mitään apua, tai helpottiko se oloasi ollenkaan, mutta autoin niin hyvin kuin osaan (olen 14-vuotias). Oikein paljon voimia ja jaksamisia sinulle!

Terve

Itselläkin oli vaikeaa kun lääkärit puhuivat papalla olevan vain korkeintaan muutama päivä aikaa ennen kun kuolo noutaa. Tämä siis tilanne kevät talvella joskus huhtikuun alku päivinä. Surin ja itkin sen jälkeen monta päivää vaikkei pappa ollut edes viellä kuollut mutta silti tuntui että maailma olisi pysähtynyt. Muistot tuli pintaan ja välillä kun ajatteli mitä olin papan kanssa kokenut lapsena ja aikuisuuden tiellä helpottivat hetkeksi kai mutta silti muistelu päättyi lohduttomiin kyyneliin.

Meni viikko pappa oli edelleen hengissä ja pääsi hiukan liikkumaan, toivo heräsi itsellä jotta jos vaikka hän jäisi vielä hetkeksi jäisi luoksemme. Mutta ilo oli lyhyt aikainen meni muutama päivä ja tila vain paheni. Löytyi samaan aikaan lisää syöpä pesäkkeitä ja kohtalo oli sinetöity. Hoidot lopetettiin koska ei enään ollut toivoa parantumisesta samalla sairaalan henkilökunta ei pitänyt häntä enään edes ihmisen arvoisena vaan teki vain kaiken minkä oli pakko. Antoivat varmuuden vuoksi morfiinia. Muuten ei enään papan kellon soittoihin oikein reagoitu muuta kuin noin tunnin viiveellä vaikka silloin kun oli vielä toivoa hoito pelasi.

Keskustelin papan kanssa diagnoosin jälkeen ja silloin tuli ilmi kuinka kylmää voi olla suhtautuminen sairaalassa kuolevaan potilaaseen. Hänen suurin toiveensa oli vain päästä saattohoitoon.

Onneksi hän pääsi ja viikon oltuaan saatto hoidossa nukkui pois. Kerran ehdin häntä käydä katsomassa ja olin silloin käynti kerralla luvannut tulla heti toiden jälkeen perjantaina mutta sitä käynti kertaa ei ehtinyt tulla. Tosin se ei ollut viimeinen kerta kun puhuin hänelle. Isäni laittoi päivää ennen paapn pois menoaan puhelimen lähelle. ( isäni oli papan vierellä viimeiseen henkäykseen asti ) Sain kertoa kuinka paljon häntä rakastin ja samalla jättää hyvästit. Tosin yksin puhelua se oli kun pappa ei ollut enään tajuissaan mutta hänen hengityksensä taukosi hetkeksi kun kuuli ääneni. luulen että hän vielä jotenkin regoi ääneeni tai ainakin kovasti toivon niin.

Aamulla 25.4 isä laittoi viestin joka kuului näin:

Enkeli hiljaisin siivin laskeutui viereen vuotehen, katsoi vuoteella lepäävää tarttui kätehen vei mukanaa taivaaseen sielun rakkaamme, Pappa nukkui pois kello 4:00 aamuyöllä.

Vieläkään en voi lukea viestiä loppuun ilman että tunteet nousee pintaan.

Toivotan voimaa vaikean ajan keskellä. Vaikeaa se on kun tunteet menee kuin vuoristo rata ja varsinkin kun aika tulee kun läheinen nukkuu pois. Sillon pitää vain antaa tunteiden purkautua ilman mitään peittelyä. Itse pidin vapaata muutaman päivän papan kuoleman jälkeen koska eihän mies nyky yhteiskunnassa voi näyttää tunteitaan julkisesti ilman että saa kuulla siitä mutta hyvä se oli että sai olla omissa oloissaan ja surra rauhassa. Nyt on helpompaa jo kun sai surra surunsa.

Vielä kerran voimia koitokseen.

luonnollinen loppu ja se kohtaa meidät kaikki joskus. Eniten satuttaa pienen lapsen tai nuoren kuolema, mutta ihminen kypsyy yleensä luopumaan ikääntyneistä vanhemmistaan ja muista suvun vanhuksista.Se on normaali elämän kiertokulku. Monasti se on helpotus, kun näkee läheisensä riutuvan hitaasti. Moni vanhus oikein toivoo pääsevänsä jo pois. Oma äitini on 90v ja tuntee itsensä niin väsyneeksi, että toivoo, että loppu tulisi pian.

On ollut vuodepotilaana vuoden verran laitoksessa. Ei ole enää elämässä iloa, eikä merkitystä, kun ei jaksa mistään kiinnostua, ei jaksa katsoa tv, eikä radiota tms..eikä kykene enää lukemaan mitään...Se on pahinta omaisten kannalta, kun näkee iäkkään ihmisen, jonka voimat hiipuvat ja ei voi kun odottaa...Voimia sinulle ja kaikille samassa tilanteessa eläville. Siunattua ja Hyvää joulua!